Koska piirretyt (tv) alkavat kiinnostamaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sippe
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä saatetaan aina hetkittäin kiinnostua tapittamaan teletappeja tai piirrettyjä (vauvani 9kk). Mielenkiinto ei kuitenkaan säily kauaa, muutamia minuutteja kerrallaan...
 
Televisiota ei suositella ennen 2 vuoden ikää. Vaikka vauva kuinka "kiinnostuneena" televisiota tapittaisi, eivät hänen aivonsa pysty käsittelemään sellaista kuvaa ja viriketulvaa. Se tekee levottomaksi.
 
Meillä tyttö innostui 1,5v iässä Teletapeista. Pääasiassa siitä musiikissa. Meillä ei sitä ollut mutta kyläpaikassa sai vähän katsella.

Kuopusta ei kiinnosta mikään muu ohjelma kuin Ti-ti Nalle =) Sitä on saattanut seurata joskus puolisen tuntiakin. Sisarusten seurana. Sehän ei ole mikään piirretty vaan siinä lapset laulaa ja leikkii. Ihan hyvä mielestäni että jaksaa välillä vähän aikaa seurata, saan laitettua esim ruokaa rauhassa. Tätä ei kylläkään tapahdu usein, mielestäni näin pienen ei vielä tarvitse telkkareita tuijotella kuin satunnaisesti.

Esikoinen alkoi katsomaan ohjelmia kotona vasta n. 3-vuotiaana, sitä ennen vain satunnaisesti. Nyt 3,5v keskittyy niin tarkkaan katsomaansa että jos jotain surullista/pelottavaa tapahtuu niin itkuhan siitä tulee..
 
Meillä kyllä alkoi jo 10 kk itse osoittamaan niin suurta kiinnostusta lasten ohjelmia kohtaan, että olen antanut välillä katsoa pikku kakkosta ja kesällä lasten aamua (mielestäni näissä ei ole liian nopeaa, värikästä, vilkkuvaa ja huutavaa ohjelmaa). Esim. lasten aamussa on se täti joka laulaa ja leikkii kissan kanssa ja se on ihan suosikki. Tyttö nyt 1 vee hyräilee aina kun tulee laulua ja jos näkyy esim. koira, hihkuu hän innosta HAUVA! Myös pikku kakkosen tunnusmusiikin tullessa tyttö hihkuu ja nauraa ja taputtaa käsiä. Pikku kakkosessa esim. se kani Neponen tms on ihan suosikki ja tyttö tapittaa silmät kovana sen liikkeitä ja sanoja sanoen OOOO OOO. Tiedän ettei telkkari ole hyväksi tämän ikäiselle, mutta mielestäni ko. ohjelmat eivät oikein kovin haitaksi voi olla, samahan se olisi jos katsoisi jotain kerhotätiä tai äidin käsinukkea. Tyttö selvästi näkee, ymmärtää ja viihtyy joten en pieninä pätkinä koe hänelle aiheuttavani mitään traumoja. Mainostv:n lastenohjelmat tulevat meillä olemaan kiellettyjen listalla vielä todella pitkään. Siellä kaikki pokemonit ja pelkkä aku ankkakin ovat niin hirveätä kiusaamista, räiskintää ja huutoa ettei varmasti ole kenellekään hyväksi.
 
Meillä on poitsu kiinnostunut Himpuloista vähän yli vuoden ikäisenä, muista ei vielä silloin välittänyt. Himpulat myös olivat hänestä hauskoja ja oppipa sieltä muutaman sanankin!
Nyt kiinnostaa Muumit, joista valkkaan semmoiset leppoisammat ja "möröttömät" vaihtoehdot katsottavaksi kun lähentelee 2v. ikää.
Varmaan tv tekeekin levottomaksi jos sitä tapittaa liian kauan ja antaa lapsen katsoa sieltä uutisia ja muita väkivaltaohjelmia ;)
Suosituksetkin lienevät suosituksia, eli ei tv:tä tarvii ainakaan mun kokemuksiin nojautuen lapselta piilottaa ensimmäisten ikävuosien aikana, kunhan seuraa mitä lapsi sieltä saa katsoa!
(Mun lapsuudessa ei rajoitettu mitään katselua missään ikävuodessa, enkä tämän hullumpi ole aikuisenakaan, eli....;-)
 
Poika oli vähän vajaa vuoden kun laitoin Teletapit pyörimään,niitä kattelee leikin lomassa ja mainoksista tykkää.Ikää nyt 1,2v.Joskus tykkää hetken kattella ja toisinaan taas ei kiinnostu yhtään.
 

Yhteistyössä