Kuinka äiti oppisi viihtymään leikkipuistossa? :)

[toinen erakko]

mielestäni ei ole mikään pakko sosialiseerata muiden äitien kanssa. Ei äitiys sinällään automattisesti tee naisista ystäviä keskenään tai yhdistä muuten kuin korkeintaan kevyen jutustelun tiimoilta, eikä muuhun ole pakko edes pyrkiä.
Itse olen myös "outo" mutten tunne siitä mitään häpeää enkä halua muuttua. Mielestäni suurin osa muista äideistä on tyhmiä (ei ole tarkoitus loukata ketään, tämä on vain subjektiivinen näkemykseni johon minulla on oikeus) ja joita ei kiinnosta muu kuin kotiäitiys, ruokareseptit ja salattujen elämien juoni. Tämä kooste on siis pienen kaupungin "elämäntapakotiäideistä" koostettu - jossain helsingissä on varmaan äitiaines vähän monipuolisempaa.
Kun muut äidit kaakattavat jostain pirkka-lehden possupaistin ruokaohjeesta niin minä mietin yksin jotain cernin hiukkaskiihdytintä ja sitä miten sitä voisi käyttää kvanttivaahtoteorian todentamisessa. En nyt todellakaan tarkoita sitä että olisin jotenkin "parempi" kuin nuo muut äidit, mutta mielenkiintoni kohde on vain aivan eri, enkä mieti ruokaohjeita tai vaippoja vaan jotain aivan muuta. Olen tutkijakoulutuksen saanut ja koko maailmankuvaani värittää pohtiminen, tutkiminen, asioiden tarkkailu, syiden ja seurauksien määrittäminen. Olen siis tavallaan vähän omissa maailmoissani koko ajan, ja minulla on siellä omassa maailmassani oikein kivaa ja mielenkiintoista. Ei omasta erakkoudestaan pidä tehdä ongelmaa. Joskus oikein säpsähdän ja ilahdun kovasti jos tapaan jonkun äidin joka on kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista tai muusta joka on sydäntäni lähellä - tätä tapahtuu tosin harvemmin. Muut äidit - jos siis minä pidän heitä vähän tyhminä niin he ajattelevat aivan samoin minusta - ovat jo tottuneet outouteeni ja antavat minun olla rauhassa. Jos puhuvat selän takana niin ei haittaa!

Puistossa siis homma toimii niin että minä mietin omiani, ja vahdin samalla lapsukaistani, ja lapseni leikkii muiden lasten kanssa. Äitirinki kaakattaa vähän tuonnempana ja kaikille tämä järjestely on hyvä ja toimiva.

Ei kannata stressata sillä että pitäisi olla kuin muut tai käyttäytyä tai ajatella kuin muut!

 

[m&mm]

Kysymys edelliselle kirjoittajallenimimerkillä "toinen erakko":
Mitä ihmettä teet täällä keskustelupalstalla kaakattamassa tyhmien äitirinkiläisten kanssa?

Tai sitten joku suivaantui ja kirjoitti tän provosointitarkoituksessa. Mut uskon kyllä että joku voi tosissaankin kirjoittaa näin tyhmän kirjoituksen.

 

[ap.]

Ymmärrän kyllä "Toisen erakon" pointin, minuakaan ei kiinnosta ruokareseptit ja vaipat tai muu arkikonkretiaan liittyvä puhe. Minullakin on oma maailmani, johon helposti vajoan ja olen onnellinen niin. Samaan tapaan minullakin on nuo puistokäynnit menneet kuin Toisella erakolla, olen täysin keskittynyt omaan lapseeni tai sitten olen itsekseni, erikseen muusta naislaumasta.

Olenkohan jossain viestissä antanut ymmärtää että kuvittelen olevani toisten yläpuolella? Ensimmäisessä viestissähän juuri sitä painotin, että minulle tulee "Huonoäiti-olo" juurikin toisten äitien seurassa. Kun ollaan lasten kanssa omissa oloissamme, en edes mieti olenko hyvä vai huono äiti, lapset ovat onnellisia ja minä myös. Meillä on tosi mukavaa ja iloista yhdessä.

Ja totta Dragora, turhaan tästä varmaan ongelmaa kehitän. Tapani on vain miettiä ja analysoida asioita paljon. Juuri nyt tuntuu että hyvään äitiyteen näyttää kuuluvan oletus sosiaalisuudesta ja se minulta puuttuu. Muutoin lapset ovat varsin iloisia ja tyytyväisiä ja kehitys kulkee ammatti-ihmistenkin mielestä mallikkaasti. Itse siis teen tästä ongelman.

Myös yhteisö tekee sisäänpäinkääntyneisyydestä ongelman, se näyttää olevan kuin sairaus tai vika josta on mahdollista "parantua". Kautta aikojen on ollut omituisia erakkoja, itsekseen viihtyviä tiedemiehiä -tai naisia, taiteilijoita ja muita outolintuja. Välttämättä nämä piirteet eivät tee ihmisestä sairasta tyyppiä, joka on heti pakko parantaa.

Olen myös joskus tuuminut, onko minulla jokin lievä autismin tai aspergerin syndrooman muoto, kun en kaipaa muita ihmisiä tai laumoja.

Lapseni ei elä erakkona, meillä on tuttavia, joiden luona harvakseltaan käydään, käydään siis kuitenkin. Myös noissa kerhoissa lapsi saa kokemusta muiden lasten kanssa toimimisesta.

Puistojen suhteen - ehkä käyn niissä harvakseltaan, mutta säntillisesti klo. 10-12 juttu ei sovi meidän perheelle.

Yhteenvetona, haluan olla hyvä äiti lapsellen ja yritän pikkuisen päästä puistokammosta yli. Samalla pidän surullisena asiana sitä, että ujous on ihan kuin paha tauti, josta kyllä parantuu.

 

[ModestyB]

Samalla pidän surullisena asiana sitä, että ujous on ihan kuin paha tauti, josta kyllä parantuu.

Tuo ei minusta ole ketjun sanoma. Ujoudesta täällä ei juuri ole puhuttu, ujous on eri asia kuin se, ettei löydä samaa aaltopituutta tai koe äitirinkejä itselleen mielekkäiksi. Eikä parantumisestakaan ole puhuttu, vaan siitä, että henkilökohtaisista ominaisuuksistaan ja mielipiteistään riippumatta voi nousta välillä yli oman mukavuusalueensa ja harjoittella itselle vaikealta tai vieraaltakin tuntuvia taitoja, joista voi olla itselle tai ainakin omille lapsille hyötyä.

Kuten ketjussa on todettu, ei tässä kaikki muutkaan ole supersosiaalisia, varmaan harva suomalainen lopulta on. Eikä juuri kenellekään ole helppoa löytää mukiinmenevää seuraa päivisin asuinalueilla liikkuvien keskuudesta, saati tarharyhmän tai koululuokan vanhemmista. Pieni ponnistelu on kuitenkin minusta henkilökohtaisesti ollut ja on vaivan arvoista.

Minusta mainitsemasi keskustelunaiheet, kuten sää tai lasten kanssa puuhatut jutut ovat ihan hiekkalaatikkopuheen peruskauraa. Jos se ei johonkin äitiin nappaa, niin koita seuraavaa. Täällä on monella suulla todettu, ettei reseptiikka kiinnosta, eikä siis ole aihetta olettaa, että mikään muukaan aihe saisi aina varauksetonta suosiota.

Siitä vaan kokeilemaan niitä ydinfysiikka-aiheita jne. Ei se, että joku äiti juuri teidän sattuessa paikalle puhuu vaipoista tai Reimoista tarkoita, ettei hänestä muuhun ole eikä muu kiinnosta. On ihan perusasia ihmissuhteissa, että ne yleensä etenevät kevyemmästä kohti syvempiä aiheita. Kun on kahlannut muutamaan kertaan sään, vaipat ja päivän ruuan läpi, voikin alkaa jutella omista mielenkiinnon erityiskohteista tms.

 

[murps]

[/quote] On ihan perusasia ihmissuhteissa, että ne yleensä etenevät kevyemmästä kohti syvempiä aiheita. Kun on kahlannut muutamaan kertaan sään, vaipat ja päivän ruuan läpi, voikin alkaa jutella omista mielenkiinnon erityiskohteista tms.[/quote]

Juuri näin kuin edellinen kirjoittaa. Itse en ole mitenkään yltiösosiaalinen. Viihdyn hyvin itsekseni: netissä, käsitöitä tehden, telkkaria katsoen, ulkoillen, lapseni kanssa, lukien, mieheni kanssa ym. En hirveästi kaipaa niitä sosiaalisia suhteita sen enempää. Olen myös huono aloittamaan keskustelua vieraiden kanssa ja puistoissa on mukava, jos joku tulee juttelemaan. Tällöin on kiva jutustella niitä näitä. Itse harvoin olen se aloitteentekijä ja viihdyn usein vain lapseni kanssa kaipaamatta itselleni ns. aikuista juttuseuraa. Eli ymmärränhyvin näitä aikaisemmin kirjoittaneita "epäsosiaalisia, ujoja tms." tapauksia, jotka haluavatkin olla omissa oloissaan. Me emme käy päivittäin puistossa vaan sään salliessa pari kertaa viikossa. Ulkoilemme muuten, vietämme aikaa kotona ja toisinaan ystävieni luona. Hyvin kuluu päivät näinkin ja nautin siitä, että ihan vielä ei ole kiire takaisin työelämään. Ei ole epänormaalia olla vähemmän sosiaalinen, ihmisiä on eri luonteisia. Lapseni ei kärsi vaikkei äiti olekaan ensimmäisenä etsimässä kontakteja. Hän leikkii tyytyväisenä sekä muiden lasten kanssa että itsekseen riippuen päivästä eli siitä onko paikalla muita lapsia vai ei.

 

[Tämäkin näkökulma]

Sekin ois hyvä muistaa, että siellä hiekkalaatikon reunalla on istuneet tietyssä elämänvaiheessa esimerkiksi tämän tasavallan presidentti, useampi ministeri, monet huippututkijat, taiteilija ja urheilijat. Meidän äitipiirissämme useimmilla on korkeakoulututkinto ja joillakin kelpo urakin, mut ei sitä oteta esille, koska me olemme siellä tasavertaisia, ja lapsiemme tähden, emme brassailemassa omalla älykkyydellä, koulutuksella, ammatilla tai tuloilla. Ne kun eivät liity mitenkään siihen, kuinka hyvä äitinä on.

Koettakaa nyt lakata aliarvioimasta muita äitejä, ja yrittäkää nähdä se valtava pääoma, joka kulkee pitkin puistoa goretexiin naamioituneena. Leikkipuisto ei ole se paikka, jossa keskustellaan tai väitellään "tärkeistä asioista". Jos näistä haluaa keskustella, on itse järjestettävä joku foorumi, jossa naiset voivat vaihtaa muitakin ajatuksia. Tai mennä itse mukaan politiikkaan, järjestötoiminaan, mihin vaan. Takuuvarmasti sielläkin nimittäin suurin osa on isiä tai äitejä.

Hirvittävää, miten niin monen mielestä äiti on "vaan" äiti, ja jatkuvasti pitäis todistella, että on tässä itse kullakin muitakin mielenkiinnon ja kehittämisen kohteita. Kuitenkin just vanhemmuus, sen kautta tapahtuva kasvaminen, vastuun otto ja empatian lisääntyminen on tärkein yhteiskuntaa koossa pitävä voima. Oispa virkistävää ja tervetullutta, jos tämä nähtäis edes puoleksi yhtä arvokkaana kuin moni muu asia tässä yhteiskunnassa.

 

[akat.kotiäiti]

aamen edelliseen. Ei kaikilla ole tarvetta päteä hiekkalaatikolla älyllään, tutkinnoillaan tai muullakaan. Se ei tarkoita, etteikö niitä olisi, muilla siinä kuin itsellä. Todistelu ei kiinnosta, kun on muuta mielessä. Ja olen erittäin kiitollinen muille tiedoista lasten pukemisesta, kokemuksista tarvikkeista yms., kaikkien eitarvitse keksiä pyörää aina uudestaan ja uudestaan. Se jos jokin on viisautta, mitä hiekkalaatikollakin jaellaan ihan vaan hyvää hyvyyttä.

Hand that rocks the cradle, rules the world.

 

[akat. kotiäiti]

Ai niin, se piti lisätä, että kyllä siellä monesti puhutaan muustakin tärkeästä kuin lasten asioista. Aivoriihi voi syntyä ihan itsestään, yllättäen ja odottamatta Leikkiessä luovuus kukoistaa ja on aikaa ajatella. Joillakin myös lapsen kanssa kotona oleminen aiheuttaa muutoksen ajatusmaailmassa ja siten muutoksia tulevaisuudensuunnitelmissa ja suhteessa muihin ja muuhun yhteiskuntaan: silkkaa politiikkaa paitsi ihan käytännön uusia tuulia. Kyllä niistä puhutaan ihan ohimenne vaan ja joidenkin kanssa suunnitellaan uusia yrityksiä jopa! Tietysti haetaan ratkaisuja yhteisiin ongelmiin yhdessä, sekä lapsia että ihan kokoelämää koskeviin. Että semmosta puuta ja heinää

 

[mouåoi]

Samaa mieltä edellisen kanssa. Useinkaan puistossa ei pitkään aikaan tule edes esille äitien ammatit ja koulutukset. Puisto-small talk on sitä lapsiasiaa. Myöhemmin, kun tutustutaan tulevat usein vasta ilmi koulutukset ja ammatit, ja sitten päästään eteenpäin myös siitä lapsiaiheesta. Näin olen ainakin itse huomannut. Minulla on ainakin melko korkea kynnys edes kysellä äitien ammatteja ennen kuin olen kunnolla tutustunut muuten. Tämä johtuu ehkä siitä, että olen varsin korkeasti koulutettu ja pelkään muiden äitien kuvittelevan, että jollain tavalla yritän leuhkia omalla koulutustasollani. Tästä samasta syystä pidän jutut varsin pitkään neutraalilla puistojargon-linjalla.

Siitä olen eri mieltä, ettei muiden lapsia saa komentaa. Minun mielestäni jokaisella puistoilevalla äidillä on melkein velvollisuus puuttua siihen, jos lapset tuuppivat, lyövät tai purevat toisiaan, tai jos joku on vaikka juoksemassa autotielle tms. Itse en ainakaan pysty kyttäämään jatkuvasti omaani, koska toinen vielä pienempi (1v ja 2v) vie aika paljon huomiotani. Olen ollut välillä todella kiitollinen, kun joku huomaavainen äiti on komentanut isompaani tai nostanut häntä vaikka keinuun tai ottanut mukaan oman lapsensa kanssa hiekkalaatikkoleikkeihin.

Mielestäni puistoileviin äiteihin kannattaa suhtautua enemmänkin liittolaisina kuin vihollisina. Samassa veneessä sitä kuitenkin ollaan ja aikalailla samojen ongelmien kanssa painitaan itse kukin.

 

[Yks vaan jokunen]

Ihankin noin. sen olen huomannut, että useimmin urallaan leveilevät ja kotonaoloaan häpeilevätäidit ovat niitä keskitason koulutuksen saaneita ja luulevat urallaan jotenkin tekevänsä vaikutuksen muihin. kKotonaolo ei tunnu olevan kai tarpeeksi arvokasta heistä. Samoin kuten edellinen, jätän silloin mieluusti oman koulutukseni ja taustani mainitsematta, kun se on aina korkeampi kuin näillä uraäideillä. Säälihän se on, että toisten pitää todistella, selitellä ja puolustella jotakin vuoden kotonaoloaan. Vielä enemmän sääli, kun jotkut ihmettelevät, miten kotona lapsen kanssa saa ajan kulumaan. Kukin tietenkin tyylillään, ei kai se kaikille sovi. Omasta puolestani pidän urista ja koulutuksista huolimatta - tai ehkä juuri niiden takia - lapsen kanssa olemista elämäni tärkeimpinä ja antoisimpana asiana. Tämän jälkeen sitten sitä muuta taas vuosikymmeniä. ja saahan nytkin ajatella ja touhuta mitä vaan,kun lapsi nukkuu. Muulloin keskityn häneen 98%

Totta tuo hand that rocks...

 

[puistoschaissea suoltava mami]

Minusta on itse asiassa puistossa viihtyvien äitien pahemman sortin aliarvioimista, jos kuvittelee, että se porukka on täysin homogeeninen joukko. Jos miettii keskustelun aloituksia, niin kyllä se sää on varmaankin ihan ykkönen. Kun lasten kanssa ollaan puistossa, niin on täysin loogista, että jos haluaa saada aikuiskontaktia ja yrittää kokeilla kepillä jäätä, että olisko esim. tuo kiltin näköinen nainen sellainen sopiva keskustelukumppani, kun hän näyttää lapsensa kanssa käyvän tässä puistossa samoihin aikoihin kuin minäkin, niin aloitetaan jutustelu juuri niistä perusturvallisista aiheista kuten siitä, että minkä ikäinen lapsi hänellä on jne. Käsittääkseni esim. käytös- ja tapaoppaissa puhutaankin siitä, että esim. keskustelua politiikasta ja uskonnosta tulisi välttää rupattelun aiheina, koska ne aiheuttavat helposti kiivasta väittelyä, joka tuskin on kovin hyvä puistokeskustelun aihe kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen kesken. Totta kai ihmissuhteen syvennyttyä voi kertoa hyvinkin syvällisiä asioita, omia kiinnostuksen aiheita jne, mutta tunnen itseni niin hyvin, että jos joku osoittaisi "sosiaalista junttiutta" tykittämällä omia järkähtämättömiä mielipiteitä (huom! ei siis mitään keskustelun avausta ja mielipiteiden vaihtoa, vaan omien ainoiden oikeiden mielipiteiden julkilausumaa) heti ensi tapaamisella, niin todennäköisesti vetäytyisin takavasemmalle aika pian. Ystäväpiiriini kuuluu myös niitä, joilla on vahvoja mielipiteitä, mutta kun tuntee ihmisen ja esimerkiksi ymmärtää, että voimme olla silti ystäviä, vaikka kummallakin on omat mielipiteet, niin tilaa jää myös ystävyydelle.

Minusta puistohöpöttelyssä on hyviäkin puolia esim. voi kuulla hyviä vinkkejä vaikkapa hyvistä puistoista vähän kauempana tai että millaisia kokemuksia on ollut, kun joku on lähtenyt julkisilla kulkuneuvoilla shoppailemaan kahden pienen lapsen kanssa Jumboon tai Itäkeskukseen, joihin en ole itse uskaltautunut kahden pienen kanssa ilman toista aikuista jne. Olen ehtinyt työuraa tehdä jo yli 10 vuotta, joten ehkä siksikin on ollut ihanaa olla "vain" kotona ilman, että puistossakin oleminen pitäisi olla suorittamista ja älyllisesti kehittävää työtä. Nautin lapsista ja olen ihan onnellinen, kun vain saan olla kotiäitinä ja tehdä ihan tavallisia asioita. Tiedän, että jossakin vaiheessa se urakin alkaa taas kiinnostaa, mutta olen toisaalta hirmuisen onnellinen, että toisen lapsen kohdalla olen oppinut rentoutumaan ja ottamaan hetkestä kiinni.

 

[ModestyB]

Ja olen erittäin kiitollinen muille tiedoista lasten pukemisesta, kokemuksista tarvikkeista yms., kaikkien eitarvitse keksiä pyörää aina uudestaan ja uudestaan. Se jos jokin on viisautta, mitä hiekkalaatikollakin jaellaan ihan vaan hyvää hyvyyttä.

Aivan totta. Muiden kokemuksista voi oppia paljon, vaikka olisi sitten juuri vastakkaista mieltä. Kalliiden ulkovaatemerkkien kestävyydestä ja arkea helpottavista ominaisuuksista on mainiota saada tietoa, ei tule montaa kallista virheostosta.

Samalla kuulee naapuripuiston liepeillä olleesta hiipparista, hyvästä gore-kenkien aletarjouksesta tai saa kokeilla toisen kantoreppua. Saa samanlaista mielipiteidenvaihtoa kuin tälläkin palstalla oman päätöksenteon pohjaksi, mutta vielä tarkemmin niistä oman alueen lähtökohdista ja tarjolla olevista mahdollisuuksista. Se on omanlaisensa Kuluttajaliitto ja asukasyhdistys yhdessä .

 

[mouåoi]

Ainoa syy mitä keksin, kun ap kertoi ettei joku puistoäiti pitänyt hänen lapsestaan, on se että ap:n lapsi käyttäytyy jotenkin väkivaltaisesti. Uskoisin, että puistoilevat äidit pitävät lapsista yleisesti, ongelma ovat lähinnä tuuppivat, lyövät ja purevat herrantertut. Ja silloin tietysti ap:n neuvotteleva kasvatustyyli saattaa sapettaa jotakuta. Mielestäni väkivaltaiseen käytökseen pitää puuttua välittömästi ja mieluiten niin, ettei se toistu, ja jos toistuu niin sitten väkivaltainen lapsukainen kannattaa viedä pois puistosta pohtimaan tekosiaan. (Tämä nyt meni vähän aiheen vierestä.)

 

[ap.]

mouåoi : Lapseni ei ole väkivaltainen. Mutta se ystävyys kyllä kaatui siihen, kun äitituttavaehdokas aika avoimesti näytti sen, ettei pidä lapsestani. Harmi, sillä hänen lapset olivat ihan ok. Omani on vilkas, mutta ei paha. Olen nyt ihan harjoitellut puistohöpötystä, mutta vaan muutaman harvan äidin kanssa. Laumoihin minua ei saa mukaan osallistumaan pienet eläimetkään.

 

[samanlaista mielessä....]

Alkuperäiselle viestin kirjoittajalle sanoisin sen, että ole rohkeasti oma itsesi ja tee lapsesi kanssa asioita jotka ovat teille tärkeitä ja joita haluatte kulloinkin tehdä. Leikkipuistoissa Ei Ole Pakko käydä, ei todellakaan. Lapset kun kasvavat, menevät esikouluun ja kouluun, niin he kyllä itse huolehtivat siitä että löytävät sieltä kaltaistaan seuraa..

Sinulle halusin vaan sanoa, että ei kaikkien äitien tarvitse olla samaan muottiin valettuja!!

Itse olen kokenut lähinnä ahdistavaksi äiti-lapsikerhot yms. En osaa väkisin vääntää vieraiden ihmisten kanssa mitään "diipadaapaa".. Se ei ole vaan mun juttu. En ole sen luonteinen!! On hyvä että äidit pitävät yhteyttä toisiinsa ja saavat toisilta tukea, mutta itse en vaan ole halunnut lähteä etsimään ystäviä tai hyväksyntää leikkipuistoista. Ehkä olen kokenut aina olevani jotenkin outolintu vaikka en koe huonommuutta siitä, etten lasten kanssa puistoillut juurikaan yhtä aikaa naapurin mammojen kanssa. (asumme omakotitalo alueella, ja omassa pihassa olemme enimmäkseen olleet+kävely, pyöräily yms. retket)

Lapseni on nyt ekaluokalla ja kolmannella. Hyvin heiltä koulunkäynti ja kaverielämä sujuu vaikka en ole mitenkään sosiaalisesti verkostoutunut muiden äitien kanssa. Samoin minulla on kyllä hallussa käytöstavat, tervehtimiset ja smalltalk tarvittaessa...

Meillä on se oma tuttava-ystävä-sukulaispiirimme joiden kanssa olemme tekemisissä. En ole itse ikinä kaivannut, että joka viikko pitäisi käydä kylässä tai meillä pitäisi jatkuvasti olla vieraita. Meillä käy vieraita ja kyläilemme silloin kun siltä tuntuu, eikä mistään pakosta tai velvollisuudesta!!

Katsokoot sitten muut äidit meitä millä silmällä tahansa, se on sitten heidän ongelmansa. En lähde sille linjalle, että yrittäisin muita miellyttää tai olla niinkuin muut. Pakosta ei tarvi sinne hiekkalaatikon reunalle kykkimään lähteä, jos kokee että aikansa voi käyttää mielekkäämmin

 

[enkunope]

aamen edelliseen. Ei kaikilla ole tarvetta päteä hiekkalaatikolla älyllään, tutkinnoillaan tai muullakaan. Se ei tarkoita, etteikö niitä olisi, muilla siinä kuin itsellä. Todistelu ei kiinnosta, kun on muuta mielessä. Ja olen erittäin kiitollinen muille tiedoista lasten pukemisesta, kokemuksista tarvikkeista yms., kaikkien eitarvitse keksiä pyörää aina uudestaan ja uudestaan. Se jos jokin on viisautta, mitä hiekkalaatikollakin jaellaan ihan vaan hyvää hyvyyttä.

Hand that rocks the cradle, rules the world.

_THE_ hand that rocks the cradle...

 

[korjailtu]

Enkunopelle viisaasta panoksesta keskusteluun!!!!!.

Tuli ihan koulu mieleen. Ja anteeksi, että äiti-ihminen kirjoittaa kiireessä huolimattomasti, kun touhuaa toisella silmällä ja kädellä samalla muuta. Nyt on täydellistä. Totta kyllä ei virheitä tarvitsisi tehdä

 

[enkunope]

Enkunopelle viisaasta panoksesta keskusteluun!!!!!.

Tuli ihan koulu mieleen. Ja anteeksi, että äiti-ihminen kirjoittaa kiireessä huolimattomasti, kun touhuaa toisella silmällä ja kädellä samalla muuta. Nyt on täydellistä. Totta kyllä ei virheitä tarvitsisi tehdä

Enkunope ei voi luonnolleen mitään. Sitäpaitsi mielestäni ON viisasta korjata ihmisten kielioppivirheitä nimenomaan arkikeskusteluissa, näin ne yleensä jäävät mieleen paremmin kuin luokkahuonetilanteessa. Vai mitä? (itseäsi taitaa vain harmittaa tehty kielioppivirhe)

 

[korjailtu keikkuvan läppärin alta]

Onneksi en itse koe tarvetta kielitieteen ammattilaisena ja opettajanakin korjailla muiden virheitä sen enempää kuin omianikaan. Liekö aloittelijan intoa vai mitä pätemisentarvetta muilla semmoinen... Arkikeskustelu ei aina ole ihan parhaiden oppikirjojen mukaista eikä ole tarkoituskaan. Kiitos nyt kumminkin.

 

[ed.]

Tulihan nyt demonstroitua nyppimisen vaikutus ARKIKESKUSTELUUN, koulussa kun ei nyt oltukaan. Suosittelen huomion kiinnittämistä puhetilanteen luonteeseen, myös sosiaaliseen hiekkalaatikolla kuten missä tahansa muuaallakin.

Mitä parhainta päivänjatkoa!

 

[ap.]

Sinulle "Samanlaista mielessä", minusta on hienoa kun olet ollut oma itsesi ja lohdullista kuulla että lapsista kasvaa tervehenkisiä, vaikkei niitä päivittäin puistossa sivistäisikään. Toivoa siis on. Treenaan sosiaalisuusmuskeliani ajoittain, mutta nyt riittää metsät ja kauppareissut, se että meillä on perheenä aidon ja teeskentelemättömän mukavaa ja hyvä olla.

 

[maru-maru :D]

Hand that rocks the cradle, rules the world.

_THE_ hand that rocks the cradle...

_ENGLANNINOPETTAJA_ eikä enkunope