Koronapeli kovenee

Kun tosipaikassa resurssit loppuvat kesken, tulee esiin valtioiden todellinen karva - otetaan huijjaamalla tai väkisin. En pidä edes koronasotaa mahdottomana jossakin päin maailmaa. Suomen ministerit ja viranomaiset kertovat kansalle ja hoitajille tilanneensa lisää suojaimia - se ei tällä hetkellä todellakaan tarkoita, että niitä myös saataisiin.

Turkki kaappasi espanjalaisten tilaamat ja maksamat hengityskoneet.

Turkki on pysäyttänyt lentorahdin, joka sisälsi Espanjan Kiinasta tilaamia hengityskoneita. Espanjaan matkalla ollut lentorahti teki viime lauantaina välilaskun Ankarassa, eivätkä Turkin viranomaiset ole päästäneet lentoa jatkamaan matkaansa.

Lentorahdin oli tarkoitus tuoda Espanjaan 150 hengityskonetta koronaviruksen takia kriittisimmässä tilanteessa olevien sairaaloiden käyttöön. Lento on kuitenkin ollut jo kuusi päivää jumissa Ankarassa. On hyvin mahdollista, ettei lentorahti koskaan saavu määränpäähänsä Espanjaan.

Espanjan ulkoministeri Arancha González Laya sanoi perjantaina lehdistötilaisuudessaan, että Turkki on todennäköisesti ottanut kyseiset hengityskoneet omaan käyttöönsä.

Espanja on maksanut Kiinalle kolme miljoonaa euroa 150 hengityskoneesta.
Ulkoministeri González Laya ja Espanjan terveysministeri Salvador Illa ovat kertoneet keskustelleensa asiasta useaan otteeseen Turkin kanssa, mutta ilman tulosta


USA osti setelinippuja heiluttelemalla Ranskaan lähdössä olleet suojaimet.

Kone oli ranskalaisviranomaisten mukaan juuri lähdössä, kun kentälle ryntäsi joukko amerikkalaisia ostajia. He tarjosivat kolme kertaa korkeampaa hintaa kuin ranskalaiset.

– He tulivat koneen viereen setelinippuja heilutellen, kertoo Grand Estin aluehallinnon johtaja Jean Rottner RTL:lle. Amerikkalaiset onnistuivat ”kaappaamaan” useiden miljoonien kappaleiden erän kasvosuojuksia.

Rottner ei suostunut kertomaan kenelle kentälle rynnänneet henkilöt työskentelivät. Terveysviranomainen, joka oli mukana järjestämässä suojatarvikkeiden ostoa Kiinasta sen sijaan paljasti, että ryhmä työskenteli Yhdysvaltojen keskushallitukselle.


 
Turkki pitäisi potkia ulos Natosta ja EU:n lopettaa miljardien tunkeminen sinne pakolaisten takia, joita he itse ajavat Syyriasta lähtemään.

USA taas toimii kuten toimii. Yleensä eniten maksava saa haluamansa ellei toimi kuten Turkki.
 
vierailija
Turkki pitäisi potkia ulos Natosta ja EU:n lopettaa miljardien tunkeminen sinne pakolaisten takia, joita he itse ajavat Syyriasta lähtemään.

USA taas toimii kuten toimii. Yleensä eniten maksava saa haluamansa ellei toimi kuten Turkki.
USA ei maksa, vaan käyttää jotain poikkeusajan kauppasulkua mm. 3M hengitysmaskien kanssa, jotka omistaa yhdysvaltalainen yritys, mutta valmistetaan Kiinassa. Se on kieltänyt toimittamisen myös mm Saksaan ja Kanadaan.
 
vierailija
Ainakaan on tyrha tän jälkeen puhua kansalaisille mitään hamstruksesta :/
Koska saadaan eka pilakuva, missä tavikset taistelee vessapaperista ja päämiehet hengitysmaskista silleen köydenvetomaisesti.
 

Yhteistyössä