KOLMATTA LASTA KAIPAAVAT MARRASKUUSSA

Kyllä täällä nyt taitaa olla kp 3/ 28´-30 :'(

Niin hirveesti tullu vuotoa ja niiiiin kipee vatta ollut että oksat pois, kunnon "hyytymiä" tippuu, hyi hjelvetti :x

Joten ei muutaku uuteennnousuun vaan.. motivaatio vaan katosi kummasti..
 
Onlydream mulla samanikäiset lapset...silti yritys päällä ja sikalunssa pelottaa todellakin paljon...! Ja rokotusta en saa kun en ole riskiryhmää. Mutta mun vauvakuume voitti tuon pelon ja olen ajatellut sen niin että kyllä sitä aina jaksaa!!! Mulla tosin sellainen ikäkriisi päällänsä että koen olevani vanha ja siksikin kiirehdin :D . Mulle gyne sanoi kun kysyin häneltä että olenko ihan pöllö kun lasta tällaiseen tautiseen aikaan suunnittelen, että olisi ehkä parempikin juuri nyt hankkia lapsi eikä vasta vuoden päästä. Hänen mielestään sikainfluenssa on tullut Suomeen joko jäädäkseen tai moneksi vuodeksi ja muuntautuuhan se ajan myötä..mihin suuntaan niin sitä ei kukaan tiedä mutta nyt ainakin on rokotus olemassa tähän virustyyppiin että kerkiikö ihmiset aina kehittämään muuntautuvaan kantaan ajoissa rokotuksen!!!? Tiedän että jos mulla nyt tärppää niin kaikki tutut pitää minua ihan kahjona kun näin pienellä aikavälillä lapsia teen maailmaan. Olen myös ajatellut että olisin mielelläni putkeen pois töistä pitemmän aikaan enkä menisi välillä töihin eli nyt keskittyisin lapsiin ja sitten taas myöhemmin uraan. Että tällaisia ajatuksia minulla pitkän pähkäilyn seurauksena. Jos olisin muutaman vuoden nuorempi niin saattaisin hyvinkin lykätä vauvahaaveita!
 
uuteennousuun :hug: On varmasti tosi surullinen mieli. Isot tsempit uuteen kiertoon.

Tekaisin aamusta negan. JOs olettu ovis olisi ollut vajaa kaksi viikkoa sitten niin luulisin kaivatun tädin saapuvan viikonloppuna. Voi kumpa se nyt vaan tulisi niin pääsisi kunnolla aloittamaan vauvan yrityksen.

erka ja Onlydrean Meillä myös lapset nyt 1v3kk ja 3v2kk. Me kovasti toivottaisiin tähän samaan syssyyn kolmatta. Jos pian plussaisin niin tuo pari vuotta olisi kaikilla ikäero.

 
:wave: Heippa kaikille.

Minut vois siirtää taustailijoihin, koska en jaksa tällä hetkellä kauheasti kirjoitella. Nyt on eka KUn jälkeinen kierto ja dpot 8. Elimistöstä en osaa sanoa mitään koska tuntuu olevan aika hormoonimyllerrystä. Onneksi saamme karvaisen vauvan viikon päästä halittavaksi :) En ehkä siis jaksa kirjoitella, mutta lueskelen kyllä juttujanne.

Uuteennousuun :hug:

onlydreamsinulla on näköjään samoja ajatuksia, me olemmekin pitkään kuumeilleet yhdessä. Tsemppiä taustailuun sinulle :hug:

Terkuin P123
 
Täällä on kyllä ihan selviä menkkaoireita nyt. Nälkä kun hevosella ja aamulla vedin kauheat raivarit miehelle jostain ihan naurettavasti asiasta (kärsin siis PMS:stä )... |O Noo... Tätiä odotellessa!

Uuteennousuun: hirveästi vielä zemppiä! Mullakin oli km tuossa joku aika sitten (kierukan kanssa) ja vaikka ei silloin mikään yritys ollutkaan päällä, niin tuntui tosi pahalta. Voimia ja uutta yritystä vaan! :hug:

erka, Onlydream ja Poni06: Meillä on kanssa pienet lapset. Esikoinen 2v.4kk ja kuopus 10kk. Jos nyt tärppäis niin esikoinen ehtis täyttää just kolme ja kakkonen olis 1,5v. vauvan synnyttyä! Hulluahan tämä on, mutta mä olen kanssa ajatellut silleen että teen lapset nyt "samoilla lomilla" ja keskityn uraan sitten myöhemmin. Me ollaan kyllä vielä nuoria, joten olisihan tässä aikaa... Mutta toisaalta ajattelen myös sitä kuinka lapsilla on tulevaisuudessa seuraa toisistaan kun ikäerot ovat pienet. =)
 
Ompas täällä alavireinen tunnelma :'( Eikö kenelläkään mitään positiivisia uutisia? Mä näin viimeyönä unta kahdesta viivasta raskaustestissä ja arvatkaa vaan kuinka suututti kun herätyskello pärähti soimaan....samperin samperi. Menkkajomotusta jo kolmatta päivää, vaikka mikäli viimeaikasiin kiertoihin on luottaminen, pitäis täti hirmuisen tulla vasta maanantaina.
Plussapuhureita puhkuu hän PUUUUUHHH!
 
Heip! Kait se on alettava jo kirjotella, kun joka päivä tämän kuitenkin luen:)
Kolmatta meillekin toivotaan. Nuorempi on vasta 8kk, että on näitä hulluja muitakin:) Hiukan hirvittää tämä kirjoittelu, kun sitten alan ottaa niin tosissaan tämän touhun. Ensimmäistä yhteistä yritimme n.2v. Eikä esikoinenkaan "helppo" osuma ollut: keskenmenoja ja kohdunulkoinen.

Varovaisin mielin kuitenkin mukaan ja yritän olla stressaamatta. (vissinhän se onnistuu.. :D )


Erka: meillä on jotenkin ihan samat tuumat. Luin monta kertaa tuon sun kommentin nasu-nuhaan. Se oli ihan kuin itseni kirjoittama.

Tästä se nyt sitten lähtee: virallinen kuume (ilman kärsää;) )
 
minttis81 :hug: :hug: :hug:

gammi Tervetuloa vaan mukaan ! Juu kyllä tämä kuumeilupalsta tempaisee mukaansa vaikka kuinka yrittäisi pitää päänsä kylmänä kaikilta touhotuksilta :LOL: .

Pakko tunnustaa että oon kerinnyt tekemään jo kaksi testiäkin vaikka dpo on vasta jotain 3 :LOL: :ashamed: . Voitte kuvitella että testailu vain kiihtyy kun päivät etenee :D ...kunhan testit ei lopu kesken...!
 
erka: Mä oon puolestani onnistunu ottamaan yllättävän rauhallisesti! :saint: Huomenna aattelin aamupissasta testata. Sitten onkin jo kierto ihan lopuillaan... Tosin kakkosta kun kuumeiltiin niin meni se kuumeilu niin mahdottomaksi :headwall: että nyt yritänkin hillitä vähän itseäni. Kyllä sen silti huomaa kuinka noita oireita yrittää bongailla... :xmas: Alkuviikosta olin ihan varma et oon raskaana kun kuvotti kaks päivää kaikki, mutta nyt on kyllä sellanen olo että täti kolkuttelee oveen koska tahansa. Saas nähdä sit! Tuun huomenna kertomaan mitä testi näytti! =)
 
PERJANTAI 6.11.09

jenmo.......................................kp 35/26-29.........................yk 4
minttis81..................................kp 34/25-30.........................yk 2
Ella-83......................................kp 33/24-46.........................yk 12
memmiliini.................................kp 32/27-40.........................yk 9
Summergirl...............................kp 30/28...............................yk 2
MarjaPorkkana.........................kp 30/30-32..........................yk 1
Punaposket82..........................kp 26/26-31............................yk 9
höperö75.................................kp 26/26-28............................yk 16
SMSM.......................................kp 26/28-29.............................yk 2
Lasihelmi..................................kp 26/30..................................yk 11
Sssalla.....................................kp 26/32..............................yk 5
Ärrieri.......................................kp 21/??..................................yk 3
TaikaWiitta..............................kp 19/23-30............................yk ??
erka.........................................kp 19/28-31.........................yk 1
Siiri78.......................................kp 19/30.............................yk 6
Onlydream...............................kp 18/23-29.........................yk 4
snowangel...............................kp 17/26-27..............................yk 16
syksyinen................................kp 17/??..............................yk 1
äitx2........................................kp 16/27-31........................yk 1
Silmäterä.................................kp 12/36-41.........................yk 5
punakaneli...............................kp 12/28-32...........................yk 2
Frutti........................................kp 11/28................................yk 3
Mädchen...................................kp 11/??.................................yk 1
Orwokki....................................kp 11/35..................................yk7
Sintyli.......................................kp 10/25-27.........................yk 2
Ilmatar.....................................kp 9/26...............................yk 3
UuTeEnNoUsUUn......................kp 3/28..............................yk ??


satukirjan sankari....................kp ??/32-38........................yk 1,5v
Unikeiju ...................................kp ?/30-33 ......................yk 11
fantasy.....................................kp ??/??................................yk 1
Black Adder...............................kp ??/??...............................
Poni06......................................kp ??/??................................
P123.........................................kp ??/??...............................
Laurelias....................................kp ??/??.........................



Taustalla

Miuskipa
Kirppu81
pikku 3
Kynsilakka
Hirsimökin Hulda
maini76


Haamut






Vuoden 2009 plussat
Suzu1981
Emmama
Sonja R
aamukastetta
Jennyli
mamx2
Jessie
kujakatit
pojatx2
mervi-elina
Äityli30
Pikkarainen
mammamia82
pingviini100
nasumasunen
Varanikki
äiti0509
miljoonakala
Heikunkeikun86
Äiti0408
BornToLose
Lypy
petronella09
Tillintallin
tatomira
Vaahtera-82
jonttu79
maamin82

Plussaonnea!!

Päivittämiseen tarvitaan LAINAA-näppäintä sen jälkeen poistellaan viime päivttäjän nimi alusta ja lopusta kaikki ylimääräinen Plussaonnea!! jälkeen. Tää on sovittu, että kuka vaan voi tehdä tätä, eikä ole vaikeaa
[/quote]

[/quote]

 
:hug: :hug: Uuteen nousuun..

Mulla on nyt täällä oikeasti jännää. Mä tein tänään mammaksi.fi testin ja olin näkevinäni siinä vähän viivan paikkaa hyvässä valossa ja tietyssä kulmassa. Vahtasin sitä testiä varmaan 10 min välillä silmiä leputtaen. En ole aikaisemmin kyllä tuota löytänyt...
Jos nyt normaalistikin on joka kuu tädin kurvatessa tippunut korkeelta ja kovaa niin nyt tämän jälkeen rysähdetään niin että varmaan saa nuolla haavoja seuraavan kuukauden.
VOI KAAMEE ETTÄ JÄNNITTÄÄ!!!!

Oon nyt jo kerran kaivanu sen testin roskista takaisin ja se samainen haaleen haalee viivan tapainen siinä näkyy... voi vitsi! Nyt tämä on vasta jännää, kun piti tehdä testi jotta voisi saman tien heittää kirveen kaivoon ja ajatella lähipäivät ihan muita asioita :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ella-83:
Alkuperäinen kirjoittaja minttis81:
En sitten malttanu oottaa vaan tein tänää testin..Negaa näytti :'( Tätiä siis ootellen :headwall: ..
Sama juttu täällä, tyylipuhdas nega..
Sama täällä, aamulla testasin... :'(
Kun oikein tihrustin, olin näkevinäni testissä haaleaakin haaleamman haamun, mutta se haamu vaan oli ihan väärässä paikassa! Siis alempana kuin sen viivan olisi pitänyt olla... :kieh: Taisi olla suutari se testi... Ei voi kun alkaa odottelemaan tätiä kylään... :ashamed:
 
UuTeEnNoUsUUn :hug:

Punaposket82 varovaiset onnittelut, me ollaankin näköjään samassa kp:ssä. En ole vielä testaillut, eikä ole kyllä testejäkään. Jos ei ens viikolla ma-ke tätiä näy, niin sitten uskon, että jotain on tapahtunut ja vien testin arvauskeskukseen. Mitenkähän sitä malttaa odottaa... Onneksi on niin paljon kaikkea muuta mietittävää ens viikolla. Maanantaina menen työpaikkahaastatteluun (pitäkää peukkuja, että saan sen paikan. Muuten olen oloneuvos joulukuun alusta :( ) ja keskiviikkona lähden työmatkalle perjantaihin asti, joten en saa testattua vasta kun seuraavalla viikolla... Jännitystä elämässä ens viikolla roppakaupalla :LOL:

Tervetuloa mukaan gammi :hug:
 
Voi älkää nyt vielä onnitelko.. Mulla on kyllä varpaatkin ristissä :)
Päätin tehdä ylihuomenna uuden testin mutta itseni tuntien teen jo ensi aamuyöstä kunhan vaan vessaan herään ja sitte tuijottelen keittiössä maha jännityksestä väännellen sitä liuskaa, on tämä touhua!
 
p123 niin mehän täällä jo "roikuttu" vaikka kuinka, laskeskelin tuossa että kun itse pinoon tulin niin 24 on plussannut sen jälkeen :) tsemppiä taustailuun sinulle ja pikku hauvan tuoksuisia hetkiä :hug:

Tervetuloa mukaan gammi

Mukavaa viikonloppua kaikille!!
 
Onlydream ja P123 Tälläkin 'vanhalla' ja kauan palstalla roikkuneella meinaa ajatukset olla samanlaisia kuin teillä. Monta on minunkin palstailun aikana plussannut (onneksi näin). Toivon saavani uutta intoa vauvantekoon clomeista, joita saan kohta rueta napsimaan. Toisaalta sikaflunssa pelottaa ja ajattelin pitäisikö vauvantekoa hieman siirtää. Teillä on niin pienet lapset vielä, meillä nuorin on jo 5½ ja tämäkin tuo omat mietteensä...

Punaposket ja MArjaPorkkana +++++++++++++++++++ :whistle:

Iso :hug: kaikille sitä tarvitseville, UuteenNousuun:lle :hug:
 
Tervetuloa gammi! Meidän nuorimmainen 7kk, joten on täällä meitä muitakin hieman "hulluja" :) En siis ymmärrä kuinka voi kärsiä vauvakuumeesta, vaikka kotona on vielä näin pieni :) Mutta näemmä voi, ja hyvä että on muitakin samanmoisia! Meillä kuumeilen vain minä, joten vauvaa ei vielä olla varsinaisesti "tekemässä". Täytyy koittaa saada tuo miehen pää eka käännettyä..
 
Niin joo eilinen testi 10 min jälkeen näytti harmaan viivanpaikan, joka sitten hävisi myöhemmin. Viime kierrossa oli samaa eli tosiaan ei niitä testejä kannata yli testiajan katsoa ja väkisin tirkistellä. Parempi heittää heti 10min kohdalla roskiin..
 

Yhteistyössä