Mulla alkoi vasta kun kohtu alkoi kunnolla kasvamaan...olisko ollut rv 12+, aivastaessa oli jo aikaisemmin, mutta toisaalta oli jo ennen raskautta.
Varaa itsellesi yksityiseltä varhaisultra. Jo mun laskujen mukaan 6+3 siellä nähtiin meidän vauvan sydän sykkimässä (menkoista 6+6 ja alkion koko oli tuolloin ultran mukaan 6+0).
Ymmärrän että pelottaa, itselläkin pelotti ihan kamalasti ja pelottaa hiukan edelleenkin. Mutta ainakin itse sain lohdun siitä, että oikeasti kyllä ihan kamalan paljon raskaudet poikkeavat toisistaan. Ja voithan vielä työterveydestä tai jostain junailla itsellesi kilpirauhasarvojen mittauksen. Itsellä oli hyötyä, koska todettiin vajaatoiminta. Jos en itse olisi ollut aktiivinen, ei meitin masuvauvan kanssa ehkä oltaisi nyt tässä...
Tsemppiä kovasti - jää vaikka kotiin lepäämään jos pelottaa niin paljon, että menee stressin puolelle. Itsellä sattui joululoma kreivin aikaan... :hug: