Palestiinalais te rr or isteja kehotettiin ra iska amaan sek suaalinen vä ki valta oli osa suunnitelmaa
ARTTU RINTANEN
JULKAISTU 03.12.2023 | 23:58
PÄIVITETTY 03.12.2023 | 14:37
HA MA S, ISRAEL
Professori ihmettelee YK:n vaitonaisuutta palestiinalaisten se ksu aaliri koksista.
Israelin asevoimat on saanut kuulusteluissa lisätietoa H am asin toimista lokakuun 7. päivän iskujen aikana. Tietojen mukaan se ksu aali nen vä k ivalta ja rais kau kset olivat oleellinen Ha mas in suunnitelmaa. Asiasta uutisoi The Times.
Yksi Ha masin raaimmista iskuista kohdistui Negevin autiomaassa järjestettyyn musiikkifestivaaliin. Yksi osallistujista oli Yoni Saadon, joka selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä.
Saadon kertoo todistaneensa iskun aikana lukuisia ra isk auk sia H am asin te rro ristien toimesta.
Näin kauniin enkelikasvoisen nainen, jota kahdeksan tai kymmenen taistelijaa hakkasi ja rai sk asi. Hän kiljui lopettakaa, jos kerran kuolen joka tapauksessa, niin ta ppakaa minut. Kun he lopettivat, yksi heistä am pui naista päähän, Saadon kertoo
Tämän jälkeen Saadon kertoo nähneensä, kuinka eräs nainen yritti estää paleatiinalaisia riisumasta häntä. Palestiinalaiset heittävät hänet maahan ja katkaisivat hänen kaulansa lapiolla.
Saadonin ei ole näkemänsä kanssa yksin. Terapeutti Bar Yuval-Shanin mukaan te rro ristien suorittamilla rai ska uk silla on lukuisia silminnäkijöitä.
Israelin poliisi onkin käynnistänyt laajimman seks uaal iriko stutkinnan maan historiassa. Poliisi on kerännyt tuhansia silminnäkijälausuntoja, valokuvia ja videoita, joista osa on järkyttävyydessään omaa luokkaansa
Tutkintaa johtavan poliisikomentaja Shelly Harushin mukaan materiaalissa esiintyy esimerkiksi vauvoja ja lapsia, joiden lantiot ovat murtuneet lukuisista ra iska uksista. Ha mas in itse kuvaamilla videoilla taas näkyy lukuisia riisuttuja naisia.
Myös ruumiita keränneet ovat raportoineet, että monet naiset oli riisuttu alasti ja heidän sukupuolielimensä olivat veren peitossa.
On selvää, että sek suaa lirikokset olivat osa is kujen suunnittelua, ja niiden tarkoitus oli pelotella ja nöyryyttää ihmisiä, Harush tiivistää.