Meillä muuten kanssa ollut pari kolme yötä sellaisia,että poika 8kk nukkuu about klo 21-01/22-01.30 välisen ajan,jonka jälkeen aloittaa huudon. Maito n.1 dl auttaa,nukkuu sen jälkeen taas pari kolme tuntia. Eli öisin herää n.2 krt.Hampaita on 3 alhaalla kokonaan esillä,4:s pilkottaa,ja ylhäällä 2 etuhammasta on selvästi näkyvissä ja vieressä sitten ikenet punoittaa/on turvoksissa.Aiemmin kun alettiin antaa iltapuuro,niin nukkui yhtäsoittoa n.klo 21-esim 04.Jotenkin kun haluaisi eroon tuosta yösyötöstä,kun poju muutenkin jo isokokoinen.
Meillä kanssa syyskuun alussa oli korvatulehdus,saatiin Amoxion- kuuri siihen,jälkitarkastus oli n.2-3 vkon päästä kuurin lopetuksesta,jolloin korvat todettiin puhtaiksi/terveiksi. Nyt sitten myöhemmin talvella,olikohan marraskuulla pyysin lääkäriä tarkistamaan pojan korvat ihan vaan, ettei mitää oisi niissä ainakaan,niin sillä kerralla lääkäri sanoi että pojan korvat ovat "täynnä"vaikkua,puhdisti niillä tikuilla,antoi Removax- tippapullon,ja pyysi seur.aamuna tulemaan aamuvastaanotolle korvahuuhteluun.Siellä käytiin ja sama lääkäri vielä tarkisti korvat todeten ne puhtaiksi ja terveiksi.
Mietin vain että voisiko tuo yöheräily meillä johtua noista hampaista,jotka on puhkeamassa vai mikähän on? Yskä ja pieni nuha,jotka ei kokoajan vaivaa, on myös tullu pikku-ukolle nyt viime päivinä.. Yks päivä olin katsovinani,että poika haroisi vas.korvaa,mutta siis voiko korvakipukin johtua siis kun tulee hampaita?
Nooh,tulipas stoori...sekalainen sellainen :ashamed: