KOSKA OLETTE OTTANEET KÄYTTÖÖN ?

Kävelytuoli on ollut noilla kaikilla n.6kk iästä alkaen. Kolme vanhinta tykkäsi kovasti huristella sellasella, mutta tää kuopus harvemmin. Ehkä kerran viikkoon ja vain siksi laitan siihen, että saan esim. pestä vessan rauhassa, ilman, että ipana tulee myrkkyjen kanssa läträämään =) Meillä onkin tuossa siis ihan uudenveroinen Emman kävelytuoli tarpeettomana, eli jos jotakuta kiinnostaa niin pistää yv:tä ;)
 
Meillä otettiin kävelytuoli käyttöön kun poika oli 4 kk.. alussa pieniä aikoja oli vain siinä, mutta niin tykkäs siitä että äkkiä ajat hieman piteni.
Oppi kunnolla istumaan jo 5 kk iässä ja siitä lähtien on kyllä paljon viihtynyt siinä, nyt 6kk ja menee tosi lujaa pitkin kämppää sillä ja haluais vaan koko ajan kävelemmään. Ja meilläkin kuiten poika on paljon lattialla myös ja osaa kontata myöskin. Eli olen siis huolehtinut myös siitä lattialla olosta, ettei hidastu kasvu vaiheet sitten tuon kävelemisen takia. Ja hyppy kiikkukin on, mutta siinä ei tykkää olla, kun pitää liikkeelle päästä.

Itse olen kyllä kokenut tuon kävelytuolin hyväksi ja saan silloin itsekkin jotain tehtyä, kun poika on siinä ja ei pääse siinä itseään loukkaamaan..kuten kontatessa koko ajan johonkin mihin ei tarvis mennä..
 
Varmista ihmeessä kyseisen hyppykiikun tai kävelytuolin ikä raja. Meillä on Emma-merkkinen hyppykiikku jota saa käyttää 4kk eteenpäin jos vaua jaksaa kunnolla kannatta apäättään. Kaverin hyppykiikku on Brion ja sitä ei saa käyttää kuin vasta 6kk eteenpäin, siinä oikein kielletäänp ienemmän laitto.
Meillä neuola lääkäri antoi luvan laittaa pojan 4kk tuohon Emman hyppykiikkuun kun on poika niin aktiivinen, sanoi kyllä ettei pitkää aikaa (alle puolivuotiasta korkeintaan 5minuuttia kerrallaan) ja heti jos pää roikkuu pois.

Tämmöiset ohjeet meille annettiin. Poika kyllä viihtyy tosi hyvin =)
 
meijän hyppykiikus ja kävelytuolis oli ikäsuositus kummassaki 6kk.esikoisen laitoin hyppykiikkuun n 7kk iässä ja kävelytuoliin 8kk iässä. kuopus 6kk mut en oo vielä laittanu, pikku hiljaa varmaan siirrytään niihin, ei meil kyl mikää kiirekkää niihin oo ku viihtyy hyvin ja kehittyy hyvin lattiallaki.
 
Oisko tuo ollut kuuden kuukauden tietämillä,
kun otettiin tuo kävelykärry käyttöön.
Kovasti tykkää sillä huristella pitkin kämppää.

Jos ei oltais tuommosta väkipakolla kaverilta saatu,
niin tuskin oltas ostettu. Mut onhan tuo nyt ihan kiva,
kun semmonen on.
 
poju oli vajaa 7kk kun otettiin kävelytuoli käyttöön.tosiaankin hyvä paikka olla silloin kun ite siivoo kylppäriä tai keittiössä ettei pääse joka laatikkoa penkomaan eikä ole jaloissa pyörimässä.aikansa siinä viihtyy ja sitten kun alkaa kitinä otan pois.niissä yleensä ikäsuositus joten sen mukaan kannattaa hankkia.
 
Meillä poika tais olla reilu 4kk kun kävelytuolia alettiin käyttää, hyppykeinusta ei piitannu (saatiin serkulta). Nyt kun poika on 9 kk tulee tosi harvoin enää laitettua, kun pääsee liikenteeseen kovasti jo muutenkin!
 

Yhteistyössä