Kriisi suhteessa - mies haluaa toisen lapsen, itse en ole valmis

[Pelkuri]

Mies halua toisen lapsen. Esikoinen on 1,4 kk vanha. Esikoisen syntymä oli melkoisen raskas koettelus minulle. Imetys ei sujunut, sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja vauvalla oli koliikki. Lisäksi oli yövalvomista lähes vuoden ajan. Itse en ole vieläkään toipunut noista koettelemuksista. Joskus olisi ihana saada pikkukaveri esikoiselle, mutta minua pelottaa niin paljon.

Mies ottaa asian esille yhä uudestaan ja uudestaan ja asia saa joskus painostuksen piirteitä. Nyt on päällä tosi raskas riita. Miehen mielestä pitäisi elää nyt heti, minä taas emmin ja mietiskelen enemmän.

Uusiko synnytyksen jälkeinen masennus helposti? Onko usein myös toisella lapsella koliikki, jos ensimmäiselläkin on? Miten selviää kahden tosi pienen ihmisen kanssa? Välillä nimittäin tuntuu, että perhesovun säilyttämiseksi olisi parempi taipua miehen tahtoon. Mies oli valmis esikoiseenkin aikaisemmin. Ikäkysymyskin painaa. Olen 30-vuotias ja päätös pitäisi tehdä melko nopeaan. Toki monet 40-vuotiaatkin saavat lapsia, mutta itse en tahdo kestää yövalvomista ja iän mukana tuo käynnee yhä raskaammaksi.

Mitä ihmettä teen?

 

[Mirella.]

Minusta sinun pitäisi nyt ihan avoimesti puhua miehellesi siltä, miten sinua pelottaa. Painostamisen pitää loppua, ei saa olla itsekäs! Miehelle saattaa olla vaikeaa ymmärtää miten intensiivinen prosessi raskaus on naiselle, ainakin omalle miehelleni oli haaste ymmärtää, etten heti esikoisen jälkeen välittömästi halunnut taas pullia uunin. Minulla oli pientä masennusta ekan synnytyksen jälkeen, toisen lapsen syntyessä ei. Kaikki oli mennyt jo varmemmin ja jotenkin helpommin, pelkäsin kyllä masennuksen tulevan. Onneksi ei tullut.

 

[kaxpientä]

Itsellä kaksi pientä kotona ja väsymys tuntuu olevan jatkuvaa. Jos vauva sattuu nukkumaan yön niin sitten toinen valvottaa. Mutta kerranhan ne vain ovat pieniä...ja jokainen päivä on askel helpompaan Toisaalta jos saisit toisen päiväksi päivähoitoon, jäisi itsellesi aikaa olla vauvan kanssa ja mahdollisesti hetkiä lepoonkin ja ehkä väsymys ei johda masennukseen. Kun vauva kasvaa, helpottaa taas sillä tavoin että lapset leikkivät keskenään (toivottavasti) kun ovat melko samanikäisiä ja tämä antaa sitten itselle enemmän "omaa" aikaa. Että kyllä kahden kanssa selviää, mutta ei se aina helppoa ole. Muihin kysymiisi asioihin en osaa vastata.

 

[yks kokemus]

Meil on kolme pientä peräkkäin.Mul oli ekan jälkeen synnytyksen jälkeinen masennus ja sitä ei ole enää tullut sen jälkeen.Eli itestä tuntuu,että se on ekan synnytyksen jälkeinen juttu monilla.
Meiän lapset on reilun vuoden välein,et jos sä nyt alkasit oottaa,ni esikoinen kerkeis jo melko paljo isommaksi eli n.2,5-vuotiaaksi.Ja mul ainaki toinen lapsi oli rauhallinen ja helppo vauva.Eka oli vaativampi.Ehkä sitä osas sen vauvanhoidon,ni osas ottaa kaiken rennommin.Tsemppiä vaan sulle oli päätös mikä tahansa!

 

[Mary75]

Samassa tilanteessa ollaan, joskin meillä ei vielä kriisissä. Olen itse sanonut, että lapsiluku voisi olla tämä yksi. Toisaalta olen aina aiemmin halunnut kahta lasta, ja nytkin haaveilen jossain salaa toisesta. Kokemukset ovat kuitenkin ekasta (13 kk) niin raskaita, että en sitten millään jaksaisi kokea vaiheita uudelleen.

Olen itse ajatellut, että antaa ajan hetken kulua. Neljän vuoden ikäerokin olisi ihan hyväksyttävä, vaikka olisinkin sitten itse 35 v. Vanhempana äitinä on toki omat haasteensa, mutta toisaalta luulen, että nämä suuremmat elämänmuutoskriisit on läpikäyty ensimmäisen kanssa.

Ehdotan, että otatte asiassa aikalisän. Ehdit palautumaan ekasta kierroksesta kunnolla ja nauttiakin hetken. Sitten voi jo omakin mielesi olla valmis uuteen pienokaiseen. Jos pelkosi liittyvät synnytykseen, niin käynti pelkopolilla ei varmasti ainakaan huonontaisi asiaa.

 

[ap.]

Niinpä...kun saisi miehen jotenkin vakuutettua. Jotenkin emme ymmärrä tässä lapsiasiassa toisiamme ollenkaan. Mies ei kertakaikkiaan pysty eikä osaa asettua asemaani. Minä olen itse miettinyt, että ensimmäiset viikot olivat vauvan kanssa pienoinen trauma. Olin niin yksin etenkin sairaalassa pelkoineni, huutavan koliikkivauvan kanssa ja pelkään kauheasti jos sama toistuisi toisen kanssa.

Myös se oli yllätys, että yövalvominen tekee ihan sekopäiseksi. Harmikseni kuulun niihin ihmisiin, joille pitkä yöuni on ehdottoman tärkeää.

Miehen kanssa menee vähän huonosti juuri nyt, harmittaa kun tämä asia tuli väliimme. Juuri kun opin nauttimaan ensimmäisestä lapsesta, mies ei tunnu ymmärtävän kantaani ollenkaan.

Synnytys meni kyllä yllättävän hyvin, paitsi ponnistusvaihe oli tuskaisa. Mutta juuri tuo vauvavaihe hirvittää.

 

[piilipuu]

Eikös lasten hankkiminen ole yhteinen asia eikä vain toisen osapuolen saneltavissa oleva juttu? Jos mies ei kuuntele sinua, niin ainakin itse olen parisuhteen tiukimmissa paikoissa käyttänyt ihan vanhanaikaista kirjettä. Sillä tavalla olen voinut kirjoittaa tuntemuksiani ylös ja toisaalta olen saanut suunvuoron, jota mies ei ole voinut keskeyttää.

Olen siis tehnyt siten, että olen kirjoitellut tuntojani tekstinkäsittelyllä ja vaikka parina iltana peräkkäin sitten korjaillut ja miettinyt oikeita sanamuotoja. Sitten olen antanut kirjeen miehelle ja vaikka itse mennyt siksi ajaksi kävelylle.

Ehkä seuraavia asioita kannattaisi miettiä:
* onko lapsenhoitovastuu sinulla ensisijaisesti? Jos mies ei paljon auta kotitöissä ja lapsenhoidossa, niin silloin sinun jaksaminen on ensiarvoisen tärkeää. Jos tukijoukot on kunnossa (lähellä asuvat innokkaat isovanhemmat valmiina auttamaan lapsen hoidossa tai rahaa ostaa hoitopalveluja ja siivouspalveluja ulkopuoliselta tarvittaessa), niin pieni hetkellinen kireys ei haittaa

* mitä vaikuttaa äitiyspäivärahoihin se, että tulisitko raskaaksi nyt, ensi vuonna tai kahden vuoden päästä? Kykeneekö mies elättämään sinua tarvittaessa?

* millaisesta perhetaustasta olette itse lähtöisin? Itselläni on isoveli ja pikkuveli. Olemme syntyneet 3,5 vuoden sisällä, joten itselleni lasten pieni ikäero on ollut tärkeää, koska muistan itse, miten mukavaa oli se, kun veljet ovat olleet minulle todella läheisiä.

* miksi miehelle lasten pieni ikäero on tärkeää? Miksi isompi ikäero ei käy? Onko taustalla jotain pelkotiloja?

* jos päädytte vauvan hankintaan lähiaikoina, niin mitä toimenpiteitä voidaan tehdä, että sinun arkesi helpottuisi?

* onko jotain asioita, mitä sinä voisit tehdä itse toisin, jotta arki olisi helpompaa? Esim. nukkua päivisin päiväunet.

Kannattaa huomata se, että sinä olet tullut äidiksi ekaa kertaa. Toisella kerralla tiedät jo varautua siihen, millaista vauvan saanti on. Sinulla on jo esikoisen kanssa harjoiteltuna imetystä, yövalvomista jne, joten et joudu opettelemaan kaikkea alusta.

Olen lukenut tutkimuksesta, jossa sanottiin, että "koliikkia" on yleensä aina esikoisvauvoilla. Arvellaan, että kyse voisi olla osittain siitä, että hermostunut, epävarma äiti ei saa vauvaa röyhtäytettyä ja heijattua niin hyvin kuin hän jo osaa toisen lapsen kanssa. Vaikka vauvat ovat erilaisia, niin mitä useamman lapsen äiti on, sitä monipuolisempi kokemus on pikkuvauvojen perustarpeiden tyydyttämisestä, joka yleensä aina on vain nälkää/märän vaipan vaihtoa/liian kylmää/liian kuumaa/röytäytyksen puutetta tms vatsan kipristelyä jne.

Rohkenisin kyllä sanoa tuosta yöunista sen verran, että itsekin aiemmin vaadin ehdottomasti 9 tunnin yöunet, mutta näköjään siinäkin asiassa harjoitus auttaa. Ekan vauvan kanssa en ottanut päiväunia, mutta toisen vauvan kanssa itkin väsyneenä ja opettelin puoliväkisin ottamaan päiväunet. Nyt kahden lapsen kanssa sinnittelen pienellä univelalla ja kerran viikossa nukun lauantaiaamuisin niin pitkään kun nukuttaa.

 

[ei helv...]

On noi miehet kyllä joskus ääliöitä. Sano sille ukolles, että tehdään vaikka 10 lisää, jos se kantaa ne mahassaan ja puskee ulos ahteristaan ja jää sen jälkeen töistä vuodeksi pois vauvaa hoitamaan!!!

Hyvähän se miehenä on vaatia lapsia, kun ei tarvii kun vähän naida napsauttaa ja loput hommasta on naisen niskoilla... Kengänkuva uhkais mun kanssa tuollasta painostajaa.

 

[Aika karkeaa..]

On noi miehet kyllä joskus ääliöitä. Sano sille ukolles, että tehdään vaikka 10 lisää, jos se kantaa ne mahassaan ja puskee ulos ahteristaan ja jää sen jälkeen töistä vuodeksi pois vauvaa hoitamaan!!!

Hyvähän se miehenä on vaatia lapsia, kun ei tarvii kun vähän naida napsauttaa ja loput hommasta on naisen niskoilla... Kengänkuva uhkais mun kanssa tuollasta painostajaa.

Kyllä sillä miehelläkin on oikeus haluta lasta. Valtaosassa tapauksista osat ovat toisinpäin, nainen mankuu vuositolkulla lasta ja mies ei halua mutta joko taipuu painostuksen alla (ja sitten häipyy lapsen synnyttyä) tai sitten nainen jättää salaa esim. pillerit pois! En tarkoita sitä että olisi oikein kummankaan painostaa toista osapuolta mutta että edellisen kirjoittajan karkea yleistys, kengänkuva ... on mielestäni aika lapsellinen reaktioa tähän asiaan! Jos ei hommat mee niinku mä haluun ni heitetää toinen ulos!! Kyllä parisuhteessa pitää osata kommunikoida ja tehdä kompromissejä, keskustella myöskin vaikeista asioista ja varsinkin asioista jotka koskettavat molempien loppuelämään, on ne sitten yhdessä tai erikseen!

Ap:lle sanoisin että istuu alas miehen kanssa ja puhuu asian juurta jaksaen. Selittää pelkonsa ja syyt niihin. Kysyy kuinka mies aikoo auttaa jos eteen tulee ongelmia toisen lapsen synnyttyä yms. Arki kahden pienen kanssa voi olla välillä todella rankkaa mutta vauva-aika on loppujen lopuksi aika lyhyt. Jos taas ikäero on suuri niin esikoisen ollessa jo itsenäisempi ja helpompi hoidettava tulee taloon taas vauva ja kaikki alkaa alusta. Meille se oli järkytys kuinka paljon raskaampaa oli taas tottua vauvan vaativuuteen kun ikäeroa oli yli 4v. (tahtomattamme)! Juuri kun oli taas tottunut lapsen kanssa elämisen helppouteen niin perheeseen tuli uusi ihminen joka vaati vanhempiensa huomion 24/7! Mutta oikeesti mä suosittelen että puhutte asioista, ja että myös sinä olet valmis kuuntelemaan miehesi kantaa ja miksi hän niin kovasti lapsen haluaa juuri nyt! Tsemppiä teille ja toivottavasti pääsette molempia tyydyttävään loppuratkaisuun! Hyvää loppukesää=)!

 

[juuuu]

Kyllä sillä miehelläkin on oikeus haluta lasta.

On oikeus haluta, mutta ei painostaa.

 

[lemontree]

Myös meillä kävi niin, että itse halusin lasten ikäeroksi reilun vuoden, mutta toinen raskaus ei käynnistynytkään heti, vaan lasten ikäeroksi tuli yli 4 vuotta. Juuri siis kun esikoinen alkoi olla isompi ja helpompi, niin taas piti aloittaa vauvarumba alusta. Omasta mielestäni ensimmäiset kolme vuotta ovat raskaita, jonka jälkeen helpottaa ihan radikaalisti. Nyt siis meillä sitä raskasta aikaa tulee olemaan noin 7 vuotta, kun jos vertaa siihen, että mikäli haluamani reilun vuoden ikäero olisi toteutunut, niin olisimme selvinneet raskaasta ajasta noin 4 vuodessa. Ero on ihan merkittävä.

Omalla kohdallani on auttanut myös asennoituminen: joka ikinen päivä lapsi vanhenee vuodella ja taas ollaan askeleen eteenpäin kohti helpompaa aikaa. Tuo voi olla raadollinen lähestymistapa, mutta raskaina aikoina se on auttanut esim. avioeron aikaan sekä esim. lasten oksennustautiaikaan öitä valvoessa.

Perhesuunnittelu on juuri sitä, että mietitään sopiva lasten teon aika. Ainahan asiat eivät mene haluamallaan tavalla, mutta jos sattuu olemaan kovin hedelmällistä sorttia, niin toki lisääntymisessäkin on hyvä miettiä asioita järjellä eikä vain tunteella.

Olet tullut jo kerran äidiksi, joten toisen lapsen syntymä ei pitäisi olla kova shokki enää

 

[Aika karkeaa..]

Kyllä sillä miehelläkin on oikeus haluta lasta.

On oikeus haluta, mutta ei painostaa.

Niinhän myöhemmässä tekstissäni sanoin, lukisit loppuun asti ennenkuin kommentoit!

 

[häh??]

Kyllä sillä miehelläkin on oikeus haluta lasta.

On oikeus haluta, mutta ei painostaa.

Niinhän myöhemmässä tekstissäni sanoin, lukisit loppuun asti ennenkuin kommentoit!

Mitäs jos itse lukisit viestit ajatuksella, kun tuota aiempaa kirjoittajaa kuitenkin kommentoit. Siinähän puhuttiin nimenomaan _painostamisesta_.

 

[masentunut]

Oletko koskaan kertonut miehellesi ihan suoraan, mitä ajattelit ollessasi masentunut? Oliko itsetuhoisia ajatuksia, ajattelitko vauvasta pahasti jne. Jos et ole, hänen ymmärtämistään voisi helpottaa sen kuuleminen.

Muuten olen sitä mieltä, että älä ihmeessä alistu painostukseen. Kyllä sinun(kin) pitää olla valmis vauvan hankkimiseen, ennen kuin sellaista voi alkaa yrittämään.

 

[ei niin perinteinen äiti :)]

Kysyppä mieheltäsi onko hän valmis jäämään lastenne kanssa äitiysloman jälkeen kotiin hoitamaan lapsianne + hoitamaan yösyötöt ja heräämiset, jolloin et kärsisi univelasta. Tällöin sinun ei tarvitsisi olla kuin kaksi-kolme ensimmäistä pakollista äitiyslomakuukautta kotona kahden pienen kanssa. Imettäminenhän tuossa vähän kärsii, mutta kyllä sitä lapsia tekevät sellaisetkin äidit, jotka jo raskaaksi tullessaan tietävät etteivät pysty imettämään lapsiaan lainkaan, joten en pitäisi sitä sinun tapauksessasi syynä olla ottamatta tätä vaihtoehtoa huomioon. Mieshän kun teillä sitä toista noin haluaa, niin luulisi että tuo sopisi hänelle paremmin kuin hyvin .

 

[Aika karkeaa..]

Kyllä sillä miehelläkin on oikeus haluta lasta.

On oikeus haluta, mutta ei painostaa.

Niinhän myöhemmässä tekstissäni sanoin, lukisit loppuun asti ennenkuin kommentoit!

Mitäs jos itse lukisit viestit ajatuksella, kun tuota aiempaa kirjoittajaa kuitenkin kommentoit. Siinähän puhuttiin nimenomaan _painostamisesta_.

Juu, ap puhuu että "saa painostamisen piirteitä" mutta puhuu koko asiasta yleensä joten....

 

[niiskuli]

Juu puhua pitää, mutta jos mies ei kuuntele, vai kuunteleeko ap sinun miehesi? Mitä jos miehesi olisi viikonlopun teidän lapsen kanssa yksin, itse menisit vaikka jonkun kaverisi luokse. Miehesi voisi vielä kuvitella, että hoidettavana olisi vielä vauva ja pahimmassa tapauksessa koliikki sellainen.

 

[Miehen helppo sanoa]

Vaikka seuraava tulokas olisi ihan tervekin, vielä vaikka tosi helppohoitoinenkin ja sinulle ei tulisi masennusta ymym, niin SILTI se on raskasta kahden pienen kanssa. Suosittelen esim neljän vuoden ikäeroa seuraavaan. Miehen on niin helppo sanoa kun ei tarvitse itse käydä sitä valvomis- ym rumbaa läpi.

 

[Ajatelkaas!]

Vaikka seuraava tulokas olisi ihan tervekin, vielä vaikka tosi helppohoitoinenkin ja sinulle ei tulisi masennusta ymym, niin SILTI se on raskasta kahden pienen kanssa. Suosittelen esim neljän vuoden ikäeroa seuraavaan. Miehen on niin helppo sanoa kun ei tarvitse itse käydä sitä valvomis- ym rumbaa läpi.

Ei se neljän vuoden ikäerokaan ole helppo! Jos todellakin on sellainen mies joka ei auta pätkääkään lapsen hoidossa ni rankkaa se on vaikka 10 vuoden ikäerolla!! Ja uskokaa tai älkää, vaikkei se mies aina valvoiskaan niin kyllä se voi olla aika raskasta hänellekkin, se on vaan ERILAILLA raskasta kuin äidille!! Miksi aina pitää sanoa "se on niin helppo sanoa" kun puhutaan miehestä ja lasten hoidosta. Moniko meistä naisista ymmärtää miesten päänsisältöä, moniko edes yrittää ymmärtää?? Vai onko vaan helpompaa sanoa ettei miehet ymmärrä mitään ja niiden on niin helppo sanoa!! Ajatelkaas ellit sitä!

 

[UK]

Vaikeaa on, jos tulee "vauvakuume" eri aikaan kuin puolisolla.
"Ajatelkaas!" kirjoitti mielestäni ihan asiaa. Joskaan en tarkoita sitä, että parisuhteessa toinen voisi päättää toisen puolesta, että milloin niitä lapsia halutaan ja halutaanko ollenkaan. (Eikä sitä tietenkään tarkoittanut "Ajatelkaas":kaan.)
Meillä oli jonkin aikaa toisinpäin, itsellä kakkosen kuume ja miehellä ei. Itsestä tuntui tietysti ikävältä ja surulliselta ja vaikka miltä, mutta eihän se auttanut kuin odottaa, että mieskin olisi valmis uuteen vaipparumbaan.
Siitä pitää vaan keskustella ja sopia jokin aika, esim. että katsotaan 4 kk:n päästä mikä on tilanne. Tai että ei tänä vuonna, katsotaan tilannetta uudestaan ensi vuoden alussa.

 

[Aurora Vee]

Olen samaa mieltä yhden jo vastanneen kanssa että vaikkei toisella lapsella olisi koliikkia, äiti ei olisi masentunut, isä osallistuisi lastenhoitoon paljon, kaikki menisi mainiosti, niin kahden tai useamman pienen vanhemmuus on tosi raskasta. Univelkaa tulee, kädet eivät riitä, hermot eivät kestä - ja tämä siis ihan normaalissa perheessä! Puhumattakaan siitä että tulee jotain ongelmia. Siksi kummankin pitää minusta olla valmiita toiseen lapseen, ja minusta sinä ap et ole, koska epäröit ja pelkäät niin paljon. Tietysti lapsen hankkiminen aina pelottaa jossain määrin, mutta perusasenteen pitää olla myönteinen.

Uskon kyllä siihen että toinen lapsi usein mielletään "helpommaksi" siksi että vanhemmilla on varmemmat otteet, enemmän kokemusta ja varmasti vähemmän aikaa murehtia vauvan (olemattomia) vaivoja. Näin varmaan meilläkin! Toiseen on vähän pakko suhtautua rennommin, sillä vuorokaudessa ei ole riittävästi tunteita eikä vanhemmilla ole riittävästi käsipareja tai energiaa hoitaa häntä kuten esikoista.

Nyt täytyy mennä, jäi kesken. Onnea päätöksentekoon!