***KOLMATTA LASTA KAIPAAVAT***

Kysymys:
Oletteko tehneet ovistestejä vielä ensimmäisen plussan jälkeen samasta kierrosta? Onko testi näyttänyt miten pitkälle plussaa?
Ilmeisesti testi ei kerro, että ovulaatio oikeasti tapahtuisi, vaikka plussaa näyttää?

Sain pienen toiveen jyvän ja nyt sitä revitään jo pois. :(
Eli sain testiin eilen vahvan plussan, todella vahvan. Tänään vähän heikompi, mutta plussa silti. Eilen ajattelin, että ehkä ehkä minun kroppani voisi toimiakin ilman hormoneja, mutta tänään sitä jo viedään. Pelkään niin sitä, että kohta alkaa jälleen se outo välivuoto, mitä on ollut edellisissä kierroissa. Kun ajattelin, että ovistestin plussa saattaisi vaikuttaa siihen vuodon alkamiseen, että ehkä ei alkaisikaan.

Gyne ja ultra on tulossa kyllä.

Tälläinen välikysymys/kertomus. Jatkan yhä taustailua kuitenkin.
 
Irmeli09
Hei Hiljaisuus,

Olen pari kiertoa ovistikutellut. Ensimmäisellä kerralla sain kahtena päivänä peräkkäin tasapaksut viivat. Tuolloin jompana kumpana päivänä tuo ovulaatio tapahtui, tod. näk. tuona jälkimmäisenä kierron pituudesta päätellen. Myös oviskivut olivat seuranani nuo kaksi päivää. Seuraavassa kierrossa sain vain yhtenä päivänä tasapaksut viivat ja seuraavana oli jo selkeästi haaleampi. Myös oviskivut olivat selkeästi lyhyemmät. Olen ollut huomaavinani, että aika monella on ollut useampana päivanä ovistesteissä vahvempia viivoja. Ihan hyvältä siis kuulostaa jos olet saanut oikein todella paksun viivan. =) =) =)
 
Hiljaisuus toivottavasti eilinen ovistestisi on pitänyt paikkaansa ja ollut plussa :heart: Hyvältä ainakin vaikuttaa jos tänään on ollut hailakampi?! Se viiva ei nimittäin välttämättä päivässä muutu haamuksi! Onko sulla ollut muuten ovisoireita?
Minäkin olen kärsinyt välivuodoista 2-vuotta ja tiedän miten ikävää on kun pelkää että kohta taas alkaa vuoto :hug:
Viimekierto mulla meni mönkään juurikin tuon vuodon takia ja vaikka olen tutkimuksissa niin vielä ei ole parannusta löydetty, eikä selvää vikaakaan :/
Noh,progesteroni mulla oli liian matalalla ja sain siihen lääkkeet mutta viimekierrossa nekään ei tepsineet! :kieh:
Kierto jäi muutenkin hirmu lyhyeksi ja epäselvä tilanne jatkuu edelleen...oliko ne menkat vai ei?!
Toivottavasti saisit tutkimuksista apua ja pääsisit eroon välivuodoista ja vauvakin ilmottaisi tulostaan pian! :heart:

).( Kp5, täti karkoitettu ja 3tta päivää clomeja takana. Nyt nipistelee jo vas. munasarjaa ja toivottavasti enteilisi hyvää ;) Maanantaina folliultra...pitäkää peukkuja!
Ihan hyvät fiilikset just nyt vaikka pelko tietty että taas alkaa tuhruttelut! Jännittää ultra,onko munasolut kasvaneet :whistle:
Jouluplussa olisi niin ihana :heart: :xmas:

Meillä on pojat taas flunssassa ja olen sairaslomalla loppuviikon *huoh*! Senverran vierkeitä nassikoita kuitenkin että käytin ne tänään hoitopaikan kuvassa ja hyvin onnistui =)
 
Kiitos teille :heart:

Kaksi päivää ennen tuota todella selvää plussaa tuli epävarma vastaus, mutta nyt kun vertaa niitä, niin tämä eilisen viiva on paljon tummempi kuin noiden kahden ja tämän päiväinen testi menee noiden kahden väliin, ehkä. Mietin uskallanko testata vielä huomenna varmuuden vuoksi, jos viiva olisi vaaleampi selvästi.

Se eilinen oli todellakin hyvin selvästi tummempi ja näkyi lähes heti. Tämän päiväistäkin viivan tummumista sai odottaa kauemmin ja ei se yltänyt yhtä vahvaan kuin eilinen, mutta en osaa sanoa, onko saman paksuinen kuin kontrolliviiva vai ei. Pitää laittaa mies analysoimaan sitä :D

Kipuja on. Tai lähinnä outoa tunnetta ja välillä nipistelyä. Selkein oire, jos ovikseen viittaa, on yhdyntä kipu. Sitä ei normaalisti ole, mutta voi se kyllä viitata siihen endoon. Sitä siis epäiliin kun lääkärillä viimeksi oviksen aikaan kävin kovien kipujen vuoksi. Nyt ei silti niin kovat ole kivut.

Kyllä tämä on yhtä arpapeliä. No, lauantaina sen näkee alkaako vuoto vai ei, sillä silloin on taas se maaginen kp 21, jolloin on vuodot alkaneet edellisissä kierroissa.
 
Irmeli09


TORSTAI 20.11.2008 HYVÄÄ LAPSEN OIKEUKSIEN PÄIVÄÄ KAIKILLE!


mum84..................................kp 2/25-35..................yk 2
Jennyli...................................kp 6/32.......................yk 5
syksyinen...............................kp 8/28-36
hellu77...................................kp 9/30-35
ElämänIlo3.............................kp 10/26-28(31)............yk 7
mervi-elina.............................kp 10/33
ssihinä...................................kp 13/30.....................tjot
Irmeli09.................................kp 15/25-29................yk 4...TAYS
kujakatit................................kp 15/27-28.................yk 2...KOKS
aamukastetta.........................kp 16/28-32
L3nen....................................kp 17/24-26.................yk 6
Unelma3................................kp 18/28-30.................yk 7...TYKS
ipaipa....................................kp 19/30......................yk 1
Hudjuke.................................kp 20/28......................yk 2
snowangel..............................kp 26/26-28
Elriina....................................kp 29/32...............................KOKS
P123.....................................kp 30/42......................yk 1
Pakanamaan kartta................kp 47/30
Sonja R..................................
MammaRoi............................
Mii-Sa...................................


PÄIVITYSTÄ KAIPAILEVAT:

Piijuska-78.............................kp 78/28-33
Danya....................................kp 95/28
Peipi80..................................kp 101/25
äiti 07....................................kp 108/28-30
Tete...................................... kp 120/35
Seamrog.................................kp 124/?
Vilijonkkis.............................. kp 158/28
linneaborealis........................ kp 215/32-36


[/color]



Haamuilijat



[color]


Plussanneet

äippä 84
stoppis
nasu79
AnnaManna
kukikas
Isabel81
Narya
juska
Noomi
Äitee2
jontturi
Tintta80
sarbba
perämaan emäntä
aurinkoenergiaa
Adeliina
triine
Luminalle
Liina81
Silleri
Taotao-
Onnimanni84
mutzi81
Kielo81
Kukkahattu
Tulentyttö
Red Dragon
maitooo
äippä-80
MissMaisa
Pamu k
Jännä
CitrusHeights
TähtiTaika
aurinkomamma
sarabi
mammakoo
Mivi
Nonna-79
daizz
Niiskunen
leofis
Luppana
Mammutti-Mamma
sleeping
Iitanen
oinas74
Mehiläinen
Vaavimasu
enkeli05
Matonen
Tassutin
Mantelinkukka
Valon kantaja
Vanttu80
tinni
rakkaimpani
Katta2
Neitokeiju
Käärme
päärynärouva



TAUSTALLA

Allunmamma, Tanjusha82, tuittunen, Jellona84, marihoo, Tikruliini, janita, Hiljaisuus

NÄILTÄ NIMIMERKEILTÄ ODOTETAAN PÄIVITYSTÄ:

Belle76, Kaksonen 74, ritsukka, peppi7, hömpänpömppä, Riemurasia, salmiska, MiksiSiksi, mami-03, huhkuu, samppa77, Vanilja, hulluriitta


MUKAAN LISTALLE KYLLÄ PÄÄSEE KUNHAN TULE PÄIVITTÄMÄÄN OMAN TILANTEENSA!


 
Täällä on vasta nyt ovis meneillään!! =) pitäkää mulle peukkuja että saan kaadettua ukon sänkyyn ;)
Eli mulle tulee pidempi kierto kun toi 30... nihkeetä odottaa viel pari vkoa ennenkuin saa testaa!!
Isot halaukset kaikille kenelle on täti yllättäen tullut väärään osoitteeseen kylään!!! :hug:
Sain tänään raskaustestit jotka tilasin halpatestistä, kellään kokemuksia??

Ipa ja vekarat lumisena(!) pvänä!!
 
Irmeli09

Ihanaa, täällä on saatu plussa ovistestiin. :D :D :D . Kyllä nyt on hymy herkässä. Ihka ensimmäisen kerran sain jopa vahvemman viivan kuin kontrolliviiva. Outoa vain on että mitään varsinaisia oviskipuja ei ole ilmaantunut :eek: . Viime kierroissa ne on ollut tosi selkeitä. :| . No täytyy kuitenkin noita peittoja heilutella vaikka täytyy tunnustaa, että väsyttää aika rajusti. Eilenkin kyllä kellistin tuon miehen sänkyyn.

On se muuten ihmeellistä kuinka mieli virkistyy kun maassa on lunta. Oltiin esikoisen kanssa oikein kunnolla pulkkamäessäkin tänään ja hauskaa oli :D :D :D .
 
Irmeli09


PERJANTAI 21.11.2008

snowangel..............................kp 1/26-28
mum84..................................kp 3/25-35..................yk 2
Jennyli...................................kp 7/32.......................yk 5
syksyinen...............................kp 9/28-36
hellu77...................................kp 10/30-35
ElämänIlo3.............................kp 11/26-28(31)...........yk 7
mervi-elina.............................kp 11/33
ssihinä...................................kp 14/30.....................yk 1
Irmeli09.................................kp 16/25-29................yk 4...TAYS
kujakatit................................kp 16/27-28.................yk 2...KOKS
aamukastetta.........................kp 17/28-32
L3nen....................................kp 18/24-26.................yk 6
Unelma3................................kp 19/28-30.................yk 7...TYKS
ipaipa....................................kp 20/30......................yk 1
Hudjuke.................................kp 21/28......................yk 2
Elriina....................................kp 30/32...............................KOKS
P123.....................................kp 31/42......................yk 1
Pakanamaan kartta................kp 48/30
Sonja R..................................
MammaRoi............................
Mii-Sa...................................


PÄIVITYSTÄ KAIPAILEVAT:

Piijuska-78.............................kp 79/28-33
Danya....................................kp 96/28
Peipi80..................................kp 102/25
äiti 07....................................kp 109/28-30
Tete...................................... kp 121/35
Seamrog.................................kp 125/?
Vilijonkkis.............................. kp 159/28
linneaborealis........................ kp 216/32-36


[/color]



Haamuilijat



[color]


Plussanneet

äippä 84
stoppis
nasu79
AnnaManna
kukikas
Isabel81
Narya
juska
Noomi
Äitee2
jontturi
Tintta80
sarbba
perämaan emäntä
aurinkoenergiaa
Adeliina
triine
Luminalle
Liina81
Silleri
Taotao-
Onnimanni84
mutzi81
Kielo81
Kukkahattu
Tulentyttö
Red Dragon
maitooo
äippä-80
MissMaisa
Pamu k
Jännä
CitrusHeights
TähtiTaika
aurinkomamma
sarabi
mammakoo
Mivi
Nonna-79
daizz
Niiskunen
leofis
Luppana
Mammutti-Mamma
sleeping
Iitanen
oinas74
Mehiläinen
Vaavimasu
enkeli05
Matonen
Tassutin
Mantelinkukka
Valon kantaja
Vanttu80
tinni
rakkaimpani
Katta2
Neitokeiju
Käärme
päärynärouva



TAUSTALLA

Allunmamma, Tanjusha82, tuittunen, Jellona84, marihoo, Tikruliini, janita, Hiljaisuus

NÄILTÄ NIMIMERKEILTÄ ODOTETAAN PÄIVITYSTÄ:

Belle76, Kaksonen 74, ritsukka, peppi7, hömpänpömppä, Riemurasia, salmiska, MiksiSiksi, mami-03, huhkuu, samppa77, Vanilja, hulluriitta


MUKAAN LISTALLE KYLLÄ PÄÄSEE KUNHAN TULE PÄIVITTÄMÄÄN OMAN TILANTEENSA!


 
No niin, täti saapui tänään ja kp:t siis lähti taaas alusta 1/26-28.
Hei osaisko joku mua auttaa? Mulla kun on vuoden verran tihkunut maitoa rinnoista, vaikka en vuoteen enää ole imettänytkään. Voiko se tarkoittaa jotain?? Mietin, että kun tuo raskaus ei nyt onnistukaan yhtä nopskaa kuin tyttöjä tehdessä, että onko mulla esim. keltarauhashormonia liian vähän ???

Tätipahoittelut mum84:lle :hug:
 
mulle voi laittaa tohon listaan, että yk 1, eilen miehen kanssa juteltiin ja nyt kai sitten tosissaan yritellään, eli ei tjot...ja eilen sitten tosissaan yritettiinkin B)
Flunssassa olen minäkin, onneksi lapset ehti jo toipua ja sain vietyä ne hoitoon, koska lepäämisestä ei todellakaan tule mitään. Nyt huomaa, että itsellä toipuminen flunssista kestää huomattavasti kauemmin kuin enne lapsia, kun ei pysty lepäämään yhtään samalla lailla kuin ennen.
 
snowangel:lle vielä
mulla on jo vuosia tihkunut rinnoista jotain, ja kävin lekurissakin, ja mammografiassa, ei kasvaimia, ja hormonitkin kunnossa, raskaaksi tulin erittäin helposti. Nyt edelleen vaiva jatkuu ja imetyksien jälkeen oli pitkän runsaampana, joten itse en ole huolissani. JOs kuitenkin huolettaa niin kannattaa tutkia ensin itse kunnolla rinnat ja sitten mennä lääkäriin
 
Kiitos sshinä kun vastasit. Minähän googletin asiaa ja syynä voi olla prolaktiinin liikatuotanto. No, soitin hets tk:een ja sain tiistaille soittoajan. Jospa se tuttu lääkäri pistäis mut verikokeisiin tai jotain... Pikku kolmosen kaipuu kun on niin kova :heart:
Mutta nyt nauttimaan kahdesta rinsessastani . Kuulema dubloilla alamma rakentelemaan =) :heart:
 
Irmeli09


LAUANTAI 22.11.2008

snowangel..............................kp 2/26-28
mum84.................................. kp 4/25-35..................yk 2
Jennyli................................... kp 8/32.......................yk 5
syksyinen...............................kp 10/28-36
hellu77...................................kp 11/30-35
ElämänIlo3.............................kp 12/26-28(31)...........yk 7
mervi-elina.............................kp 12/33
ssihinä...................................kp 15/30.....................yk 1
Irmeli09.................................kp 17/25-29................yk 4...TAYS
kujakatit................................kp 17/27-28.................yk 2...KOKS
aamukastetta........................kp 18/28-32
L3nen....................................kp 19/24-26.................yk 6
Unelma3................................kp 20/28-30.................yk 7...TYKS
ipaipa....................................kp 21/30......................yk 1
Hudjuke.................................kp 22/28......................yk 2
Elriina....................................kp 31/32...............................KOKS
P123..................................... kp 32/42......................yk 1
Sonja R..................................
MammaRoi............................
Mii-Sa...................................


PÄIVITYSTÄ KAIPAILEVAT:

Pakanamaan kartta...............
Piijuska-78.............................
Danya....................................
Peipi80..................................
äiti 07....................................
Tete.......................................
Seamrog................................
Vilijonkkis..............................
linneaborealis........................


[/color]



Haamuilijat



[color]


Plussanneet

äippä 84
stoppis
nasu79
AnnaManna
kukikas
Isabel81
Narya
juska
Noomi
Äitee2
jontturi
Tintta80
sarbba
perämaan emäntä
aurinkoenergiaa
Adeliina
triine
Luminalle
Liina81
Silleri
Taotao-
Onnimanni84
mutzi81
Kielo81
Kukkahattu
Tulentyttö
Red Dragon
maitooo
äippä-80
MissMaisa
Pamu k
Jännä
CitrusHeights
TähtiTaika
aurinkomamma
sarabi
mammakoo
Mivi
Nonna-79
daizz
Niiskunen
leofis
Luppana
Mammutti-Mamma
sleeping
Iitanen
oinas74
Mehiläinen
Vaavimasu
enkeli05
Matonen
Tassutin
Mantelinkukka
Valon kantaja
Vanttu80
tinni
rakkaimpani
Katta2
Neitokeiju
Käärme
päärynärouva



TAUSTALLA

Allunmamma, Tanjusha82, tuittunen, Jellona84, marihoo, Tikruliini, janita, Hiljaisuus

NÄILTÄ NIMIMERKEILTÄ ODOTETAAN PÄIVITYSTÄ:

Belle76, Kaksonen 74, ritsukka, peppi7, hömpänpömppä, Riemurasia, salmiska, MiksiSiksi, mami-03, huhkuu, samppa77, Vanilja, hulluriitta


MUKAAN LISTALLE KYLLÄ PÄÄSEE KUNHAN TULE PÄIVITTÄMÄÄN OMAN TILANTEENSA!

 
Taisi tulla ovuloimaton kierto :'( Oviksen bongasin testeillä ja kivuilla, mutta lämmöt ei ole nousseet edelleenkään :kieh: = munarakkulasta tullut kysta ?- taas.

Tulis nyt edes mensut niin pääsisi uuteen kiertoon. Tänään vasta dpo4. Enään siis n. 30-40 päivää seuraavaan ovikseen :kieh:

Snowangel - Jos se muuten yhtään lohduttaan niin olen saanut kaksi lasta rintojen tihkuttelusta huolimatta. Prolaktiini mitattiin ja se oli OK.

Hiljaisuus - minä tikutin tässä kierrossa ekaksi kolme plussaa (kaksi tasavahvaa ja kolmannen vahvemman kuin kontrolliviiva), sen jälkeen kaksi negaa ja taas plussan. Mitä lie meinaa?

Terkuin P ja potutus :kieh:
 
Irmeli09


SUNNUNTAI 23.11.2008

snowangel..............................kp 3/26-28
mum84.................................. kp 5/25-35..................yk 2
Jennyli................................... kp 9/32.......................yk 5
syksyinen...............................kp 11/28-36
hellu77...................................kp 12/30-35
ElämänIlo3.............................kp 13/26-28(31)...........yk 7
mervi-elina.............................kp 13/33
ssihinä...................................kp 16/30.....................yk 1
Irmeli09.................................kp 18/25-29................yk 4...TAYS
kujakatit................................kp 18/27-28.................yk 2...KOKS
aamukastetta........................kp 19/28-32
L3nen....................................kp 20/24-26.................yk 6
Unelma3................................kp 21/28-30.................yk 7...TYKS
ipaipa....................................kp 22/30......................yk 1
Hudjuke.................................kp 23/28......................yk 2
Elriina....................................kp 32/32...............................KOKS
P123..................................... kp 33/42......................yk 1
metsätähti.............................kp ?/? ...................yk 1
Sonja R..................................
MammaRoi............................
Mii-Sa...................................


PÄIVITYSTÄ KAIPAILEVAT:

Pakanamaan kartta...............
Piijuska-78.............................
Danya....................................
Peipi80..................................
äiti 07....................................
Tete.......................................
Seamrog................................
Vilijonkkis..............................
linneaborealis........................


[/color]



Haamuilijat



[color]


Plussanneet

äippä 84
stoppis
nasu79
AnnaManna
kukikas
Isabel81
Narya
juska
Noomi
Äitee2
jontturi
Tintta80
sarbba
perämaan emäntä
aurinkoenergiaa
Adeliina
triine
Luminalle
Liina81
Silleri
Taotao-
Onnimanni84
mutzi81
Kielo81
Kukkahattu
Tulentyttö
Red Dragon
maitooo
äippä-80
MissMaisa
Pamu k
Jännä
CitrusHeights
TähtiTaika
aurinkomamma
sarabi
mammakoo
Mivi
Nonna-79
daizz
Niiskunen
leofis
Luppana
Mammutti-Mamma
sleeping
Iitanen
oinas74
Mehiläinen
Vaavimasu
enkeli05
Matonen
Tassutin
Mantelinkukka
Valon kantaja
Vanttu80
tinni
rakkaimpani
Katta2
Neitokeiju
Käärme
päärynärouva



TAUSTALLA

Allunmamma, Tanjusha82, tuittunen, Jellona84, marihoo, Tikruliini, janita, Hiljaisuus

NÄILTÄ NIMIMERKEILTÄ ODOTETAAN PÄIVITYSTÄ:

Belle76, Kaksonen 74, ritsukka, peppi7, hömpänpömppä, Riemurasia, salmiska, MiksiSiksi, mami-03, huhkuu, samppa77, Vanilja, hulluriitta


MUKAAN LISTALLE KYLLÄ PÄÄSEE KUNHAN TULE PÄIVITTÄMÄÄN OMAN TILANTEENSA!



 
Hei!
Mahtuuko tänne mukaan?
Tänään just jätin pillerit pois (kaks ehdin jo syödä uudesta levystä joten yhtään en noita kiertoja osaa sanoa)
Mul on täällä 2v5kk esikoinen ja 1v4kk tällä hetkellä nuorimmainen poika ja kolmas sais nyt tulla :) Jospa sekin ois poika =)
Onpas teillä jo paljon plussanneita=) Onnea vaan kaikille=) :flower: Jospa täälläkin pian plussattaisiin ;)
 
Pakko taas tyrkätä tänne ja iloita siitä, että kp 21 oli eilen ja meni, ilman vuotoa!!! :D Se on aina päivä eteenpäin. Tänään kp 22 siis ja jännityksellä hermoillen mennään. Päivä kerrallaan. Mutta todellakin jokainen hetki on eteenpäin tässä tilanteessa.
 
Irmeli09

Tervetuloa mukaan porukkaan metsätähti!

Hiljaisuus: Onneksi olkoon kp 21 ylityksestä :wave: . Niinhän sitä täytyy tässä elämässä eteenpäin mennä, päivä kerrallaan. Joskus nuo päivät ovat vain kovin piiiiiiittttkiiiiääää. :whistle:
 

Yhteistyössä