Toggle sidebar

Kotiäidit, minkä avulla jaksatte?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja maris
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

maris

Vieras
Mikä on se sinun oma juttusi, jonka avulla jaksat olla kotona lasten kanssa? Onko sinulla jokin tärkeä harrastus tai muu oma juttu?

Itselläni tärkeä "nollaaja" on liikunta. Käyn useamman kerran viikossa jumapssa, salilla tai juoksemassa. Ilman liikuntaharrastusta en yksinkertaisesti pystyisi olemaan kotona. Olimme juuri pari viikkoa kovassa flunssassa ja piti pitää "pakkolepoa", meinasi todella pää räjähtää vauvan ja uhmiksen kanssa täällä kotona. Nyt pääsin taas salille huhkimaan ja olo on niiiiiin erilainen, nyt jaksaa taas kohdata kiukuttelut ja muut känkkäränkät.
 
Ei mulla ole mitään säännöllistä omaa juttua, mutta mä kyllä viihdyn kotona lasten kanssa. Lapsia on kolme (5-, 3- ja 1,5-v) joten säpinää riittää koko ajan. Välillä tietty käyn esim. kaupungilla kahvilla ystävien kanssa, mutta yleensä sekin on niin että he ilmestyvät tänne meille.
 
Kirpparit on mullakin ja se ihana hetki päivästä kun mies tulee töistä kotiin ja ottaa hoitovastuun pienemmästä ipanasta :D Ja juu, ihan oma-aloitteisesti ja mielellään hoitaa omaa pientä prinsessaansa töiden jälkeen. Sillä jo jaksaa ettei tartte kaikkia naruja pitää käsissään 24/7.
 
100m päässä oleva leikkipuisto :D Tarviis hankkii joku harrastus kun tuntuu että pää leviää välillä kotona ollessa vaan mutta josko sitä pääsisin työharjoitteluun ja johan poikakin aloittaa elokuussa päiväkodin, niin on molemmille jotain uutta.
 
Liikunta tääläkin apuan. Käyn kerran viikossa jumpassa ja tytön päiväuniaikaa lenkillä. Lisäksi noin kerran kuukaudessa tulee muutamaksi päiväksi naapurin tyttö hoitamaan lastamme, että pääsemme miehen kanssa kahdestaan rentoutumaan.
 
Kirjoitan pari runoa joka viikko. Niiden kirjoittaminen, työstäminen ja muokkaaminen innostavat ja tuovat "happea" kotiäitiyteen.

Ja minun juttu näiden iltasarjalaisten kanssa on se, että kerran olen seissyt sairaalan ikkunassa ja tuijottanut ja punninnut elämääni ja miettinyt mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja jos tilanne on paha, niin miten tätä nyt parissa viikossa ennättää korjata. Asia, josta olin siinä seistessäni ylpeä oli se, että olin ollut kotona odottamassa pieniä koululaisiamme, olin ollut lasteni kanssa heidän ensimmäiset 6-7 vuottaan tai olin järjestänyt perheemme elämää niin, että heidän isänsä oli heidän kanssaan.
Se tieto siitä, että kuoleman lähelläkin tunsin tehneeni oikein pitää järjestyksen päivästä päivään kasassa nyt näiden pienten kanssa.

Ja onhan minulla 7 ystävätärtä, sieni- ja marjametsät, kävelylenkit ja arkea elämässä kanssani mies, johon luotan joinakin päivinä lujemmin kuin itseeni.
 
ei mitään.
enkä jaksakaan.
kesää odotin , onkin tuskaa.
ketään ei auttamassa,mies tekee ympärivikkoisia töitä.
kolmen alle kouluikäisen kanssa olen suku ei auta koska olemme muka niin rikkaita että varapalkata hoitaja.
emme ole. olemme vuokralla ja just selvitään viel niin ettei tunnu köyhältä tai tiukalta.

kavereita ei ole. 3vko kun muun kuin miehen tai kassamyyjän kanssa jutellut.

haluaisin lähtä rannalle,pyöräileen puistoihin mutta homma leviää 7v kanssa koska ei hallitse tunteitaan ja raivoaan.Odotamme hoitojakson alkamista. hänellä syntymästä asti ollut verenvuotokohtia aivoissa.näin vaikuttavat.

en oikeastaan elä muuta kuin lapsille.en ole muuten olemassa edes.
 
mä jaksan odottamalla. Vaikkei mun suunnitelmat yleensä toteudukaan, niin suunnittelen silti.
Suunnitelen yhteistä iltaa miehen kanssa, kavereiden kanssa oloa, huvipuisto retkiä ensiviikoksi jne.... Ja uskon siihen aina, että suunnitelmani totetutuu. tietenkin sitten kun suunnitelma menee puihin, olen hetken maassa, mutta sitten suunnittelen uutta kivaa odottamisen aihetta.

"enää kuusi päivää ja pääsen kahville maijan kanssa"
 
Alkuperäinen kirjoittaja ghf:
mä jaksan odottamalla. Vaikkei mun suunnitelmat yleensä toteudukaan, niin suunnittelen silti.
Suunnitelen yhteistä iltaa miehen kanssa, kavereiden kanssa oloa, huvipuisto retkiä ensiviikoksi jne.... Ja uskon siihen aina, että suunnitelmani totetutuu. tietenkin sitten kun suunnitelma menee puihin, olen hetken maassa, mutta sitten suunnittelen uutta kivaa odottamisen aihetta.

"enää kuusi päivää ja pääsen kahville maijan kanssa"
Click to expand...


Joo, oikeastaan liikunnan ohella minulla tämä sama. Harmi vaan, että meillä muut eivät ole niin innokkaita suunnittelemaan perheen yhteistä ohjelmaa. Jos jonnekin haluan mennä, itse pitää suunnitella ja "houkutella" mies mukaan. Kyllä se kummasti auttaa jaksamaan kun tiedossa on jotain hieman arjesta poikkeavaa.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa