Koulun joulujuhlat ja "yllätys vanhemmille".

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja meah
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

meah

Aktiivinen jäsen
19.01.2007
15 236
1
36
Hevonkuusen viimeinen pellonkulma.
Meidän tyttö tossa aikaisemmin jo puhui jostain joulujuhlaesityksestä, mitä harjoittelevat, ja se on kuulemma ulkona.
En pahemmin keskittynyt koko asiaa ja puolihuolimattomasti vaan totesin, että "ei kai nyt sentään".

Tänään juttelin hevostenhoitajani kanssa, joka siis käy samaa koulua nyt kuudennella luokalla. Tuli juhla puheeksi ja tyttö sanoi, että kyllä näin on opettaja sanonut, että koko joulujuhla pidetään ulkona. Oli vielä vannottanut oppilaita, ettei vanhemmille saa kertoa. Kun se on sitten yllätys.

Ajattelin ruveta pienemmille juhlamekkoja ompelemaan, koululaiselle kerkesin jo ommellakin. En varmaan ole ainoa, ketä vähän korpeaa palella ja palelluttaa pienemmät sisarukset koulun pihamaalla juhlatamineissa ja pikkukengissä, jos ne kekkerit sitten onkin pihalla.

Ja kyllä, ajattelin laittaa opettajalle wilman kautta viestiä asiasta, mutta odottelen isäntää kotiin että saan tunnukset. (Olen hukannut omani :ashamed: )

Kunhan nyt aikani kuluksi pähkäilen ja kyselen, että olisitteko te muut iloisesti yllättyneitä tällaisesta juhlajärjestelystä ilman ennakkovaroitusta?
 
Meidän tyttö tossa aikaisemmin jo puhui jostain joulujuhlaesityksestä, mitä harjoittelevat, ja se on kuulemma ulkona.
En pahemmin keskittynyt koko asiaa ja puolihuolimattomasti vaan totesin, että "ei kai nyt sentään".

Tänään juttelin hevostenhoitajani kanssa, joka siis käy samaa koulua nyt kuudennella luokalla. Tuli juhla puheeksi ja tyttö sanoi, että kyllä näin on opettaja sanonut, että koko joulujuhla pidetään ulkona. Oli vielä vannottanut oppilaita, ettei vanhemmille saa kertoa. Kun se on sitten yllätys.

Ajattelin ruveta pienemmille juhlamekkoja ompelemaan, koululaiselle kerkesin jo ommellakin. En varmaan ole ainoa, ketä vähän korpeaa palella ja palelluttaa pienemmät sisarukset koulun pihamaalla juhlatamineissa ja pikkukengissä, jos ne kekkerit sitten onkin pihalla.

Ja kyllä, ajattelin laittaa opettajalle wilman kautta viestiä asiasta, mutta odottelen isäntää kotiin että saan tunnukset. (Olen hukannut omani :ashamed: )

Kunhan nyt aikani kuluksi pähkäilen ja kyselen, että olisitteko te muut iloisesti yllättyneitä tällaisesta juhlajärjestelystä ilman ennakkovaroitusta?

En.
 
No jopas on iloinen yllätys : / Eivät ole henkilökunnan kesken ilmeisesti kovin pitkälle asiaa ajatelleet... Juhlavaatteissahan joulujuhlaan ruukataan tulla. Taatusti hauskat joulujuhlat vanhempien ja lasten täristessä mahdollisesti tuntuvassakin pakkasessa pihalla pikkukengissä ja sukkahousuissa.
 
en. tosiaan typerää kun oletus on että päästään autosta suoraan sisälle ja takaisin autoon, on sukkahousuja, mekkoja ja pikkukenkiä. pipoja ja lapasia ei välttämättä ollenkaan.
 
Eivät ole henkilökunnan kesken ilmeisesti kovin pitkälle asiaa ajatelleet...

Tämä nyt ei sikäli yllätä, että ei ole ensimmäinen kerta kun tämän koulun henkilökunnalta on jäänyt asia jos toinenkin ajattelematta.

Eikä toi mun mielestä ideana muuten mikään huono ole. Pieni kyläkoulu, todella idyllinen piha mäen päällä, ympärillä harvaa metsikköä jonka takaa näkyy peltomaisemat.
Suunnitelma ilmeisesti oli, että esityksiä on pitkin pihaa ja niitä sitten jotenkin kierretään katsomassa, näin siis tämän hoitajatyttöni puheista käsitin.

Mutta kiva olisi jos viitsisivät asiasta ilmoittaa, niin kukaan ei turhaan hankkisi/tekisi ja pukisi niitä juhlatamineita sitten, vaan vaurautisi olemaan ulkona.
Ainakaan kotiin tulleessa joulunajan paperitiedotteessa ei ollut mitään mainintaa siitä, että juhla on ulkona. Tarkistan vielä sen Wilman, mutta tuskin sielläkään mitään mainintaa on, jos rehtori tosiaan on erikseen oppilaille sanonut, ettei vanhemmille saa tästä "yllätyksestä" kertoa...
 
No en tosiaan olisi, vaikka omilla pojilla olisikin housut jalassa. Meillä ainakin pk:n ulkojuhlasta tiedotettiin kutsussa joka jaettiin viime viikolla vanhemmille ja muistutellaan vielä asiasta. Meneehän siinä joko ulkojuhlakin pilalle, jos vanhemat eivät ole asiallisesti pukeutuneet ja lähtevät sen takia pois. Voisivat keksiä jokun muun paremman yllätyksen ja ainahan se juhla on yllätys vanhemmille, kune eivät tiedä mitä siellä esitetään, tehdään tms.
 
En ilahtuisi tuollaisesta yllätyksestä, vaikka muuten tykkäänkin ennakkoonilmoitetuista ulkojuhlistakin! Meillä ei ole tapana pukea kovin paksusti päälle, kun juhliin lähdemme, joten jäädyttäis pihalle... :(
 
nykyään on muotia pitää joulujuhlat ns.joulupolkuna ulkosalla.Enemmän sääntö kun poikkeus.Mut kyllä siitä tulisi tiedottaa,meilläkin kutsussa lukee"lämpimät ulkovaatteet päälle ja iloista joulumieltä"
 
[QUOTE="nyyti";25185726]nykyään on muotia pitää joulujuhlat ns.joulupolkuna ulkosalla.Enemmän sääntö kun poikkeus.Mut kyllä siitä tulisi tiedottaa,meilläkin kutsussa lukee"lämpimät ulkovaatteet päälle ja iloista joulumieltä"[/QUOTE]

Tänne hevonkuusen viimeiselle pellonkulmalle nää trendit tulee vähän jälestäkäsin, ja viime vuonna oli ihan perinteinen joulujuhla sisätiloissa. Täällä siis kukaan tuskin osaa ulkojuhlaa odottaa, jos sellaisesta ei ole tiedotettu.
Ja tosiaan tässä kylällä on paljon isoja perheitä, joissa on myös on paljon pienempiä lapsia. Aika monelta taitaa jäädä kekkerit kesken, kun ei niitä pienimpiä osanottajia varsinkaan raaski pihalla palelluttaa, jos on sisäjuhlan mukaan pukeuduttu.
 
En ilahtuisi. Kyllä pitää olla moisesta tieto, jotta osaa varautua sopivalla vaatetuksella. Juhliin me lähdetään normisti juhlakamppeet päällä, mutta jos johlat on ulkona, saa lapset päälleen jotain iahn muuta kuin söpöstelyvillakangastakit.
 
Meillä oli viime vuonna joulupolku ulkona ja se oli ihan kiva. Onneksi asiasta tiedotettiin etukäteen ja siihen pystyi varustautumaan oikeilla vaatteilla. Muutoin juhliin mennään juhlamekot päällä ja ehkä vain takki, jollei ole kova pakkanen. Niillä ei tarkenesi pitkään ulkona.
 
En olisi mielissäni, siellähän jäätyisi. Toi nyt kyllä vielä menettelisi, toisin kuin muunlaiset "yllätykset". Lapseni koulun kevätjuhlissa oli joskus YLLÄTYS, että vanhemmat raahattiin ulos ja laitettiin leikkimään keskenään jotakin piirileikkejä koulun pihalla ja tekemään muita typeriä juttuja, naruhyppelyitä ym. Voi helvetti että mua ahdisti ja otti pattiin, oli pakko lähteä sieltä pois :(
Seuraaviin kevätjuhliin en sitten pystynyt menemäänkään. Kärsin pahasta sosiaalisesta fobiasta ja paniikkihäiriöstä. Oli jo aikamoinen vääntö itsensä kanssa, että pystyin yleensäkin lähtemään niihin juhliin, sitten tollainen juttu. Olisi tosiaan kiva tietää etukäteen mahdollisista yllätyksistä ja niitten laadusta, ettei sitten menisi ollenkaan jos on tiedossa jotakin tosi ylivoimaista.
 
Täällä oli kaksi vuotta sitten joulujuhla ulkona. Ihana juhla olikin! Mutta kerrottiin etukäteen ja vielä muistutettiin pukeutumaan lämpimästi.

En siis todellakaan ilahtuisi ap:n koulun tempauksesta, kiva olla juu hepposissa juhlatamineissa ulkona värjöttelemässä, voi pöh mitä touhua!
 
Minunkin kouluaikana oli kerran yksi joulujuhla ulkona. Siitä kerrottiin etukäteen, mutta en usko että siellä pihalla oli silti kovin mukava seisoskella pakkasessa ja esityksiä ei nähnyt niin hyvin kuin jos oppilaat olisivat olleet lavalla...

Sinänsä kiva idea jos asiat mietitään loppuun asti, mutta paha virhe tulee jo heti siinä jos ei etukäteen kerrota, että juhla on pihalla. Kiva sitten seisoskella mekoissa ja sukkahousuissa tuulessa ja pakkasessa... Ajattelikohan koulu lahjoittaa sekä vanhemmille että sisaruksille flunssan joululahjaksi? :D
 
Kiitos kaikille mielipiteistä... Ajattelin, että olenkohan taas nyt nipo ja hankala, jos laitan opettajalle viestiä tästä. Mutta ilmeisesti en ole yksin mielipiteineni.
(ja taas hankala siksi, että viimeksi viime talvena kritisoin koulun toimintaa. Kun tyttöni tuli turpa ruvella kotiin. Koska oli tippunut koulun takana olevaan ryteikössä sijaitsevaan, ja suoraan kylätielle laskevaan mäkeen, jota koulun oppilailla oli lupa laskea ilman minkäänlaista valvontaa, kun välituntivalvojahan seisoo siellä koulun etupihalla. Opettajan vastausviestistä sain silloin vaikutelman, että minä vaan olen hysteerinen nipo...)

Eikä mulla edelleenkään ole mitään ulkojuhlaa vastaan, mutta lähinnä kaipaisin kunnon informaatiota koulun puolelta. Eikä niin, että lapset puhuu kotona jos muistavat tms. (ja ilmeisesti opettajan tarkoitus oli, että nimenomaan ei saisi puhua ollenkaan, kun tämä on yllätys).
 
Viimeksi muokattu:
No jaa, joka tapauksessa pukisin jonkin talvitakin, vaikka muuten mekkoon pukeutuisinkin ja lapsilla olisi pipot ja hanskat, joten eiköhän tuolla nollakelissä pärjää kevyemmissäkin, varsinkin jos on tarkoitus vielä liikkua. Olen ollut ulkoilmahäissä talvella. Hääpari oli ajatellut, että maaliskuulopulla ei pitäisi enää niin kovia pakkasia olla tällä korkeudella, joten ihan hyvin voisi puolituntisen vihkimisen järjestää ulkona kauniissa lumimaisemassa. Pakkasta olikin 28 ja paksuun turkkiin pukeutunut pappi päätti venyttää kaavaa tunnin mittaiseksi. Kivat juhlat oli silti.
 
Ei olisi kovin mukava yllätys. Pakolliset (eli oman lapseni esiintymisen) saattaisin itse vielä hampaat irvessä värjötelläkkin kylmässä, mutta pienempien lasten kanssa olisin stten autossa. :/ Ihme ylläreitä...

Edit; Paitsi, jos siellä on lampaanvillalla vuoratut penkit ja huovat odottamassa ja tarjoiluna kuuma glögi, niin sitten pitäisin jo hieman parempana yllärinä. Mutta epäilempä...
 
Viimeksi muokattu:
En ilahtuisi tuollaisesta yllätyksestä.

Voin hyvin kuvitella kuinka menen autolla pikkusisarusten kanssa juhlamekoissa ja sukkahousuissa ja takit ja pipot päällä katsomaan joulujuhlaa, ja sitten ovelta käännytetäänkin että juhlat on pihalla, yllätys yllätys.

Siinä sitten paleltaisiin porukalla ja pakko olisi lähteä pikkuisten kanssa autoon ja kotiin kesken kaiken ettei kipeäksi tultaisi.
 
Mulle on käynyt juuri noin, esikoisen vanhassa koulussa. Ja kyllä otti aivoon, olin paikalla kahden nuoremman kanssa, ei todellakaan tarvittavaa varustusta, eikä edes mitään nähty muiden ihmisten takaa kun oli tasaisella kentällä tuo juhla.

Joten kun sormet oli sinisenä ja nuorimmainen itki täyttä kurkkua, menimme autoon odottamaan että juhla loppuu. Eikä oltu ainoita, parkkipaikalla hökötti monta muutakin autoa. Tosi kivaa oli, jeejee.
 
No kieltämättä mulle tulee kyllä hieman nipo vaikutelma vanhemmasta joka heti on antamassa palautetta jos lapsi loukkaa itseään koulussa. Vahinkojahan sattuu tekevälle ja joskus voi tosiaan vähän naama olla ruvella mutta tuskin se lapsi siihen nyt kuolee. Siis lähinnä tarkoitan sitä että jos heti ollaan opettajaan yhteydessä jos lapsi vähän on loukannut koulussa itseään. Toki varmaan se mäenlasku paikka ei ollut paras mahdollinen jos kerran suoraan tielle laski.
 
[QUOTE="vieras";25187117]No kieltämättä mulle tulee kyllä hieman nipo vaikutelma vanhemmasta joka heti on antamassa palautetta jos lapsi loukkaa itseään koulussa. Vahinkojahan sattuu tekevälle ja joskus voi tosiaan vähän naama olla ruvella mutta tuskin se lapsi siihen nyt kuolee. Siis lähinnä tarkoitan sitä että jos heti ollaan opettajaan yhteydessä jos lapsi vähän on loukannut koulussa itseään. Toki varmaan se mäenlasku paikka ei ollut paras mahdollinen jos kerran suoraan tielle laski.[/QUOTE]
Kenenkäs velvoite se siellä koulussa on valvoa ja vahtia, ettei lapset laske tuommoisesta paikasta?? Minne sitä pitäisi olla yhtydessä, ellei kouluun/opettajille?
 

Uusimmat

Yhteistyössä