Kolmas lapsi?

Meillä 2 tyttöä 4v & 1v =) Mielessä pyörii kaikenlaista..enimmäkseen kysymyksiä kannattaako tehdä kolmas. Toisaalta ihan hirmunen vauvakuume ja miehenikin olisi valmis tekemään kolmannen lapsen mutta sitten alkaa miettimään että kuinka mustasukkaisia tytöt olisivat, riittääkö rahat, miten jaksan kotona kolmen lapsen kanssa, kun mies siis töissä ja minä tyttöjen kanssa kotona. kysymyksiä olisi vaikka kuinka. Rakastan myös omaa aikaa enkä usko että sitä tulisi olemaan enään juuri ollenkaan.

Miten te joilla 3 lasta olette jaksaneet ja oliko helppo päätös tehdä kolmas lapsi?

Tyttöjen kohdalla en miettinyt asioita näin ja nyt vähän pelottaa ajatus ja toisaalta olisin ihan täpinöissäni jos saataisiin vielä vauva<3 Ikää minulla on 24v.Eikös sitä sanota että lapset kannattaa tehdä nuorena?=)

 

Meillä on kolme lasta. Esikoispoika on 5v ja pikkusisko 3v ja vielä pienempi sisko 4kk. Päätös kahdesta ensimmäisestä lapsesta oli tosiaan helppo, mutta kolmatta mietittiin paljon tarkemmin. Mulla oli heti kakkosen jälkeen kova vauvakuume, joten jouduin miestä aika pitkään lämmitellä ajatukselle. Päätös kolmosesta tuli sitten vähän itsestään, kun päätettiinkin yhdessä kierrossa oviksen aikaan olla käyttämättä ehkäsyä. Alkuraskaudessa tunteet oli vielä tosi ristiriitaiset. Mietin juuri noita samoja kysymyskiä, kun sinäkin. Nyt ollaan todella onnellisia tosta kolmosesta. Isommat lapsetkin tykkäävät ihan hirveesti. Mustasukkaisuutta ei ole juurikaan ollut.

Mä oon jaksanut tosi hyvin kotona. Omaa aikaa tietysti välillä kaipaa, mutta tiedän, että jossain vaiheessa sitä on taas enempi. Tästä kolmosen vauva-ajasta olen osannut nauttia kaikista eniten.

Sulla on vielä aikaa, joten ehditte vielä miettiä asioita. Meillä suurimpana kynnyskysymyksenä oli raha. Mies ei ollut varma, että onko meillä rahaa kolmeen lapseen. Mies kun haluaisi matkustella lasten kanssa ja haluaisi, että lapsilta ei puutu mitään. Mä olen jopa pyöritellyt ajatusta neljännestä, mutta siihen mies ei tule suostumaan juurikin tuon raha-asian takia.

Tsemppiä mietintöihin. Jos teillä on resurssit kunnossa ja tahtoa riittää niin antaa mennä vaan. =)

 

Kiva kun oot vastannut mulle En viitsi ystäville saatika sukulaisille puhua asiasta mitään Lopetin minipillerit 2kk sitten koska ne ei sopinut mulle. Nyt siis käytetty kondomia mutta eipä käytetä enään Päätös siis tehtiin että vielä yksi ja sitten riittää. (tää tuli mieheni suusta) Edelleen toki pyörii kaikenlaiset kysymykset päässä mutta pitäisköhän vaan lopettaa toi ajattelu ja nauttia raskausajasta mahdollisimman paljon koska eiköhän kaikki asiat mene sitten omalla painollaan Mieheni on menossa yrittäjä kurssille ja alkaa siis yrittäjäksi tässä vuoden sisällä joten tulojen pitäisi riittää hyvin mutta se mun jaksaminen kyllä mietityttää vaikka olen vahva ihminen ja tiedän että pärjään kyllä. Pakko vielä kysyä että mites sellaset tilanteet että kaikki lapset huutaa samaan aikaan? Kun nyt jo tuntuu ettei ehdi olla monessa paikassa millään samaan aikaan auttamassa jne toivon ettei tytöt olisi mustasukkaisia, esikoinen ei ole ollut kyllä yhtään pikkusiskosta mustis että täytyy pitää peukkuja ettei olis nytkään ja että pikkusiskokin hyväksyisi uuden tulokkaan. Sitä omaa aikaa tulee olemaan tietysti taas sitten enemmän kun lapset kasvaa. Mulla on nyt juuri sopivasti ovis että saa nähdä plussataanko jo jouluna,se olisi kyllä ikimuistonen ja parhain joululahja ikinä<3

 

Heips!

Tää otsikko pisti silmään...
Eli; mulla on 4,5 ja 2,5 vuotiaat pojat. Mielessä on ollu jo jonkin aikaa, että haluan kolmannen lapsen. Pelkona on vaan se, että miten jaksan kolmen kanssa, ja miten rahat riittää. Ite olen 30 vuotias, ja ajatus tolle kolmannelle vauvalle on tullut vähän itsestään jo silläkin ajatuksella, että ikää tulee koko ajan itsellekin lisää. Haluaisin olla vielä suht nuori, kun teen sen kolmannen lapsen. Ei mulla oo mitään kauheeta vauvakuumetta, vaan lähinnä sellainen toive, että tulisin raskaaksi. Mieskin sitä mieltä, että estettä kolmannelle ei olisi... Sekavaa tää teksti...mieli vaan myllertää, kun halut ois vauvalle kovat, mutta mieli meinaa turhaan vastustaa...

Mulla on kaiken lisäks vielä sellanen juttu, että mun pitäs uusia pilleriresepti, ja nyt olenkin miettiny, että jätänkö vaan reseptin hakematta, ja yritetään saada vauvaa alulle ilman sitä suunnatonta yrittämistä, että tyyliin: tulee jos on tullakseen...

Auttakaa mua, mitä teen?????

 

Mulla on lapset kohta 4v ja 2v ja nyt just päätettiin pari viikkoa sitten, että kolmas saa tulla. Oon jotenkin aina halunnut kolme lasta ja nyt kun mieskin oli sitä mieltä, että haluis kolmannen niin päätettiin, että antaa mennä vaan. Mullakin ikää se 30 enkä haluis kauheen vanhana enää lapsia, joten nyt olis hyvä vielä saada yks ja sit riittää. Meillä on toi toinen lapsi ollut helpompi kuin eka ja tuntuu, ettei se kolmas nyt mitään kaaosta voi aiheuttaa enää tähän. Minäkin oon tätä pohtinut paljon, mutta jotenkin on ollut semmonen vahva tunne kolmannesta lapsesta ja siitä, että sen täytyy kanssa saada tulla maailmaan meidän perheeseen. Kun mies ilmoitti kanssa halustaan kolmanteen lapseen niin se oli sit menoa. =) Eli nyt sit jännätään sitä joululahjaa meilläkin.

 

Se on jännä miten tuota kolmatta miettii niin paljon tarkempaan. Meillä kanssa kaksi tyttöä: 3,5 vuotias ja juuri 2 vuotta täyttänyt. Kolmatta ollaan nyt yritetty heinäkuusta lähtien. Tulin raskaaksi samantien, kun kierukka otettiin pois, mutta sykkeet loppuivat yhtäkkiä rv 10. Nyt sitten sen jälkeen on yritetty, mutta ongelmana on ollut tosi hitaasti laskenut hcg. Silti siis joka kierrossa sahataan edestakaisin eli siis ollaanko ihan hulluna, halutaan mutta kun nyt päästään niiin helpolla...Mikä siitä kolmannesta tekee tilanteeseen niin suuren eron kun toinen lapsi teki?

 

Meillä noi isommat on jo sen verta isompia, että eivät huuda yhtäaikaa. Tai siis osaavat odottaa vuoroaan. Joskus on sellaisia tilanteita, että joutuu huudattamaan vauvaa, kun esim. tekee ruokaa tms. Sille ei vaan voi mitään. Meillä tämä kolmonen on ollut samanlainen kuin esikoinen. Nukkuu aika vähän ja tarvii paljon viihdyttämistä. Silti en kadu pätkääkään ja ollaan molemmat tosi iloisia, että saatiin tuo kolmas.

Nauttikaa vaan kaikki yrittämisestä ja raskausajasta. Turhat murheet pois. Hyvin kaikki menee. =)

 

Tähä ketjuun minäkin haluan tarinani taikka pohdiskeluni paljastaa..
Meidän perheessä on 6v ja 3v lapset, ihanat ja toivotut. Olin kyllä esikoisen jälkeeen ehdottomasti sitä mieltä että saa jäädä ainokaiseksi, hällä oli koliikkia,huono nukkumaan ja varmasti vanhempien epävarmuus myös edesauttoi meidän ontuvaan alkuun. Mutta kun poika kasvoi, niin vauvakuumekin nosti päätään ja mieskin näytti vihreää valoa, tulin pian raskaaksi ja meille syntyi tuo ihana tyttö, jonka kanssa on ollut paljon helpompaa. Poitsu oli alusta asti aivan esimerkillinen isoveikka pikkusisarelleen, mittä mustista ei ole, mitä nyt näin isomalla iällä katsotaan tarkkaan että kumpikin saa kaiken tasapuolisesti yms normi kahnausta sisarusten kesken, mutta ovat toisillee tosi tärkeitä ja rakkaita.

Olin nämä vajaa kolme vuotta taas sitä mieltä että kaksi lasta on sopiva määrä meille, kunnes aloin TAAS oireilemaan Ja kaikkeen siihen kuumeiluun ei toki helpotusta ole tiedossa kun ystäväpiirissä vasta nyt aletaan kunnolla lisääntyyn(vaikka ollaan jo 30vuoden rajalla suurin osa) eli vauvoja syntyy,kaverit käy isojen massujensa kanssa kyläss jne Olen alkanut tosissani pohtimaan jaksamista vielä yhden lapsen valvomiset,kakkavaipat ja soseitten teot, olen yrittänyt palauttaa mieleeni mitä kaikkea se vauva-aika oli ja miten jaksoin silloin. Mutta jostain syystä en muista ku hetken kun sain pienokaisen ekan kerran syliin,hetken kun vauvan kanssa nukuttiin toisiimme painautuneena ja sen huumavan vauvan tuoksun..Tää on vakava sairaus!!!
Mies on tyytyväinen näihin kahteen,se tuskin hinkuu päästä takas synnytysaliin(se oli kaikken järkyttävintä hänen mielestään) ja hänen mielestään nyt taas pystyy tekeen omiakin juttuja hiukan enemmän. Hän on todella hyvä isä,osallistuu kaikkeen ja touhuaa lasten kanssa kaikkea. Pärjää kolmistaan heidän kanssa päiviä,mutta oisko kolmas jo sitten liikaa.
Kyllä mä kerran lohkasin että"sitten ku tehhään se iltatähti niin.." siihen mies"ja sä olit laittamassa mua sterilisaatioonkin,mistäs me sitte siemenet?"
Eli mitenkään vakavasti ei olla tästä juteltu, vielä,mutta enköhän mä ota sitä puheeksi tässä piakkoin.
Melkosen sekava tarina, mutta kiitos kun sain sen teille jakaa..

 

Hei! Pakko oli laittaa viestiä tähän ketjuun, kun kuulosti lähes samalta ketjulta minkä itse aloitin pari kuukautta sitten. Meillä pojat 3,5 ja 1,5. Tosi vahva tunne kolmannen haaveista ja se tunne tuli jo toisen lapsen raskausaikana. Mies näytti vihreää valoa vasta pari kuukautta sitten ja silloin iskikin paniikki. Järki vastaan tunteet! Olen jotenkin vaan niin varma, että haluan kolmannen ja rakkautta riittää, mutta sitten kaikki kolmanteen liittyvä pelottaa! Aika, jaksaminen, nyt kaksi lasta ja kaksi vanhempaa eli kummallekin hätäapu tarvittaessa, sit kun on kolmas niin syliä ei kaikille jne jne. En ole ikinä ollut mikään koti-ihminen ja äitiyslomapäivät on olleet välillä tosi pitkiä, olenko siihen taas valmis. Mutta silti ajattelen, että jos en anna kolmannelle mahdollisuutta, tulen katumaan sitä aina.

Meillä eka oli vaikea vauva, itkua kaiket illat. Toinen taas helppo ja nukkui hyvin. Pelottaa, että kolmannesta tulisi yhtä vaativa kuin eka ja miten jaksaisi silloin olla hyvä äiti isommille. Entäs jos mulle tai vauvalle sattuu jotain ja sen takia en jaksa olla hyvä äiti isommille. jne.

Olen mietiskellytkin, että milloin tästä vauvahaaveilusta tuli näin vaikeaa! Toivon niin kovasti vauvaa, että toivoisin ns vahinkoa eli ettei tarttes tehdä päätöstä siitä, että altistan itseni väsymykselle, mutta että silti saisin kainalooni vauvelin. Hassua! Jotenkin asiaa on vaikea selittää, mutta ymmärrän täysin teidän tekstit ja tuntuu, että ajatuksetkin on samalla tasolla eli vaikka kovin sekavasti selostan, niin luulen, että ymmärrätte myös.