Kotihoito vs. kodin ulkopuolinen hoito

[Once and for all]

Mua siis _niin_ kyllästyttää tuo omahyväinen ja kapeakatseinen keskustelu, mikä tällä palstalla velloo ja mieliä pahoittaa aiheesta lasten hoito kotona versus päivähoidossa. Asiantuntijoita kun kuuntelee, he puhuvat hyvästä hoidosta: lapsen yksilöllisyyden huomioonottamisesta, turvallisuudesta, virikkeistä, ikätasoisisten kehitysaskelien tukemisesta. Mikään näistä ei automaattisesti toteudu missään hoitomuodossa, ei myöskään kotona! Lapset ovat myös yksilöitä, siinä missä joku kukoistaa isossa porukassa niin joku todellakaan ei (tässä yksilöiden väliset erot saattavat olla merkittäviä jopa sisarusten välillä).

Eli mitä yritän sanoa: mikään hoitomuoto sinällään ei ole autuaaksitekevä. Ei ole olemassa mitään sarjaa liikkeitä, joita kananpäisesti toistamalla tehdään kelpoja lapsia muiden pilatessa omansa. Katsokaa niitä lapsianne, olkaa orientoituneita heidän suruihinsa ja iloihinsa; jos se lapsi siellä hoidossa viihtyy niin mitä pahaa siinä? Ja jos joku kotona tykkää omansa hoitaa, varsinkin sikäli kun on sisarusten seuraa tarjolla, niin eipä pahaa siinäkään. Koti- versus päivähoitokeskustelussa se linja on vedetty ihan väärin, jos puhua halutaan niin pitäisi puhua hoidon laadusta. Oletteko valmiita siihen sitten kuitenkaan?

 

[Lalaa]

Samaa mieltä.
Mutta se, miksi lapset voi nykyisin niin pahoin, on jo vaikeampi kysymys. Osaatko vastata siihen?

Oma teoriani on ihmisten kulutuskeskeisyys, mikään ei riitä ja se, että he eivät ole läsnä koskaan. Kotona ei vain ole aikuista. Tällä en kritisoi päivähoitoa, en tosiaankaan, vaan sitä, että lasten kanssa oltaisiin ja vietettäisiin aikaa tarpeeksi. Vaikka sitten tinkien siitä elintasosta. Ei ne lapset tarvi uusia tavaroita vaan läheisyyttä, rakkautta, huomaamista ja aikaa...

 

[dd]

Mun mielestä se pahoinvointi johtuu siitä ettei olla läsnä niille lapsille. Siis äiti tai isä tai hoitotäti tekee ruokaa, lukee lehteä, on netissä eikä ole aidosti lapsen elämässä mukana. Siis ei tietty koko aikaa tarvii leikkiä, mutta kyllä lasta pitäisi aina ehtiä kuunnella jos toisella on asiaa.

 

[vieras]

Suomessa alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmat ovat keskimäärin erittäin hyvin läsnä, mutta kouluikäisiltä vaaditaan itsenäisyyttä jo aivan liian varhain. Haukutaan väärää puuta siis.

 

[aapee]

Samaa mieltä.
Mutta se, miksi lapset voi nykyisin niin pahoin, on jo vaikeampi kysymys. Osaatko vastata siihen?

Oma teoriani on ihmisten kulutuskeskeisyys, mikään ei riitä ja se, että he eivät ole läsnä koskaan. Kotona ei vain ole aikuista. Tällä en kritisoi päivähoitoa, en tosiaankaan, vaan sitä, että lasten kanssa oltaisiin ja vietettäisiin aikaa tarpeeksi. Vaikka sitten tinkien siitä elintasosta. Ei ne lapset tarvi uusia tavaroita vaan läheisyyttä, rakkautta, huomaamista ja aikaa...

Tuon kun tietäisikin :|. Ajattelen samansuuntaista kuin mitä itse kirjoitat. Ja sitten on vielä nämä (epä)sosiaaliset mediat kieh jotka ottaa sen tyhjän tilan ja parastansa kaatavat sinne vain pikkuisen lisää ahdistusta sekaan. Ja päihteet tietty ja se kaikki muu - aina se kotona oleva aikuinenkaan ei tunnu olevan niin aikuinen. Joillekin lapsille se hoitopaikka voi olla vaikka miten henkireikä.