Kolmas inseminaatio onnistui, raskaus keskeytyi, mitä seuraavaksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Äiti26
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

Äiti26

Vieras
Hei!

Minussa ja miehessä kummassakin vikaa - miehellä heikko siittiöiden laatu (astenoteratozoospermia) ja minulla ei munarakkulat lähde kasvuun ilman pitkäjänteistä Puregonin piikittelyä. Yksi rakkula ollaan kuitenkin aina saatu hyvänkokoiseksi kasvamaan piikkihoidolla.Siitiöiden pesun jälkeen on ollut paljon hyviä siittiöitä liikenteessä, jopa yli 60 miljoonaa/ml ja liikkuvuus pesun jälkeen hyvä. Eli siittiöiden pesulla on ollut iso merkitys meidän tilanteessamme (ilman pesua A liikkuvia 0% ja B 7%). Nyt kolmas inseminaatio toi siis meille toivotun raskauden, mikä luomuna olisi ollut mahdotonta. Tämä kuitenkin keskeytyi rv 5 + jotain, vaikka kotiraskaustesteillä seuratessa hCG lähti hyvin nousuun.

Kysymys kuuluukin, kannattaako meidän jatkaa vielä inseminaatiohoitoja? Kun meille on jo kolme tehty, korvaako Kela vielä osan näistä? Ajattelimme miehen kanssa että vielä haluaisimme 2 inseminaatiota tehdä ennen ivf-hoitoon siirtymistä. Kuulostaako tämä järkevältä? Mietimme inseminaatiota siksi, kun sillä kerran onnistuimme.

Meillä yksi onnistun spontaani luomuraskaus vuodelta 2004. Yritystä meillä nyt ollut n. 1,5v.

Mietin myös, olisiko mahdollisesti keltarauhashormoni auttanut raskautta jatkumaan.. Kyseistä hormonia minulle ei viime kiertoon määrätty, sillä edellisessä kierrossa se aiheutti paljon vatsakipuja. Nyt mietin, että olisi pitänyt käyttää sitä kivuista huolimatta, jos se olisi vain auttanut alkanutta raskautta jatkumaan.
 
Hei "äiti26"!

Kiitos kysymyksestäsi.

Paljon hoitomuodon valintaan vaikuttaa se mitä mieltä itse olette asiassa. Voisin kyllä ajatella, että koska edellinen inseminaatio onnistui, voisi olla järkevääkin jatkaa hyväksi havaitulla hoidolla.
Käsittääksini Kelan korvaus käytäntö kolmen hoidon osalta koskee lähinnä koeputkihedelmöityshoitoa, joten uskoisin että Kela korvaa vielä inseminaatiohoidot.
Tuosta lääkityksestä kannattaa keskustella lääkärin kanssa seuraavaa hoitoa suunnitellessa.
Onnea matkaan!
 

Yhteistyössä