Kotiäidin yksinäisyys

Pakko jonnekin kirjottaa ja purkaa tunteita ja ajatuksia.. mä tunnen itseni nin äärettömän yksinäiseksi Olen raskaana ja ennestään 8v poika, mies käy töissä pitkää päivää ja mul ei ketään kelle puhua, tai kenen kans tehdä jotain.. miten te muut äidit jaksatte?
En tunne täältä ketään eikä ole vanhjakaan ystävyyssuhteita että voisin soitella, enkä oikeastaan jaksakaan kauaa puhua,. en vain tiedä mitä tekis että jaksaa kun tuntuu niin sydäntä raaastavalta olla täällä kämpässä joka ei edes tunnu kodilta hetkittäin. Olen imeisesti raskauden takia kovin väsynyt ja nukun todella paljon. Kaippa tää oli huuto jonnekin bitti tyhjyyteen.

 

titiuuu Olisi tosi kiva Niin se tuntuu olevan, ja jostain syystä tuntuu että ei sitä uutta ihmistä haluta samaan porukkaan,. eihän se tiiä mistään mitään ja joutuu kaikki selittään,.. -.- tai sitten ehkä itse olen tietämättäni niin vastahankaan tutustumista että haastan uudet tuttavuudet että kestääkö ne huonot puolet. Jos, niin siinä on ainesta pidempi aikaiseen tuttavuuteen /ystävyyteen. ääh. en usko että näin on. Ketuttaa vaan niin suuresti ja alkaa jo itseään pitämään kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen sopimattomana. 'Tää on mun takoitus..' Mutta en haluaisi odotus aikaa tai loppuelämää viettää ajatellen että tuhlaan sitä. tälläkin hetkellä, vaan nauttia, jopa ikävistäkin jutuista, mutta kyllä se täytyy sanoa, että se ystävä, joku muu kuin se aviomies on paikallaan ja isossa arvossa oleva ihminen.