Voisko sunkin miehellä olla kyse siitä, että koska lapsi on peruuttamaton "hanke", niin sitä ei vaan uskalla hypätä tuntemattomaan? Talon saa aina myytyä, eron saa nykyään helposti, mutta lapsesta ei sitten noin vaan eroon pääsekään.
Hah, noin juuri sanoi eilen. Sanasta sanaan melkein. Siis ei erosta, mutta talosta ja lapsista.
Juttelimme siis eilen pitkään ja menin läpi kaiken ja selitin syyni tähän kaikelle ja vaadin tilanneselvitystä. Mies sanoi että mietti asioita päivällä töissä ja tajusi että tarvitsi tämän potkun jonka hänelle annoin asioista: sanoi että tajusi itse että hän kyllä tekee työasiat alta pois aina heti mutta on pitkittänyt meitä koskevia asioita, osaksi siksi koska on tuntunut että ei ole aikaa kaikkeen ja että muka minä ymmärrän, pomo ei (ymmärsi siis itsekin miten typerää tämä ajattelu oli) ja että helpolla on pitkittänyt asioita kuten talon katselu ym koska tuntuu ettei aikaa ja koska minä teen sitä taustalla kuitenkin ja näyttelen hänelle taloja aina ym. Keskustelu meni siis niin syvälle että lopulta itkimme molemmat. Mies sanoi että hän ei voi sanoin kuvata miten paljon haluaa oman talon meille, on vain ollut jostain syystä laiska asian suhteen. Sanoi että sovitaanko vaikka alustavasti että vuoden kuluttua meillä on oma talo, ellei nyt pankissa alkuviikosta käsketä esimerkiki säästämään enemmän mikä siis saattaisi viivyttää ostoa.
Lapsen hankinta menikin sitten pidemmän keskustelun kautta ja hyppi asiasta toiseen mutta pääjutut mistä puhuttiin olivat ne että mies haluaa kyllä lapsen muutaman vuoden sisään mutta kokee suurta painetta sisällään siitä että tietää minun haluavan lasta heti mutta ei itse uskalla rahallisesti siihen hypätä. Minä valitan aina työstressiä ja sitä miten haluaisin hidastaa elämääni, joten mies ottaa sen niin että hänen tulisi miehenä sitten tienata meille voi leivän päälle ja elättää meidät kaikki 3. Tämän hetkisillä tuloilla ja menoilla se ei onnistu ja siksi kokee ettei ole valmis lapseen. Sanoi että jos meillä olisi nyt parikymmentä tuhatta säästössä, hän voisi hankkia lapsen vaikka heti mutta ei yksinkertaisesti kestäisi sitä rahapainetta niskassaan nyt. Sanoin että onko raha tosiaan näin iso este lapsen hankinnalle, ja vertasin hänen isosiskoonsa jolla on todella suuria rahaongelmia ja silti hankkinut monta lasta ja sanoo ettei rahan pitäisi koskaan tulla lapsen teon edelle. Mies sanoi ettei ole samanlainen eikä halua itseään samaan tilanteeseen kuin isosiskoaan ja hänen miestään. Sanoi että häntä ahdistaa käydä heillä kylässäkin ja kuunnella heidän ongelmiaan koska pelkää että päädymme pian samaan tilanteeseen (siis heillä on ollut molempien työpaikkojen menetystä, iso talolaina, lapset sairastelevat vähän liikaa, ym). Sanoin että meidän on silti sovittava jotain lapsen suhteen, en voi odotella, ja sovimme että voimme 9-12kk päästä alkaa yrittämään lasta. Ilmoitin myös että tämä ajan jälkeen en anna minkään rahasyyn tulla enää lapsenteon edelle koska siinä vaiheessa minun ikäni alkaa olla tärkeämpi kuin raha. Sanoin että vaikka rahantulo puolittuisi jostain kamalasta syystä siihen mennessä, me alamme silti yrittää lasta.
Ehkä isoin yllätys itselleni oli se että mies sanoi omasta aloitteestaan että ymmärränhän sen ettei se olisi katastrooffi vaikka tulisinkin nyt raskaaksi. Itse olin meinaan luullut että mies ei mistään syystä hyväksyisi raskauttani jos nyt kävisi vahinko. Mies ei tiennyt että olin luullut näin ja sanoi moneen kertaan että herranen aika, tottakai asia olisi ok jos niin kävisi. Tämä jotenkin myls rauhoitti: joskus jopa olen pelännyt mitä suhteellemme kävisi jos nyt tulisinkin raskaaksi.
Olen ihan tyytyväinen siihen miten keskustelumme meni, saimme paljon puhuttua ja pääsimme paljon elämän suunnittelussa eteenpäin. Eri asia on sitten nähdä että tapahtuvatko asiat niinkuin nyt puhuimme mutta ainakin voin nyt puhua asioista avoimesti ja päämääristä myös, eli muistutella mitä sovimme.
Kysyin muuten myös siitä ihan alussa että haluatko oikeasti lasta, avioliittoa, taloa, vai sanotko vain koska minä pyydän näitä asioita. Mies ei ymmärtänyt miksi edes kysyn, sanoi että ainahan olen sanonut että haluan. Sanoin etten ota näitä "jonain päivänä" juttuja enää tosissani. Mies sanoi että hän ei ole vielä 30v (täyttää loppuvuodesta) joten siksi ei ole puhunut niistä tämän päivä juttuja. Kyllä, hänellä on joku ihmeen päähänpinttymä että 30v asti ollaan nuoria, sitten voidaan alkaa vakavoitua. En tiedä mistä tämä on tullut mutta totta puhuen eilen illlalla kun laskin mielessäni niin kaikki hänen naimisiin menevät kaverinsa (tai ne jotka hankkivat lapsia tai ostavat taloa) ovat vuoden pari miestäni vanhempia. Lieneekö tästä keksinyt jotain tällaista älytöntä.
Kiitos teille vastanneille, täytyy sanoa että kylläpä tuli mukavia ja kannustavia vastauksia. Kiitos siitä teille. Näistä en jaksanut edes ystävieni kanssa jahkata nyt, joten oli todella hyvä kirjoitella tänne ja kiitos etten saanut yhtäkään ivaavaa, haukkuvaa, tuomitsevaa vastausta.
Eiköhän tämä tästä.
.
