kotiäidiksi?

  • Viestiketjun aloittaja kotiäidiksi
  • Ensimmäinen viesti
kotiäidiksi
Haluaisin kuulla kokemuksia niiltä jotka ovat jättäytyneet töistä pois ja ovat kotiäitejä. Kaikki lukemani viestit ovat olleet kotiäitiyden puolesta.

Asun ulkomailla ja minulla on kaks alle kolme vuotiasta. Olen ollut töissä 17 vuotta ja tänä vuonna haaveillut kotiäidiksi jäämistä. Asuntovelkaa on paljon, lasten hoitokulut järkyttävät ja yhteinen aika lasten kanssa aika hässäkkää. Minulla ei ole mahdollisuutta olla hoitovapaalla eikä varmaan osa-aikatyössäkään. Se on joko/tai.

Toisaalta lapset tarhassa virikkeitä ja ikäistensä seuraa ihan eri lailla kun kerran viikossa kerhossa tai leikkikentällä. Työ on hyväpalkkaista ja suurin osa työkavereista tosi kivoja. Työ on myös stressaavaa ja olen joutunut turvautumaan masennuslääkkeisiin paniikkikohtauksiin. Johtunee varmaan sekä raskaudenjälkeisestä masennuksesta että myös kaikkien inhoamasta pomosta. Olen úsein ajatellut että jaksan kestää töiden paineet ainoastaan palkan ja lääkkeiden vuoksi.

Olen lukenut sankaritarinoita perheistä jotka selviävät minimaallisilla tuloilla, äideistä jotka jaksavat ja nauttivat kotona lasten ja kodin hoitamisesta, säästeliäisyydestä ja laadukkaasta ajasta lasten kanssa.
Suurin syy minkä vuoksi olen töissä on palkka ja tarhan tarjoama virikkeellisyys ja seura. Jos joskus haluan palata töihin en luultavasti saisi yhtä hyvin palkattua työtä.

Ei vissiin ole ketään jotka ei ole onnellinen valinnastaan kotiäidiksi.
Kertokaa kokemuksistanne...en niinkään kaipaa moraaliryöppyä sillä sitä löytyy itseltänikin vaan ihan arkipäivän kokemuksia.
 
maukunen

HEIPPARALLAA...

JOO, OLIN ITSE KOTI-ÄITINÄ 11 VUOTTA.
SE OLI ERITTÄI IHANAA JA VÄLILLÄ HIRVEETÄKIN AIKAA, MUT ENIMMÄN AIKAA AIVAN MAHTAVAA.
MINULLA KOLME LASTA.

:attn: :attn:
 
minä jouduin juuri sairaslomalle kun en pomoani enää jaksanut.. :'( ja loman jälkeen aion irtisanoutua en en ää jaksa..toivoa vaan sopii että säästyisin karenssilta meillä mieskin työtön ja lainaakin on.. :attn: siis karenssilta voi kuulemma säästyä jos lääkärin todistus+painavat syyt
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.08.2005 klo 11:23 kotiäidiksi kirjoitti:
Haluaisin kuulla kokemuksia niiltä jotka ovat jättäytyneet töistä pois ja ovat kotiäitejä. Kaikki lukemani viestit ovat olleet kotiäitiyden puolesta.

Asun ulkomailla ja minulla on kaks alle kolme vuotiasta. Olen ollut töissä 17 vuotta ja tänä vuonna haaveillut kotiäidiksi jäämistä. Asuntovelkaa on paljon, lasten hoitokulut järkyttävät ja yhteinen aika lasten kanssa aika hässäkkää. Minulla ei ole mahdollisuutta olla hoitovapaalla eikä varmaan osa-aikatyössäkään. Se on joko/tai.

Toisaalta lapset tarhassa virikkeitä ja ikäistensä seuraa ihan eri lailla kun kerran viikossa kerhossa tai leikkikentällä. Työ on hyväpalkkaista ja suurin osa työkavereista tosi kivoja. Työ on myös stressaavaa ja olen joutunut turvautumaan masennuslääkkeisiin paniikkikohtauksiin. Johtunee varmaan sekä raskaudenjälkeisestä masennuksesta että myös kaikkien inhoamasta pomosta. Olen úsein ajatellut että jaksan kestää töiden paineet ainoastaan palkan ja lääkkeiden vuoksi.

Olen lukenut sankaritarinoita perheistä jotka selviävät minimaallisilla tuloilla, äideistä jotka jaksavat ja nauttivat kotona lasten ja kodin hoitamisesta, säästeliäisyydestä ja laadukkaasta ajasta lasten kanssa.
Suurin syy minkä vuoksi olen töissä on palkka ja tarhan tarjoama virikkeellisyys ja seura. Jos joskus haluan palata töihin en luultavasti saisi yhtä hyvin palkattua työtä.

Ei vissiin ole ketään jotka ei ole onnellinen valinnastaan kotiäidiksi.
Kertokaa kokemuksistanne...en niinkään kaipaa moraaliryöppyä sillä sitä löytyy itseltänikin vaan ihan arkipäivän kokemuksia.
Suosittelen kotiäitiyttä :flower: .

Kotiäitinä olen ollut pian 20 vuotta.
Haluan hoitaa itse lapsemme ja nähdä heidän kehityksen.
Jos kävisin kokopäivätöissä, lapsemme olisivat päivähoidossa pahimmillaan jopa 9-11 tunnin päiviä. Se on lapselle liikaa :( .

Kotihoidossa olevat lapset saavat elää vapaammin, ja lapsen oman rytmin mukaan. Osa lapsista on aamuvirkkuja, ja osa haluaa nukkua aamulla vähän pitempään. Hoitoonvieminen sekoittaa täysin lapsen oman rytmin. Harva lapsi haluaa herätä aamulla puoli kuudelta, että äiti ja isä ehtivät työhön klo 7 aamulla.

Suomessa on laadukasta päivähoitoa. Kuitenkin päivähoidossa on myöe epäkohtia, joista puhutaan liian vähän. Päiväkodeissa on paljon ylisuuria lapsiryhmiä, ja lapsia tuodaan jopa sairaana ja toipilaana päivähoitoon.

Lapset sairastavat päivähoidossa enemmän kuin kotihoidossa. Monen arvostetun lastenlääkärin kanta on, että alle 3-vuotiaat lapset hoidettaisiin kotona. Sairasta lasta ei saa viedä päivähoitoon, ja toipilaalle tulee antaa tarpeeksi toipumisaikaa kotona, ennen päivähoitoon viemistä.

Perhepäivähoitajat eivät aina ole lastenhoitoalalle sopivia, ja alalla on vaihtuvuutta. Ammattikunta on Suomessa myös eläköitymässä. Nuoret naiset ja äidit eivät perhepäivähoitajan ammattiin halua.

Perhepäivähoitaja työskentelee yksin kotona. Hänellä ei ole työ-yhteisön tukea niin kuin päiväkodissa. Voi olla vaikea hoitaa lapsia ammatillisesti, etenkin jos hoitoryhmässä on omia alle kouluikäisiä lapsia mukana. Lisäksi, hoitajan tapaan hoitaa ja kasvattaa lapsia voi olla kiusallista puuttua, koska vanhempi neuvottelee pääosin yksin perhepäivähoitajan kanssa lapsen asioista.

Lasten karkaamisia kesken hoitopäivän tapahtuu varmaan sekä päiväkodeissa ettöä perhepäivähoitajilla. Arvelisin, että päiväkotien karkaamiset saavat enemmään julkisuutta, koska päiväkodit ovat julkisilla paikoilla. Jos perhepäivähoitajalta karkaa hoitolapsi hoitopäivän aikana, niin asiaa ei aina ulkopuoliset huomaa, ja välttämättä hoitaja ei kerro vanhemmillekaan tapahtuneesta.

Luotan itseeni kasvattajana. Uskon, että lapseni saavat parempaa ja laadukkaampaa hoitoa kotona kuin jos he olisivat päivähoidossa. Arvostan suomalaista, valvottua päivähoitojärjestelmää suuresti, mutta omia lapsiani en päivähoitoon laita.

Monessa maassa ollaan isovanhempien ja muiden sukulaisten armoilla lastenhoitoasioissa. Naisten työssäkäynti on kiinni siitä, saadaanko joku sukulaisnainen hoitamaan lapsia vaiko ei.

Kotiäitiydessä on niin paljon hyviä puolia, että jatkuva 24 tunnin hoitovastuu omista lapsista, alituinen penninvenyttäminen ja kotitöiden keskellä eläminen ei minua haittaa =). Minä koen työni mielekkääksi ja olen onnellinen ihminen!

Oman talouden suunnittelu kannattaa. Tee talousarvio, ja laske taloutenne menot joka kuukausi. Katso, mitkä ovat taloutenne suurimmat menoerät. Maksa laskut ajoissa. Laita rahaa säästöön pahan päivän varalle, jos voit. Hanki kestävää laatua. Vertaile hintoja ennen ostopäätösten tekoa. Tee itse, mitä osaat. Mieti, mitä todella tarvitsette. Hanki kotiin energiaa säästävät kodinkoneet.

Olemme nuukia ja hintatietoisia. Ostamme harkiten, ja valitsen hyväkuntoisen käytettynä kuin huonolaatuisen uutena. Saamme lastenvaatteita kierrätyksenä. Käyn myös alennusmyynneissä ja tehtaanmyymälöissä, vertailen hintoja sielläkin. Vältämme heräteostoksia.

Koet työsi stressaavaksi, ja yhteinen aika lasten kanssa on aika hässäkkää. Jää kotiin =)!

Tutustu asuinalueesi äiteihin, kutsu heitä vaikka kotiinne kylään. Lapset saavat leikkiseuraa, ja pääset vähitellen mukaan alueen yhteisöön. Perusta alueelle Suomi-kerho =) . Onko alueella lapsille harrastustoimintaa?

Aurinkoista syksyn jatkoa perheellenne B) !
 
Hei,pystyykö asuinpaikkakunnallasi ottamaan esim.vuorotteluvapaata tahttiin viikko töissö,viikko vapaana?!Silloin saisit työpaineiden alla"lepoa" ja aikaa enemmän lapsillesi ja seraavalla viikolla taas
töihin aikuisten pariin..Pystyykö työpaikallanne keskustelemaan
avoimesti faca to face asioista pomon kanssa,kurjalta kuulostaa.
Itse olen kotiäitiydestä nauttinut,välillä olin töissä muutta nyt taas kotona.Nyt voisi taas töitä hakeakin,vaikkakin se on melkein tätä
samaa mutta olisi työkavereita joiden kanssa vaihtaa ajatuksia.Lapsikin lähestyy jo kolmea,joten raaskii jo hyvin viedä hyvään hoitopaikkaan..
 

Yhteistyössä