Taustaksi kerron, että itse olen ollut syrjitty kouluaikoina, peruskoulussa ja lukiossa.
Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että koulussa olevien sosiaalisten suhteiden vahvistamisen ohella tai jopa sijasta olisi tärkeämpää keskittyä vahvistamaan lapsen itsetuntoa vapaa-ajan kavereiden suuntaan, painottamaan vapaa-ajan tärkeyttä ja kannustamaan olemaan oma itsensä ilman koulukavereiden hyväksyntääkin. Koulussa vietettävä aika on lopulta aika vähäinen, jos pelkkiä välitunteja mietitään, tunneillahan ollaan open ohjauksessa. Eli koulussa vietettyä aikaa ei mielestäni saisi korostaa lapsen silmissä, vaan juurikin sitä vapaa-aikaa ja sen sisältöä.
Meillä tilanne oli 10v sitten sellainen, että muutettiin uudelle, näin jälkikäteen ajateltuna sisäänpäinlämpiävälle paikkakunnalle. Esikoinen, nyt kohta 19v, ei koskaan päässyt kunnolla poikaporukoihin, ja mopon saatuaan ajelikin usein entiselle paikkakunnalle kaveriensa luo. Ennen mopoa vietti aikaansa paljon kotona ja omien juttujensa parissa. Hänellä oli yksi todella hyvä kaveri, jonka kanssa ovat edelleen parhaat kaverit, vaikka eivät silloinkaan kovin usein nähneet. Uskon tuon ihmissuhteen vaikuttaneen paljon hänen itsetuntoonsa.
Samoin tytyllä oli alkuvuosina vaikeuksia juurikin luokkayhteisössään, ne ovat ilmenneet meille vasta myöhemmin. Hän oireili sitä ahdistuksena nyt myöhemmin, vaikka hänelläkin oli silloin kavereita harrastuksen kautta sekä yksi hyvä nuorempi ystävä.
Kuopus selvisi paljon vähemmällä, koska oli silloin vielä päiväkoti-iässä ja sai siellä muodostettua ystävyyssuhteita, jotka edelleen kestävät.
Näistä omista kokemuksista kumpuaa siis yllä olevat mielipiteeni.
