Kolme lasta takapenkillä, miten istuimet?

Alan nyt heräillä ajatukseen, että pikkukolmoselle voisi jossain vaiheessa hankkia turvakaukalon, laskettuaika on kesäkuun alussa.

Mihin järjestykseen istuimet on käytännössä järkevintä takapenkille laittaa, kuka tulee keskelle: 6-vuotias, 4-vuotias ja vauva? Vanhimmalla on selkänojallinen korokeistuin ja keskimmäisellä turvaistuin. Vauvalle tulisi sitten jonkinlainen kaukalo.

En ole vielä yhtään perehtynyt, minkälaisia turvakaukaloita vauvoille nykyään myydään, mutta sen verran olen ajatellut, että jos se olisi ilman telakkaa (onko sellaisia edes enää nykyään), niin se olisi helpompi tarpeen tullen laittaa myös esim. mummun autoon.
 
Meillä isommilla oli molemmilla jo turvavyöistuimet Gragon rally sportit ja siiten vauvalle ostettiin se jalustallinen gracon acta.. jotain.
Jalustalla saatiin kaukalo hieman ylemmäksi penkistä, joten tämä arsenaali mahtui takapenkille.

Vaikka kaukalo on jalustallinen, sen voi kiinnittää autoon myös ilman sitä jalustaa. Joten kiinnittäminen toiseenkin autoon on helppoa.

Jalustaa ja isofix kiinnitystä ei kannata sekoittaa keskenään.

muoks.
Ja meillä kaukalo oli keskellä.
 
Kaverilla on 1,2 ja 3 vuotiaat: reunoilla on turvaistuimet ja keskellä kaukalo.
toki jos ja kun kaukalon haluaa keskelle se edellyttää sen että keskellä on kolmipistevyö!

toinen kaveri odottaa kolmosta ja käskytti ukon vaihtamaan 7 henkiseen autoon ettei tarvi sulloa kaikkia lapsia istuimineen kuin sillejä suolapurkkiin.

Toki varmaan vanhimmankin saa keskelle siinä tapauksessa että keskellä on vain vyötärövyö? eikös nyt 6 vuotiaan saa pian siirtää normaaliin korokkeeseen/ ilman istuinta matkustamaan? :)
 
Sittenhän tuo jalusta onkin kätevä, jos kaukalon kerran voi tarpeen tullen kiinnittää ilman sitäki. Kuvittelin, että on joko-tai. :)

Kyllä siinä keskellä pitäisi kai olla kolmipistevyö, täytyypä oikein tarkistaa. Mieskään ei ollut ihan 100% varma kun tuossa siltä kysyin. :LOL:

Toistaiseksi tuolle 6-vuotiaalle on kyllä ollut hyvä se selkänojallinen korokeistuin, mutta kaipa sitä kohta voisi siirtää pelkälle korokeistuimelle. Pituutta on nyt noin 115 cm, että luulen olevan kuitenkin parempi vielä jonkin aikaa, että joku koroke on peffan alla.
 
Meillä kolmas tulossa ja vauva tulee sijoittumaan keskelle. Reunoilla 6v ja 5v turvavyöistuimissa. Tokihan sijoitteluun vaikuttaa auto ja istuimet. Meillä Ford C-max ja istuimet Britax kid, Britax kidplus ja tuleva kaukalo on Britax baby-safe plus turvavyötelakalla. Tuo Britaxin telakka on kapeampi kuin Gracon vastaava ja siksi päädyttiin tuohon.

Lain mukaanhan alle 135cm pituisella pitää olla ikänsä ja kokonsa mukainen turvalaite. Eli 6v ei voi olla ilman koroketta!
 
Meillä kolme takapenkillä. Kaksospojat 4-v reunoilla. Maxi Cosi Rodi (?) tai jokin senniminen turvavöhin kiinnitettävä. ja kasvot tietenkin jo eteenpäin. Joku Aerofix (?) eli ilmatyynyin pehmustettu versio v, 2011. Pojilla oli Maxi Cosi Cabriofixit eli telakoituvat vauvana, mutta tyttö keskellä nyt Maxi Cosi Citi kaukalossa, kun keskellä ei Isofix-alustaa. Pojilla oli aiemmin Maxi Cosi Tobi-istuimet. Olen ollut tosi tyytyväinen ko. tavaramerkkiin. Huom ! en edusta... Olen tilannut netillä Saksasta tai Hollannista. Hinta todella paljon edullisempi.
 
Onpas ajankohtainen ketju. Meillä kolmas pian tulossa ja istuinasiaa ei olla vielä suunniteltu kokeilumielessä mitenkään! Ja mitkäs istuimet noilla isommilla onkaan.. Maxicosin joku isofix-malli toisella ja toisella Britaxin vyöistuin. Enkä tiedä mahtuuko Gracon telakka keskelle niiden väliin.. Eli tuo että Britaxilla on kapeampi kaukalomalli, oli ihan tervetullut tieto! Jos niin käy että Gracon telakka ei noiden istuinten väliin mahdu. Vaihtoehtona on toki kokeilla vyöistuinta keskelle, isofixiä ei keskipaikalla taida olla. Tuleehan se edullisemmaksi ostaa uusi kaukalo kuin uusi auto.. :D
 
Ajankohtaista tosiaan! Meillä on myös vannottu Maxi-Cosin nimeen. Käytössä ollut Cabrio-kaukalo ja selkämenosuuntaan istuin Mobi on jo myyty pois, mutta edelleen käytössä Rodi xp pian 5-v:lla ja Tobi 3-vuotiaalla. Cabrio myytiin pois siksi ku ajateltiin, että ostamme kolmannelle jalustalla sen Cabriofixin tutuilta. Nyt vaan heräs pelko, että onko se jalustallinen nyt sit vain isofixillä?? Kääk! Mä ku ajattelin, että isommat istuu reunoilla ja "heitän" vauvan sit sinne keskelle vaan.

Ja juu ei viittis tosiaan autoa heti lähtee vaihtamaan vauvan takia ku ei toi mikää ikäloppu ole, ihan tilava auto on ku se on se bemarin kaikkein isoin farmari mut ku noi turvaistuimet vie vaan sen oman tilansa niin hankalaahan tämä silti on. Tietty, jos Tobissa (turvaistuin 9-18kg) laittaa 3-vuotiaan keskipenkille niin se menee niinkin ok siihen saakka että hänenkin pitää siirtyä vyöistuimeen. Se vyöistuin on nimittäin hankala kun yrität laittaa vöihin keskipenkkiläistä.. Ja siks toisekseen en heti haluaisi noita kahta isompaa (pojat) vierekkäin.
 
Mitenköhän meillä käy kolmannen istuimen kanssa, kun keskipaikalla on vain lantiovyö... Tosin meillä on siihen sopiva istuin, mutta isommat lapset ovat siitä jo kasvaneet ulos, viimeistään siinä vaiheessa kun kolmas syntyy. Sitten kun vauvan voi siirtää kaukalosta turvaistuimeen, niin ongelmaa ei enää ole, hän pääsee siihen keskipaikalle. Voiko 6-vuotiaan laittaa etupenkille vyöistuimessa, vaikka autossa on airbag? Selin ei tietenkään voi, mutta entäs tuossa vyöistuimessa?
 
Mädchen Kaukalon telakan saa kiinni jopa kolmipistevyötä tukevammin kiinni lannevyöllä. Siis jos on sellainen telakka, jonka voi kiinnittää (myös) turvavöillä. Eli lähtisin etsimään nyt kaukalo+turvavyötelakka - yhdistelmää, joka mahdollisimman joustavasti sopii teidän autoon. Telakkaan se vauvan "heittäminenkin" on helpompaa, kun ei tartte vöiden kanssa tupeksia.
 
Mädchen olen käsittänyt, ettei alle 12-vuotiasta lasta saa laittaa etupenkille istumaan jos on airbag. Eli vaikka olis jo isompi lapsi voi turvatyyny lauetessaan tehdä pahaa jälkeä lapselle. Moni tuntuu luulevan, että vain selkämenosuuntaan istuin on kielletty airbag-paikalla edessä.

Ei teillä ole tietoa siitä, että jos on isofix-jalusta niin saako sitä turvavöillä myös kiinni?
 
Gracon telakan voi kiinnittää ainakin 2-pistevöillä. Se meille tulee ilmeisesti keskipaikalle tulevalle vauvalle ja toisessa reunassa on kuopus BeSafe izi combissa selkä menosuuntaan. Esikoinen on ilman turvaistuimia. :D (Täyttää kesällä 15v.)
 
Viimeksi muokattu:
Huldis, tuota Gracoa mä juuri tässä vilkuilin. Oli ainoa jossa sanottiin, että voidaan kiinnittää 2-pistevöillä. Se meille siis tulee. Kuopuksen entinen kaukalo olisi muuten ollut hyvä vielä, joten nyt täytyy ylipuhua mies uuden kaukalon hankintaan ;)
 
Me ei löydetty kuin tila-auto mihin sopi kolme lasta takapenkille istuimineen.
Nyt sit on galaxy missä on kaksi integroitua istuinta 10-36kiloselle niin keskellä on pienin gracon duolocig II:sessa jonka saa kiinni isofixillä tai turvavyöllä. tätä istuinta suosittelen jos ei ole odottamassa selkämenosuuntaan isompi istuin, tähän sopii pitkään.
nyt vaan joutuu vaihtamaan auton kun tuo ei ole suunniteltu umpihanki ajoon mitä joutuu harrastamaan suurimman osan talvesta.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä