***KOLMATTA LASTA KAIPAAVAT***

sleeping
Alkuperäinen kirjoittaja hellu77:
Alkuperäinen kirjoittaja Niiskunen:
Alkuperäinen kirjoittaja sleeping:
Hei!
Asuuko kukaan teistä täälä pääkaupunkiseudulla? Miten muut suhtautuu siihen, että yritätte tehdä kolmatta lasta? Siis jos olette edes jollekin kertonut asiasta. Musta vaan tuntuu että kaikki kattoo kieroon kun olen joskus sanonut, että ehkä haluaisin vielä kolmannen lapsen. KAIKILLA ystävilläni on joko yksi tai kaksi lasta eikä kolmannesta puhu kukaan. Muutenkin kun kattoo ympärille, näkyy ihmisiä vain korkeintaan kahden lapsen kanssa. Tai sitten ihmiset ajattelee, että haluaisin kolmannen lapsen vain sen takia, että haluaisin tytön. Kyllä mä oikeesti haluan kolmannen lapsen, oli se sitten tyttö tai poika. Mä en ole kuin yhdelle kertonut, että me nyt oikeesti kolmatta yritetään, mutta mietimpä vaan niiden reaktioita sitten jos plussa tulee ja menen heille kertomaan. Omat vanhempanikin ja miehen vahemmat saattavat myös olla hiukan sanattomia... Kysyin siksi, että onko kukaan teistä pääkaupunkiseudulta, kun luulen, että jossain muualla on "normaalimpaa" tehdä enemmän kuin kaksi lasta.
Täähän oli vähän niinkuin mun suusta. Muutamalle kaverille olen sanonut, että yritettän kolmatta. Kaikilla suu loksahtanu auki ja ovat kysyneet että haluatko sä varmasti lisää. No joo tiedän olen aamusta iltaan näiden kaa aika yksin. Mutta silti haluan lisää. Olishan se kiva, jos vaikka yks tyttö taloon saataisiin. (minun lisäksi)
Täällä pääkaupunkiseudulla oikeesti taitaa olla enimmäkseen yks tai 2 lapsisia perheitä. ainakin, ku puistossa oon käyny. :)
M olen ajatellut asian niin, että ihan sama mitä muut ajattelee, kolmannen haluan. :)
Molemmat vastaukset kuin minun suustani! Oma äitini varmaan "pyörtyy" jos kolmanen saamme :snotty: Me asutaan uudellamaalla, ja täälläkin enempi näitä 1-2lapsen perheitä. Kavereilta joskus olen noin ohimennen kysellyt et mitäs tuumaisitte kolmannesta?? Eivät ymmärrä, ei... Joskus olen itsekin miettinyt et mistä tää kumpuaa halu saada vielä se kolmas? Välillä tuntuu et hermot ei riitä noihin kahteen poikaankaan ja sitten haluan vielä yhden lisää :whistle: No, täytyy myöntää et itsellä ois haaveissa kyllä se tyttö.... Ja äh, en mä tiedä... Mä vain haluan kovasti jos se meille vielä suodaan.

Kysynpä vielä että minkäikäisiä olette??????????????
Minä olen 26 vuotias, mieheni 27. Välillä tuntuu, että oishan tässä aikaa vaikka käydä töissäkin ennen kuin kolmas hommattais, mutta ei... mulla on tuo diabeteskin ollut jo niin monta vuotta että senkin takia ryhdyttiin tähän hommaan jo nyt. Onhan lapsista sitten seuraa toisilleen.
Mä olen ajatellut tän asian itse niin, että koska me molemmat miehen kanssa ollaan kolmilapsisesta perheestä niin EHKÄ siksi mekin halutaan kolme lasta. Nää meidän ystävät, joil on yksi tai kaksi lasta on kaikki myös pienemmistä perheistä.
Mä olen miettinyt useasti että olen hullu kun haluan vielä kolmannen noiden kahden rasavillin lisäksi. Hermoja kiristellään, mutta onhan nuo myös niin ihania :heart:
 
Niiskunen
Alkuperäinen kirjoittaja hellu77:
Alkuperäinen kirjoittaja Niiskunen:
Alkuperäinen kirjoittaja sleeping:
Hei!
Asuuko kukaan teistä täälä pääkaupunkiseudulla? Miten muut suhtautuu siihen, että yritätte tehdä kolmatta lasta? Siis jos olette edes jollekin kertonut asiasta. Musta vaan tuntuu että kaikki kattoo kieroon kun olen joskus sanonut, että ehkä haluaisin vielä kolmannen lapsen. KAIKILLA ystävilläni on joko yksi tai kaksi lasta eikä kolmannesta puhu kukaan. Muutenkin kun kattoo ympärille, näkyy ihmisiä vain korkeintaan kahden lapsen kanssa. Tai sitten ihmiset ajattelee, että haluaisin kolmannen lapsen vain sen takia, että haluaisin tytön. Kyllä mä oikeesti haluan kolmannen lapsen, oli se sitten tyttö tai poika. Mä en ole kuin yhdelle kertonut, että me nyt oikeesti kolmatta yritetään, mutta mietimpä vaan niiden reaktioita sitten jos plussa tulee ja menen heille kertomaan. Omat vanhempanikin ja miehen vahemmat saattavat myös olla hiukan sanattomia... Kysyin siksi, että onko kukaan teistä pääkaupunkiseudulta, kun luulen, että jossain muualla on "normaalimpaa" tehdä enemmän kuin kaksi lasta.
Täähän oli vähän niinkuin mun suusta. Muutamalle kaverille olen sanonut, että yritettän kolmatta. Kaikilla suu loksahtanu auki ja ovat kysyneet että haluatko sä varmasti lisää. No joo tiedän olen aamusta iltaan näiden kaa aika yksin. Mutta silti haluan lisää. Olishan se kiva, jos vaikka yks tyttö taloon saataisiin. (minun lisäksi)
Täällä pääkaupunkiseudulla oikeesti taitaa olla enimmäkseen yks tai 2 lapsisia perheitä. ainakin, ku puistossa oon käyny. :)
M olen ajatellut asian niin, että ihan sama mitä muut ajattelee, kolmannen haluan. :)
Molemmat vastaukset kuin minun suustani! Oma äitini varmaan "pyörtyy" jos kolmanen saamme :snotty: Me asutaan uudellamaalla, ja täälläkin enempi näitä 1-2lapsen perheitä. Kavereilta joskus olen noin ohimennen kysellyt et mitäs tuumaisitte kolmannesta?? Eivät ymmärrä, ei... Joskus olen itsekin miettinyt et mistä tää kumpuaa halu saada vielä se kolmas? Välillä tuntuu et hermot ei riitä noihin kahteen poikaankaan ja sitten haluan vielä yhden lisää :whistle: No, täytyy myöntää et itsellä ois haaveissa kyllä se tyttö.... Ja äh, en mä tiedä... Mä vain haluan kovasti jos se meille vielä suodaan.

Kysynpä vielä että minkäikäisiä olette??????????????
Mä täytän tänävuonna 32.(apua oonko mä jo noin vanha) ja isäntä on vuoden vanhempi.
 
Iltaa! Mulle saa päivittää kp1/30-35 Täti kurvasi kylään! Ja tosta lapsi asiasta ollaan puhuttu muutamalle hyvälle ystävälle ja ne on kyl ottanut asian ihan ok! Omille vanhemillenikin se varmasti on ihan ok asia! miehen vanhemmat? Anoppi jo joskus välillä kyseleekin että tuleekos meille lisää noita pikkuisia.... Ja sit kun joku sitä ikääkin kyseli niin mä täytän tänävuonna 26 ja mies täyttti just 24! no mut plussa tuulia kaikille++++++ =)
 
Perjantai 18.4.2008




Carla.......................................kp 2/25...........yk.2 *
Tanjusha82.............................kp 2/30-35.........tjot *
Oinas74.................................kp 3/32 *
Kalalokki................................kp 11/28-30.......yk.1 *
sarabi....................................kp 11/25-27 *
mymmyryy..............................kp 12/?..........tjot *
sleeping.................................kp 12/27-29.....yk.2 *
mammakoo.............................kp 15/24-28.....yk.3 *
Mammutti-Mamma..................kp 17/25-28......yk. 5 *
hellu77..................................kp 17/32-35.......yk. 2 *
Käärme..................................kp 19/26-27............yk. 2
Niiskunen...............................kp 21/30.............yk.1 *
maaruska...............................kp 22/25-30......yk.6 *
umayya...................................kp 22/28..........yk.2......PHKS *
Neilikka77...............................kp 25/30
singa.....................................kp 31/25 *
poppaliina..............................kp 36/26-30 *
Belle76..................................kp 39/??.............yk.1
Luppana.................................kp 39/26-30......yk. 3........KYS
Tete........................................kp 39/32...........yk. 2 *
Matonen.................................kp 41/31............yk.6 (tjot) *
TMK........................................kp 42/28............yk.1
daizz......................................kp 46/32-35.......yk.1
Kaksonen 74...........................kp 48/29-48
ritsukka..................................kp 52/26-35
peppi7.....................................kp 59/28
hömpänpömppä.....................kp 62/26-28
Swiss.......................................kp 86/28
Mivi.........................................kp 123/33
Riemurasia...............................kp 179/35-48
salmiska...................................kp ??/??
MiksiSiksi..................................kp ??/??
mami-03..................................kp ??/??
huhkuu....................................kp ??/??
samppa77...............................kp ??/??
Nonna-79...............................kp ??/??
leofis......................................kp ??/??
Vanilja....................................kp ??/??
hulluriitta...............................kp ??/?? (ensimmäinen yhteinen)



Haamuilijat


tikruliini
[color]




Plussanneet

Elriina
äippä 84
stoppis
nasu79
AnnaManna
kukikas
Isabel81
Narya
juska
Noomi
Äitee2
jontturi
Tintta80
sarbba
perämaan emäntä
aurinkoenergiaa
Adeliina
triine
Luminalle
Liina81
Silleri
Taotao-
Onnimanni84
mutzi81
Kielo81
Kukkahattu
Tulentyttö
Red Dragon
maitooo
äippä-80
MissMaisa
Pamu k
Jännä
CitrusHeights
TähtiTaika
aurinkomamma





mervi-elina..............................taustalla
















 
Heippa vaan! Täällä ovis turvotuksen pinteissä elellään.. Nyt pitäis mies vietellä, vaikka meidän iskää ei paljon tarvitse vietellä :heart: Mä vaan lihon ja lihon ja olen sika väsyny. En saanu lyhyempää työpäivää kun kysyin. Mutta jos tästä kierrosta tulen raskaaksi niin eihän tässä kauaa tarvitse töissä olla.
Työkaveri kehotti yrittämään lasta nyt ennen ku olen liian vanha (27v). Niin mekin ollaan asia miehen kanssa mietitty. Kahden viikon päästä on taas jännät paikat, kun testaillaan. Tällä kertaa ostan testin jos menkkoja määräpäivään mennessä ei näy. Viime kerralla testasin sata kertaa, ja jännitin turhaan..
 
Iltaa!
Täällä odotellaan edelleen tätiä :kieh: Alkais nyt sit jo, inhottavaa tää odotus!!
Pääsis uudelleen yrittämään :D Taidan testata kuitenki ens viikolla, jollei sit ole jo alkanu!!
Hyvää yötä ja ++++tuulia mammoille =)
 
Huomenta mammat :flower:
Ollaan herätty jo kuudelta esikoisen kanssa |O Nyt on oppinu nukkumaan omassa sängyssä =) Mies kun oli vauva-aikana, että otetaan tyttö viekkuun, kun on niin kiva kun tuhisee vieressä!! 4 vuotta siinä vieressä on tosiaan tuhissu :ashamed: no, nyt on sänky jälleen meidän :D Niin, ja mie olen 26 v ja mies 33 v! Aurinkoista päivää kaikille :wave:
 
Lauantai 19.4.2008




singa.....................................kp 1/28-(32) *
linneaborealis.......................kp 2/32-36 *
Carla.......................................kp 3/25...........yk.2 *
Tanjusha82.............................kp 3/30-35.........tjot *
Oinas74.................................kp 4/32 *
Kalalokki................................kp 12/28-30.......yk.1 *
sarabi....................................kp 12/25-27 *
mymmyryy..............................kp 13/?..........tjot *
sleeping.................................kp 13/27-29.....yk.2 *
mammakoo.............................kp 16/24-28.....yk.3 *
Mammutti-Mamma..................kp 18/25-28......yk. 5 *
hellu77..................................kp 18/32-35.......yk. 2 *
Käärme..................................kp 20/26-27............yk. 2
Niiskunen...............................kp 22/30.............yk.1 *
maaruska...............................kp 23/25-30......yk.6 *
umayya...................................kp 23/28..........yk.2......PHKS *
Neilikka77...............................kp 26/30
poppaliina..............................kp 37/26-30 *
Belle76..................................kp 40/??.............yk.1
Luppana.................................kp 40/26-30......yk. 3........KYS
Tete........................................kp 40/32...........yk. 2 *
Matonen.................................kp 42/31............yk.6 (tjot) *
TMK........................................kp 43/28............yk.1
daizz......................................kp 47/32-35.......yk.1
Kaksonen 74...........................kp 49/29-48
ritsukka..................................kp 53/26-35
peppi7.....................................kp 60/28
hömpänpömppä.....................kp 63/26-28
Swiss.......................................kp 87/28
Mivi.........................................kp 124/33
Riemurasia...............................kp 180/35-48
salmiska...................................kp ??/??
MiksiSiksi..................................kp ??/??
mami-03..................................kp ??/??
huhkuu....................................kp ??/??
samppa77...............................kp ??/??
Nonna-79...............................kp ??/??
leofis......................................kp ??/??
Vanilja....................................kp ??/??
hulluriitta...............................kp ??/?? (ensimmäinen yhteinen)



Haamuilijat


tikruliini
[color]




Plussanneet

Elriina
äippä 84
stoppis
nasu79
AnnaManna
kukikas
Isabel81
Narya
juska
Noomi
Äitee2
jontturi
Tintta80
sarbba
perämaan emäntä
aurinkoenergiaa
Adeliina
triine
Luminalle
Liina81
Silleri
Taotao-
Onnimanni84
mutzi81
Kielo81
Kukkahattu
Tulentyttö
Red Dragon
maitooo
äippä-80
MissMaisa
Pamu k
Jännä
CitrusHeights
TähtiTaika
aurinkomamma





mervi-elina..............................taustalla

















 
käärme, neilikka77, poppaliina, belle76, luppana, TMK, daizz, kaksonen74, ritsukka, peppi7, hömppänpömppä, swiss, mivi, riemurasia, salmiska, miksisiksi, mami-03, huhkuu, samppa77, nonna-79, leofis, vanilja ja hulluriitta
miten on, olettekos vielä mukana toivomassa ja jännäämässä?
huutakee HOPLAA jos ootte, siirrän kohta puoliin sitten taustalle ja sieltä sitten jossain vaiheessa pois jos ette haluu kirjotella, kun osalla kp:t huitelee pilvissä ja osaa en ole oman puolivuotisen palstaelämän aikana kertaakaan täällä nähnyt.
:)


 
Tänään tuli aikaisin aamulla vieras, TÄTI!!! Vihdoinkin. Eli mulle voi laittaa kp 1/28-(32) ja kunnon kipujen kanssa. Tosin eilen kyllä tuli pyyhittäessä, mutta tänään ne todella alkoi. TANJUSHA82 :hug: , seuraavasta plussa =)
TETE:lle onnittelut uudesta nukkumajärjestelystä. Oma sänky, paras sänky ;)
Mulla on vielä 4kk aikaa olla kaksikymppinen ja sit tulee tauluun 30. Isot juhlat kuulemma tulossa, mutta mulle riittää kasvava vauvamasu lahjaksi :whistle: Mies täyttää 32 kesällä.
Aurinkoista lauantaita ihan jokaiselle. Täti pelasti mun viikonlopun!!!
 
Hei,
saisinkos tulla kuumeilemaan joukkoonne?!? Kolmas siis haaveissa, ennestään kaksi poikaa (-02&-05). Helmikuussa oli km, joka todettiin ekassa ultrassa. Ja nyt uuden yritys alkaa "tosissaan", vaikka heti ton km jälkeen ollaan oltu meiningillä tjot :p

Eli tänään kiertopäivä 2/32-36. Kyllä eilen tädin tullessa oli kuiteskii vähän surullinen olo vaikkei tosissaan vielä yritettykään. Noh, kolme aiempaa lähteneet ekasta yrityskerrasta, joten toivotaan, toivotaan =)

Teillä meni joku galluppi, johon vastaan, että 33 tullut justiinsa mittariin ja mies vajaat viis vuotta vanhempi.

Ja Oinas74 meillä taitaa olla aika samanlaiset taustat: lasten iät ja sukupuolet ja omakin ikä melkein :wave:

 
Että mä olen NIIN pettynyt :snotty: Tänään näytti et ois ovis.Tossa pupuiltiinkin tänään, mut mieheltä ei "tullut" :/ :ashamed: On kuulemma kauheet suorituspaineet :headwall: ! Jaa,onpas mukavaa |O No. ymmärrän kyllä joo toisaalta, mut ottaa oikeesti päähän kun en ole muutenkaan helposti sikiävää sorttia... Taas ooteltava kk.etiäpäin kun voi "yrittää" :'( Tottakai nyt muutenkin hommaillaan mut kummiskin. Viime kierrossa kävi vähän samanlailla :ashamed:
 
Sunnuntai 20.4.2008




singa.....................................kp 2/28-(32) *
linneaborealis.......................kp 3/32-36 *
Carla.......................................kp 4/25...........yk.2 *
Tanjusha82.............................kp 4/30-35.........tjot *
Oinas74.................................kp 5/32 *
Kalalokki................................kp 13/28-30.......yk.1 *
sarabi....................................kp 13/25-27 *
mymmyryy..............................kp 14/?..........tjot *
sleeping.................................kp 14/27-29.....yk.2 *
mammakoo.............................kp 17/24-28.....yk.3 *
Mammutti-Mamma..................kp 19/25-28......yk. 5 *
hellu77..................................kp 19/32-35.......yk. 2 *
Käärme..................................kp 21/26-27............yk. 2
Niiskunen...............................kp 23/30.............yk.1 *
maaruska...............................kp 24/25-30......yk.6 *
umayya...................................kp 24/28..........yk.2......PHKS *
Neilikka77...............................kp 27/30
poppaliina..............................kp 38/26-30 *
Belle76..................................kp 41/??.............yk.1
Luppana.................................kp 41/26-30......yk. 3........KYS
Tete........................................kp 41/32...........yk. 2 *
Matonen.................................kp 43/31............yk.6 (tjot) *
TMK........................................kp 44/28............yk.1
daizz......................................kp 48/32-35.......yk.1
Kaksonen 74...........................kp 50/29-48
ritsukka..................................kp 54/26-35
peppi7.....................................kp 61/28
hömpänpömppä.....................kp 64/26-28
Swiss.......................................kp 88/28
Mivi.........................................kp 125/33
Riemurasia...............................kp 181/35-48
salmiska...................................kp ??/??
MiksiSiksi..................................kp ??/??
mami-03..................................kp ??/??
huhkuu....................................kp ??/??
samppa77...............................kp ??/??
Nonna-79...............................kp ??/??
leofis......................................kp ??/??
Vanilja....................................kp ??/??
hulluriitta...............................kp ??/?? (ensimmäinen yhteinen)



Haamuilijat


tikruliini
[color]




Plussanneet

Elriina
äippä 84
stoppis
nasu79
AnnaManna
kukikas
Isabel81
Narya
juska
Noomi
Äitee2
jontturi
Tintta80
sarbba
perämaan emäntä
aurinkoenergiaa
Adeliina
triine
Luminalle
Liina81
Silleri
Taotao-
Onnimanni84
mutzi81
Kielo81
Kukkahattu
Tulentyttö
Red Dragon
maitooo
äippä-80
MissMaisa
Pamu k
Jännä
CitrusHeights
TähtiTaika
aurinkomamma





mervi-elina..............................taustalla

















[/quote]

 
Meilläsellanen tilanne, kun mies tekee matkatöitä, ni jos ei tänä vkonloppuna onnistu (ts. mies halua touhuilla), ni sit saa odottaa taas kuukauden (ennen kuin todellinen vauvamahdollisuus, muutenhan tietysti voi touhuta). Vähän turhauttavaa. Mutta täytyy laittaa kaikki viehätysvoima peliin...
 
Niiskunen
Ja minä hölmö kävin apteekissa ja ostin testin. Viime raskaudessa näytti plussaa vaikka menkat ei ollu myöhässä vielä sillon. No täytyy testailla sitten viikon päästä uudestaan jos menkkoja ei näy. Mut en silti masennu vaikka negaa näyttikin.
Mä nyt tyhmänä kysyn, etä tarkottaako toi TÄTI siis menkkoja? :ashamed: Mun mielestä ehkä vähän outo sana. En kyllä ite osaa käyttää sitä nimitystä. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hellu77:
Että mä olen NIIN pettynyt :snotty: Tänään näytti et ois ovis.Tossa pupuiltiinkin tänään, mut mieheltä ei "tullut" :/ :ashamed: On kuulemma kauheet suorituspaineet :headwall: ! Jaa,onpas mukavaa |O No. ymmärrän kyllä joo toisaalta, mut ottaa oikeesti päähän kun en ole muutenkaan helposti sikiävää sorttia... Taas ooteltava kk.etiäpäin kun voi "yrittää" :'( Tottakai nyt muutenkin hommaillaan mut kummiskin. Viime kierrossa kävi vähän samanlailla :ashamed:

Oisko mahdollista olla kertomatta noista tärppipäivistä miehelle? Vois miehelle olla helpompaa jos ei niistä tarkkaan tiiä ja jos kysyy niin vastaat vaan en oo tarkkaan laskenut...
Voimia :hug: kyllä se vauva teillekin suodaan vielä :heart:
 
Heippa! Juu aivan mieletön fiilis eilen tuli oltua Lauri Tähkän keikalla!! siis aivan mahtava keikka! Se on sit niin mieletön!(ja ihana) Heh! Kannattaa käydä kattomassa!!! mä täällä jo mietin et mihin lähen seuraavalle keikalle! ;) Kyllä tässä sai taas ihanaa vaihtelua nyt sit taas jaksaa näitä vauva touhuja positiivisella mielellä! mut plussa tuulia kaikille!!
 
linneaborealis: tervetuloa mukaan minun puolestani! Ja :hug: helmikuun johdosta. Jaa samanlaiset taustat, juu, ainakin lasten syntymävuodet näköjään. Meikäläiselle tuli sitten viime ma 34 v mittariin, kääk... Näyttää niin paljolta, numeroina kirjotettuna.

Kävi yks kamu tänään kylässä ja opetti horoskoopeista kaikenlaista. Ihan näytti siltä et ehkä olis jossain vaiheessa jotain tapahtumassa. Saa nyt nähdä... Oikeesti, ei niillä tähtikartoilla kerrottu mitään suoraan mut mä tietty kuvittelin kaikenlaista, hih ;)
 
Huomenta kaikille =)
Täällä menee tasaisesti, tätiä odotellen :kieh: Taidan käydä hakemassa sen testin sillä aikaa kun lapset ovat puistossa :whistle:
Onko kukaan "meilannut" Ennustaja Ellille? Mie joskus lähetin postia, ja vastaukseksi sain: Poika lokakuussa 2006 (niinkuin syntyikin), tyttö lokakuussa 2009, ja lisää lapsia olisi vielä tulossa!!!!! Jos tähän olisi uskomus, niin aikas pitkä aika vielä odottamista vauvaan .
Aurinkoista päivää kaikille ja ++++tuulia kaikille




























:/ :/ :whistle: :whistle:
 

Yhteistyössä