K
Kohta palaa pinna
Vieras
Täällä yksi kohta epätoivoinen ja aivan yliväsynyt äippä. Meillä on reilu 10kk ikäinen vauva, joka on nukkunut aina aika huonosti. Ekat 4kk maksimissaan 3h kerrallaan, mutta sen ymmärsin. Sitten oli 4-6kk ihanaa aikaa kun nukkui joko heräämättä tai vaan 1-2 heräämisellä. Sitten repesi taas... 7kk iästä lähtien on nukkunut vaihtelevan huonosti ja nyt viimeisen kk ajan on ollut ihan mahdotonta. :/ Olen melko viimeisilläni raskaana ja alkaa kylmä hiki nousta jo pintaan kun ajattelen, että neiti valvoittaa ehkä saman verran tai enemmän kun uusi vauva syntyy!! A P U A!
Eli viimeaikoina neiti on mennyt kyllä melko helposti nukkumaan; kitinää ja itkua on enintään 1h, ennen taisteltiin 2-3h. MUTTA kun nukahtaminen tulee siinä 20.00 aikoihin niin 22-23 herää ensimmäisen kerran. Joskus riittää tutti suuhun, joskus pitää ottaa syliin rauhottumaan ja illasta riippuen menee 1min.-1h uudelleen nukahtamisessa. Sitten 01 aikaan taas sama homma. Tässä vaiheessa sama homma, paitsi että viikon ajan on joka yö täytynyt ottaa viereen (tai no, en ole jaksanut viitsinyt huudattaa omassa sängyssä), mutta sekään ei auta --> huutaa 05-1h ja sitten nukahtaa. Kello: 04 sama homma. Tässä vaiheessa ei meinaa enää millään nukahtaa ja kitisee ja pyörii levottomasti jos vähän torkahtaa välissä. Viimeistään 06 pitäisi neidin mielestä nousta.
Sitten on jo 8 aikaan ihan poikki ja nukkuu vaikka istualteen. Ja itse kun yrittäisin saada rytmiä siten, että noustaisiin 8 aikaan ja sitten 11-12 aikaan päikkärit ja illalla sitten 8 nukkumaan. Olen tätä siis koittanut jo monta kk. Päivisin olen pitänyt kiinni siitä, ettei 3 jälkeen nukuta että illalla väsyttää ja se onkin toiminut. Ihan väsynyt on jo 20.00. Mutta se yö... Olen antanut edelleen korviketta yöllä, kun se joskus auttaa. Mutta tiedän ettei pitäisi/lapsi ei enää tarvitse. Tämäkin ahdistaa kun tietää että tekee väärin, mutta kun ei vaan JAKSA valvoa koko yötä!
Alan olla ihan poikki! neuvolaan olen koittanut pari kertaa soittaa mutten pääse läpi. Mies koittaa olla tukena, mutta väsynyt on hänkin kun herää myös öisin ja käy töissä normaalisti. Maanantaina on neuvola masuasukin vuoksi niin otan asian siellä puheeksi. Mutta kertokaa kokemuksia ja keinoja miten te olette saanet yöt kuntoon. En oleta, että neiti nukkuisi 12h putkeen, mutta että edes vaikka pari 5h pätkää..?