koska tietää että on koittanut se hetki ettei enää kannata yrittää?

[vieras]

siis parisuhteessa....

mikä on se hetki kun uskaltaa luovuttaa ilman että on olemassa pieni toivonkipinä?
kun elämä jatkuu samoilla urilla ja kumpikin on tyytymättömiä, mut ei halua erota?
käsi sydämellä voin sanoa, että mä teen kaikkeni. tai tein.
huomioin miestä monella tavalla, mulla itsellänikin oli raskasta ja väsytti, silti hieroin miestä iltaisin, olin sille ihana, tein iltapalat ja muut ruuat, pesin pyykit. kerroin rakastavani, lämmitin saunan, ostin sille saunaoluen. hakeuduin sen kainaloon ja ehdotin kaikkea yhteisistä lenkeistä elokuvailtoihin.
en kuitenkaan roikkunut ja ahdistellut vaan annoin miehen myös mennä omia menojaan vaikka otti sairaasti kupoliin useinkin.
kävin itse töissä, kävin kaupassa, hoidin kodin.
ainoa mitä pyysin oli et hoitais oman osuutensa tän kodin hoidosta ja sanois rakastavansa mua, pitäis musta kiinni.
mutta ei.
sitten kun aloin puhumaan erosta mies piti mua ihan HASSUNA, mitä sä nyt tollasta sekoilet? sanoin et mä en ole onnellinen, mä rakastan sua niin että sattuu enkä saa mitään takasin. mies väitti et saanhan, et hän on rakentanut meille talon ja rakastaa mua.
vaan kun ne ei riitä, mä haluan nähdä arjessa sen rakkauden.
elän kuulema pilvissä ja oon katsonu liikaa jenkkisarjoja, mun todellisuus on hämärtyny. ja mä korostan nyt et en todellakaan tarkoita et tarvis 24/7 toisen kyljessä kyhjätä rakkautta vannoen ja kieli maksassa kiihkeästi rakastellen kynttilöiden loisteessa. en todellakaan.
mä haluan tulla kotiin missä mun mies tulee mua vastaan, halaa ja kysyy miten sun päivä on menny?
mä haluan et se ohimennessään joskus ottais musta kiinni.
mä haluaisin joskus tulla siivottuun kotiin, mä haluaisin et joku joskus hierois mua, lämmittäis mulle saunan, hankkis sen saunasiiderin, sanois et olen tärkeä. ja mä olen se jonka pitäis palata maan pinnalle.
mä en saa miestä ymmärtämään tätä, en sitten millään.
ja kuitenkin rakastan sitä niin et sattuu enkä osaa kuvitella elämääni ilman sitä.
pyydänkö mä liikaa?!
elänkö mä pilvissä?!
olenko mä epärealistinen?!
en mielestäni todellakaan.
joo, mun mies ei ikinä ole ollu mitenkään romanttinen, mut en mä sille ole ollut itsestäänselvä kynnysmattokaan aina, on se muuttunut ihan oikeasti.
mä en tiedä mitä tehdä.

 

[e]

Mitä jos näyttäisit ton tekstin sille?

 

[veera]

Et vaadi liikaa. Jokainen haluaa tulla huomatuksi juuri kuvailemallasi tavalla, ja jokainen myös ansaitsee sen.

 

[BD]

Meillä on aikas samanmoinen tilanne.. nyt oon huomannu, että ajatus erosta ei ahdista enää niin paljoa kuin ennen, joten ehkäpä tämä on se piste, kun kaikki voitava on tehty?

 

[ap]

Meillä on aikas samanmoinen tilanne.. nyt oon huomannu, että ajatus erosta ei ahdista enää niin paljoa kuin ennen, joten ehkäpä tämä on se piste, kun kaikki voitava on tehty?

mua ahdistaa ihan kamalasti ajatus erosta, mutta haluanko mä viettää tän ainoan elämäni näin? toivoen kokoajan parempaa?
järki sanoo et ei tää tästä mihinkään muutu ja sydän tappelee vastaan...

 

[ap]

nostan keskustelua herättääkseni..

 

[BD]

Meillä on aikas samanmoinen tilanne.. nyt oon huomannu, että ajatus erosta ei ahdista enää niin paljoa kuin ennen, joten ehkäpä tämä on se piste, kun kaikki voitava on tehty?

mua ahdistaa ihan kamalasti ajatus erosta, mutta haluanko mä viettää tän ainoan elämäni näin? toivoen kokoajan parempaa?
järki sanoo et ei tää tästä mihinkään muutu ja sydän tappelee vastaan...

Samojen tunteiden kanssa olen minä taistellut jo muutaman vuoden. Aina kun oon yksin, mietin lähes koko ajan, että haluanko oikeasti erota. Sit kun ollaan yhdessä, tulee taas riitaa ja ajattelen, että ero on oikea ratkaisu. Mulla on aina peruuntunu eroaikeet kun oon käyny perheeni luona kylässä miehen kanssa. Nyt pääsiäisenä edes se ei saanu mua toisiin aatoksiin. Tai siis siellä kylässä ollessa mietin, että kyllä mä pystyn eroamaan tosta miehestä vaikka siitä kaikki muut pitääkin niin paljon.

Mutta siltikin epäröin ihan joka ikinen päivä. Oon ajatellu, että alan nyt säästään omaan kämppään (vuokrarahoja) ja sit kun oon saanu ne kasaan, niin katon haluunko vielä erota vai mennäänkö lomalle niillä rahoilla.

 

[pez]

Unohda järki. Järki ei ole väline jolla ratkaistaan elämän suuria kysymyksiä. Se on väline jolla pysytään hengissä. Ruuanhankintaväline, siinä tehtävässä se on omimmillaan.

 

[vieras]

Onko muita tapoja millä hän näyttää välittämistään kuin talon rakentaminen? Ehkä ne on jotain auton huoltoa tms? Entäs seksi - onko hellyyttä siinä yhteydessä? On olemassa sellainen oireyhtymä, aspergerin syndrooma, jossa henkilö ei koe tunteita samoin kuin useimmat eikä pysty lukemaan toisista niitä. Voisiko kyse olla tälläisestä?

 

[Poolo]

Merks. Pakko lähtee koisimaan kun mentävä töihin aamulla, mutta tulen lukemaan tätä myöhemmin.

 

[kelju koo]

Sen tietää siitä kun tajuaa että toinen ei oikeasti muutu. Ja kun tajuaa että on elänyt unelmaa eikä sitä oikeaa elämää mikä on koko ajan ollut siinä silmien alla. Jos itse on kaikkensa tehnyt eikä toinen silti ymmärrä/tee mitään niin se on siinä. Ei se siitä miksikään muutu.

 

[juu]

Kuin mun suusta!!!!

Sitten aloin pikkuhiljaa luovuttaa, flegmaattistuin, tuli tunteiltani terättömäksi. Olin vielä 3 vuotta näennäisen yrittleliäs, seksiä ei ollut vuosiin. Sitten lähdin.

Mies tajusi tunnekylmyytensä lähdettyäni. En voi kuitenkaan palata tai kuolen sisäisesti. Haluan ihmisen, joka on läsnä!!!

 

[mv]

mun mies on läsnä, ja se on minusta tärkein ominaisuus miehessä. erosin entisestä, koska hän ei ollut läsnä. yritin viimeiseen saakka, mutta tiesin eron olevan väistämätön siinä vaiheessa, kun rupesin jotenkin etsimään "sitä oikeaa". Aloin arvioida toisia miehiä, että olisivatko sopivia. siitä nyt viimeistään tietää ettei oman kanssa ole enää toivoa.

Nyt olen ollut viisi vuotta ihanan miehen kanssa, joka huomioi minut ja on hellä. tosin hänellekin loukkaannun pikkujutuista, mutta ne ei ole mitään entiseen mieheeni verrattuna. nyt esim. loukkasi, kun mies ei muistanut meidän viisivuotispäivää mitenkään. tein hänelle kolmen ruokalajin illallisen ja toivoin häneltä, että toisi kukkia, mutta ei tuonut. eikä mitään muutakaan. mutta tuo on aika pientä.

kannattaa lähteä, jos haluaa elämäänsä muutosta. mulla kyllä kesti aikaanaan kauan kypsytellä eropäätös. tuntui ihan karsealta, mutta en ole katunut.

 

[BD]

mun mies on läsnä, ja se on minusta tärkein ominaisuus miehessä. erosin entisestä, koska hän ei ollut läsnä. yritin viimeiseen saakka, mutta tiesin eron olevan väistämätön siinä vaiheessa, kun rupesin jotenkin etsimään "sitä oikeaa". Aloin arvioida toisia miehiä, että olisivatko sopivia. siitä nyt viimeistään tietää ettei oman kanssa ole enää toivoa.

Nyt olen ollut viisi vuotta ihanan miehen kanssa, joka huomioi minut ja on hellä. tosin hänellekin loukkaannun pikkujutuista, mutta ne ei ole mitään entiseen mieheeni verrattuna. nyt esim. loukkasi, kun mies ei muistanut meidän viisivuotispäivää mitenkään. tein hänelle kolmen ruokalajin illallisen ja toivoin häneltä, että toisi kukkia, mutta ei tuonut. eikä mitään muutakaan. mutta tuo on aika pientä.

kannattaa lähteä, jos haluaa elämäänsä muutosta. mulla kyllä kesti aikaanaan kauan kypsytellä eropäätös. tuntui ihan karsealta, mutta en ole katunut.

Tuo katuminen onkin tässä se kinkkinen juttu. SItä miettii jatkuvasti. Kadunko, jos lähden? Kadunko, jos en lähde? Minulla varmaan selkein merkki siitä, että suhde on ohi oli se, kun pari viikkoa sitten minulla oli tilaisuus pettää miestäni, mutta en pettänyt. Ja seuraavana päivänä kadutti, etten pettänyt. :/

 

[vieras]

nostan.. aihe on mielenkiintoinen!

 

[Jii]

Musta sun täytyis saada miehesi TODELLA uskomaan ja ymmärtämään että olet tosissasi!hänellähän on ollut tähän asti unelmasuhde,enkä ihmettele yhtään ettei tajua mistä nyt tuulee.. Mustakin olis aika hyvä ajatus jos kirjottaisit hänelle tunteistasi kun osaat tosi hyvin ilmaista ne pistä hänet tajuamaan!

 

[Qwer]

Mitä jos näyttäisit ton tekstin sille?

Peesaan.

 

[minä]

tutulta kuulostaa. just niin kuin meidän parisuhteesta ja pari kertaa oon ollu luovuttaa. mutta rakastan miestäni liikaa lähteäkseni. en voi kuvitella eläväni ilman häntä ja onhan meillä yhteiset lapsetkin. mies rakastaa mua, kyllä mä sen tiedän vaikkei sitä sanokaan ja näyttääkin sen omalla tavallaan, joka ei mulle meinaa riittää

 

[:)]

http://www.youtube.com/watch?v=RmDYbiyMHvo&feature=fvst

 

[vieras]

Aika pitkälti kuulostaa kuin minun kirjoittamaltani. Minä olen yrittänyt miehelle kertoa mitä minä toivon ja haluan, mutta kuuroille korville ne menee, koskaan ei halaa kun tulee töistä, ei pussaa ohimennen eikä kyllä muutenkaan, seksiä tosin vaatii koko ajan ja multa on halut menny totaalisesti, kun haluan muutakin huomiota. Koskaan ei kysy miten päivä on mennyt eikä oikeastaan ole edes kiinnostunut miltä minusta tuntuu.

Eropäätöstä olen miettinyt pitkään, mutta meillä on kuitenkin yhteinen lapsi, toinen tulossa ja yhteinen talo, niin ei se ole kauhean helppoa, mutta jos mies nyt sanoisi, että hän, lähtee niin ei se olisi minulle varmaan mikään järkytys, ehkä helpotus ennemminkin.

Minä tosin en enää taida edes miestä rakastaa tai oikeastaan en edes tiedä mitä tällä hetkellä tunnen, kun olen jotenkin tympääntynyt tähän kaikkeen tällä hetkellä, kun kaiken saa tehdä yksin, toinen ei auta missään.