KOSTO MIEHELLE.

  • Viestiketjun aloittaja Voi diddu
  • Ensimmäinen viesti
Voi diddu
Nyt tuli täyteen eilen. Voi saatana.
Asutaan miehen kanssa eri osotteissa, hänellä on asuntoni toinen avain, eilen olisin tarvinnut sitä ja hän ei suostunut vastaamaan puhelimeen koska hänellä oli "serkkuja" kylässä ja pyysi kirjoittamaan viestiä. Soitin sata kertaa ja tulee koko ajan viestiä että kirjoita viesti. Kun sain viestin kirjoitettua puhelin oli kiinni eikä viesti mennyt perille. Yritin soittaa häneen toiseen numeroon josta hän laittoi viesti että akku loppu toisesta puhelimesta (laturi on minulla eli totta on) ja pyysi laittaan viestiä siihen toiseen puhelimeen. Mutta viestini ei mene perille tähän toiseen numeroon, ja soitin ja soitin ja soitin kunnes itseltäni loppui akku.
Eli olin siis eilisen yön ulkona ja lähdin töihin samoissa vaatteissa ja työavaimenikin oli asunnolla jonka huomasin kun tulin töihin.
Puhelimeeni oli hieman kertynyt virtaa ja sain soitettua työkaverilleni joka toi avaimen minulle (siis ensin tuln töihin 40km jonka jälkeen menin takas 40km ja sitten taas töihin 40km ja 3 h myöhässä vihdoinkin töissä. Tätä en anna anteeksi. Oli viimeinen pisara.
Mietin nyt että mitä voin tehdä miehelleni että hän tuntee tämän omissa nahoissaan. Huomenna pitäis mennä yhdessä lääkäriin ja olla tässä kaupungissa yötä hotellissa. Mutta mitä ihmettä keksin.
H
 
aisiis
Mitä helvetin keskenkasvusten leikkiä tämä on? Kirjoita viesti? Minkä helevetin takia se ei voinu vastata mutta pysty koko ajan kirjottamaan viestiä. En ymmärrä. Missä sä yös vietit? Ulkonako?
 
ap
Asun paikassa jossa ei takseja ole joka kulmassa ja autoa minulla ei ole käytössä mutta miehellä on. Enkä voinut soittaa enään myöhemmin kenellekkään koska akku loppui. Ja kyllä vietin yöni ulkona.
Meillä on aikaisemminkin ollut riitaa tästä että kun hän ei aina vastaa puhelimeen koska hän ei asu yksin, ja meidän suhde on tavallaan "salainen" tällä hetkellä, ja hän asuu pienessä talossa jossa kaikki kuulee mitä hän puhuu joten ollaan sovittu että tekstitellään sillon, mutta ollaan myös sovittu että jos on jotain tärkeää niin voi soittaa.

 
munkkirinkilä
salainen suhde..? -olisit soittanut naapurin puhelimesta. tai tekstannut. Mä ainakin olisin voinut mennä naapuriin yöksikin. Ja itse asiassa mun vara-avain on naapurissa, joka hoitaa mun kukat, kun ollaan reissussa. (ja yksi avain on piilotettu ulos..
 
ap
En sanonut että mieheni on varattu. Sanoin että suhteemme on salainen. Koska mieheni on uskovaisesta perheestä eivätkä he hyväksy ns irtosuhteita ts avioliiton ulkopuolisia suhteita.

Ja lääkärireissu kyllä, olen sairaana ja mieheni on varannut lääkäri ajan 200kilsan päästä toisesta kaupungista yksityislääkäristä koska hänen mielestään siellä on parhaat lääkärit. Tekis mieli perua koko paska ja mennä tavalliselle lääkärille sairaalaan.
 
Ei mulla oo alkuperäiseen aiheeseen mitään sanottavaa mutta ihmettelen vaan että milloin miehesi meinaa sitten itsenäistyä ja seisoa sinun rinnallasi lapsuudenperheensä mielipiteistä välittämättä, vai aiotteko jatkaa salasuhdetta ja vanhempien mielipiteen mukaan elämistä (esim. lapsiluku jne) maailman tappiin saakka?
 
Miehes saa lapsen sun kanssa, mutta ei voi kertoa vanhemmilleen? :eek: Eikä edes vastata puhelimeen, kun ne kuulevat. Tota noin, mitenhän se lapsen kanssa eläminen sitten suuu siltä..?
Vai meneekö se sun kanssa naimisiin nyt, ja kertoo sitten?
 
vinci
sori mut tulee mieleen joku kaunarit.
salasuhde ja mies varaa lääkärin toiseen kaupunkiin asti...
ootko kenties raskaana tai epäiletkö saaneesi tartunnan ukolta vai mikä asia on sellanen että tarvii toiseen kaupunkiin asti lekuriin mennä!

kyllä kuulostaa niin hämärltä suhteelta että vaikka suhdetta jatkasitkin niin vie se avain vaiika naapuriin niin pääset sisälle paremmin jso toi meno jatkuu.....
ja aika nösvö mies jos antaa uskonnon estää teiän tapailua...en oo ennen sellasestakaan mieehstä kuullu....
 
Hmmmm
Luin muutamaan kertaan tekstisi.
Kirjoitit, että soitit miehelle ja hän laittoi vastaukseksi, että tekstaa. Siitä huolimatta soitit vain yhä uudelleen tietäen, että akku voi loppua pian, etkä pääse lataamaan puhelinta.

Miksi et heti laittanut viestiä kun mies pyysi, että avain kotona, tuo vara-avain. Varmasti mies olisi jollain verukkeella päässyt käymään avaimen tuomassa jos ei kerran avoliitossa tai naimisissa ole.

Sitten mietin, että mikä ihme tuo lääkärikuvio on. Eiköhän melkein kaupungista kuin kaupungista löydy yksityislääkäri (ellette asu lapissa) , miksi 200km:n päähän.
Ja millainen sairaus tarvitsee yksityislääkäriä välttämättä, jos sellaista ei kerran ole lähellä?
Vaikka tämä ei tietenkään kenellekään ulkopuoliselle kuulu, mutta mietin nyt vaan.
 
ap
minulla epäillään verisuonenpullistumaa päässä ja sen takia mennään toiseen kaupunkiin lääkäriin koska tässä kyseisessä paikassa missä asun ei ole kunnon lääkäreitä ja mieheni halusi varata ajan yksityiselle että pääsemme nopeasti kuvauksiin.
 
vieras
Jos mies käski laittaa viestin, mksi soitit sata kertaa? Olisit heti laittanut viestin.
Henk.koht. olen kyllä sitä mieltä, että pitäis pysyä erossa varatuista, mutta sitähän nyt ei kysytty.
 
ap
kyseisessä kaupungissa on lääkäri joka on erityistynyt kaikkeen ongelmiin mikä ilmenee päässä, miksi kaikki pitää selittää moneen kertaan, eikö riitä että kerron että olen sairaana ja menossa lääkäriin. miksi yksityislääkäriin koska sain ajan yliopistolliseen 3 kk päähän.

Soitin ensin monta kertaa ja kun tulee viestiä että laita viestiä ja kun sain sen viestin kirjoitettua miehen puhelin oli kiinni.
 

Yhteistyössä