V
vieras
Vieras
Eilen illalla, jatkuen myöhään yöhön, seinänaapurissamme vastaanotettiin jussia oikein olan takaa. Porukkaa oli parvekkeella enemmän kuin laki sallii ja meteli sen mukainen. Meno hiljeni vasta joskus 2:n jälkeen kun vieraat lähtivät. Meillä on sisällä niin tukalan kuuma että oli pakko pitää parvekkeen ovea illalla auki ja naapurin bilemeteli kuului meille niin kovana että ei meinannut välillä telkkarista ääntä kuulla ja kerran lapset heräsivät kun päättivät nuo kännikalat alkaa laulamaan karaokea. Olen ollut sitä mieltä että jos asuu kerrostalossa niin tietyyn rajaan asti pitää sietää elämisen ääniä ja koska eilen oli juhannus, en halunnut olla ilonpilaaja vaan tyydyin napisemaan täällä yksikseni. Normaalina iltana olisin todellakin ollut hakkaamassa naapurin oven takana jos ois ollut samanlainen meteli.
No, tänä aamuna sitten oltiin lasten kanssa tossa pihalla (kello oli n. 10 eli ei enää mikään kukonlaulun aika) ja lapset laskivat liukumäestä ja tietysti vähän metelöivät ja nauroivat siinä niin tämä armas karaokeisäntä tukka pystyssä karjuu parvekkeeltaan että "Etkö sä saatana saa niitä pentujas hiljaseks milläään, teen teistä perkele vielä valituksen!" Ja häipyi takas sisälle. Menin jyskyttämään heidän oveaan mut eipä avannut HOMO,ois ollut pari asiaa sanottavana mut vielä me tossa pihalla nähdään!! GRRRRR!