Olen jo tuonne muihinkin aihepiireihin kirjoittanut tätä omaa tarinaani, mutta laitetaanpa nyt tännekin kun puheeksi tuli. Itselläni oli synnytys viime kesäkuussa ja imukupilla synnytin, episiotomia leikattiin ja lisäksi repesin syvälle emättimeen, onneksi en peppuun päin. Jouduin odottamaan ompelua ainakin tunnin ja avonainen haava vuosi verta kudoksiin ja sain aika mojovan hematooman kaupanpäällisiksi. Tietenkin kun haavaa ei ommeltu heti, eivät haavapinnat niin hyvin enää tarttuneet toisiinsa ja paraneminen hidastui. Söin kolme viikkoa särkylääkkeitä kotona, enkä pystynyt istumaan millään tavalla tuona aikana. Sittenkin kun istuminen alkoi sujua, tuntui kuin olisi pingispallon päällä istunut kun mustelma ei ollut vieläkään sulanut. Ei siis puhettakaan, että olisin voinut edes ajatella seksiä tuolloin.
Siis asiaan vihdoin... Ensimmäistä kertaa kokeilimme yhdyntää 4kk synnytyksen jälkeen. Itse ehdotin, että voisimme yrittää. Mieheni ei olisi uskaltanut vieläkään! Tuo kerta jäi yritykseksi, vaikka käytimme runsaasti liukastetta ja olin itse päällä määräämässä tahtia. En voinut istua "sen" päälle, sattui ihan sairaasti! Seuraavan kerran kokeilimme pari kuukautta myöhemmin ja silloin onnistuimme "suorittamaan" homman. Tosiaankin näin, sillä mistään nautinnosta ei voi todellakaan puhua. Olin silti todella helpottunut, että onnistuimme vihdoin ja aloin tuntea itseni pitkästä aikaa kokonaiseksi naiseksi. Vasta 10kk synnytyksen jälkeen homma alkoi tuntua muultakin kuin väkivallalta. Oma liukkaus alkaa pikkuhiljaa riittää kun oikein lämmitellään. Imetän edelleen (11kk). Onneksi mieheni on ollut kärsivällinen. Arvostan sitä, että hän toppuutteli minua ja sanoi, että antaahan parantua ihan rauhassa vaan.