Koska pääsee ylitse siitä surusta, että toista lasta ei tulekaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Itkuinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kyllä tarvitsee. Lapsella on oikeus äitiin ja isään. Lähtökohtaisesti ainakin. Jos lapsen päättää tähän maailmaan tuoda, niin on aika tarkkaan harkittava mitä sille pystyy tarjoamaan. Pystyykö tarjoamaan kodin, ruokaa, rakkautta, turvallisen kasvualustan.. Moni hankkii lapsen vain koska sattuu haluamaan lapsen. Ei ole reilua lasta kohtaan. Tietysti elämässä ei aina käy niin kuin haluaisi, puoliso voi kuolla, pettää tms. Silloin saattaa päätyä yksinhuoltajaksi ja lapsi menettää toisen tai jopa molemmat vanhempansa. Se ei ole reilu tilanne, mutta niillä korteilla mennään. On eri asia tietoisesti hankkia lapsi epäsuotuisaan tilanteeseen vain siksi, että itse haluaa. Vaikka kaiken muun pystyisi tarjoamaan, niin äiti ei voi muuttua isäksi, eikä päin vastoin. Jokainen lapsi varmasti haluaisi sekä äidin että isän, kunnolliset vanhemmat. Lapsen oikeus äitiin ja isään menee mielestäni kirkkaasti aikuisen tahdon edelle.

Lapsellako ei voi olla isää ilman parisuhdetta? Lapsen voi tehdä myös esim. ystävän tai muun lasta toivovan ihmisen kanssa. Lapsia muuten tehdään aina siksi, että _halutaan _ lapsia, ei koskaan epäitsekkäistä syistä.
 
Viimeksi muokattu:
Lapsellako ei voi olla isää ilman parisuhdetta? Lapsen voi hankkia myös esim. ystävän tai muun lasta toivovan ihmisen kanssa. Lapsia muuten hankitaan aina siksi, että _halutaan _ lapsia, ei koskaan epäitsekkäistä syistä.

Voihan sillä olla, mutta turhaa on hankkia väkipakolla lapsi palloteltavaksi. Tuskin se kaveriäiti ja -isä sitten asuisivat yhdessä ja lapsi saisi nähdä kumpaakin yhtä paljon ja vanhemmat olisivat tasavertaisia kasvattajia. Joku vuoroviikkosysteemi on lapselle aika rankka. Totta kai lapsia hankitaan aina siksi että niitä halutaan. Tai pitäisi ainakin hankkia, jotkuthan niitä putkauttaa vahingossakin. Mutta sen verran voisi haluissaan kyetä ajattelemaan, että minkälaisiin olosuhteisiin sitä lasta on haluamassa. Onko oikeasti itsellä sellaiset puitteet, mitä lapselle haluaa tarjota. Tottakai lapset selviävät ihmeellisissä olosuhteissa, mutta toisaalta tässä maailmassa on niin paljon pahoinvointia, että enempää ei tarvita.
 
Voihan sillä olla, mutta turhaa on hankkia väkipakolla lapsi palloteltavaksi. Tuskin se kaveriäiti ja -isä sitten asuisivat yhdessä ja lapsi saisi nähdä kumpaakin yhtä paljon ja vanhemmat olisivat tasavertaisia kasvattajia. Joku vuoroviikkosysteemi on lapselle aika rankka. Totta kai lapsia hankitaan aina siksi että niitä halutaan. Tai pitäisi ainakin hankkia, jotkuthan niitä putkauttaa vahingossakin. Mutta sen verran voisi haluissaan kyetä ajattelemaan, että minkälaisiin olosuhteisiin sitä lasta on haluamassa. Onko oikeasti itsellä sellaiset puitteet, mitä lapselle haluaa tarjota. Tottakai lapset selviävät ihmeellisissä olosuhteissa, mutta toisaalta tässä maailmassa on niin paljon pahoinvointia, että enempää ei tarvita.

Voivathan ne ystävyksetkin asua yhdessä tai vaikka naapurissa halutessaan. Toisaalta moni parisuhde päättyy nykyään eroon, eli lapset joutuvat silloinkin pallottelemaan kahden kodin välillä ja lisäksi kokevat vanhempiensa eron. Ei siis kauhean luotettava systeemi aina sekään.
 
Näissä neuvoissa, osassa siis, kiteytyy se että enää ei osata elää elämää jossa voi joutua ottamaan reitin a sijaan reittin b. Elämän voi elää niin monella tapaa ja onnellisena kun oppii luopumaan. Yleensä kun suljet yhden oven aukeaakin toinen ovi.

Toki voi aina jäädä sääliin itkemään omaa kurjuutta ja ehitellä mitä epätoivoisempia juttuja (kuinka moni haluaisi muuten että isä on joku satunnainen kännipano jota et ikinä saa tuntea tai edes tietää? ). Tuohon valitusvirteen kun lähtee mukaan sitä voikin sitten jatkaa koko loppuelämän. Tai sitten vaan ryhdistäytyä ja hakea elämälle toinen suunta ja päämäärä. Suomessa on mm. paljon lapsia jotka tarvitsevat n. "aikuiskaveria". Tai lapsia jotka tarvitevat sijoutuskotia. Heille soisi rakkautta - juuri tälläistä äidillistä mitä ap:kin voisi antaa. Ja voin vannoa, tuo elämään varmasti ihan yhtälailla upeita kokemuksia ja sisältöä kuin omakin lapsi.
 
Ei sitä vielä tiedä.... mun äiti sai minut 26-vuotiaana ja sitten paljon myöhemmin, eri miehen kanssa siskoni ja veljeni. Tuolloin äitini oli 39v ja 42v. 34 ei ole vielä ikä eikä mikään!:)
 
Voivathan ne ystävyksetkin asua yhdessä tai vaikka naapurissa halutessaan. Toisaalta moni parisuhde päättyy nykyään eroon, eli lapset joutuvat silloinkin pallottelemaan kahden kodin välillä ja lisäksi kokevat vanhempiensa eron. Ei siis kauhean luotettava systeemi aina sekään.

Mielestäni on eri asia lähtökohtaisesti hankkia lapsi, jonka vanhemmat eivät rakasta toisiaan ja halua jakaa kotia ja elämäänsä keskenään. Miksi he sitten lapsen haluaisivat jakaa? Miten se käytännössä onnistuu? Kuka päättää lapsen rokotukset, lääkitykset, päivähoidot ym? Aika vaikea on etukäteen paperilla sopia asiat pitkälle tulevaisuuteen. Avioliitto on kuitenkin perusolemukseltaan pysyvä. Pitäisi ainakin olla. Lähtökohtaisesti tilanne on se, että kaksi toistaan rakastavaa ja kunnioittavaa ihmistä haluavat lapsen ja uskovat sen yhdessä kasvattavansa. AINA voi tapahtua vaikka ja mitä, elämää ei voi ennustaa. Jos avioero tulee, niin lapsi aina kärsii. SIinä on vanhempien sitten vaan tehtävä kaikkensa, että lapsi kärsisi mahdollisimman vähän. Moni nuori, joka on tekemisissä poliisien kanssa, tulee yksinhuoltajaperheistä. Toki huonoja olosuhteita on myös ydinperheissä ja parempia uusioperheissä jne. Mutta mielestäni se, että haluaa hankkia lapsen, jolla lähtökohtaisesti ei ole sitä ydinperhettä, on väärin lasta kohtaan.
 
Mielestäni on eri asia lähtökohtaisesti hankkia lapsi, jonka vanhemmat eivät rakasta toisiaan ja halua jakaa kotia ja elämäänsä keskenään. Miksi he sitten lapsen haluaisivat jakaa? Miten se käytännössä onnistuu? Kuka päättää lapsen rokotukset, lääkitykset, päivähoidot ym? Aika vaikea on etukäteen paperilla sopia asiat pitkälle tulevaisuuteen. Avioliitto on kuitenkin perusolemukseltaan pysyvä. Pitäisi ainakin olla. Lähtökohtaisesti tilanne on se, että kaksi toistaan rakastavaa ja kunnioittavaa ihmistä haluavat lapsen ja uskovat sen yhdessä kasvattavansa. AINA voi tapahtua vaikka ja mitä, elämää ei voi ennustaa. Jos avioero tulee, niin lapsi aina kärsii. SIinä on vanhempien sitten vaan tehtävä kaikkensa, että lapsi kärsisi mahdollisimman vähän. Moni nuori, joka on tekemisissä poliisien kanssa, tulee yksinhuoltajaperheistä. Toki huonoja olosuhteita on myös ydinperheissä ja parempia uusioperheissä jne. Mutta mielestäni se, että haluaa hankkia lapsen, jolla lähtökohtaisesti ei ole sitä ydinperhettä, on väärin lasta kohtaan.

Totta kai on ideaalitilanne, jos lapsi syntyy rakastavaan ja kestävään parisuhteeseen ja kotiin, jossa molemmat vanhemmat asuvat. Se ei vain aina ole mahdollista. Silloin on valittava toisteksi paras vaihtoehto.
 
Sä selviät surun yli kun olet selvittänyt miksi sulle olisi niin tärkeätä saada se toinen lapsi.
Mitä lisäarvoa toinen lapsi tuo elämään ?
Onko lapsi ainoa tapa saada sitä mitä sä kaipaat? Tuskin ....
 

Yhteistyössä