kotiäidit

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Aurora
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Aurora

Vieras
Mitä te kotiäidit saatte päivässä aikaan kotona ollessanne? Lähinnä tarkoitan kotihommia ruoanlaiton ja "järkkäilyn" lisäksi?
Itsestäni tuntuu, että on päiviä, että en saa juuri mitään muuta aikaan kuin ns. pakolliset ruoat, järkkäilyt yms. Ns. mitään extraa en saa vain jostain syystä tehtyä, vaikka koko ajan olenkin olevinaan tekevinäni jotain? Onko muilla samanlaisia mietteitä? Vai olenko liian vaativainen itseäni kohtaan?
 
Mä en edes yritä saada mitään extraa aikaiseksi, se että selviän ihan normaaleista kotiaskareista noiden kahden termiitin kanssa, on ihan riittävästi. Jos ne tuurilla nukkuu joskus yhtä aikaa, ihan sata varmasti en tee yhtään mitään silloin. Mutta huomenna mulla alkaa lokoisat oltavat, palaan töihin ;)
 
Mul on päiviä jolloin en saa aikaiseksi mitään ja päiviä, jolloin duunailen vähän kaikkea. Tänään olen käynyt pojan (ja pikkusiskon) kanssa kouluun tutustumassa, kaupassa, haravoinut ja leikannut nurmea niiden tavanomaisten lisäksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lunacy sioux:
Täytyykö sitä jotain saada aikaiseksi?
Meillä panostetaan elämään.


No eihän se nyt sitä tarkoita että "elämä jäisi hunningolle" jos äiti haluaisi saada jotaikin aikaan. Luulen että ap tarkoitti omia juttuja siivoilun ja ruuanlaiton lisäksi. Ne kun on asioita jotka täytyy tehdä. Sitten on erikseen ne asiat joita haluaa tehdä, esim. minullakin askartelu ja pihanlaitto. Vähiinpä jää nekin hommat päivittäin vaikka kuinka haluaisin niitä tehdä.
 
Riippuu mitä pitää saada aikaiseksi. Jos ei ole ihan pakko, niin panostan olemiseen ja nauttimiseen, mutta muuten olen sitten saanut hoidettua lapsia ja laitettua ruokaa ja rakennettua taloakin. :whistle: mJoskus on oltu mahdottomia tehopakkauksia jonkun aikaa, ja sitten taas höllätään.

Lasten kanssa onnistuu muuten mm. pesuhuoneen laatotus, saunan panelointi, keittiökaappien asentaminen, tapetointi ja maalaaminen... kaikki on kiinni organisoinnista ja hermoista :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äläs ny älährä:
Alkuperäinen kirjoittaja lunacy sioux:
Täytyykö sitä jotain saada aikaiseksi?
Meillä panostetaan elämään.


No eihän se nyt sitä tarkoita että "elämä jäisi hunningolle" jos äiti haluaisi saada jotaikin aikaan. Luulen että ap tarkoitti omia juttuja siivoilun ja ruuanlaiton lisäksi. Ne kun on asioita jotka täytyy tehdä. Sitten on erikseen ne asiat joita haluaa tehdä, esim. minullakin askartelu ja pihanlaitto. Vähiinpä jää nekin hommat päivittäin vaikka kuinka haluaisin niitä tehdä.

Enhän mä älähtänyt :D
Totesin vaan meidän moton; meillä panostetaan elämään. Kotihommat jaksaa kyllä odottaa.
 
Jotenkin tuntuu ettei edes ehdi tehdä kaikkea, mut kai se johtuu siitä ku on niin hidas ja heti tulee selkä ja jalat tosi kipeiks...
Tiskit, pyykit, siivoaminen, ruoan teko, lasten kanssa puuhailu sisällä ja ulkona, kaupassa käynti, koiran hoito, Huutisjutut ym., siinähän ne päivät kuluu :)
 
Meillä on huuto.netin jutut,kakplussa ja 3X viikossa kerho ton 1V kanssa ja peräti isosisko 9V saa olla mukana jos haluaa.Mulla on kans päiviä jollon ei saa mitään aikaiseksi.
 
..saahan sitä jotain touhuttua jos vaan viitsii. pidän viikossa kaksi päivää että en tee tarkoituksella mitään ihmeellistä.
välillä saa pestyä ikkunat, siivottua vaatehuoneen, ommeltua jotain, leivottua....on niin fiiliksestä kiinni
 

Similar threads

V
Viestiä
8
Luettu
824
J
H
Viestiä
6
Luettu
5K
Aihe vapaa
vierailija
V
M
Viestiä
39
Luettu
1K
M
H
Viestiä
10
Luettu
797
H

Yhteistyössä