Koska päiväkodin hoitajille viedään joululahja?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja cecilia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
C

cecilia

Vieras
Ajattelin muistaa päiväkodin hoitajia, mutta milloin vien lahjan? Ensi viikolla on joulujuhla. Kuuluuko viedä jo silloin, vai vasta viimeisenä hoitopäivänä ennen joulua? En tiedä miten hoitajat on lomalla loppuvuodesta ja siksi mietinkin, et jos vien vasta pari päivää ennen joulua, niin onko oman ryhmän hoitajista enää kukaan paikalla. Yksi hoitajista on osa-aikainen ja hän ei ainakaan välttämättä ole töissä enää pari päivää ennen joulua. Miten siis yleensä toimitaan näiden joulumuistamisien kanssa? Eka kerta meillä, enkä yhtään tiedä miten homma yleensä hoituu.

Ja turha vastata, ettei niille mitään tarvii viedä. Haluan viedä ja lahja on jo hommattu.
 
No me ajateltiin, et kynttilät ja servetit on sellaisia, et jos niitä on liikaa, niin ei ehkä tule käytettyä. Itsellämme kun on vielä viimejouluset lahjatkin polttamatta. Siis kynttilälahjat. Kukkasiakaan emme halunneet ostaa. Laitoimme siis isoon koriin paljon suklaakonvehteja (Fazerin sinistä yms) ja kori sellofaaniin. Ryhmässä on monta hoitajaa ja korin voivat joko jakaa keskenään tai viedä henkilökunnan taukotilaan kaikille jaettavaksi, ihan kuinka itse haluavat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Suosittelen viemään sinne juhlaan, koska hoitajilla eri vuorot ja sitten jo ennen joulua voipi olla joku jo lomalla. Juhlissa saatte annettua lahjat henk.kohtaisesti.

Niin ettei se sitten ole hassua, jos jo ensi viikolla antaa joulumuistamiset? En tiedä yhtään miten muut toimivat, enkä oikeen tunne muita vanhempia, et voisin kysyä keneltäkään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No me ajateltiin, et kynttilät ja servetit on sellaisia, et jos niitä on liikaa, niin ei ehkä tule käytettyä. Itsellämme kun on vielä viimejouluset lahjatkin polttamatta. Siis kynttilälahjat. Kukkasiakaan emme halunneet ostaa. Laitoimme siis isoon koriin paljon suklaakonvehteja (Fazerin sinistä yms) ja kori sellofaaniin. Ryhmässä on monta hoitajaa ja korin voivat joko jakaa keskenään tai viedä henkilökunnan taukotilaan kaikille jaettavaksi, ihan kuinka itse haluavat.

Kiitos vinkistä =)
 
Olen päiväkodissa töissä. Kannattaa sinne joulujuhlaan vaan viedä, niin tuleepahan sitten kaikille annettua. Olen meinaan joskus itse metsästänyt jo lomille lähtenyttä työkaveria, kun lapset on tuonu paketteja.

Ihana kun muistatte lastenne hoitajia! Tosi tärkeetä antaa niille kiitosta :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja korppu:
Olen päiväkodissa töissä. Kannattaa sinne joulujuhlaan vaan viedä, niin tuleepahan sitten kaikille annettua. Olen meinaan joskus itse metsästänyt jo lomille lähtenyttä työkaveria, kun lapset on tuonu paketteja.

Ihana kun muistatte lastenne hoitajia! Tosi tärkeetä antaa niille kiitosta :heart:

Ok, Eli sitten vaan huomenna lapsen kanssa korttia askartelemaan, niin on sitten lahja korttia myöten valmis :)
 

Yhteistyössä