Koronapotilaista menehtyy Helsingissä joka kolmas

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Taas herää kysymyksiä siitä, että mitä täsmälleen tarkoitetaan "koronapotilaalla"? Koronan vuoksi sairaalahoidossa? Vai mikä se määritelmä on?

On sulla joku ongelma lukemisessa. Korona on ollut pääsyy hoitoon hakeutumisessa, korona aiheuttaa siis hengenahdistusta ja rintakipuja.
Ei ole mennyt hoitoon esim. lonkkamurtuman takia ja sen jälkeen olisi todettu siinä sivussa myös korona.

Kopio linkistä:
Helsingin sairaalan johtajalääkärin Laura Pikkaraisen mukaan iäkkäistä koronan vuoksi hoitoon tulleista sairaalapotilaista menehtyy nyt noin kolmannes, kun aiemmin tänä vuonna osuus oli 10 prosenttia.
 
Koronaan on
olemassa toimiva lääke, joka otetaan taudin alkuvaiheessa, sen nimi on IMERVEKTIINI
Reseptilääke, mutta lääkäri kirjoittaa reseptin.
Todettu ja käytetty monissa maissa hyväksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
"Kun 80 vuotta täyttäneistä kolme rokotusta on 92 prosentilla helsinkiläisistä, niin viime viikolla perusterveydenhoidon vuodeosastolla olevista potilaista 35 prosentilla oli vajaa rokotussuoja tai ei rokotuksia, Pikkarainen katsoo tilastoista."

Eli 65% vuodeosastolla olevista oli TÄYSIN rokotettuja. Siinä meillä toimiva rokote.
 
Tätä minäkin ihmettelin. Tai siis en ihan ymmärtänyt, että mitä tällä yritetään sanoa. Sen kyllä siis ymmärrän, mitä lauseessa lukee, mutta jos ovat tulleet muun syyn kuin koronan takia, niin eihän tuosta voi käsittääkseni johtopäätöksiä vetää. Ymmärtääkseni väittämä toimii samalla logiikalla kuin "koska järvet jäätyvät, lehdet tippuvat puista" - eli ongelmana on, että kahdesta yhtäaikaa läsnä olevasta tosiasiasta ei voida johtaa syy-seuraussuhteita. Toki rokotteiden puolesta olisi mukava ajatella näin, mutta kestääkö kriittistä tarkastelua?
 
"Kun 80 vuotta täyttäneistä kolme rokotusta on 92 prosentilla helsinkiläisistä, niin viime viikolla perusterveydenhoidon vuodeosastolla olevista potilaista 35 prosentilla oli vajaa rokotussuoja tai ei rokotuksia, Pikkarainen katsoo tilastoista."

Eli 65% vuodeosastolla olevista oli TÄYSIN rokotettuja. Siinä meillä toimiva rokote.
Tämä kaltaiset kommentit pistävät ihmettelemään, miksi on pakko julkisesti todistella että matematiikka ja todennäköisyydet ovat itselleen täyttä hepreaa....

Joulu-helmikuussa tieltä suistuvista autoista pitkälti yli 90% on käyttänyt talvirenkaita! "Siinä meillä toimivat renkaat"?
 
Todistelen kuule ihan vaan sitä että rokote ei ole erityisen hyvin toimiva. Ja se on fakta. Se on ihan sama silloin että onko sinulla pienempi todennäköisyys joutua sairaalaan jos olet rokotettu, mutta fakta on se että ei se rokote erityisen hyvin toimi.

Ja olipa muuten taas harvinaisen bacga vertaus. Onnittelut epäonnistuneesta vertauksesta.
 
Ei sinulla ole valmiuksia sellaista todistella.
 
Todistelen kuule ihan vaan sitä että rokote ei ole erityisen hyvin toimiva. Ja se on fakta. Se on ihan sama silloin että onko sinulla pienempi todennäköisyys joutua sairaalaan jos olet rokotettu, mutta fakta on se että ei se rokote erityisen hyvin toimi.

Ja olipa muuten taas harvinaisen bacga vertaus. Onnittelut epäonnistuneesta vertauksesta.
Sehä oli täysin sama sun vertauksen kanssa. Aiheena vain talvirenkaat.
 
ne monisairaat vanhusket kuolevat infektioon. Oli se korona, noro, flunssa tai virtsatietulehdus. Valitettavasti silloin kun on vanha ja sairas, mikä tahansa terveelle nuoremmalle ihmiselle lievähkö infektio on usein kohtalokas.
 
Yhteistyössä