Koulukiusaaja se vaan porskuttaa hienoine taloineen, asuntoineen, matkoineen, perheineen...

Itse elän koko loppuelämän lääkityksellä ja toivon että itselläkin olisi mahdollisuus kaikkeen samaan, mutta ei taida olla! Omat mahdollisuudet opiskeluun tuhottiin jo peruskoulussa. Se oli yhtä piinaa ja tuskaa.

 

Minä olen antanut anteeksi ja jopa ystävystynyt joidenkin kiusaajieni kanssa näin vanhemmalla iällä. Oletko terapiassa käynyt?

 

Älä kuitenkaan syytä lasta (kiusaajaa) kaikesta siitä, mitä elämäsi nyt on.

 

Sinun pitäisi hakea apua, että pääset yli noista hirvittävistä kokemuksista. En ole samaa kokenut itse (siis jotain pientä kiusaamista toki) , mutta tuollainen (vuosia kestävä kiusa?) jättää jälkensä sinuun, on jo jättänyt viestistäsi päätellen. Mikä täysin normaalia, tietenkin. Mutta , itsesi takia, ettet katkeroidu lisää, mene hakemaan apua. Onko asiaa koskaan selvitetty kiusaajan kanssa. Tiesivätkö vanhempasi asiasta?

 

Mietin vain, että minkälainen ihminen tämä kiusaaja mahtaa olla aikuisena. Eiköhän kiusaajalla aina ole jonkinmoinen persoonallisuushäiriö? Se, että lapsi km,iusaa, ei ole normaalia eikä minusta sitä voi laiuttaa minkään "lapset on lapsia" tms piikkiin. Kaikki lapset ei todellakaan kiusaa

 

Mun miestä on kiusattu koko ala- ja yläaste ajan. Sanoo aina, että oli ikionnellinen kun pääsi ammattikouluun ja pois niiden kiusaajien läheltä.
Vaikuttaa miehen elämään edelleen voimakkaasti, on töissä aika epävarma siitä mitä tekee ja kaipaa paljon kannustusta. Huono itsetuntokin hänellä edelleen on, mutta paranemaan päin sekin.

Ainoa pysyä kammo mikä jäi on suullisten esitysten pitäminen ja "yleisön" edessä oleminen. Emme esimerkiksi juhlineet häitä, koska mies ei halunnut olla huomion keskipisteenä. tai mies ei voinut hakea työnjohtajan paikkaa vaikka muuten ois pätevä ollutkin, muttei halua olla esillä jne. ja tää juontaa siitä, kun oli ujo lapsi ja kun oli ala-asteella pitänyt suullista esitelmää oli opettaja nauranut:" Kuunnelkaa nyt miten siellä piipitetään, eikö tuu isolta pojalta ääntä suusta?" "kattokaa nyt miten sitä jännittääkin.."

Kipeitä ja vaikeita asioita ja mies pelkää yli kaiken että omat lapset joutuvat kiusatuksi. Ja aikoo pitää huolen siitä, ettei meidän lapset ikinä koskaan kiusaa ketään. Vielä vuosi aikaa ennenkuin ensimmäinen lähtee kouluun.
Tää nyt meni jo vähä ot. Mutta ei ne kiusaajat mieti kuin kauas kantoiset seuraukset kiusaamisella voi olla.
Tsemppiä sinulle ap!!

 

Päällisin puolin kiusaajan elämä voi näyttää hyvältä, mutta voi olla ihan jotain muuta. Kiusaajalla on aina omat ongelmansa kiusaamisen taustalla, esim. huono itsetunto, yksin jäämisen pelko tms. Osa heistä varmasti katuu käytöstään aikuisiällä, ne jotka eivät omaa empatian tunnetta, eivät kadu. Jos katuu, voi olla korkea kynnys pyytää anteeksi, pelätä ja hävetä. Ja ihan syystäkin kyllä. En puolustele tällä kiusaajia, enkä missään nimessä salli minkäänlaista koulu- tai työpaikka yms. kiusaamista. Kaikki sellainen saa minut voimaan todella pahoin.

Valitettavasti itse olin yläasteella koulukiusaaja, tajuten aikuisiällä, että tein erään ihmisen elämänstä varmasti yhtä helvettiä. Nyt aikuisiällä olen katunut syvästi, hävennyt ja pyytänyt anteeksi. Oma elämä on kokenut paljon vastoinkäymisiä ja olen käynyt aallonpohjalla. Olen pohtinut syitä käytökseeni ja kiusaamisen syihin, koska vastapuolihan ei koskaan ollut sanonut/tehnyt minulle mitään pahaa tai väärää ja oli jälkeenpäin ajatellen todella paljon fiksumpi ihminen kuin minä. Olin masentunut ja yksinäinen ja välinpitämätön. Nyt toivon, että kunpa joku olisi puuttunut siihen vahvalla otteella ja olisin tajunnut lopettaa kiusaamisen, kun en itse tajunnut. Taitaa olla teko, mitä eniten elämässäni häpeän ja kadun. Tämän jälkeen ajauduin väkivaltaiseen suhteeseen, jossa sain itse pelätä henkeni edestä. Minunkin elämää varmasti moni saattaa kadehtia, sillä se näyttää taatusti päällepäin aivan jollekin muulle kuin minkä helvetin olen tarponut läpi.

Voimia sinulle ja kaikkea hyvää.

 

Päällisin puolin kiusaajan elämä voi näyttää hyvältä, mutta voi olla ihan jotain muuta. Kiusaajalla on aina omat ongelmansa kiusaamisen taustalla, esim. huono itsetunto, yksin jäämisen pelko tms. Osa heistä varmasti katuu käytöstään aikuisiällä, ne jotka eivät omaa empatian tunnetta, eivät kadu.

Näimpä!
On hyvä muistaa, että se, mitä on sisällä, ei näy päälle. Perhe ei tarkoita, että siellä olisi kenelläkään hyvä olla. uusi talo tai auto ei tarkoita, että sen sisällä olisi hyvin voivia ihmisiä. Hyväpalkkainen työ ei tarkoita, että sen tekijä kokee itsensä kokonaiseksi ja omale yhteisölleen tärkeäksi ihmiseksi.

Mä näkisin kiusaamisen aina oireeksi jostain. Vähän tyyliin "äiti on tyytymätön elämäänsä ja piinaa isää, isä pakenee työhön, lapset, joilla ei ole läsnäolevia vanhempia (vaikka ne olis aina paikala) potkasee koiraa, koira ajaa kissan puuhun". Joskus ne lapset vaan koiran potkaisun sijasta potkasee jotain muuta itseään heikompaa. Jokatapuksessa laitetaan oma paha olo kiertämään. Mä uskon, että moni kiusaaja voi myös kätkeä ne syyllisyyden ja pahan olon tunteet niin syvälle, että kieltää koko kiusaamista koskaan tapahtuneenkaan.

 

Mietin vain, että minkälainen ihminen tämä kiusaaja mahtaa olla aikuisena. Eiköhän kiusaajalla aina ole jonkinmoinen persoonallisuushäiriö? Se, että lapsi km,iusaa, ei ole normaalia eikä minusta sitä voi laiuttaa minkään "lapset on lapsia" tms piikkiin. Kaikki lapset ei todellakaan kiusaa

En nyt tiedä persoonallisuushäiriöstä, mutta ongelmia varmasti kiusaajalla on! Itse olen miettinyt, että lapsiahan silloin tosiaan oltiin ja lapsi ei osaa ajatella pidemmälle eikä ihan täysin aikuisen lailla pysty tajuamaan miltä toisesta tuntuu juuri kiusaamishetkellä. Ehkä joku kiusaaja sitten illalla sängyssään pohtiikin asiaa, kunnes taas ei voi itselleen mitään, unohtaa koko pohdintansa, niin kuin lapset voi tehdä. Ongelmaa ei olekaan, kun ei vaan ajattele :/
Moni kiusaaja todella katuu vanhempana ja minusta on hyvä vaan, jos pääsee silloisista ongelmistaan jossakin vaiheessa. Eihän se minulta ole pois, jos toinen saa paremman olon, vaikka minä sen ihmisen vuoksi vielä kärsisinkin, mikä hän silloin lapsena oli. Katkeruuteen ei pidä jäädä vellomaan.
Ja mistä sitä koskaan tietää, mitä kenenkin elämässä todellisuudessa tapahtuu tai tulee vielä tapahtumaan? En mitenkään "kosto elää" mielessä tätä kirjoita, mutta ihan vaan muistutuksena niille, joita kaivelee toisen onni.

 

Mietin vain, että minkälainen ihminen tämä kiusaaja mahtaa olla aikuisena. Eiköhän kiusaajalla aina ole jonkinmoinen persoonallisuushäiriö? Se, että lapsi kiusaa, ei ole normaalia eikä minusta sitä voi laiuttaa minkään "lapset on lapsia" tms piikkiin. Kaikki lapset ei todellakaan kiusaa

Ei välttämättä. Joku lapsi voi oireilla omaa pahaa oloaan, esimerkiksi kotioloja tms, sillä että kiusaa muita. Kyllä lapsetkin kasvavat ja kehittyvät, jopa kiusaajat. Monet entiset kiusaajat kasvun myötä kyllä tajuavat, mitä tuli tehtyä ja miksi, ja miksi niin ei olisi pitänyt tehdä.

Valitettavasti eivät kuitenkaan kaikki. Mutta mun mielestä silti ei voi olettaa, että lapsena kiusannut ei olisi yhtään koko elämänsä aika ottanut opikseen. Hyvässä tapauksessa se tajunnut, ja hyvässä tapauksessa sen oma elämä on tullut tasapainoisemmaksi. Ei se välttämättä ole mikään loppuelämäksi saatu tuomio. Harmi, että kaikki eivät kasva. Eiväthän kaikki kiusatutkaan kasva, siis henkisesti, aikuisiksi asti.

 

Tjaah, mun kiusaajistani moni elää ihan rappiolla ( käyttää päihteitä, on ollut linnassa, tms. ) ja yksi on jopa kuollut :snotty:

Olisin toivonut että heilläkin olisi ollut hyvä elämä, koska monen kotiolot olivat aika kamalat josta kiusaaminen osaltaan varmasti johtui: /

 

lapsi voi oireilla omaa pahaa oloaan, esimerkiksi kotioloja tms, sillä että kiusaa muita.

Eiköhän suurin osa kiusaajista ole juurikin näitä. Se paha olo kotioloista kun ei aina näy päälle! Itseasiassa se näkyy harvoin ulospäin!

 

[QUOTE="vieras";21936738]Itse elän koko loppuelämän lääkityksellä ja toivon että itselläkin olisi mahdollisuus kaikkeen samaan, mutta ei taida olla! Omat mahdollisuudet opiskeluun tuhottiin jo peruskoulussa. Se oli yhtä piinaa ja tuskaa.[/QUOTE]

Mitenköhän pääsisit asiasta yli?
Oman huonon elämäntilanteen syytäminen kokonaan jonkun toisen vastuulle ei ainakaan vie sinua yhtään lähemmäksi "hienoa taloa tai matkoja".

Ja tosiaan, se kiusaaja oli silloin pahainen kakara. Välittäisitkö nyt jonkun 12-vuotiaan puheista? Jos vastaus on myöntävä, niin kokemus on jättänyt sinut tasolle josta nousemiseen tarvitset jutteluapua.

 

Toivon että ap pääsee asian yli, saa terapiaa ja alkaa tuntea itsensä arvokkaaksi. Toivon hänelle myös paljon rohkeutta kohdata pelot ja ongelmat ja toivon, että joku auttaa koulupelkoon. Se on voitettavissa eikä koulun penkille kukaan ole liian vanha

Samalla tekisi mieli toivottaa ap:n kiusaaja alimpaan helvettiin mutta mitä silläkään voittaa? Ei mitään.

*

Meidän yläasteella oli muutama sellainen tyttö joita pelättiin. He kiusasivat, käyttivät ihan väkivaltaa, joivat, varastelivat. Oli yleisesti tiedossa ettei kotona ole mikään hyvin mutten tiedä puuttuiko kukaan koskaan siihen. Molemmat tulivat raskaaksi nuorina, toisesta tiedetään ettei ole päivääkään tehnyt palkkatöitä. Toisen veli on poliisille hyvinkin tuttu ja lapsensa kuulemma jatkaa siitä mihin äiti jäi, eli kiusaa koulutovereitaan. Pistää vihaksi välillä, mutta sekään ei auta mitään. Toivon ettei lapseni osu koskaan hänen lapsensa kanssa samaan kouluun.

 

Mä olin intissä ryhmänjohtajana yhdelle tyypille joka mua hieman kurmootti yläasteella ja aikalailla häntä siihen aikaan jopa pelkäsin.

Selvästi näki että kaveri muisti yläasteajan. Hän ei suoranaisesti pyytänyt käytöstään anteeksi mutta hänestä huomasi menneiden vähän kalvavan ja suhtautui minuun ihan toisella lailla. En maksanut pottuja pottuina vaan annoin menneiden olla ja tulimmekin sitten hyvin juttuun yhteisissä sotatouhuissa.

 

Itse olen sitä mieltä että kiusaus on tietyn elämänvaiheen kulussa ihan "normaalia" käytöstä eikä kerro ongelmista tai muustakaan. on vaan vähän samantyyppistä toimintaa kuin taaperon uhmaikä, kokeillaan valtaa, vallankäyttöä jne..

Itsellä koulusta on jäänyt pysyvä trauma tietynlaisiin tilanteisiin liittyen, johtuen 4-vuoden kiusausjaksosta. Silti itsekin olen jossain vaiheessa ollut kiusaaja ja oikeastaan en omalta luokaltani tiedä ketään joka ei jossain vaiheessa 9-vuoden yhteistä koulurupeamaa olisi ollut kiusaamisessa mukana tavalla tai toisella. Siksi minusta tuntuu aina aika oudolta kun aikuiset ihmiset syyttävät kiusaajia kaikesta elämänsä asioista ja väittävät olevansa uhreja ja kiusaajien mielenvikaisia. Aika monessa tapauksessa taitaa olla niin ettei se kiusaaja edes tajua että on joskus jotain niin loukannut, koska näyttää nämä uhritkin unohtavan sen että olisivat koskaan ketään sorsineet. Lähes jokainen on ollut kiusaaja ja on aika moni aikuisenakin, niin paljon katsotaan läpi sormien työpaikkakiusaamista ja muiden alistamista, syrjimistä jne...

On niin raivostuttavan tekopyhää väittää, että kun lapset kiusaa ja se pitäis poistaa vaikka aikuisten maailmassa sitä on yhtä lailla ja ihan yhtä tramatisoivaa se on aikuisellekin.

Aniharva, tuskin kukaan OIKEASTI muistaa niin tarkkaan esim. ala-yläasteajan tapahtumia että pystyisi luotettavasti niitä kertomaan, värittämättä, liioittelematta, unohtamatta tärkeitä, kriittisiä yksityiskohtia jnejne.

Itse koen, että olin murrosikäisenä täysin eri ihminen (ja totisesti toivon että muutkin on sen verran kasvaneet kohti 30-40-vuoden ikää), että en kyllä pysty mitenkään tuntemaan pahaa oloa jälkikäteen siitä mitä olin silloin, se on ollutta ja mennyttä eikä tulisi mieleenkään odottaa kiusaajiltani anteeksipyyntöä, tuskin hekään samanlaisia ovat nykyään, vaikka sitten kiusaisivatkin.

 

Kyl maar sanoo yhdessä lauseessa että aikuiset on yhtä lailla kiusaavaa porukkaa ja että sekin traumatisoi. Ja silti olet sitä mieltä että liian helposti muut tekevät itsestä uhrin ja eihän kukaan nyt edes muista niin vanhoja.

Ihmiset muuttuvat, mutta muutos ei aina poista koettua vääryyttä mielestä. Eikä se, että teini oli silloin sellainen ja sellainen, ole mikään syy mihinkään.