Alkuperäinen kirjoittaja äitee;10527913:
viukuli kiitos vastauksesta! Kerroit että mielestäsi 4-vuotiaana lapsi kaipaa ikäistään seuraa. Osaatko sanoa voisiko tällaista seuraa saaada kerhosta riittävästi?
Tuo riippuu ihan lapsesta. Jos lapsi on paljon vain aikuisten seurassa, hänestä voi tulla ns. pikkuvanha, jolloin lapsi saattaa jopa kokea olonsa epämiellyttäväksi oman ikäisten seurassa. Minä itse pidän tärkeänä, että lapsi tottuu tulemaan toimeen eri ikäisten kanssa (vanhukset, aikuiset, koululaiset, saman ikäiset, nuoremmat, vauvat). En halua sanoa missä kaupungissa asun, mutta esikoiseni koulun rehtorin omat lapset ovat olleet pitkään kotihoidossa (vanhemmat ja isovanhemmat hoitaneet) ja nuo lapset ovat selvästi syrjittyjä. He eivät ole oppineet niitä sosiaalisia taitoja, joita ryhmässä oppii.
Jos lapset ovat pitkään kotihoidossa, niin oman kokemukseni mukaan seurakunnan kerho 2 kertaa viikossa ei riittänyt. Erityisesti esikoiseni oli sen verran hitaasti lämpiävä, että hänestä ei ollut esim. puistossa siihen, että hän olisi heti mennyt reippaasti kysymään vieraalta lapselta, että alatko leikkimään. Hän saattoi kierrellä ja kaarrella 30-45 minuuttia ja sitten kun joko me tai se vieras lapsi oli melkein jo lähdössä, niin sitten vasta hän sai suunsa auki, jolloin sitä oman ikäistä seuraa käytännössä oli ihan kamalan vähän. Naapurustossa ei ollut saman ikäisiä lapsia (asumme omakotitaloalueella, jossa on paljon iäkkäämpää väkeä ja ne nuoret, jotka siellä asuu, ovat yleensä työssäkäyviä, jotta selviävät asuntolainasta). Toki jos kaveripiirissä on muita kotiäitejä, joilla on samanikäisiä lapsia tai esim. on serkkuja tms. samanikäisiä, joita voi kutsua esim. yökylään, niin mikäs siinä sitten.
Vielä omasta hieman arasta esikoisestani sen verran, että kun hän meni päiväkotiin, niin alku oli vähän tahmeaa, mutta kun hän pääsi vauhtiin, niin hän löysi oman paikkansa päiväkodista. Hän oppi toimintatavat, löysi parhaan kaverin, muita kivoja kavereita ja sitten ne, joista hän ei pitänyt, niin valikoituivat leikkiporukan ulkopuolelle. Välillä päivät olivat ikäviä (esim. joku kiusasi tai jätti leikin ulkopuolelle), mutta ehdottomasti suurin osa päivistä oli hyviä. Tuosta tarhaporukasta valtaosa siirtyi myös samaan kouluun, joten jo ensimmäisenä koulupäivänä pihalla aloitettiin tutulla porukalla jalkapallopeliä jne.
En edelleenkään väitä, että päiväkoti on ainoa oikea tapa. Omasta mielestäni lapsen tulisi saada viettää aikaa enenevässä määrin oman ikäistensä seurassa jo hyvissä ajoin ennen kouluikää, koska lapsi viettää aikaa valtaosan lapsuudestaan ja nuoruudestaan juuri oman ikäistensä seurassa (= esikoulu, peruskoulu, jatko-opinnot, armeija) oikeastaan siihen asti, kunnes menee työelämään, jossa usein on eri ikäisiä ihmisiä.
Tietenkin lapsen suhde omiin vanhempiin ja sisaruksiin on todella tärkeä ja kaiken perusta. Kuitenkin lapsi alkaa irrottautua vanhemmista pienin askelin ja vanhempien pitää myös tukea sitä, että lapsesta kasvaa itsenäinen ja omillaan toimeentuleva. Kuten jokainen tietää, läheskään kaikki aikuisetkaan eivät osaa hyvin ihmissuhdetaitoja, ottaa toisia huomioon yms, joten sitä tunneälykkyyttä ja sosialisia taitoja pitää treenata.
Jos lapsen kolme ensimmäistä vuotta määrääväät lapsen käsityksen siitä, onko maailman hyvä vai paha paikka, niin sanoisin kyllä myös sen, että lapsen kouluhistoriakin määrä aika pitkälti sen, millaiseksi lapsen minäkuva muodostuu (kiusattu syrjäänvetäytyjä, pomottaja, kiltti ja myöntyväinen jne) ja se luo myös pitkälti sitä pohjaa, miten lapsi suhtautuu jatko-opintoihin ja työelämään.
Se ehkä kertoo sen ettet olisi muutenkaan jäänyt kotiin hoitamaan lapsiasi kouluikään saakka niin ymmärrän huolesi oman itsesi kehittämisestä työelämässä.