Kotiäidit: Mikä teillä on kotona se juttu minkä turvin jaksatte arkea päivästä toiseen?

Painajaista olisi se täällä usein kuvattu tilanne missä asutaan jossain korvessa mistä julkiset ei kulje, äiti kotona ilman autoa, ei yhtään tuttuja koko paikkakunnalla eikä mahdollisuutta mennä lasten kanssa mihinkään. Käytännössä ollaan vain kotona, omassa pihassa tai tehdään kävelyretkiä ympäristöön, ainoana seurana taapero/uhmaikäinen ja vauva.

Minä taas vaihtaisin tämän kaupunkielämän siihen ihan koska vain. Juuri mietin ulkoillessa pakokaasujen määrää jota mun lapset on joutuneet hengittämään vauvasta saakka kun ollaan paljon ulkona. Maalla (siellä josta minä olen kotoisin... pieni pohjoisen kunta jossa n. 15 000 asukasta ja kotitalosta kaupunkiin ja kauppoihin matkaa 50km) olisi niin paljon puhtaampaa, raikkaampaa ja luonto lähellä. Toki mulla ois pakko olla auto jotta pääsee esim. neuvolaan jne kun ei julkisia kulje, mutta nauttisin siitä omasta rauhasta. Metsäretkiä eväiden kanssa, marjaretkiä, pilkkireissuja, pihahommia, lapsillekin eri tavalla puuhaa ja vapautta kuin kaupungissa.
Valitettavasti miehen työ pitää meidät täällä, hänen alan töitä ei pieniltä paikkaunnilta löydy

Mulla käsityöt on ihan paras juttu ja tienaan sillä hieman rahaakin. Tulevaisuudessa toivottavasti hieman enemmänkin

 

Jaksan sen voimin, että kohta vaihdetaan miehen kanssa. Eli mies jää kotiin ja minä lähden töihin. =)

 

Kuntosali, ihan ehdoton. 3-5ktt viikossa, niin kyllä jaksaa

 

Arjessa auttaa jaksamaan ihanat ystävät. Paljon kavereita jotka kanssa ovat äitiyslomalla/hoitovapaalla. Nähdään viikottain kahvittelujen merkeissä.

 

Minä taas vaihtaisin tämän kaupunkielämän siihen ihan koska vain. Juuri mietin ulkoillessa pakokaasujen määrää jota mun lapset on joutuneet hengittämään vauvasta saakka kun ollaan paljon ulkona. Maalla (siellä josta minä olen kotoisin... pieni pohjoisen kunta jossa n. 15 000 asukasta ja kotitalosta kaupunkiin ja kauppoihin matkaa 50km) olisi niin paljon puhtaampaa, raikkaampaa ja luonto lähellä. Toki mulla ois pakko olla auto jotta pääsee esim. neuvolaan jne kun ei julkisia kulje, mutta nauttisin siitä omasta rauhasta. Metsäretkiä eväiden kanssa, marjaretkiä, pilkkireissuja, pihahommia, lapsillekin eri tavalla puuhaa ja vapautta kuin kaupungissa.
Valitettavasti miehen työ pitää meidät täällä, hänen alan töitä ei pieniltä paikkaunnilta löydy

Mulla käsityöt on ihan paras juttu ja tienaan sillä hieman rahaakin. Tulevaisuudessa toivottavasti hieman enemmänkin

Niin erilaisia ollaan. Itselleni jäi ne lapsuuden traumat maalla asutuista vuosista (siis niistä vuosista joita jotkut sisaruksistani muistelevat kaiholla ja siksi ovat itse perheineen muuttaneet maalle tai haaveilevat maalla asumisesta). Jotenkin itse koen että täällä on helpompikin liikkua luonnossa ja retkeillä kun siellä maalla, pakokaasuja en tässä kotinurkissa pidä ongelmana kun varsin vähän autoja liikkuu ympärillä. Toisaalta itsekin joskus tunnen jonkinlaista sääliä kun näen noita keskustan lasten päiväkotiryhmiä kävelyllä ja sitä miettii että kivempi lasten on olla täällä vähän syrjemmässä.

Mutta tosissaan toiset saavat piristystä arkeen siitä mikä toiselle taas tuntuu lähinnä painajaiselta.

 

Jaksoin hyvin kun sain käydä osa-aika työssä. Kävin noin kaksi kertaa viikossa töissä. Kyllä sitä ihminen kaipaa muutakin elämää kuin kotona kässehtiminen vaikkakin se on arvokasta. Vastapainoa tarvitsee.

 

Mulle ehkä isoin arjen ihanuus on pari naapurin äitiä, keiden kanssa on ystävystytty ja nähdään useemman kerran viikossa ulkoilujen ym. merkeissä. Lisäksi srk:n avoin kerho ja viikottainen muskari on kivaa.

Myös illat, jolloin ulkoilemme, kyläilemme, shoppailemme ym. perheenä on kivaa. Ja iltaisin kun taapero menee nukkumaan ja päiväuniaikaan (nyt) joko katselen tallenteita, surffaan netissä tai luen.

 

kavereiden seura, keilailu, joskus käyn viihteellä naapurin tai kavereiden kanssa.. kaikki mikä rikkoo rutiinin

 

Ulkoilu lasten kanssa etenkin näin keväällä. Joka päivä vietetään useita tunteja ulkona tai ainakin jossain muualla kuin kotona. Lapset leikkii vaikka ihan omalla pihalla ja purkaa energiaansa, minä voin vaikka puhua puhelimessa kavereiden kanssa. käydään lähinnä kotona vaan syömässä. Toisaalta olen kotitöiden suhteen stressitön, koska ne hoituu nopeasti ja tykkään tehdä ne (vrt. Pakollinen paha).

Käyn välillä keikkatöissä ja se on kyllä ihan huippujuttu.

Mun kaveri poltti ittensä ihan loppuun sillä että olivat vaan aina sisällä. Kerran päivässä kävivät lähisiwassa ostoksilla ja sieltä suoraan sisälle. Kaveri tuijotti kasvaa pyykkivuorta ja lapset pomppi silmille. Eivät tehneet oikeastaan mitään päivisin. Lapset leikki omia juttujaan ja äiti stressas tekemättömistä asioista ja siitä "kun ei ole mitään ,"ei saa mitään aikaan".

 

Harrastukset ja kaikki pienet jutut mitkä tekee arjesta vähemmän arkisen.

 

Arkea jaksaa kun aina on joku matka varattuna kuukauden tai kahden paahan. Pienet tai isommatkin matkat piristavat minua kummasti.

 

Nyt, kun en ole tän odotuksen aikana salille juuri päässyt, niin täytyy sanoa, et mp3 soitin on mulle ihan ehdoton. Muksun älämölö/uhmailu on välillä niin paljon kevyempää kun toiseen korvaan valuu hyvää musaa. Samalla saan siitä jotenkin sen verran virtaa, että kotihommatkin hoituu ohimennen.
Samoin toi oma piha, jossa on vielä uutuudenviehätystäkin, on ihan loistava juttu. Päivä päivältä puuhaillaan siellä vaan enemmän ja enemmän.

 

Ystävien/sukulaisten näkeminen. Muutun seinähulluksi heti jos en näe ketään (muita kuin lasta) 24 tuntiin, joka päivä käydään jossain tai joku tulee meille käymään. Sellaiset päivät kun ei ole mitään sovittu ovat henkisesti tosi raskaita. Myös se, että mies on viikonloppuisin kotona auttaa jaksamaan arkena, on jotain mitä odottaa.

 

Mä tykkään olla kotona lasten kanssa. Lepposaa ja ihanaa saada olla lastensa kanssa, aamulla kömpii esikoinen kainaloon köllöttämään, sit lähdetään yhdessä tekemään aamupalaa.

Mä tykkään ulkoilla lasten kanssa, saan siitä itselleni aika paljon. Maailma on aika jännä paikka lapsen silmin, lasten oivalluksia ja huomioita on kiva seurailla.

Mekin oltiin veljieni kanssa kotonahoidettuja lapsia ja tykkäsin siitä, senkin vuoksi koen arvokkaana antaa omille lapsilleni saman.

 

En ole enää kotiäiti, mutta joitakin vuosia sitten olin yhteensä noin 7 vuoden ajan. Ehkä tärkein punainen lanka jaksamisessani oli se, että hoitaessani itse lapset tiesin varmasti millaista hoitoa he saavat (vrt. päivähoito).

Tietysti jaksamistani lisäsivät harrastukset, eli lähinnä liikunta, yhdistystoiminta ja lasten kanssa perhekerhoilu, jossa näin muita aikuisia ja sain jutella heidän kanssaan. Asuinpaikka oli upea, palvelut ja kerhot olivat lähellä sekä pihassa muita lapsiperheitä, joiden kanssa useinkin kokoonnuttiin pihalle ulkoilemaan. Kesällä varsinkin melkein asuimme pihalla muiden äitien ja lasten kanssa =)

 

Opiskelen.

 

Käyn 2 kertaa kuukaudessa kavereiden kanssa ulkona. Siitä saa kummasti energiaa pyörittää kotia..

 

 

Liikunta ja ystävät - sekä lasten kanssa kyläily että ihan vaan omien kavereiden kanssa syömässä tms. käyminen. Mä en ymmärrä miksi kotiäiti ei saisi toivoa elämäänsä jotain muutakin kuin sen kodin? Saahan työssäkäyvätkin juputtaa.

 

Jaksoin kun sain itse suunnitella päiväni. Ei tarvinnutkellon mukaan mennä mihinkään,vapaus.

 

Lapset ja mies. Nautin lasten kanssa puuhailusta. Iltaisin, kun mies tulee rakennukselta kotiin, vietämme parisuhdeaikaa. Olen opetellut elämään niin, että nautin arjesta ja siitä, että on terveet lapset ja hyvä mies. Jos aina vain hakee elämältä jotain muuta ja mielestään parempaa, ei kai koskaan voi olla täysin onnellinen.