Kriisiaikaa?

[Turhauttaa.]

Aina puhutaan suhteiden kriiseistä ja kriisivuosista. Kertokaapas mitä kriisiaikaanne itse asiassa sisälsi?

Meillä 4.5v yhteiseloa takana, lapsia ei vielä ole mutta ajattelisin silti kirjoittaa tälle palstalle enkä esim Suomi24:lle joka on täynnä vänkyttäjiä

Tunnen että suhteemme on kriisissä koska minulla on ollut aivan hirveä vauvakuume jo 2-3v. Olen 30v nainen. Ajattelen lapsen hankintaa monta kertaa päivässä, olisin enemmän kuin valmis. Mies haluaa odottaa. Ei tiedä kauanko haluaa odottaa, mutta vähän aikaa vielä. Tämä ensinnäkin vaikuttaa seksielämäämme, jostain syystä alan aina miettiä lapsenhankintaa seksin yhteydessä ja se vie mieleni pois seksistä. Tämän takia kai automaattisesti olen alkanut vältellä seksiä. Mieheni tottakai turhautunut eikä ymmärrä missä vika, vaikka olen selittänytkin. Yritän saada itseäni innostumaan useammin, mikä menee sitten pakkovääntämiseksi. Pyörä jatkaa pyörimistään.

Lisäksi jokainen ystäväni on joko ostamassa taloa, hankkimassa lasta (tai saanut jo lapsen) tai suunnittelemassa häitä. Itselläni ei ole näistä mitään vielä. Kenties 30v kriisi menossa itselläni mutta tuntuu että haluaisin niin rakentaa pesän ympärilleni (avioliitto, lapsi, oma koti) mutta kaikki on hamassa tulevaisuudessa. Reissaan ystävieni häistä toiseen ja nieleskelen kyyneliä. Kyllä, olen kriisissä.

Kaiken tämän turhautumisen takia olen tietysti sitten kiukkuisempi kuin yleensä, väsynyt iltaisin, usein menee kinaamiseksi kotona. Miehellä rahaongelmia ja hirveä kiire töissä eli tuntuu että taas viime aikoina kaikki revennyt käsistä. Hän on itse kovassa stressissä työnsä takia eikä tietenkään jaksaisi minua skitsoamassa kotona talon ostamisen, vauvan, ym kanssa.

Rakastamme toisiamme. Siitä ei ole kysymyskään. Hellyyttä ja vitsailua on paljon. Mutta tuntuu että olemme umpikujassa, kun en tunne saavani mitään niistä asioista mitä haluan, enkä halua pakottaa miestäni jonka mielestä kiiruhtamiseen ei ole mitään syytä ja hänellä on muka niin kiire töissäkin ettei ole aikaa lapsiin tms vielä. Lisäksi sanoo aina ettei meillä ole rahaa saada lasta vielä. Ymmärrän että raha on iso asia, mutta olemme kuitenkin kaksi vakituiseen töissä käyvää ihmistä. Ei rahaa lisää odottamallakaan tule, aina löytyy uusia rahaongelmia jos niin haluaa. Onko koskaan "sitä oikeaa taloudellista aikaa" hankkia lapsia.

Sinänsä ymmärrän itseäni, sinänsä olen vihainen itselleni että en osaa irrottaa kriisistäni. Sitten taas mietin perään että kyllähän 30v naisen on ihan normaalia haluta lasta ym, ei se ole paha asia. Säälin tavallaan miestänikin siinä että hän nyt tuntee paineen niskassaan. En halua pakottaa häntä mihinkään. Toivoin niin että hän itse kosisi yllättäen tai että lapsen hankinta tulisi yhteisestä päätöksestä, ei niin kuin nyt: en kestä kun mitään ei tapahdu joten eilen taas sain itkukohtauksen siitä etten jaksa enää odotella lapsen hankintaa ja talon ostoa ja ja ja ja kuunnella vain kaikkien muiden lapsipuheita. Tämä johti riitaan, eri huoneissa nukkumiseen, ym. Ihan kuin ilma olisi täynnä kaasua, ei tarvi kuin yksi tulitikku raapaista kun kaikki räjähtää käsistä.

Toissapäivänä keskustelimme asiasta ilman riitaa, käsi kädessä sohvalla, mies väitti ymmärtävänsä ja minä sanoin etten halua painostaa mutten myöskään pysty olemaan sanomatta mitä mielessäni liikkuu ja mitä haluan. Kaikki hyvin. Paitsi että mitään ei taaskaan päätetty (paitsi että mennään pankkiin juttusille) mutta olimme yhteisymmärryksessä ja tunsin että välillämme oli vahva lämpö pitkästä aikaa. Sitten taas yksi tulitikun raapaisu ja kaikki repesi.

Onko tämä sitä mitä teidän suhteidenne kriisit ovat olleet ja/tai kuulostaako tutulta? Toteaisin siis vielä että meillä on usein 6kk taukoja ilman yhtäkään riitaa. Nyt vain tuntuu että viimeinen kk on ollu täynnä riitaa ja kriisi on iskenyt päälle.

 

[astrolabe]

En väitä tietäväni miesten sielunelämästä juurikaan mitään, mutta ihmettelen suuresti näitä tapauksia kuten aapeella. Onko miehellä oikeastaan mitään halua sitoutua vai onko suhteessa vain odottaen jotain parempaa tulevaksi? Naimisiin tai lasta hankkimaan ei voi ketään pakottaa, mutta ymmärrän hyvin, ettei kolmekymppinen nainen halua odotella enää lapsiasian kanssa, miehellä sitä aikaa ehkä olisikin enemmän. Onko suhteella tulevaisuutta, jos visiot tulevaisuudesta poikkeavat radikaalisti?

 

[Turhauttaa.]

En väitä tietäväni miesten sielunelämästä juurikaan mitään, mutta ihmettelen suuresti näitä tapauksia kuten aapeella.

Kenellä aapeella?

 

["vieras"]

Meillä kriisiaika parhaimmillaan...oltiin parikymppisiä, kun hankittiin oma koti, mentiin naimisiin ja lapsiakin siunaantui.. Nyt sitten 35 onkin kriisi päällänsä... Parisuhde väljähtynyt, lapset sen verta isoja, että huomataan, ettei mitään yhteistä ole.. Mennään kumpikin omia menoja ja parisuhde kaveritasolla Nyt ollaan sitten koeajalla...

 

[Laskekaa oikeasti]

Asioita ei ole pakko toteuttaa heti, helpottaisiko oloasi jos pystyisitte _suunnittelemaan_ tulevaisuuttanne enemmän? Kyllähän se stressaa, jos ei ole mitään tietoa mikä on elämän suunta. Kuulostaa siltä, että miehesi on ylireasti (?) ja sinä taas ylioptimistinen. Ei taloa kannata ostaa eikä etenkään lasta tehdä tyyliin "kyllä siitä selviää, ei tartte etukäteen laskea"! Suhde ja perhe-elämä ei ainakaan parane siitä, jos vastassa on vielä talousvaikeuksiakin.

Ehdotan siis että:

* Pistätte nykyiset menonne ja tulonne ihan PAPERILLE ylös, kerätkää dataa vaikka parin kuukauden ajan jos kaikki menokohteet eivät ole tiedossa. Eli kaikki kuitit talteen ja niistä summat paljonko menee keskimäärin mihinkin.

* Laskekaa, paljonko saisit äitiyspäivärahaa ja hoitorahaa jos jäisit lapsen kanssa kotiin. Paljonko hoitopaikka maksaa jos veisit lapsen hoitoon äpr-kauden jälkeen? Tarvitsisitteko toisen (?) auton?

* Paljonko teillä nyt menee asumiseen ja säästöön rahaa? Tämä on se summa, minkä voitte käyttää enintään asumiseen. Laskekaa sitten kuinka ison lainan tällä summalla voisi hoitaa, kun laina on 20v, korkotaso keskimäärin 4-5% ja asumisen muut kustannukset on ensin vähennetty käytettävissä olevasta summasta. Huomioikaa mahdollinen lapsen kotihoito, myös sen ajan pitäisi lainaa kyetä hoitamaan.

* Lopputuloksena näette ihan konkreettisesti miltä taloutenne näyttää. Voi olla että mies huomaa että lapsen tekeminen ei olisikaan taloudellinen katastrofi. Tai että sinä huomaat miehen olevan oikeassa, nykytottumuksilla teillä ei ehkä oikeasti olekaan varaa taloon ja lapseen, ainakaan molempiin,

* Tämän jälkeen on paljon helpompi alkaa suunnittelemaan tulevaisuutta. Olethan sanonut miehelle että haluat joskus naimisiin?

 

[Laskekaa oikeasti]

Niin ja pointti oli siis se, että näiden laskelmien ja miettimisen jälkeen olisi todennäköisesti helpompaa suunnitella esim. "voimme ostaa talon 2 vuoden päästä" tai "säästämme ensin xxxxx euroa jonka jälkeen meillä on varaa alkaa tehdä lasta" jne. Ja vaikka asiat eivät ehkä toteudukaan heti, niin ap (=alkuperäinen kirjoittaja) ehkä voi olla rauhallisemmin kun edes on mihin tähdätä?

 

["vieras"]

Mitä miehesi on sanonut lapsiajatukseen? Haluaako hän lapsia? Totta on, että 30v alkaa olla jo sen ikäinen, että jos nykyisessä suhteessasi et tule haluamiasi asioita saamaan niin asille kannattaa tehdä jotain.. Ikinähän ei tiedä saako biologisia lapsia mutta suhteessa jossa molemmat sitä haluaa on edes mahdollisuus.
Taloudellinen syy on mielestäni huono perustelu lykätä lapsiasiaa, sillä ei ole olemassa mitään tiettyä määrää mikä pitää säästöjä olla ennen kuin lapsen elättää, yksilöllistähän se on. Kahdelta työssäkäyvältä luulisi onnistuvan.
Oletko kysynyt haluaako miehesi naimisiin? Tai talon?

 

[Turhauttaa.]

Asioita ei ole pakko toteuttaa heti, helpottaisiko oloasi jos pystyisitte _suunnittelemaan_ tulevaisuuttanne enemmän? Kyllähän se stressaa, jos ei ole mitään tietoa mikä on elämän suunta. Kuulostaa siltä, että miehesi on ylireasti (?) ja sinä taas ylioptimistinen. Ei taloa kannata ostaa eikä etenkään lasta tehdä tyyliin "kyllä siitä selviää, ei tartte etukäteen laskea"! Suhde ja perhe-elämä ei ainakaan parane siitä, jos vastassa on vielä talousvaikeuksiakin.

Ehdotan siis että:

* Pistätte nykyiset menonne ja tulonne ihan PAPERILLE ylös, kerätkää dataa vaikka parin kuukauden ajan jos kaikki menokohteet eivät ole tiedossa. Eli kaikki kuitit talteen ja niistä summat paljonko menee keskimäärin mihinkin.

* Laskekaa, paljonko saisit äitiyspäivärahaa ja hoitorahaa jos jäisit lapsen kanssa kotiin. Paljonko hoitopaikka maksaa jos veisit lapsen hoitoon äpr-kauden jälkeen? Tarvitsisitteko toisen (?) auton?

* Paljonko teillä nyt menee asumiseen ja säästöön rahaa? Tämä on se summa, minkä voitte käyttää enintään asumiseen. Laskekaa sitten kuinka ison lainan tällä summalla voisi hoitaa, kun laina on 20v, korkotaso keskimäärin 4-5% ja asumisen muut kustannukset on ensin vähennetty käytettävissä olevasta summasta. Huomioikaa mahdollinen lapsen kotihoito, myös sen ajan pitäisi lainaa kyetä hoitamaan.

* Lopputuloksena näette ihan konkreettisesti miltä taloutenne näyttää. Voi olla että mies huomaa että lapsen tekeminen ei olisikaan taloudellinen katastrofi. Tai että sinä huomaat miehen olevan oikeassa, nykytottumuksilla teillä ei ehkä oikeasti olekaan varaa taloon ja lapseen, ainakaan molempiin,

* Tämän jälkeen on paljon helpompi alkaa suunnittelemaan tulevaisuutta. Olethan sanonut miehelle että haluat joskus naimisiin?

Kiitos ihanasta vastauksesta.

Olen näistä monen jo tehnytkin. Ainaisen "ei ole rahaa" -puheen esimerkiksi yritin ratkaista juuri tällä että 2012 lopussa kirjoitimme 2kk ajan kaikki menot ylös vihkoon joka ilta. Mieskin oikein innostui tästä kun tajusi ettei sitä rahaa menekään niin paljon kuin luuli, ja että minulla menee paljon enemmän kuin hänellä (usea riita koski siis sitä etten tajua muka miten paljon rahaa hänellä menee - sitten tajusi että minä kulutan päivittäin enemmän koska teen enemmän pieniä ruokaostoksia, olen työssä jossa menee enemmän rahaa kulkemiseen ja ruokkisostoksiin ym). Itse lasken aina myös tarkkaan kuukausittaiset menoni ja säästän hyvinkin tuhat euroa kuukaudessa hyvien kuukausien aikana - olen siis ehkä ylioptimisti pitkällä tähtäimellä mutta olen myös aika tarkka rahan kanssa ja tiedän mihin sen käytän. Mies ei tätä tee. 2kk sitten istutin miehen alas ja laitoin laskemaan paperilla joka kuukauden pakolliset menot, ja selvisi että rahaa pitäisi jäädä elämiseen oikein hyvin. Miestäkin tämä rauhoitti. Olemme aika erilaisia tämän suhteen siis, minä huolehdin paljon enemmän rahaa pitkällä tähtäimellä, mies miettii seuraavaan palkkapäivään asti (vaikka sitten lapsista puhuttaessa yhtäkkiä alkaakin puhua pitkällä tähtäimellä, mikä minusta on sekavaa).

Kaksi autoa meillä on jo. Molemmat maksavat omansa.

Pankkiin menoa olen puhunut juuri tuon takia että saisimme selville paljonko ylipäätään saisimme lainaa (asumme muuten ulkomailla eli hieman eri systeemi, muutoin tämä nyt ei tilanteeseemme vaikuta) ja paljonko kuukausittainen maksusumma olisi. Olen tehnyt laskuja ja luulen että se ei olisi enempää kuin tämänhetkinen vuokramme.

Naimisiin menosta olemme puhuneet aina, molemmat olemme sanoneet ettei naimisiin ole hengen hätä mutta olen tehnyt selväksi että kihloihin haluaisin kyllä jo paljon ennemmin koska se antaisi turvaa mielessäni. Olemme kyllä puhuneet läpi kaiken (miehen aloituksesta joka kerta!) että missä maassa häämme pidetään, ketä kutsutaan, jne. Asiasta on siis puhuttu avoimesti.

Tuo lauseesi "Asioita ei ole pakko toteuttaa heti, helpottaisiko oloasi jos pystyisitte _suunnittelemaan_ tulevaisuuttanne enemmän? Kyllähän se stressaa, jos ei ole mitään tietoa mikä on elämän suunta." on mitä minäkin toistin eilen. Sanoin etten tarvitse kaikkea heti jos emme ole valmiita, mutta tarvin jotain suuntaa elämälleni, ei pelkkää puhetta.

Tiedän täysin että tässä on nyt myös kyseessä normaali nainen vs mies: mies ei ymmärrä miten minulle on voinut iskeä moinen lapsikuume koska itsellään sitä ei ole eikä varmaan osaa tajuta mitä kuume tarkoittaa. Itse olen myös, kuten sanoin, aina ollut tarkka rahoistani ja olen aina osannut taata rahankäyttöni täydellisesti. Mies ei suunnittele rahan käyttöään eikä siis varmaan osaa mielessään suunnitella lapsenkaan kannalta rahaa. Miettii vaan että ei ole varaa vielä. Kun kysyn koska meillä sitten ON varaa kaikkeen tähän, hän suuttuu. Mielestäni aivan normaali kysymys mutta en saa siihen vastausta.

 

[Turhauttaa.]

[QUOTE="vieras";28087134]Mitä miehesi on sanonut lapsiajatukseen? Haluaako hän lapsia? Totta on, että 30v alkaa olla jo sen ikäinen, että jos nykyisessä suhteessasi et tule haluamiasi asioita saamaan niin asille kannattaa tehdä jotain.. Ikinähän ei tiedä saako biologisia lapsia mutta suhteessa jossa molemmat sitä haluaa on edes mahdollisuus.
Taloudellinen syy on mielestäni huono perustelu lykätä lapsiasiaa, sillä ei ole olemassa mitään tiettyä määrää mikä pitää säästöjä olla ennen kuin lapsen elättää, yksilöllistähän se on. Kahdelta työssäkäyvältä luulisi onnistuvan.
Oletko kysynyt haluaako miehesi naimisiin? Tai talon?[/QUOTE]

Hei vain. Alunperin kun toin lapsiajatuksen esiin vuosi sitten, mies sanoi ettei voi miettiäkään lapsia vielä 5 vuoteen. Tämä oli vuosisadan riita ja ilmoitin että vaikka miestä rakastankin, en voi antaa itseni odottaa 5v ennenkuin alamme edes yrittämään. Mies sanoi ettei ymmärtänyt että asia on minulle niin tärkeä ja että nyt tietää asian. Emme koskaan päättäneet mitään ajankohtaa mutta sovimme rivien välistä että katsomme asiaa mahd pian. Se jäi siihen.

Mies tosiaan haluaa naimisiin ja haluaa talon mutta ei jotenkin sitten saa aikaiseksi edes katslela taloja. Siksi kysyinkin eilen haluaako hän tosissaan edes näitä asioita kanssani. Suuttui ja sanoi että en ymmärrä mikä työkiire hänellä on. Kysyin koska tämä työkiire sitten loppuu niin että hän voi antaa aikaa myös kotona? Riitahan siitä alkoi. Ja siis korostaisin että olen itse yhtä kiireellisessä, ellen kiireellisemmässäkin työssä eli tässä ei nyt ole kyse siitä ettäkö minulla olisi enemmän aikaa.

Ongelma vain on että mies on tyytyväinen näin, minä en.

 

[Laskekaa oikeasti]

Näiden lisävastaustesi jälkeen itselleni tulee mielikuva, että vaikka mies sanoo haluavansa noita asioita, on kyse ennemminkin siitä että hän HALUAA haluta niitä asioita, mutta kun ne olisivat oikeasti edessä hän on kauhuissaan. Ja/tai hän ei uskalla sanoa sinulle sitä, ettei halua niitä tällä hetkellä eikä voi tietää haluaako koskaan. Silloinhan on mahdoton vastata kysymykseen "milloin".

Jos hän oikeasti HALUAISI lapsia ja naimisiin ja talon, olisivat hänen syynsä haasteita (jotka voitte yhdessä selvittää). Nyt ne ovat selkeästi enemmänkin "syy vetää jarrua ja olla ajattelematta koko asiaa", ja siitä kielii myös se että hän suuttuu kun kyselet tarkemmin - suuttumisella hän väistää sen, ettei hänellä olekaan todellista vastausta esim. kysymykseen "no milloinkas sitten".

Toisinsanoen kuulostaa siltä että määränpäänne ovat erit: sinä olisit valmis kohtaamaan haasteet ja tekemään työtä niiden voittamiseksi, mies sen sijaan etsii syitä joilla voi kieltäytyä ko. asioista. Hänellä ei näytä olevan tahtoa selvittää niitä, koska ehkä hänellä ei tosiaan ole tahtoa ko. asioihinkaan.

Mitä sitten voit tehdä? Aika mahdoton sanoa, miehellä on oikeus olla haluamatta noita asioita MUTTA hänellä pitäisi olla munaa sanoa mielipiteensä suoraan. Silloin sinäkin voisit tehdä omat ratkaisusi siitä jäätkö odottamaan sitä että mies oikeasti noita asioita haluaa, vai lähdetkö etsimään jotain muuta. Miten sitten saada mies kertomaan rehellinen mielipiteensä.. siinäpä mahdoton tehtävä :/.

 

["vieras"]

Teillä on nyt ongelmana, että olette täysin eri vaiheessa elämää. Sinä haluisit jo kunnolla vakiintua, ostaa talon ja perustaa perheen ja miehesi haluaisi jatkaa nykyisellä tyylillä ja suunnitella noita "sitten joskus". Ikää teillä (onko miehesi suunnilleen samaa ikäluokkaa?) on kuitenkin jo sen verran, että mikäli useamman lapsen haluaisitte, ei vuosikausia kannata odotella. Tottakai osa naisista tulee helposti raskaaksi vielä nelikymppisinäkin mutta riskit siinä kasvaa enkä tiedä onko lapselle mukavaa jos on kovin vanhat vanhemmat.. (Mieheni puolesta voisin vastata että ei, hän on ns. iltatähti).
Mä olisin varmaan niin julma, että laittaisin miehelle jonkin aikarajan. Esim. tämän vuoden kuluessa miehen tulee sanoa millon olisi valmis lasta yrittämään (on ihan normaalia että menee vaikka vuosikin yrittäessä - ei se välttämättä ekasta kierrosta tule), tai milloin voisi kuvitella että menisitte naimisiin tai ostaisitte talon ja jos edelleen on sitä mieltä ettei ole valmis niin sitten tekisin ratkaisuja sen perusteella.. Eräs ystäväni erosi pitkäaikaisesta miesystävästään koska mies ei halunnut vuosienkaan jälkeen lapsia ja ystäväni taas halusi. Hän ei voinut jäädä suhteeseen vaikka miestä rakasti, koska se olisi tarkoittanut ettei ikinä saisi lapsia ja lapsista hän oli aina haaveillut. Hän tapasi muutaman vuoden kuluttua uuden miehen ja nyt heillä on kaksi ihanaa tytärtä.

Työstressi on mielestäni todella huono perustelu lykätä kaikkia mainitsemiasi asioita. Välillä voi olla kiirettä tietenkin, mutta arkea on elettävä lastenkin kanssa. Työ ja perhe-elämä voivat myös täydentää toisiaan. Luulis että töissäkin jaksais paremmin jos henkilökohtaisessa elämässä tapahtuisi mukavia asioita (talon hankinta, naimisiinmeno, lapsi..)

 

[vieras jatkaa vielä]

Vai voisiko olla etteivät nuo haluamasi asiat olisikaan miehellesi niitä mukavia juttuja..?

 

[Turhauttaa.]

Näiden lisävastaustesi jälkeen itselleni tulee mielikuva, että vaikka mies sanoo haluavansa noita asioita, on kyse ennemminkin siitä että hän HALUAA haluta niitä asioita, mutta kun ne olisivat oikeasti edessä hän on kauhuissaan. Ja/tai hän ei uskalla sanoa sinulle sitä, ettei halua niitä tällä hetkellä eikä voi tietää haluaako koskaan. Silloinhan on mahdoton vastata kysymykseen "milloin".

Jos hän oikeasti HALUAISI lapsia ja naimisiin ja talon, olisivat hänen syynsä haasteita (jotka voitte yhdessä selvittää). Nyt ne ovat selkeästi enemmänkin "syy vetää jarrua ja olla ajattelematta koko asiaa", ja siitä kielii myös se että hän suuttuu kun kyselet tarkemmin - suuttumisella hän väistää sen, ettei hänellä olekaan todellista vastausta esim. kysymykseen "no milloinkas sitten".

Toisinsanoen kuulostaa siltä että määränpäänne ovat erit: sinä olisit valmis kohtaamaan haasteet ja tekemään työtä niiden voittamiseksi, mies sen sijaan etsii syitä joilla voi kieltäytyä ko. asioista. Hänellä ei näytä olevan tahtoa selvittää niitä, koska ehkä hänellä ei tosiaan ole tahtoa ko. asioihinkaan.

Mitä sitten voit tehdä? Aika mahdoton sanoa, miehellä on oikeus olla haluamatta noita asioita MUTTA hänellä pitäisi olla munaa sanoa mielipiteensä suoraan. Silloin sinäkin voisit tehdä omat ratkaisusi siitä jäätkö odottamaan sitä että mies oikeasti noita asioita haluaa, vai lähdetkö etsimään jotain muuta. Miten sitten saada mies kertomaan rehellinen mielipiteensä.. siinäpä mahdoton tehtävä :/.

Voi vitsi, taisitpa osua naulan kantaan. Tätä olen itsekin miettinyt mutta kaikki nämä ajatukset päässä vaan sekottavat asioita niin ettei aina saa sitä asian ydintä kirjoitettua.

Kiitos. Tunnen itseni nalkuttavaksi ämmäksi kun sanon esille kysymyksia kuten "no milloinkas sitten?" ja miehen suuttumisesta mietin että olenko oikeasti niin paha ihminen ja onko kanssani niin vaikeaa elää. En hirveästi ole tästä ystävillenikään puhunut vielä koska en jaksaisi aina vatvoa läpi kaikkea negatiivista heti tuttavapiirin kanssa. On mukava pitää asiat hetki itsellään eikä tuntea tutkivia silmiä selässä minne tahansa menee.

Eilen illalla mies sanoi (huusi) vielä viimeiseksi pitkän kaavan kautta (lyhennän sen nyt tähän) että selkeästi sinä et ole onnellinen tässä suhteessa näin ja minä olen, joten se on nyt sinun päätösvallassasi että haluatko sä jatkaa tätä suhdetta vai et. En jaksanut sanoa tuohon edes paljoa kun tuntuu että mies sivuuttaa itse aiheen ja hyppää tällaisiin "no erotaan sitten" lapsellisiin kinaamisiin. Taisin sanoa vain jotain että tiedät etten ole sanonut etten olisi onnellinen meihin kahteen, en vain ole onnellinen siihen kun tuntuu ettei elämässä ole mitään muuta päämäärää kuin ne päämäärät mitä pomo luo minulle töissä. Mies huusi tähän että sinun on itse luotava itselles ne päämäärät, oma mokas, minulla (siis hänellä) on paljon kivaa menoa kuten jalkapallotreenejä useana iltana viikossa koska hän tekee elämälleen jotain kun haluaa jotain tapahtuvaksi. Meinasi iteltäni happi loppua kun kiukutti niin paljon kun vastasin että no onhan mun elämässä asioita joita mä haluan ja ne on PERHE, ja mä olen sen sulle ilmottanut mutta perhe ei ole mikään jalkapallotreeni, mä en voi hankkia perhettä yksin, mä tarvin siihen meidät molemmat! Mies hiljeni kun ei tietenkään tiennyt mitä sanoa enää. Ylipäätään tässä tilassa olimme molemmat jo niin vihaisia että riitaa oli turha jatkaakaan.

Mies siis ilmoitti että jos en ole tyytyväinen, minun pitää lähteä suhteesta. Hän on kuulemma onnellinen eikä halua erota mutta minun pitää lähteä jos kaipaan jotain mitä hän ei voi antaa. Kysyin eikö hän voi muka antaa minulle perhettä ym, ja hän vastasi että no olenhan moneen kertaan sanonut että haluan lapsia, talon, kaiken, mutta en vielä. Kysyin (taas!) että no milloin sitten, ja en saanut vastausta. Tätä kehää siis koko ajan.

 

[wet]

Kenellä aapeella?

= ketjun aloittaja.

 

[Turhauttaa.]

[QUOTE="vieras";28087306]Luulis että töissäkin jaksais paremmin jos henkilökohtaisessa elämässä tapahtuisi mukavia asioita (talon hankinta, naimisiinmeno, lapsi..)[/QUOTE]

Aivan. Töissäkin olen ollut aika saamaton kun tuntuu ettei ole sitä henk koht elämän innoketta mielessä piristämässä. Ja kun töissäkin kaikki vaan suunnittelevat niitä häitä... lapsia... jne...

Mieheni on muutaman kuukauden nuorempi kuin minä eli luulen myös että hänen ikänsä on yksi "mutta" tässä. Vielä 2v sitten yksikään hänen ystävistään ei ollut kihloissa, ei saanut lapsia, ei mennyt naimisiin. Nyt tilanne on kyllä muuttunut, mies ravaa ystäviensä polttareissa ja käymme hänen tuttaviensa häissä, uusien talojen tupareissa, ym. Luulin että tämä saisi miehenikin pään kääntymään mutta kun mitään ei vieläkään ole käynyt, en jaksa enää uskoa tähänkään.

TIEDÄN että olen nyt hormoonisekoituksellinen hullu nainen joka ei ehkä osaa katsoa nenäänsä pidemmälle ja vaatii liikaa liian pian, mutta tuntuu niin epäreilulta että olen 30v ja niin valmis rakentamaan kotia meille, rakastamaan lasta, kaikkea mitä se sisältää. Ja aikaa vaan kuluu ja mitään ei tapahdu.

Seksielämän ongelmat tottakai muuten niin (kuten jo alkutekstissä sanoin) varmaan vaikuttavat mieheen koska tiedän että olen aika haluton ja en useinkaan tee aloitetta. Meillä on seksiä ehkä kerran viikossa, max kaksi, ja mies haluaisi enemmän. Olen vain niin turhautunut etten yksinkertaisesti pysty seksiin liian usein, ja pelkkä kondomin näkeminenkään saa ihan oikeasti viimeiset halut lähtemään ja sitten menen vaan robottina suorituksen loppuun. Mies varmasti tietää tämän koska olen pari kertaa sanonut että eikö me voitaisiin jo jättää tuota kortsua pois. Ei kuulemma voida. Näen miehen ilmeestä pienen "o-ou" joka kerta kun sanoo että odotas otan kortsun. Hän tietää että se satuttaa minua. Pyörä jatkaa pyörimistään...

ja siis, mieheni on minulle muuten niin kovin hyvä. Ystäväni sanovat samaa, ole onnellinen että on noin hyvä mies. Mieheni kokkaa, siivoaa, pesee pyykkiä, on hellä... kaikkea tätä. Meillä on hauskaa yhdessä ja nauramme usein kippurassa, hyvinä hetkinä siis. Ymmärrän hyvin miksi hän näkee tämän täydellisenä suhteena koska kaikkihan ON täydellistä jos otetaan pois minun nyt-nyt-nyt perhetoiveet.

Olen. Vain. Niin. Turhautunut!!!

 

[Turhauttaa.]

= ketjun aloittaja.

Kiitos, ja anteeksi, jostain syystä ei pää toiminut. En käy näissä keskusteluissa hirveästi

 

["..."]

Meillä oli joku vuosi sitten aikalailla samanlainen tilanne. Kärtin jatkuvasti mieheltä, et milloin milloin.. jne. Kunnes kyllästyin ja ajattelin asian hieman aikaa olla.Kunnes neljä vuotta sitten mies kosi yllättäen ja häät oli vuoden päästä. Mutta lasta ei halunnut vieläkään, no vuoden häitten jälkeen ilmoitin miehelle, että haluan lapsen ja en aio enää syödä pillereitä, vaan hän saa hoitaa ehkäisyn niin pitkään kunnes haluaa lapsen. No siitä puolen vuoden päästä olin jo raskaana ja nyt meillä ihana tyttö joka on ihan isänsä silmäterä ja mies on aivan haltioissaan lapsesta. Että anna miehelle hieman taukoa ja aikaa ajatella, edes muutama kuukausi, niin jospa siitä olisi apua.

 

[Turhauttaa.]

[QUOTE="...";28087433]Meillä oli joku vuosi sitten aikalailla samanlainen tilanne. Kärtin jatkuvasti mieheltä, et milloin milloin.. jne. Kunnes kyllästyin ja ajattelin asian hieman aikaa olla.Kunnes neljä vuotta sitten mies kosi yllättäen ja häät oli vuoden päästä. Mutta lasta ei halunnut vieläkään, no vuoden häitten jälkeen ilmoitin miehelle, että haluan lapsen ja en aio enää syödä pillereitä, vaan hän saa hoitaa ehkäisyn niin pitkään kunnes haluaa lapsen. No siitä puolen vuoden päästä olin jo raskaana ja nyt meillä ihana tyttö joka on ihan isänsä silmäterä ja mies on aivan haltioissaan lapsesta. Että anna miehelle hieman taukoa ja aikaa ajatella, edes muutama kuukausi, niin jospa siitä olisi apua.[/QUOTE]

Kiitos positiivisuudesta

Toivon että meilläkin menee sitten näin.

Tuntuu vaan että kun sitä aikaa ja hiljaiseloa olen antanut jo sen verran että joku olisi pitänyt muuttua...

Ei tunnu kovinkaan reilulta kun toinen huutaa että "sulla on nyt joku stanan keski-iän kriisi päällä eikä tämä ole musta johtuvaa". On sitten mikä kriisi vain niin kyllähän 30v naisella on oikeus toivoa lasta. Äidilläni esimerkiksi meni 2.5v ennenkuin tuli ensimmäisen kerran raskaaksi. Jos haluamme 3 lasta ja ensimmäisen yrittämiseen menee 2.5v ja haluamme lapset vaikka 2v välein niin aika vanhaksi ehdin ennenkuin viimeinen lapsi menee kouluun. Ja, olemme molemmat olleet 10v työelämässä, kyllä tässä vaiheessa pitäisi rahaa olla sen verran että lapseen on varaa. Tottakai raha on aina riskinä mielessä minullakin mutta ei kaikkea voi rahankaan varaan laskea.

TOSIN, mietin juuri kesälomaamme tässä ja tajusin että meillä on vähän sama juttu lomien yms varaamisien kanssa. Minä ne aina varaan ja mies ei saa aikaiseksi päättää. Kyselin viime viikolla esim lentopäivämäärästä ja mies vaan pitkitti ja sanoi että pitää miettiä mikä päivä mennään. Olin että miettiä MITÄ? Nyt katsoin taas lentojen hintoja ja ne olivat nousseet. Varasin lennot ja ilmoitin että varattu on. Mies oli ihan tyytyväinen. Onko tässä siis sama asia kyseessä, mies ei osaa tehdä päätöstä?

Työkaverinainen sanoi että minun pitäisi vain pakottaa että nyt tehdään lapsi, ja mies innostuisi asiasta samalla lailla kuin varatuista lennoistakin. En kuitenkaan ole nainen joka haluaa miestä lapseen pakottaa.

 

["vieras"]

Jos mies kokee että on kiirettä ja rahaongelmia, niin voisiko kompromissina vaikka mennä naimisiin ilman isoja ja kalliita juhlia? Jos nyt kokee että rahat on tiukilla ja on väsynyt ja stressaantunut, niin ei ihmekään ettei jaksa ajatellakaan mitään isoja häitä. Ja jos meinaa perään hankkia lapsen ja talon, niin aika paljon saa olla rahaa jemmassa että pystyy maksamaan kaiken hulppeista häistä alkaen.

 

[Laskekaa oikeasti]

Minusta tuntuu että sinä nyt "sokeudut" tuolle tilanteelle omien toiveidesi ja syyllisyytesi takia. Näin ulkopuolisena, kertomasi perusteella, vaikuttaa selkeästi siltä että mies EI halua naimisiin/lasta/taloa. Eihän hän tee yhtään mitään niiden eteen, ei halua keskustella aiheesta vapaaehtoisesti (keskustelut sinun hiljentämiseksi eivät ole sama asia), ei halua muuttaa elämänne olosuhteita niin että nuo asiat onnistuisivat eikä edes halua keskustella siitä minkä pitäisi muuttua että ne onnistuisivat!

Mietipä tilannetta näin päin: On olemassa henkilö A, joka ei halua lasta eikä naimisiin eikä taloa. Hän ei halua sitoutua näihin asioihin, eikä ole varma haluaako koskaan. Hänen puolisonsa B haluaisi nuo asiat, ja haluaa keskustella niistä sekä tehdä suunnitelmia. Henkilöä A ahdistaa. Hän ei halua luopua parisuhteestaan, ja eihän hän voi olla täysin varma jos haluaakin joku päivä noita asioita. Siksi hän ei halua sanoa suoraan mitä ajattelee. Kuinka henkilö A toimii? Hän keksii "hyviä" tekosyitä kuten työstressin ja rahahuolet, joilla hän yrittää hiljentää B:n vaatimuksia. Hän tietää että B ei halua riidellä eikä "nalkuttaa", joten jos B yrittää kysellä liian vaikeita A heittäytyy marttyyriksi ja aloittaa tappelun jotteivät hänen perustelujensa heikkoudet paljastuisi.

Lopulta kun A:lle on käymässä selväksi etteivät hänen perustelunsa enää kestä päivänvaloa, hän hermostuu. Hän ei halua lopettaa suhdetta, ja uskoo ettei A:kaan halua. Siksi hän heittää ilmoille "no jos et ole tyytyväinen, niin lähde sitten menemään". Luottaen siihen että tällä ostetaan taas lisää aikaa odottaa josko häne mielensä sittenkin muuttuisi, ja he säästyisivät erolta - tai että B:n mieli muuttuisi.

Yleensä se ilmiselvin selitys on oikea. Tämä selitys kattaa kaiken miehen toiminnan, tekosyistä tappelun aloittamiseen ja syyllistämiseen saakka. Myös kaikki miehen muu toiminta (harrastusten korostaminen jne) kertoo siitä, että perhe-elämä ei todellakaan ole hänen prioriteeteissaan kovin korkealla tällä hetkellä.

Kuten itse sanoitkin, haluatko oikeasti naimisiin miehen kanssa joka pitää pakottaa siihen? Haluatko lapsillesi isän joka suostuu lopulta vain koska vaimo mäkätti niin pitkään?

 

[Turhauttaa.]

Minusta tuntuu että sinä nyt "sokeudut" tuolle tilanteelle omien toiveidesi ja syyllisyytesi takia. Näin ulkopuolisena, kertomasi perusteella, vaikuttaa selkeästi siltä että mies EI halua naimisiin/lasta/taloa. Eihän hän tee yhtään mitään niiden eteen, ei halua keskustella aiheesta vapaaehtoisesti (keskustelut sinun hiljentämiseksi eivät ole sama asia), ei halua muuttaa elämänne olosuhteita niin että nuo asiat onnistuisivat eikä edes halua keskustella siitä minkä pitäisi muuttua että ne onnistuisivat!

Niin kyllä tämä on tietysti se viimeinen vaihtoehto omassakin mielessä ollut. Sitä kai haluaa vaan miettiä muita mahdollisuuksia läpi ensin.

Ja muuten, tässä kirjoitusten välissä katsoin töissä puhelintani ja mieheltäni oli tullut yhtäkkiä monta viestiä, ensimmäisissä pyysi anteeksi ja sanoi miten paljon rakastaa minua ja ei halua riidellä. Tämä siis out of nowhere. Toisissa luki että on varannut meille pankista keskusteluajan, ja päivämäärä ja kellonaika perään. Vastasin hetken päästä että mistä moinen mielenmuutos? Johon mies vastasi että jutellaanko kunnolla illalla. Vastasin vain että ok. Mieheltä tuli vielä viesti (huom, hän on työssä jossa ei voi soitella kesken päivän, siksi laittoi viestiä) että ymmärränkö että hän haluaa viettää loppuelämänsä kanssani ja että pitäisihän sen olla selvää. Vastasin että no ei ole ollut. Mies oli ihan ihmeissään ja sanoi että no luuletko oikeasti että olin lähdössä jonnekin, 4.5v jälkeen. Vastasin siihen vain että jos asioista ei suoustu puhumaan, ei niitä voi tietääkään. Mies laittoi tähän vielä että jutellaan illalla jooko, mutta justhan me 6kk sitten muutettiin (muutimme siis uuteen isompaan vuokrakotiin koska edellinen kävi niin ahtaaksi) ja luulin että tämä oli se mitä halusit just silloin (niin, siis tarvin enemmän tilaa HETI).

En kyllä ymmärrä. Voiko muka oikeasti olla niin että mieheni ei tajua mitä tahdon? Olisinko voinut tehdä asioita enää selkeämmäksi? En.

No, ainakin meillä jutellaan tänään.

 

[satutytti]

Munkin mielestä ikävä kyllä kuulostaa siltä, että mies ei halua lapsi nyt eikä tiedä haluaako niitä välttämättä koskaan. Teillä on kuitenkin yhteistä eloo takana jo useempi vuosi, teillä molemmilla on ikääkin, ette enää mitään nuoria teinejä oo. Tietenkin raha-asioita on hyvä miettiä, mut jos sen takia ei voi hankkia lapsia ni ei niitä kannata hankkia ikinä, voihan olla hyväpalkkaisessa työssä ja viiden vuoden päästä irtisanotaan ei niitä lapsia sillonkaan pois heivata kun rahatilanne onkin yhtäkkiä huono.

Voihan se olla, et mies ei uskalla tehdä sitä päätöstä esim. vauvasta, mut siitä on teillä ilmeisesti kuitenkin puhuttu pitemmän aikaa (ettei siis tää ajatus vauvasta oo nyt tullu kuukauden sisään) ja mies on kyllä ehtiny ajatusta sulatella eli musta vaikuttaa ettei halua eikä vaan sitä uskalla sulle kertoo. Voihan se olla niinkin et ihan tosissaan ajattelee et 5-10 vuoden päästä sitten, mut mitäs kun se hetki tulee?muuttuuko mieli?se on helppo sanoo et 5 vuoden päästä kun siihen on niin pitkä aika, mies saa olla monta vuotta rauhassa vauvapuheilta ja ehkä toivoo et aikaa kuluu niin sunkin mieli muuttuu tai sit ootte jo sen ikäsiä et se ei onnistukaan. Ehkä sinuna tekis vielä niin, että olisin vaikka kaks kuukautta puhumatta asiasta mitään ja ottaisin sen jälkeen asian puheeks ja sitten vaatisin et jotain on päätettävä, jos näyttäis siltä ettei mies oikeesti niitä lapsia halua niin mää (siis en tarkota et sun pitäis niin tehdä mutta itse vastaavassa tilanteessa tekisin) haluaisin erota, naisella ei kuitenkaan ihan hirveen pitkä aika tosta eteenpäin oo miettiä niitä lapsia, se voi olla et 5 vuoden päästä ei enää tuu raskaaks helposti jos ollenkaan. Mun mielestä se kertoo aika paljon jos 30v mies ei vielä oo valmis isäks ettei se oo siihen ikinä valmis.

Toivottavasti saatte asiat puhuttua.

 

[Laskekaa oikeasti]

...miten paljon rakastaa minua ja ei halua riidellä.
... hän haluaa viettää loppuelämänsä kanssani

En kyllä ymmärrä. Voiko muka oikeasti olla niin että mieheni ei tajua mitä tahdon? Olisinko voinut tehdä asioita enää selkeämmäksi? En.

No, ainakin meillä jutellaan tänään.

Hyvä jos mies suostuu keskustelemaan, mutta nuo kaksi leikkaamaani asiaahan eivät millään lailla tarkoita sitä että mies haluaa lapsen/naimisiin/talon. Ihan hyvin hän voi aidosti rakastaa sinua ja olla kanssasi MUTTA ei haluakaan lapsia/taloa/naimisiin.

En usko että miehelle on epäselvää mitä sinä haluat. Hänelle vaan voi olla epäselvää mitä HÄN haluaa (jos siis olen tulkinnut oikein), ja siksi hänen reaktionsa ovat niin vahvoja koska hän tuntee itsensä nurkkaan ajetuksi (=ei halua sanoa "ei koskaan", mutta ei myöskään halua myöntyä asioihin joita ei halua). Hänen näkökulmastaanhan hän on häviö - häviö vaihtoehtojen edessä; joko hän sanoo rehellisesti ettei halua sinun haluamasiasi asioita ja menettää sinut, tai suostuu haluamiisi asioihin ja joutuu elämäntilanteeseen johon ei olisi halunnut. Varmasti ahdistaa.

Jos olisin sinä, yrittäisin saada mieheltä rehellisen vastauksen kysymykseen: "haluatko oikeasti lapsia/naimisiin/talon, vai sanotko niin koska tiedät että minä haluan?" Vastaushan ei ole on/off eli "olen varma että haluan" tai "olen varma että en halua". Välillä on myös se liukuva "en tiedä", jossa miehesi voi olla lähempänä "en haluaa" mutta hän ei uskalla sitä ilmaista koska ei kuitenkaan ole haluamattomuudestaan lopullisesti varma... Toivottavasti ymmärrät mitä yritän selittää .

Esim. minä olen lähestulkoon varma että en halua koskaan lapsia (olen lapseton). Jos kuitenkin kumppanini alkaisi painostaa, ja tietäisin että asia on hänelle täysin varma, voi olla että ainakin yrittäisin voittaa aikaa sanomalla "sitten joskus". Ja toivoisin että jomman kumman mieli muuttuisi. En ottaisi eron riskiä sanomalla "todennäköisesti ei", koska onhan oikeasti mahdollista että jomman kumman mieli muuttuu.

Toisaalta taas talon osto on minulle siellä on/offin puolivälissä, hieman negatiivisella. Jos talo asia olisi kumppanille todella todella tärkeää ja hän olisi valmis tekemään asiasta laskelmia, kantamaan suuremman vastuun jne niin ehdottomasti voisimme keskustella asiasta ja miettiä kuinka ne minun huonoiksi kokemani asiat saataisiin voitettua.

Eli uskon että jos jokin asia ei ole täysin tai lähes täysin NO NO, on ihminen aina valmis neuvottelemaan ja keskustelemaan asioista, ja ottamaan selvää mitkä asian todelliset + ja - puolet ovat.

 

[Saraldo]

Tuli mieleen tuosta yhdestä lauseestasi (missä maassa häät pidetään), että onko miehesi ulkomaalainen? Silloin näissä isoissa asioissa voi olla myös kulttuurierot sotkemassa kuvioita. Vähän sama kuin jossain kulttuureissa on päinvastoin eli naimisiinmeno on suurin piirtein ensimmäinen asia mitä naisen ja miehen välillä tapahtuu, sen jälkeen on kutakuinkin itsestään selvää että lapsia saa tulla. Hänellä taas on vähän päinvastoin, miettii ja miettii että uskaltaako tehdä sitä taikka tätä. Tosin tämä nyt ei ole yksinomaan mikään kulttuurieroista johtuva juttu, kyllä ne monet perisuomalaisetkin miehet osaa jahkailla .

Mutta hyvä että teillä tänään puhutaan . Sillähän te pääsitte siihenkin pisteeseen, että aloitte suunnittelemaan visiittiä pankkiin. Kiihkottomalla puhumisella pääsette varmaan tuohon vauva-aiheeseenkin. Tuu sitten ihmeessä kertomaan, etenikö asiat mitenkään .

 

[Turhauttaa.]

Hyvä jos mies suostuu keskustelemaan, mutta nuo kaksi leikkaamaani asiaahan eivät millään lailla tarkoita sitä että mies haluaa lapsen/naimisiin/talon. Ihan hyvin hän voi aidosti rakastaa sinua ja olla kanssasi MUTTA ei haluakaan lapsia/taloa/naimisiin.

Tiedätkö, sä olet viisaan kuuloinen ihminen

Olet aivan oikeassa kaikessa. Ja en todellakaan väitä vastaankaan mihinkään. Avioeroperheen esikoisena olen teininä käynyt läpi avioeron melkein kuin se olisi ollut omani, en siis todellakaan tahdo samaa itselleni enkä aio elämääni rakentaa "pakottamisen" varaan eli siihen että se varmasti kaatuu jossain vaiheessa.

Voin sanoa, kirkkain silmin ja itseeni uskoen, että mieheni haluaa lapsia. Sanon tämän niin vahvalla äänellä että en voisi vahvemmin sanoa. Miehellä on monta sisaruksen lasta ja hän kyllä usein heidän kanssaan leikkiessään sanoo asioita kuten että "meidän lapsen ei sitten anneta tehdä tätä" tai kun huokaan työstressiä niin mies on sanonut pari kertaa että "no mutta jonain päivänä sä voit ehkä jäädä kotiin täysin jos meillä on monta lasta, tai ehkä sä voit tehdä vaan osa-aikasena töitä" mutta kun kaikki nämä on vaan niitä "jonain päivänä" juttuja eikä ne lohduta enää. Ja yleensä tuon jälkeen alkaa rahaongelmien vatvominen ja että "pakko kyllä saada alaa vaihdettua että tulee enemmän rahaa" ja taas ollaan rahakeskustelussa mitä en jaksaisi enää. Miehellä ON siis ihan hyvä palkka jo nyt, tienaamme paljon keskivertopariskuntaa enemmän per vuosi. Mutta sitten en tajua miksi ei voi vaan ottaa härkää sarvista ja alkaa yrittää lasta. Harva se rahassa kylpee kun lapsi syntyy, kylla jokaisella on aina jotain rahahuolta. Normaalia.

Nyt väsyttää jo koko tämä asian vouhottaminenkin, hah...

Sinä joka kysyit miehen ulkomaalaisuudesta, juu on ulkomaalainen mutta ei siis mitään kulttuurieroja tässä nyt mukana. Eipä paljon suomalaista "kummallisempi". Ymmärrän jos mietit toiselta puolelta maailmaa oleva eri uskonnollista (ym ym) miestä mutta ei kaukaa Suomesta meidän tapauksessa. Ei vain suomalainen. En viitsi tässä paljastella liikaa ettei vaan kukaan tunnista.