Kolmas lapsi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja RepaReipas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

RepaReipas

Vieras
Hei Kaikille,

olemme mieheni kanssa alkaneet miettiä, että mitä jos yritettäisiin vielä kolmatta lasta. Lapsemme (2v ja 4v) alkavat olla siinä iässä, että arki rullaa aika hyvin omalla painollaan.

Toisen lapsen syntymä oli ainakin itselleni melkoinen muutos - aiemmin toinen vanhemmistä pystyi kulkemaan vielä omia menojaan, kun vuorotellen hoidettiin ensimmäistä lastamme. Toisen lapsen jälkeen omat menot ovat vielä enemmän vähentyneet - kotona on selkeästi helpompaa, kun kaikki ovat kotona.

Onko kolmannen lapsen myötä odotettavissa jotain selkeitä muutoksia dynamiikkaan vai meneekö kolmas lapsi siinä kahden muun lapsen rinnalla ilman suurempaa tuskaa?

Mieheni kuulemma miettii täysin samoja asioita päänsä sisällä ja ehkä näitä asioita on hyvä vähän pyöritelläkin päänsä sisällä ennenkuin päätöksiä suuntaan tai toiseen tekee.
 
Meillä kolmas tuli kun kaksi ensimmäistä oli 6 ja 5 vuotta. Aiemmin en olisi jaksanut, koska nämä tuli vuoden ikäerolla. Kyllähän se pikkasen arkea muuttaa. Enään ei ihan noin vaan lähetä mihinkään, toki lähdetään, mutta jos pikkuinen on just päikkäreillä odotellaan, että hän herää yms. Omaa aikaa mulla ei ole juuri olleenkaan, hyvä jos kampaajalle tai ostoksille pääsee yksin, aina on joku lapsista mukana. No mutta suosittelen kuitenkin!
 
Jos kaks lasta sitoo niin että molempien "pitää" olla kotona niin miten pystytte liikkumaan kolmen kanssa perheenä tai yhden vanhemman kanssa?

Kuulostaa vaan niin oudolta toi että molempien on parempi olla kotona. Meillä tehdään miehen kanssa molemmat vuorotyötä joten molemmat ollaan totuttu olemaan yksin lasten kanssa. Kuopus on tosin vasta 5kk täysimetyksellä joten miehellä ei ole pahemmin kokemusta kolmen kanssa olemisesta mut mä olin 5,5 viikkoa yksin lasten kanssa kun vauvan oli 8 vk, keskimmäinen 1v11kk ja esikko 5v ja hyvin pärjättiin.
 
Jos kaks lasta sitoo niin että molempien "pitää" olla kotona niin miten pystytte liikkumaan kolmen kanssa perheenä tai yhden vanhemman kanssa?

Kuulostaa vaan niin oudolta toi että molempien on parempi olla kotona. Meillä tehdään miehen kanssa molemmat vuorotyötä joten molemmat ollaan totuttu olemaan yksin lasten kanssa. Kuopus on tosin vasta 5kk täysimetyksellä joten miehellä ei ole pahemmin kokemusta kolmen kanssa olemisesta mut mä olin 5,5 viikkoa yksin lasten kanssa kun vauvan oli 8 vk, keskimmäinen 1v11kk ja esikko 5v ja hyvin pärjättiin.

Ei tässä ole kyse pärjäämisestä - varmasti molemmat meistä pärjää kolmen lapsen kanssa. Kyse on vaan ehkä siitä, että mihin arki on ajanut - ainakin meillä toinen lapsi muutti tilannetta todella selkeästi. Lähinnä tässä päänsisällä heräilee ajatuksia, että millaisia muutoksia se kolmas lapsi saa kuvioon - varmaan heitä ei enää kovin helpolla saa isovanhemmille hoitoon (toinenkin lapsi oli jo tiukan alla), sairastelut varmaan lisääntyvät (sairaslomat töihin) jne.

Toisaalta tuntuisi ihanalta, että olisi yksi lapsi vielä, koska jaksamista tuntuisi löytyvän, rahatilannekin sallisi ja muutenkin hänelle olisi selkeä paikka olemassa.
 
Meillä nyt lapset 4 ja kohta 6v. Juuri samoihin aikoihin mietittiin että "tehdäkkö" kolmas samaan syssyyn vai ei.. Silloin tultiin siihen tulokseen että kyllä kaksi riittää, näin on hyvä. Kaikki vauvatavarat myytiin jne. Nyt sitten iski vauvakuume kuitenkin ja pillereiden jätöstä saman tien onnistikin :) Alkutaipaleella mennään mutta toivottavasti kaikki menee ok. Ajattelin että kolmen kanssa aina pärjää mutta jos jätetään kahteen, alanko harmittelemaan että olisiko pitänyt sittenkin..
 

Yhteistyössä