Kolme viikkoa flunssassa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Flunssankourissa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
F

Flunssankourissa

Vieras
Olen ollut nyt noin kolme viikkoa pahassa flunssassa. Alkoi 2.4 pahalla yskällä ja samalla nousi kuume, joka kesti perjantaihin asti. Korkeimmillaan oli 38,3 astetta. Sitten tuli muut flunssan oireet. Lauantaina jouduin lentämään ulkomaille ja sunnuntaina kuume nousi taas tuohon 38. Maanantaina kuitenkin oli jo laskenut. Luulin jo aluksi että flunssa alkaisi parantua mutta 13.4 paheni ja nenä meni todella tukkoon. Siitä asti en ole saanut nukuttua öisin kuin korkeintaan 5 tuntia. Kuume nousi takaisin keskiviikkona ja oli siinä 38 asteella kolmisen päivää. Nyt enää lämpöä mutta nenä todella tukossa. Yhtenä yönä alkoi korvaa särkemään todella paljon mutta sen jälkeen ei ole särkenyt kuin vähän satunnaisesti. Nenätippoja käytin jo tuolloin flunssan alussa mutta lopetin sen 10 päivän jälkeen, mikä siinä onkin ohjeessa että vain tuon ajan saa käyttää. Nyt olen laittanut yötä vasten nenäsumutetta, jotta saisin edes hieman nukuttua. Lisäksi aloitin eilen duact kuurin, jota kokeilen nyt pari päivää. Hetkellisesti ehkä on helpottanut oloa. Kävin lääkärissä keskiviikkona mutta sanoivat vain että on tavallinen flunssa. Pitäisikö nyt kuitenkin käydä uudestaan lääkärissä? Yskä ei ole enää ihan niin paha mutta sitäkin esiintyy kuitenkin...
 
Kysymyksestä päättelin, että kysyjä on aikuinen. Samanlaisia oireita on toki lapsipotilaillakin ja paljon virusinfektioita on epidemialuontoisesti tällä hetkellä liikkeellä, mutta aikuisilla usein virusinfektioiden jälkitaudit ovat vähän eri tyyppisiä kuin lapsilla. Siksi kehottaisin sinua hakeutumaan lääkärin vastaanotolle, mikäli kuume nousee uudelleen. Limakalvo-oireet kuten tukkoisuus ja korvien vihlominen voivat sekä lapsilla että aikuisilla jatkua esim RS-virusinfektion jälkeen jopa viikkoja eikä niihin auta muu kuin käyttämäsi oireenmukainen lääkitys.

Kaija Hartiala
LKT, lastentautien erikoislääkäri
 

Yhteistyössä