"Kreikkalaiset suhtautuvat nyt aggressiivisesti euromaihin, jotka ovat vaatineet Kreikalta säästöjä"

"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Pikkuinen Jättiläinen;25656819:
MTV3:n toimittajan ahdinko Ateenassa: Kyynelkaasua ja Suomi-vihaa | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi

Voi olla, että olen missannut nyt uutisista jotain oleellista, mutta eikö se ole itsestäänselvää että säästöt on vähän pakollisia tuollaisessa tilanteessa kun rahaa ei ole? Ja tuo mellakointi tuntuu niin turhalta, miten sillä oletetaan saavuttavan yhtään mitään? Paitsi tuhoa, jonka korjaaminen sekin maksaa..
Voi ei! Fantsu-Jykä on tehnyt parhaansa viimeiset kaksi vuotta ja elättänyt kreikkalaisia suomalaisten verorahoilla ja tämän siitä nyt sitten saa palkakseen.:(
 
Aivan
Alkuperäinen kirjoittaja ei enää Kreikkaan lomalle!;25656869:
Ei ikinä enää Kreikkaan lomalle.
En minäkään menisi. Pistävät kuitenkin rahat suoraan taskuunsa esim. ravintolassa ja sama meininki jatkuu.

Vaikka tästä tilanteesta on kyllä syyttäminen ennen kaikkea poliitikkoja ja pankkeja, kansalaisten harjoittama veronkierto on kyllä iso ongelma, enkä aio tukea tällaista maata matkustamalla sinne ja käyttämällä siellä rahaa.
 
Minusta kyllä EU:kin on mokannut Kreikan kohdalla pahasti. Taloussanomista olen lukenut, että kyllä EU:n virkamiehet tiesivät, ettei Kreikka aikoinaan ollut eurokelpoinen, mutta asian annettiin olla. Kukaan ei kunnolla perehtynyt Kreikan talousasioihin ennen euroon ottamista vaan kreikkalaiset saivat tilastokikkailunsa läpi. Erityisesti saksalaiset pankit syytivät lainarahaa Kreikkaan, koska ne tiesivät, että vaikeuksien tullen muut euroalueeseen kuuluvat rientävät kyllä apuun. Ja joo, siihen luottivat Kreikankin päättäjät.

Tavallisten kreikkalaisten syytä on se, että he ovat käyttäneet lepsua systeemiä hyväkseen. Verojen kiertäminen on ollut helppoa, samoin tukien hakeminen kuolleitten sukulaisten nimissä tai olemattomille lapsille. Nyt sitten pakka on räjähtänyt käsiin ja tavallisista ihmisistä tuntuu, että he maksavat muiden EU-maiden pankkien ahneuden hinnan.
 
Suurin osa kreikkalaisista ei ole millään tavalla rikkaita vaan pikemminkin köyhiä, ainakin suomalaisiin verrattuna. Kreikassa keskipalkka on reilusti alle 1000 euroa ja asumis- ja elämiskustannukset ovat lähellä Suomen tasoa. Asunnot ovat kohtalaisen kalliita, ruokakustannukset hyvin samaa hintatasoa Suomen kanssa, muutamat asiat ovat halvempia, mutta osa taas kalliimpia. Kreikassa on jo pitkään sorrettu juuri tavallisia kansalaisia, kaiken maailman johtajat ja muut ovat vieneet ne rahat, eivät tavalliset kreikkalaiset. Veronkiertoa varmasti tapahtuu myös pienemmissä liikkeissä, mutta se johtuu useimmiten ihan siitä, että palkka on niin alhainen. Lisäksi isommat yritykset kiertävät myös veronmaksua ja moni kreikkalainen on varsinkin EU:n tultua menettänyt työpaikkansa romanialaisille ja bulgarialaisille sekä myös muille pakolaisia, Välimeren maana Kreikassa on lukemattomia pakolaisia Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä jne. Mm. Kreikan turistiteollisuus ja muukin talous on täynnä laittomasti palkattuja halpatyöläisiä, joiden palkka on sellainen, ettei sillä voi kreikkalainen elää tavallista ja kohtuullista elämää, jolla saisi itsensä ja lapsensa ruokittua ja lapset koulutettua. Luonnollisesti noista laittomista työntekijöistä ei myöskään makseta veroa, mikä taas aiheuttaa sen, ettei ole varaa ylläpitää monia palveluja, mitkä taas ovat itsestäänselvyys Suomessa, alkaen ihan tavallisesta peruskoulusta, joka on keskimäärin Kreikassa todella huonotasoinen Suomeen verrattuna.

Ne ihmisiä huiputtavat johtajat taas varakkaina kouluttavat lapsensa hienoissa yksityiskouluissa ja näin taas se kuilu varakkaiden ja tavallisen kansan välillä syvenee.

Tavalliset kreikkalaiset eivät mielestäni ole millään lailla syyllisiä maansa tilanteensa. Kyllä syyllisiä ovat vain ja ainoastaan epärehelliset poliitikot sekä ahneet yritysjohtajat. Kun Kreikkaan tulee säästöjä, niin millä nämä tavalliset ihmiset elävät, kun jo nyt ennen tätä kriisiä, heidän elintasonsa on ollut kohtalaisen pieni eikä rahaa ole riittänyt tuhlattavaksi. Tuon kriisin aikana ei ole myöskään millään tavalla vähennetty laittoman työvoiman määrää vaan pikemminkin kasvatettu. Yhä useampi kreikkalainen jää työttömäksi, koska yritykset palkkaavat halpatyöläisiä, jotka tekevät työt muutamalla satasella ja asuvat yhteishuoneistossa. Ei tämä ole vaihtoehto perheelliselle kreikkalaiselle. Kyllä jokaisella pitäisi olla sellainen palkka, että saa asua omassa asunnossa ja maksettua perheensä elinkustannukset.
 
Kyllä tässä kreikkalaisten kohdalla on kyse siitä, että he ovat käyttäytyneet hiukan kuin suomalainen, joka saisi tililleen virheellisen rahasiirron, eikä ilmoittaisi siitä pankille. Sitten rahoja takaisin perittäessä nostaisi kauhean älämölön ja alkaisi rikkomaan paikkoja. Jokaisen valtion päämiehestä viimeiseen sosiaalipummiin on täytynyt ymmärtää, mitä heidän yhteiskunnassaan on pielessä. Toisaalta mekin suomalaiset olemme "ihailleet" lomillamme kreikkalaisten kivaa yhteiskuntaa, ystävällisyyttä ja kiireettömyyttä työssään. Näin se on petollista elämä.

Mitä tulee taas virkamiehiin, niin se on totta, että osa epäili huijausta tai jopa näki sen olevan selvää. Mutta tässä taas meidän itse vaaleilla valitsemat poliitikot olivat lepsuja ja halusivat vain EU:n laajentumista kuten muutaman kerran Kreikan jälkeenkin on tapahtunut. Laajennetaan kulttuurin vuoksi, ei talouden. Tässä on tietysti monia muitakin tekijöitä kuin talous tai valmius.
 
"vieras"
Suurin osa kreikkalaisista ei ole millään tavalla rikkaita vaan pikemminkin köyhiä, ainakin suomalaisiin verrattuna. Kreikassa keskipalkka on reilusti alle 1000 euroa ja asumis- ja elämiskustannukset ovat lähellä Suomen tasoa. Asunnot ovat kohtalaisen kalliita, ruokakustannukset hyvin samaa hintatasoa Suomen kanssa, muutamat asiat ovat halvempia, mutta osa taas kalliimpia. Kreikassa on jo pitkään sorrettu juuri tavallisia kansalaisia, kaiken maailman johtajat ja muut ovat vieneet ne rahat, eivät tavalliset kreikkalaiset. Veronkiertoa varmasti tapahtuu myös pienemmissä liikkeissä, mutta se johtuu useimmiten ihan siitä, että palkka on niin alhainen. Lisäksi isommat yritykset kiertävät myös veronmaksua ja moni kreikkalainen on varsinkin EU:n tultua menettänyt työpaikkansa romanialaisille ja bulgarialaisille sekä myös muille pakolaisia, Välimeren maana Kreikassa on lukemattomia pakolaisia Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä jne. Mm. Kreikan turistiteollisuus ja muukin talous on täynnä laittomasti palkattuja halpatyöläisiä, joiden palkka on sellainen, ettei sillä voi kreikkalainen elää tavallista ja kohtuullista elämää, jolla saisi itsensä ja lapsensa ruokittua ja lapset koulutettua. Luonnollisesti noista laittomista työntekijöistä ei myöskään makseta veroa, mikä taas aiheuttaa sen, ettei ole varaa ylläpitää monia palveluja, mitkä taas ovat itsestäänselvyys Suomessa, alkaen ihan tavallisesta peruskoulusta, joka on keskimäärin Kreikassa todella huonotasoinen Suomeen verrattuna.

Ne ihmisiä huiputtavat johtajat taas varakkaina kouluttavat lapsensa hienoissa yksityiskouluissa ja näin taas se kuilu varakkaiden ja tavallisen kansan välillä syvenee.

Tavalliset kreikkalaiset eivät mielestäni ole millään lailla syyllisiä maansa tilanteensa. Kyllä syyllisiä ovat vain ja ainoastaan epärehelliset poliitikot sekä ahneet yritysjohtajat. Kun Kreikkaan tulee säästöjä, niin millä nämä tavalliset ihmiset elävät, kun jo nyt ennen tätä kriisiä, heidän elintasonsa on ollut kohtalaisen pieni eikä rahaa ole riittänyt tuhlattavaksi. Tuon kriisin aikana ei ole myöskään millään tavalla vähennetty laittoman työvoiman määrää vaan pikemminkin kasvatettu. Yhä useampi kreikkalainen jää työttömäksi, koska yritykset palkkaavat halpatyöläisiä, jotka tekevät työt muutamalla satasella ja asuvat yhteishuoneistossa. Ei tämä ole vaihtoehto perheelliselle kreikkalaiselle. Kyllä jokaisella pitäisi olla sellainen palkka, että saa asua omassa asunnossa ja maksettua perheensä elinkustannukset.
Taitaa olla sulla kreikkalainen mies tai muita siteitä Kreikkaan. Jokainen kreikkalainen on saanut siivunsa tästä velkamäärästä, vaikka toisin yritätkin väittää. Se laittomuus, minkä jokainen kreikkalainen duunari on hyväksynyt, on aiheuttanut harmaan talouden, josta kaikki nauttivat täysin rinnoin. Työtä tehdään, jo huvittaa ja pieni peruspalkka ei ole mikään mittari. Jokaisella kreikkalaisella on ollut oikeus äänestää sellaisia poliitikkoja, jotka eivät ole korruptoituneita, joten he ovat itse syypäitä tilanteeseen. Jokainen kreikkalainen pyrkii etsimään omaa etuaan ja hyötymään jollakin tavoin tästä korruptioista ja harmaasta taloudesta, joten on täysin sinisilmäistä kirjoittaa tuollaista tekstiä jota olet suoltanut.
 
[QUOTE="vieras";25657029]Taitaa olla sulla kreikkalainen mies tai muita siteitä Kreikkaan. Jokainen kreikkalainen on saanut siivunsa tästä velkamäärästä, vaikka toisin yritätkin väittää. Se laittomuus, minkä jokainen kreikkalainen duunari on hyväksynyt, on aiheuttanut harmaan talouden, josta kaikki nauttivat täysin rinnoin. Työtä tehdään, jo huvittaa ja pieni peruspalkka ei ole mikään mittari. Jokaisella kreikkalaisella on ollut oikeus äänestää sellaisia poliitikkoja, jotka eivät ole korruptoituneita, joten he ovat itse syypäitä tilanteeseen. Jokainen kreikkalainen pyrkii etsimään omaa etuaan ja hyötymään jollakin tavoin tästä korruptioista ja harmaasta taloudesta, joten on täysin sinisilmäistä kirjoittaa tuollaista tekstiä jota olet suoltanut.[/QUOTE]

Ei ole kreikkalaista miestä eikä sen erityisempää sidettä Kreikkaan.

Tavalliset kreikkalaiset eivät ole juurikaan hyötyneet EU-rahoista, kyllä ne rahat ovat menneet sinne rikkaimmille melkein kaikki. Eikä tavalliselle kansalle tiedota rahojen käytöstä niin vaan. Minähän kirjoitin myös, että näissä pienemmissä yksityisyrittäjäliikkeissä on myös veronkiertoa, mutta se on useimmiten seurausta vain siitä, että koko yhteiskunta on nykyään pitkälti rakennettu sille. Heillä on kertakaikkiaan niin pieni palkka, ettei siitä enää riitä veronmaksuun. Itse tiesin mm. yhden joka piti sisarensa kanssa pientä ruokakauppaa, olivat aamusta iltaan siellä ja ei palkka ollut kovin iso. Moni kreikkalainen joutuu myös tekemään toista työtä, osa esimerkiksi kerää oliiveja varsinkin talvisin, kun on vähemmän työtä tarjolla.
 
.....
se on ihan normaalia että kansa on vihainen ja pettynyt kun maan johtajat ovat ajaneet maan vararikkoon.
En tajuu sitä et te odotatte että tavallinen kreikkalais pulliainen nielis purematta ja riehumatta sen että joutuu säästäkuurille johtajien takia. Tottakai heitä veetuttaa ja se näkyy.
Ei kai me täällä suomessakaan nieltäis tällaista peetä johtajilta vai nielläänkö?? Mukisematta mennään vaan säästöliekille ja ymmäretään palkan laskut ja säästökohteet?? Omg
 
"vieras"
Minusta kyllä EU:kin on mokannut Kreikan kohdalla pahasti. Taloussanomista olen lukenut, että kyllä EU:n virkamiehet tiesivät, ettei Kreikka aikoinaan ollut eurokelpoinen, mutta asian annettiin olla. Kukaan ei kunnolla perehtynyt Kreikan talousasioihin ennen euroon ottamista vaan kreikkalaiset saivat tilastokikkailunsa läpi. Erityisesti saksalaiset pankit syytivät lainarahaa Kreikkaan, koska ne tiesivät, että vaikeuksien tullen muut euroalueeseen kuuluvat rientävät kyllä apuun. Ja joo, siihen luottivat Kreikankin päättäjät.

Tavallisten kreikkalaisten syytä on se, että he ovat käyttäneet lepsua systeemiä hyväkseen. Verojen kiertäminen on ollut helppoa, samoin tukien hakeminen kuolleitten sukulaisten nimissä tai olemattomille lapsille. Nyt sitten pakka on räjähtänyt käsiin ja tavallisista ihmisistä tuntuu, että he maksavat muiden EU-maiden pankkien ahneuden hinnan.
Liittovaltiokiima on saanut federalistit katsomaan laittomuuksia läpi sormien, eikä Kreikka ole ainoa maa jonka rikkomuksista ei ole välitetty.
 
"vieras"
Ei ole kreikkalaista miestä eikä sen erityisempää sidettä Kreikkaan.

Tavalliset kreikkalaiset eivät ole juurikaan hyötyneet EU-rahoista, kyllä ne rahat ovat menneet sinne rikkaimmille melkein kaikki. Eikä tavalliselle kansalle tiedota rahojen käytöstä niin vaan. Minähän kirjoitin myös, että näissä pienemmissä yksityisyrittäjäliikkeissä on myös veronkiertoa, mutta se on useimmiten seurausta vain siitä, että koko yhteiskunta on nykyään pitkälti rakennettu sille. Heillä on kertakaikkiaan niin pieni palkka, ettei siitä enää riitä veronmaksuun. Itse tiesin mm. yhden joka piti sisarensa kanssa pientä ruokakauppaa, olivat aamusta iltaan siellä ja ei palkka ollut kovin iso. Moni kreikkalainen joutuu myös tekemään toista työtä, osa esimerkiksi kerää oliiveja varsinkin talvisin, kun on vähemmän työtä tarjolla.
Siis sinulla on kuitenkin siteitä Kreikkaan. Tiesit yhden, joka piti ruokakauppaa. Luitko tämän lehdestä, vai mistä tiedät. Samanlaista on pienyrittäminen Suomessakin, mutta emme silti ole lähteneet tuolle tielle. Varmaan ne sisarukset eivät lyöneet kassaan myyntejä, asiakkaat eivät vaatineet kuittia ja veroja ei pyydetty, eikä maksettu, joten kirjanpitokaan ei voi kummoista voittoa näyttää. Kyllä Suomessakin joutuu tekemään kausitöitä pienellä palkalla ja kummassakin maassa on sosiaaliturva.

Lisäksi - kuten olemme nauruun tikahtumiseen asti saaneet kuulla, miten Kreikassa on maksettu julkisen hallinnon työntekijöille neljäntoista kuukauden palkka vuodessa, metsurille metsäänmenokorvausta jne. Julkisen hallinnon palkat ovat vertailukelpoisia ostovoimaltaan Suomen kanssa. Sen mukaan palkat ja edut, mitä pystytään maksamaan. Ei sen mukaan, mitä osataan vaatia.
 
"vieras"
se on ihan normaalia että kansa on vihainen ja pettynyt kun maan johtajat ovat ajaneet maan vararikkoon.
En tajuu sitä et te odotatte että tavallinen kreikkalais pulliainen nielis purematta ja riehumatta sen että joutuu säästäkuurille johtajien takia. Tottakai heitä veetuttaa ja se näkyy.
Ei kai me täällä suomessakaan nieltäis tällaista peetä johtajilta vai nielläänkö?? Mukisematta mennään vaan säästöliekille ja ymmäretään palkan laskut ja säästökohteet?? Omg
Hallituksen paasaaminen "vastuun kantamisesta" (=rahan antamisesta kreikkalaisille) uppoaa vaalikarjaan kuin häkä, vaikka me sen takia joudumme ajamaan oman hyvinvointivaltiomme alas ja voimaan astuu viidakon laki.
 
Lama
Kreikka on tekemässä samat virheet kuin Suomi 90-luvulla. Silloin tuhottiin yritykset, omaisuus meni jakoon pilkkahinnalla ja yli 14 000 ihmistä tappoi itsensä. 90-luvun laman uhrit elävät vieläkin velkavankeudessa ja arvet ovat monilla syvät. Monien ihmisarvo tuhottiin, menestyneistä yrittäjistä tuli halveksittuja työttömiä.

Moni pitää 90-luvun lamaa kansanmurhana, johtuen noista ihmiskohtaloista.
 
"vieras"
se on ihan normaalia että kansa on vihainen ja pettynyt kun maan johtajat ovat ajaneet maan vararikkoon.
En tajuu sitä et te odotatte että tavallinen kreikkalais pulliainen nielis purematta ja riehumatta sen että joutuu säästäkuurille johtajien takia. Tottakai heitä veetuttaa ja se näkyy.
Ei kai me täällä suomessakaan nieltäis tällaista peetä johtajilta vai nielläänkö?? Mukisematta mennään vaan säästöliekille ja ymmäretään palkan laskut ja säästökohteet?? Omg
Missä on todettu, että rahat on johtajien takia hukattu??? Kyllä ne on jaettu kansalle kohtuuttomina etuina ja jokainen ollut kykynsä mukaan niitä rahoja lypsämässä. On selvää, että tavis-kansalaiselle ei rahaa ole isossa kasassa annettu, mutta rahat ovat menneet tehottomuuteen, byrokratiaan, jatkuvasti lisääntyneisiin etuihin ym. - tavalliselle kansalle. Kyllä tästä tuhlauksesta on kansa saanut osansa, mutta sitä ei koskaan huomata, eikä lasketa. Suurin ongelma on, että verot ovat jääneet yleisen tavan mukaan maksamatta. Tavis-kansalaine on hyötynyt siitä, että kuitteja ei kirjoiteta ja veroja ei makseta. Jos kansa olisi vaatinut kuitit kaupassa ja kampaajalla, niin valtiollakin olisi ollut verotuloja, joilla nämä velat rahoittajapankeille olisi maksettu.
 
Yhteistyössä