K
kodinhoitajana vain
Vieras
Pakko purkaa, ei haittaa vaikkei tätä kukaan lukisi eikä tähän mitään kommentoisi, mun on vaan pakko saada johonkin purkautua, muuten pää halkeaa.
Minä en tunne itseäni omassa kotonani talon emännäksi ja mieheni vaimoksi, tasavertaiseksi rakastetuksi. Tunnen itseni kodinhoitajaksi ja lastenvahdiksi. Teen työtäni vuorotta, palkatta ja kiitoksetta.
Lapseni ovat vilkkaita tapauksia, he eivät kunnioita käskyjäni, eivät tottele kieltojani. Olen heidän kanssaan ihan hukassa. Ovatko remmi ja tukkapölly ainoat konstit jotka saattaisivat tehota?
Mieheni mielestä hänelle eivät erikseen kuulu kuin työssä käynti ja muutoin hän on "vapaa" tekemään omia juttujaan. Saattaa joskus tehdä jotain yhteisen hyvän eteen jos tarpeeksi natkutan. Nimenomaan, natkutan. Muu puhe menee toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
Mieheni huomatessa minun olevan pahoilla mielin, allapäin, hän kyllä kysyy mikä vaivaa, mutta kun olen saanut asiani esitettyä, se siitä. Asian pitäisi olla kuitattu sillä että saan sen sanottua. Ei muutosta, ei helpotusta.
Mieheni mielestä minulla kotiäitinä ei ole rankkaa, ei tarvetta omaan aikaan eikä omiin menoihin. Kuulema pitäisi hommata ensin työpaikka ja puhua sitten että tarvitsee "lomaa" ja irtautumista arjesta. Mutta töitä en ole löytänyt etsinnästä huolimatta. Ja kauhulla ajattelen miten jaksan tämän kaiken työssäkäynnin lisäksi?
En tiedä kuinka saisin ymmärrystä etten ole mikään kone. Ystäviä minulla ei juurikaan ole ja heilläkin omat juttunsa niin suurimman osan ajastani vietän lasten kanssa. Mieleni huutaa aikuista juttuseuraa! Kaveria elokuviin, lenkille ja ihan vain kahvipöydän ääreen.
Kärsin jatkuvasta päänsärystä, olen tunnesyöppö ja itkeskelen usein.
Öisin valvon ja mietin olisiko avioero ratkaisu tähän kaikkeen? En vain jaksa tätä sisäkön elämää enää. Haluan rakkautta, tasapuolisuutta ja apua puolisoltani vaan kuinka sitä saisin kun puheeni kaikuvat tyhjiin...
Kiitos jos joku luki ja anteeksi, näitä valitustekstejä taitaa tällä palstalla olla jo riittämiin..
Minä en tunne itseäni omassa kotonani talon emännäksi ja mieheni vaimoksi, tasavertaiseksi rakastetuksi. Tunnen itseni kodinhoitajaksi ja lastenvahdiksi. Teen työtäni vuorotta, palkatta ja kiitoksetta.
Lapseni ovat vilkkaita tapauksia, he eivät kunnioita käskyjäni, eivät tottele kieltojani. Olen heidän kanssaan ihan hukassa. Ovatko remmi ja tukkapölly ainoat konstit jotka saattaisivat tehota?
Mieheni mielestä hänelle eivät erikseen kuulu kuin työssä käynti ja muutoin hän on "vapaa" tekemään omia juttujaan. Saattaa joskus tehdä jotain yhteisen hyvän eteen jos tarpeeksi natkutan. Nimenomaan, natkutan. Muu puhe menee toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
Mieheni huomatessa minun olevan pahoilla mielin, allapäin, hän kyllä kysyy mikä vaivaa, mutta kun olen saanut asiani esitettyä, se siitä. Asian pitäisi olla kuitattu sillä että saan sen sanottua. Ei muutosta, ei helpotusta.
Mieheni mielestä minulla kotiäitinä ei ole rankkaa, ei tarvetta omaan aikaan eikä omiin menoihin. Kuulema pitäisi hommata ensin työpaikka ja puhua sitten että tarvitsee "lomaa" ja irtautumista arjesta. Mutta töitä en ole löytänyt etsinnästä huolimatta. Ja kauhulla ajattelen miten jaksan tämän kaiken työssäkäynnin lisäksi?
En tiedä kuinka saisin ymmärrystä etten ole mikään kone. Ystäviä minulla ei juurikaan ole ja heilläkin omat juttunsa niin suurimman osan ajastani vietän lasten kanssa. Mieleni huutaa aikuista juttuseuraa! Kaveria elokuviin, lenkille ja ihan vain kahvipöydän ääreen.
Kärsin jatkuvasta päänsärystä, olen tunnesyöppö ja itkeskelen usein.
Öisin valvon ja mietin olisiko avioero ratkaisu tähän kaikkeen? En vain jaksa tätä sisäkön elämää enää. Haluan rakkautta, tasapuolisuutta ja apua puolisoltani vaan kuinka sitä saisin kun puheeni kaikuvat tyhjiin...
Kiitos jos joku luki ja anteeksi, näitä valitustekstejä taitaa tällä palstalla olla jo riittämiin..
