Kotiäitiarki muutuikin auvosta ahdistavaksi

[äitiräiti]

Siinä tiivistetysti tän hetkinen tilanne. Jätin mukavan työni miehen töiden vuoksi tapahtuneen muuton vuoksi ja ajattelin, että nyt on sopiva aika jäädä pariksi vuodeksi kotiin hoitamaan 3v ja 1v lapsia. Äh, eihän tää ookkaan yhtään kivaa, jatkuvaa temppuilua ja tahtojen taistelua. Tuntuu että ainakin isompi lapsista olisi mieluummin päiväkodissa kuin minun kanssani kotona. Ajattelin, että isompien lasten kanssa on kiva puuhailla kaikenlaista jne., päivät kuluu nopeasti. Mutta kun ei kulu ei!

 

[Madicken04]

Onko sinulla töitä luvassa uudelta paikkakunnalta? Onnistuisiko pineni vaihtokauppa niin että sinä palaisit töihin ja mies jäisi lasten kanssa kotiin, voisi olla ihan piristävää vaihtelua kaikille osapuolille. =)

 

[äitiräiti]

Ei oikein voi jäädä, kun juuri aloitti uuden työn. Pakko kai se on pian nöyrtyä ja sanoo, että meni valinta pieleen (siis tää kotiinjäänti valinta). Ehkä en sit oo tarpeeksi äitityyppi tai jotain, olisin kuvitellut, että tää on ihanaa, kun saa kerrankin kunnolla oltua lasten kanssa ja sisustettua jne. Mutta kun siis ei niin ei. Oon pinna kireellä noiden lasten temppuiluun ja siis ihan normaaliin iän mukaiseen sättäykseen jne, mutta kai sitten perusvika on se etten viihdy kotona. Ottaa aivan valtavasti päähän lähinnä tää oma olo ja motivaation puute.

 

[Salama McQueen]

No ei muutakuin etsimään uutta työtä!

Sellaista se kotiäidin aika usein on, työtä ja kitinää. Välillä mäkin olen iiiihan kypsä, mutta sitten taas vaa'assa painaa se, että haluaisin hoitaa näitä vielä jonkun aikaa kotona.

 

[äitiräiti]

Voiko tää olla vaan joku sopeutumisvaihe, vai jatkuuko tää tälläisenä? Ekat viikot aattelin, että lapset reagoi muutokseen jne, mutta nyt on mennyt jo kuukauden päivät...

 

[äiti-85]

Kyllä minä oon viihtynyt kotona hyvin alusta asti. Toki lapset kiukuttelevat joskus, mutta sehän kuuluu asiaan. Kannattaisi varmaan ottaa ajatuksensa puheeksi vaikka neuvolakäynnillä.

 

[höh]

voi kun mullakin tulisi vastaan se päivä, kun päivät ei kuluisi salamavauhtia! mitään ei ehdi tehdä, aamulla herätään ja hetken päästä pitää jo laittaa lapset nukkumaan... Kitinöihin kannattaa asennoitua: lapset tappelevat vanhempiensa hermot riekaleiksi ihan siihen 18:aan vuoteen asti, kunnes häipyvät kotoaan =) Olit sitten itse töissä tai et.

 

[smirgelaine]

Hmm. Ehkä kolmivuotiaalle kannattaisi etsiä kerho jossa käydä?

 

[mä]

meillä on poika ainakin ihan mahdoton,jollen jaksa häneen 100%ajasta käyttää,ja ellei ulkoilla kunnolla.kitinää marinaa temppuilua,jekkuja riehumista. vähän huono omatunto siitä kuinka helpottavalta tuntui hoidon alkaminen=(. mutta olinkin 3v kotona. alko kyllä tympii välillä aika rankasti

mutta sitte oli aina niitäkin hetkiä jotk jaksaa huvittaa vieläkin ku muistelee. eipä tää han sitä ollut mitä odotin raskaana ollesssani.

 

[vieras]

voi kun mullakin tulisi vastaan se päivä, kun päivät ei kuluisi salamavauhtia! mitään ei ehdi tehdä, aamulla herätään ja hetken päästä pitää jo laittaa lapset nukkumaan... Kitinöihin kannattaa asennoitua: lapset tappelevat vanhempiensa hermot riekaleiksi ihan siihen 18:aan vuoteen asti, kunnes häipyvät kotoaan =) Olit sitten itse töissä tai et.

Hah, totta. Aina kun ajattelen, että on vaikeaa taaperon kanssa, niin muistutan, että odotas murrosikään...Ja sitten tulee ne kaikki maailman vaarat, mitä saa koko ajan pelätä.

Mutta tosi on, tarvit muutakin kuin 100% kotona oloa. Voisitko osa-aikaisesti olla työssä? Tai säännöllisesti harrastaa, opiskella?

 

[mutsi]

voipi olla lapsilla sopeutumisvaikeuksiakin... Meijän lapsilla (sillon 3v ja 1,5v) ainakin oli kun jäin kotiin töistä. ja kesti ehkä pari kuukautta. Voi olla samaa teilläkin ja vielä muutto siinä lisänä! Meillä isommalla autto paljon kerhoon meno, tuli tekemistä kumminki erilailla ja samanikäsiä kavereita. ja nytki vaikka kotiin jäämisestä jo 8kk niin tuo kerho on ihan ehdoton... tyttö kaipaa tekemistä ja jotain ihan omaa!

 

[äitiräiti]

Niin kai se on. Täähän on ihan lapsellista, siis että odottaa jälkikasvunsa rivissä kiittelevän uhrautuvaa äitiään, joka ystävällisesti jäi heidän kanssaan kotiin. Joo-o oon kohtuuton. Riviin asennossa täytyisi nimittäin saada myös ukkokulta punaisen maton kera... Jotenkin tästä täytyisi saada "oma" elämä, eikä niin että kokee tekevänsä tämän muiden vuoksi, siis että "lapsille on parempi" tai "miehen töiden takia tarttee" vaan siis että itse haluan tätä mieluummin kuin olla töissä

 

[smirgelaine]

Organisointi ja rutiini siinäpä avainsanat.

 

[äitiräiti]

Ehkä se tosiaan oli vähän liian kunnianhimoinen ajatus, että hoidan molemmat lapset kotona, kun ei toi kolmevuotias enää päiväkotiin totuttuaan tunnu kotona viihtyvän. Kerta viikkoon kerho on ja viikonloppuna jumppaa, mutta sittenkin sille liian vähän. Itseni pitäisi jotenkin ryhdistäytyä tästä apatian suosta. Aikaa vain omille harrastuksille ei tunnu olevan, kun mies illat pitkät töissä. Uudella paikkakunnalla ei oikein tiedä minne mennä jne. Helpompi ilmeisesti jäädä tänne koneen viereen valittamaan. Kiitos kovasti tsempistä, lohduttavaa kuulla, että lasten sopeutuminen tosiaan voi viedä pidempäänkin. Itse oon pelännyt, että vika on pelkästään mussa.

 

[keltainenkameli]

Organisointi ja rutiini siinäpä avainsanat.

Erittäin hyvin sanottu... kellonlyömät kehiin, lapset tykkää säännöllisyydestä ja itseäkin helpottaa, kun tietää että aha, puoli tuntia enää päikkyihin/videon katseluun/ulkoiluun yms.

 

[Rieputarallaa]

Onko teillä lasten kanssa harrastuksia? Ja onko uudella paikkakunnalla tuttavia, joiden kanssa voitte treffata päivisin? Jos ei, niin kannattaa kokeilla jotakin (aloita vaikka MLL:n perhekerhosta) , saattaisi auttaa teitä (sekä sinua että lapsia) viihtymään paremmin.

Mutta vaikka näin sanonkin, en tarkoita, ettikö töihinmeno voisi olla oikea ratkaisu - itse ainakin kaipasin muutakin kuin pelkkää kotielämää, ja lähdin töihin heti vanhempainvapaan jälkeen, kun sopiva pesti osui kohdalle. Silti en suostu uskomaan olevani mitenkään erityisen huono äiti, vaan päinvastoin. Et sinäkään ole yhtään sen vähemmän äitityyppiä, vaikka töissä kävisitkin. Lapset tarvitsevat onnellisen ja tasapainoisen äidin, vaikka sitten muutaman tunnin päivässä vähemmän kuin ahdistuneen ja kiukkuisen, joka on koko ajan paikalla muttei välttämättä tilanteessa ollenkaan läsnä.

Tsemppiä teille!

 

[kotiäiti]

Voiko tää olla vaan joku sopeutumisvaihe, vai jatkuuko tää tälläisenä? Ekat viikot aattelin, että lapset reagoi muutokseen jne, mutta nyt on mennyt jo kuukauden päivät...

Omasta kokemuksesta sanoisin, että alussa oli vielä honeymoon, ja koko ajan menee raskaammaksi ja väsyy mitä kauemmin on.

ja tilastojenkin mukaan, masennusta kotiäideillä mitä kauemmin on. muistaakseni.