Yleinen suositus taitaa tosiaan olla, että rasvatonta maitoa, oli se sitten tavallista tai hylaa. Maidon rasva kun on eläinrasvaa ja siten lähtökohtaisesti epäterveellisempää kuin kasvisrasva. Näkemys on, että juuri tuota eläinrasvaa tulee muutenkin piilorasvoina päivän mittaan liikaakiin. Joten sikäli lapselle mieluummin rasvaa juuri esim. rypsiöljylisänä, jossa rasvahappokoostumus on parempi. Mutta ihan sama suositus pätee aikuisellekin, joten ei siinä mitään ihmeellistä. Lapsi on vain siinä mielessä otollinen, että voi heti alkuunsa totuttaa ns. terveellisempiin elämäntapoihin eikä tarvitse oppia pois niistä epäterveellisistä niin kuin meidän aikuisten.