Heippa!
Minä olen hiljattain valmistunut ja saanut maisterin paperit. Opiskeluaikana olen saanut kaksi lasta ja nyt kolmas on tulossa. Töitä on alallani todella paljon, joten olen voinut pikku pätkiä tehdä ja saada hieman työkokemusta. Ilman mummojen lastenhoitoapua tämä ei olisi ollut mahdollista, en tahtonut lapsia päiväkotiin pienenä. Nyt lapsilla on ollut mielestäni turvallinen ja mukava varhaislapsuus, minäkin olen ollut paljon paikalla vaikka en ihan täysiaikaisesti kotiäitinä. Oma tienaaminen on tietty ollut aika mitätöntä.
Tyäasiat eivät tällä hetkellä ahdista, päinvastoin. Olen nyt nähnyt ja kokenut sen oravanpyörän. Nautin työstäni, se on haasteellista ja palkitsevaa, vapaata, myös palkka on ok. Mutta kylä omien lasten hoitaminen ja kodin pyörittäminen on mielestäni tärkeää ja nautittavaa. Mutta olen pohtinut itse jo eläkeasioita yms. Olen onnellisesti naimisissa ja toivon pysyvänikin. Mutta koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Nykyisellään mies maksaa suuren osan menoistamme, (asunto)lainaa on yhteistä, mutta mies tietty pystyy oman uransa ja työnsä kautta kasvattamaan omia tulojaan, eläkettä ja omaisuuttaan. Meillä on myös raj.avioehto eli mahdollisen eron tullessa omilla ollaan varsin pitkälle.
Näinhän se on, että äitiys ja naiseus tarkoittaa varsin usein vieläkin jonkinlaista uhrautumista, venymistä ja jaksamista, miehiin verrattuna. Arvostan kyllä miestäni, hänen työntekoaan ja perheestä huolta pitämistä. Mutta tuo työ on erilasta verrattuna siihen mitä teen äitinä (palkkatyön, kodin ja lasten yhdistäminen, jatkuva juoksu ja ahdistus, sairaiden lasten hoito, kaupassakäynnit, siivoukset, yövalvomiset, yms....). Mutta tämän äitiyden "uhrautuminen" on usein pitkälti vapaaehtoista. Minä esimerkiksi haluan hoitaa suuren osan lasten asioista, toki haluan mieheltä apua (enemmänkin) mutta en myöskään osaisi luopua roolistani. Totta kai haluan esim. hoitaa sairasta lastani (kuten tänään).
Summa summarum, vaikka valitan osastani, en sitä kyllä poiskaan antaisi. Minulla on ihana perhe, lapset ja mies ovat tärkeintä elämässäni. Mutta pakko myöntää, että hyvä koulutus ja varma työpaikka rauhoittaa mieltäni varsin paljon. Kun lopulta saan lapseni kouluun saakka, voin minäkin alkaa rakentaa uraani. Siihen saakka yritän päivittää tietoja ja vaikka opiskella hieman lisää. (Lastenlapsia hoitaessa voikin sitten jäädä taas vaikka virkavapaalle...)
