Ä
"äiree"
Vieras
lekurilta diagnoosiksi keuhkokuume. Vasemmalla puolella keuhkoissa oli löytynyt varjostuma.
Silti vain vieläkin epäilen onko kyse tosiaan keuhkokuumeesta vai jostakin muusta?
Nytkin tässä myöhemmin illalla lapselle iski päälle jälleen kova yskä, mikä lopulta päättyi tavanomaiseen tapaan oksentamiseen ja samalla kuume kohosi taas korkealle.
Lapselle on myös edelleen kova olkapääsärky vasemmassa kädessä ja tuo vaiva iski torstaina iltapäivällä aivan yht'äkkiä. Hän ei pysty tekemään vasemmalla kädellä yhtään mitään. Eikä käteen saa koskea millään tavalla. Se on niin kipeä.
Ollaan myös miehen kanssa mietitty, että voisivatko nämä oireet liittyä esim; refluksitautiin?? Tuotakin mahdollisuutta tänään lääkäriltä kyseltiin, mutta ei hän sanonut asiasta juuta eikä jaata.