korviksista

mä kans
Jos nimenomaan lapsi haluaa sen korviksen, ei sukupuolen minusta pitäisi tehdä eroa. Minkäikäisen tytön antaisit ottaa? Jos poika todella haluaa korviksen, hän lienee myös riittävän varma itsestään ja tietoinen siitä etteivät ne ole pojilla kovin yleisiä. Niin että siitä vaan, jos perheessä sallittaisiin myös samanikäiselle tytölle.

Jos taas on jonkun muun kuin lapsen idea, ei tarvi laittaa vielä ollenkaan, jälleen sukupuolesta riippumatta.

Itselläni ei koskaan ole korvia rei'itetty, ei vain koskaan ole ollut sellaista halua ja kiinnostusta. Eikä ole tyttäretkään pyytäneet (8 ja 6v) kun ei korvikset ole kotoinen asia. Jos pyytäisivät, antaisin ehkä koululaiselle luvan ja toista kehottaisin varmaan odottamaan samaan ikään asti. Sitä nuoremmalle en ehkä antaisi lupaa juuri siksi, että itselläni ei ole mitään kokemusta korvisten käytöstä eikä esim. reikien alkuhoidosta, enkä haluaisi sellaista opetella alusta asti kovin pienen lapsen kanssa.
 
Meillä esikoistyttö halusi korviksia jo neljä vuotiaana, mutta sai ne vasta vuotta myöhemmin eli 5v. lahjaksi. Toinen lapsi on poika ja alkoi tahtoa korvista täyttäessään 8v. Nyt puolisen vuotta on kulunut, koska halusin varmistua, että todella haluaa sitä, eikä ole hetkellinen päähänpisto. Ja nyt olemme menossa ensi viikolla korua laittamaan.

Ei minunkaan mielestäni ole sukupuolikysymys, onhan meillä isilläkin korvis. :) Tosin tyttöihin kohdistuu ehkä enemmän ja aiemmin ulkopuolisia odotuksia tuollaisista jutuista...
 
mun mielestä hyvä periaate vois olla myös se, koska on itse riittävän iso hoitamaan korvistenvaihdot, pesut yms. Niitten kanssa kun saa kuitenkin olla tarkkana, ettei reijät tulehdu. Meillä nyt likat niin pieniä ettei oo vielä aikoihin ajankohtaista, mutta pikkusiskoni sai reijät muistaakseni joskus 8-9v ja pian reijät jo tulehtu ja oli niin ikävän näköiset ettei siskoa kiinnostanut koko homma vaan annettiin kasvaa umpeen. Otti sitten uudestaan vasta isommalla iällä, oisko ollu 15-16v tai sinnepäin. Nyt malttaa jo olla niitten kanssa huolellinenkin:)
 
Meillä tyttöni halus ja sai korvikset kun oli 2v2kk ja poika olis kanssa silloin halunnu, mutta päätimme vielä odottaa. Taas on alkanut puhua et haluais korviksen, mutta katsotaan nyt, ikää 4v1kk.
Likalla ikää 4v1kk ja mitään ongelmia ei korviksien kanssa ole ollut, itselläni on korvikset laitettu 6v ennen kouluun menoa.
 
Kysymys
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.01.2005 klo 13:59 tuplis2 kirjoitti:

Miksi ihmeessä tytölle on laitettu korvikset, mutta pojalle ei vaikka poikakin olisi halunnut? :eek: Vaikuttaa siltä että pidät lapsia eri arvoisina. :/ Minä en voisi tehdä samoin koska lapseni tyttö ja poika ovat minulle saman arvoisia.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.01.2005 klo 15:35 Kysymys kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.01.2005 klo 13:59 tuplis2 kirjoitti:
Meillä tyttöni halus ja sai korvikset kun oli 2v2kk ja poika olis kanssa silloin halunnu, mutta päätimme vielä odottaa. Taas on alkanut puhua et haluais korviksen, mutta katsotaan nyt, ikää 4v1kk.
Likalla ikää 4v1kk ja mitään ongelmia ei korviksien kanssa ole ollut, itselläni on korvikset laitettu 6v ennen kouluun menoa.
Miksi ihmeessä tytölle on laitettu korvikset, mutta pojalle ei vaikka poikakin olisi halunnut? :eek: Vaikuttaa siltä että pidät lapsia eri arvoisina. :/ Minä en voisi tehdä samoin koska lapseni tyttö ja poika ovat minulle saman arvoisia.

Varattiin pojalle aika ja kun mentiin laitattamaan korvista ei halunnutkaan. Enkä pidä lapsiani eriarvoisina vaan yhtä lailla samanarvoisina.
 
Hohhoijaa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.01.2005 klo 13:19 ääti kirjoitti:
Mielestäni korvishömpötys on äidin korvien välissä. Lapset ei sellaista osaa kaivatakkaan.... Jos äiti ei nuita asioita puhelis, niin lapset ei osaisi edes pyytää.
Vai ei osaa kaivata! :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: Meillä ei puhuttu sanallakaan ja silti tyttö halusi korvakorut alle 4-vuotiaana.
 
justiinsa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.01.2005 klo 13:49 Hohhoijaa kirjoitti:

Tietenkin lapset haluaa ja tahtoo ihan kaikkea koko ajan.
Eri asia pitääkö ne kaikki tahtomiset toteuttaa! Huhhuh!
 
Joopajoo

Ei ainakaan meillä eikä varmasti monessa muussakaan tapauksessa ole korvishömpötys äidin korvien välissä. \|O \|O \|O Meiän poika halusi korviksen 6-vuotiaana kun kaverillakin oli. Kotona ei oltu puhuttu mitään korviksen laitosta.
 
Joopajoo
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.01.2005 klo 23:16 justiinsa kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.01.2005 klo 13:49 Hohhoijaa kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.01.2005 klo 13:19 ääti kirjoitti:
Mielestäni korvishömpötys on äidin korvien välissä. Lapset ei sellaista osaa kaivatakkaan.... Jos äiti ei nuita asioita puhelis, niin lapset ei osaisi edes pyytää.
Vai ei osaa kaivata! :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: Meillä ei puhuttu sanallakaan ja silti tyttö halusi korvakorut alle 4-vuotiaana.
Tietenkin lapset haluaa ja tahtoo ihan kaikkea koko ajan.
Eri asia pitääkö ne kaikki tahtomiset toteuttaa! Huhhuh!
Nyt ei ole kysymys siitä tartteeko lapsen saada kaikkea, vaan siitä että osaavatko pyytää korviksia jos äiti ei niistä lapselle kerro. :headwall: :headwall:
 
Justiinsa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.01.2005 klo 00:35 Joopajoo kirjoitti:

No saiko teidän tenavat korvikset kun tahtoivat??
Lueskelin kaikki viestit, ja ainakin kahdessa oli tenavat tahtoneet ja saaneet tahtonsa läpi. Ja eräälle luvattiin 'vasta' 3,5-vuotiaana :attn:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.01.2005 klo 15:20 Justiinsa kirjoitti:

Mitä vit*ua se sinulle kuuluu kenen lapsi saa korvikset ja kenen ei. Mene muualle haastamaan riitaa, johonkin missä on muitakin yhtä lapsellisia kuin sinä. :headwall: :headwall: \|O \|O \|O

Justiinsa
Jaaha, olin siis oikeassa. Ei ihme ettei lapsille enää riitä mikään, koko ajan ollaan mankumassa jotain ja kun vanhemmat eivät kestä lapsen pettymystä, annetaan kaikki periksi.
Pääsee helpommalla kun ei tarvitse kuunnella kiukkua ja parkua :p
 
[
Mitä vit*ua se sinulle kuuluu kenen lapsi saa korvikset ja kenen ei. Mene muualle haastamaan riitaa, johonkin missä on muitakin yhtä lapsellisia kuin sinä. :headwall: :headwall: \|O \|O \|O

[/quote]

Tämähän se olikin äärimmäisen sivistynyttä puhetta. Oikein huomaa, kuinka kypsä ihminen siellä kirjuuttelee. On ihan selvästi oppinut ottamaan palautetta vastaan.
Mielestäni sinulta kysyttiin ihan asiallinen kysymys. Koitahan käyttäytyä. :hug:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.01.2005 klo 21:16 Vierailija kirjoitti:
[
Mitä vit*ua se sinulle kuuluu kenen lapsi saa korvikset ja kenen ei. Mene muualle haastamaan riitaa, johonkin missä on muitakin yhtä lapsellisia kuin sinä. :headwall: :headwall: \|O \|O \|O

Tämähän se olikin äärimmäisen sivistynyttä puhetta. Oikein huomaa, kuinka kypsä ihminen siellä kirjuuttelee. On ihan selvästi oppinut ottamaan palautetta vastaan.
Mielestäni sinulta kysyttiin ihan asiallinen kysymys. Koitahan käyttäytyä. :hug:

[/quote]

Mitä minulta kysyttiin? :eek: Tarkoitin viestini nikillä Justiinsa kirjoittaneelle joka yrittää taas haastaa riitaa. Olen erittäin kypsä ihminen ja tiedän että on jokaisen oma asia laitetaanko korvikset vai ei, nikillä justiinsa kirjoittanut ei tunnu vielä tietävän.
 
Yhteistyössä