Kotiäitinä takertuvalle lapselle

[vierailija]

Lapseni on 2-vuotias ja hyvin takertuva. Olen siis kotona yhden lapsen kanssa. Lapsi ei pysty olemaan irti äidistä hetkeäkään. Mistään kodinaskareista ei tahdo tulla mitään, sillä en saisi lapsen mielestä tehdä mitään muuta kuin leikkiä kanssaan tai vähintään istua vieressä kun hän leikkii.

Olen yrittänyt totuttaa lasta siihen, että koko maailma ei pyöri hänen ympärillään ja että on asioita joita aikuisten on vain tehtävä. Näyttää kuitenkin siltä, että totuttelu ei tuota tulosta, vaan itku ja raivarit seuraavat toisiaan.

Tandem-elämämme väsyttää minua todella paljon. Lapsi osaa leikkiä yksin, siitä ei ole kyse. Olen ottanut häntä mukaan kodinaskareihin ja hän heiluukin niissä mielellään mukana, mutta kaikkea en tietenkään voi tehdä hänen kanssaan.

Lapsi roikkuu minussa myös iltaisin kun mieheni on kotona. Isä ei useinkaan kelpaa/riitä hänelle seuraksi, vaan minun on iltaisinkin, kun tarvitsisin jo kovasti lepoa ja rauhaa, oltava lapsen kanssa kylki kyljessä ja leikkiä kanssaan.

Olen itse kotihiiri, enkä halua tai nykyisin jaksakaan lähteä kotoa pois viettämään omaa-aikaa. Harrastukseni, jos niille olisi aikaa, liittyisivät kotoiluun. Minulla on myös rajattu mahdollisuus lähteä hummailemaan kaupungille, sillä asumme maalla, kaukana kavereista ja huveista. Lenkille lähtisin jos päivän päätteeksi jaksaisin. Siispä olen kotona lapsen kanssa tooodella paljon.

Mietin, miten kauan lapseni takertuvuus voi kestää ja mistä siinä on kyse..? Lapsi saa paljon huomiota ja on todella rakastettu. Hän saa rajat ja rakkautta. Hänellä on virikkeitä kotona ja ulkoilemme päivittäin. Lapsi on iloinen ja vilkas luonteeltaan, todella utelias ja halukas oppimaan uutta. Nukkuu ja syö hyvin.

Olen kuitenkin pohtinut töihin paluuta aiottua aikaisemmin, sillä voimat loppuvat pian. Haluaisin kuitenkin uskoa että tilanne helpottaisi vielä...

Löytyykö kohtalotovereita ja menikö vaihe ohi ja miten kauan kesti? Mitä teitte, mikä auttoi?

 

[vierailija]

Olen yrittänyt totuttaa lasta siihen, että koko maailma ei pyöri hänen ympärillään ja että on asioita joita aikuisten on vain tehtävä. Näyttää kuitenkin siltä, että totuttelu ei tuota tulosta, vaan itku ja raivarit seuraavat toisiaan.

Isä ei useinkaan kelpaa/riitä hänelle seuraksi, vaan minun on iltaisinkin, kun tarvitsisin jo kovasti lepoa ja rauhaa, oltava lapsen kanssa kylki kyljessä ja leikkiä kanssaan.

Ei sinun ole mikään pakko olla lapsen kanssa alvariinsa kylki kyljessä ja leikkimässä.

Kurin pitämiseen lapselle kuuluu se, että aikuinen ei anna lapsen käyttää itkua ja raivareita tahallisena painostuskeinona vaan pystyy tekemään niin kuin on järkevää silläkin uhalla, että lapsi alkaa itkeä tai raivota.

Itkeminen ja raivoaminen vähenee, kun lapsi huomaa, ettei se olekaan niin hyvä keino saada omaa tahtoaan läpi kuin mitä on luullut.

 

[vierailija]

En todellakaan jaksanut lukea tekstiäsi loppuun asti... mutta.

Itse olet tilanteen aiheuttanut.

Kun isä on kotona, niin valitettavasti nyt vain teet niitä omia hommiasi ja annat lapsen raivota - et vain reagoi siihen. Kyllä se isä sitten alkaa kelpaamaan.

Toinen, sinun on pakko lähteä pois kotoa. Jos et jaksa ja olet väsynyt, niin otat makuupussin ja menet autoon nukkumaan, lukemaan, katsoman Netflixiä, kunhan lähdet.

Kolmas, ajattele omaa turhautumistasi täysin luonnollisena terveenä asiana. Näin vaistosi luonnollisen reaktion kautta pakottaa sinua hieman ajamaan lasta kauemmaksi, eli itseasiassa vaistosi auttavat lasta itsenäistymään hieman, hakemaan kontaktia muista ihmisistä, eli auttaa lasta sosiaalisemmaksi mikä on edellytys pärjäämiselle jatkossa