Kolmårdeniin kesällä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "tiina"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"tiina"

Vieras
Tarkotus olis lähteä Siljalla tai Vikingillä ja ottaa oma auto mukaan.
Ehtiiköhän paikan kiertää 1 päivässä läpi, vai kannattaako varata majoitus 2 yöks?
Lapset 4v ja 12v. Oltais menossa heinäkuun puolessa välissä, joten luultavasti paikka aika ruuhkanen silloin...
Onks kukaan käynyt viime kesänä ja paljonko tuli suunnilleen maksamaan laiva, majoitus ja pääsyliput?
 
No ehtii kai joo, mutta ottaisin ehdottomasti 2 yötä Kolmårdenissa. Mieti nyt: ekana päivänä ajatte Tukholmasta ja iltapäivästä paikan päällä, seuraavana päivänä täytyy lähteä jo ennen 12... Missä välissä meinasitte ehtiä katsastamaan puiston?
 
Mäkin olen kahden yön kannalla.

Katselin tuossa joku aika sitten hintoja, kun meilläkin on kesäksi sama suunnitelma, tosin ajattelin, että jos ennen juhannusta mentäis. Ja meitä on vain kolme. Kaksi yötä hotellissa ja auto-laiva -yhdistelmä maksoi muistaaksin reilut 800 euroa. Turusta tuli noin satasen halvemmaksi.

Käy vilkaisemassa Siljan ja Viikkarin sivuilta, hinnat selviävät nopeasti.
 
Me oltiin viime kesänä. Mentiin siljalla. Päivälaivalla, ajettiin sitten illalla kolmårdenin lähelle hotelliin yöksi. Päivä siellä. Ajettiin silloin illalla sataman viereen hotelliin yöksi. Siitä aamulla laivalle ja päivä siis taas laivalle. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että 2 yötä maissa. Meillä oli neljä lasta mukana, joista vanhin oli silloin 4v. Matka maksoi maksimissaan 550 euroa.
 
No, Tukholmasta ei kauaa sinne aja, aamulaivasta ajettiin sinne ja taidettiin olla pelipaikalla ennen puiston aukeamista. Mutta kaks päivää kannattaa varata, se on ihan kiva (lapsiperheille) se vildmarkshotel tms. Ja pe ilta ylitys turusta ja su iltana paluu sekä toi hotelli oli joskus vuonna nakki 600€ kahdelta aikuiselta. ja siis auto mukana.
Ens kesänä ollaan kans menossa, 2v ja 4v lapset ja aiotaan varata 2 yötä et ehtii rauhassa olee.
 
On jotkut käyny siellä niin, että yölaivoilla meni ja päivän siellä. Mutta ovat sanoneet, että liian kiireeksi vetää aikataulu. Onhan se liikaa kellon katsomista, että ehtii laivalle takas.
 
Minäkin suosittelen kahden yön vierailua. itse eläintarhan lisäksi alueella on Bamsen-kylä, jossa myös teatteria ja Bamse vierailee, samoin hyviä leikkipaikkoja, jopa kahluuallas lapislle, eli uikkarit mukaan. Toissa kesänä oli myös jo huvipuistoajeluakin delfinaarion vieressä.

Lisäksi suosittelen vierailemaan myös haita katsomassa portin vieressä olevassa akvaariossa, hieno paikka, josta meidän pojat ovat tykänneet.

Majoituspaikaksi suosittelen muutaman kilometrin päässä sijaitsevaa leirintä-aluetta, siellä on hyviä mökkejä. Itse on yövytty Klippbyn mökeissä (kaikki mukavuudet ja merinäköala).

Ollaan kahdesti käyty tuolla, kerran ollaan oltu yksi yö, ja kerran kaksi. Molemmilla kerroilla jatkettu vielä matkaa pidemmälle ruotsiin. Vimmerbyyn Astrid Lindgren Världiä suosittelen myös lämpimästi (alv.se) on todella mahtava paikka!
 
Me juuri varattiin toukokuun loppuun reissu. kaksi yötä laivassa ja kaksi Nordgåpingissä. Joka paikassa oli jo tosi varattua, vaikka lähdetään loma-ajan ulkopuolella. Meitä lähtee kaksi perhettä.
 
[QUOTE="vieras";23425919]No, Tukholmasta ei kauaa sinne aja, aamulaivasta ajettiin sinne ja taidettiin olla pelipaikalla ennen puiston aukeamista. Mutta kaks päivää kannattaa varata, se on ihan kiva (lapsiperheille) se vildmarkshotel tms. Ja pe ilta ylitys turusta ja su iltana paluu sekä toi hotelli oli joskus vuonna nakki 600€ kahdelta aikuiselta. ja siis auto mukana.
Ens kesänä ollaan kans menossa, 2v ja 4v lapset ja aiotaan varata 2 yötä et ehtii rauhassa olee.[/QUOTE]

soittelin just siljalle, heillä toi vildmarks ainoa hotelli kolmårdenin lähellä ja jouduttais ottamaan kaks huonetta, perhehuone tarkotettu 2 aikuiselle ja 2 alle 12v lapselle....
Viking Linelle ei vielä ole paketteja tullut myyntiin.
 
[QUOTE="tiina";23426173]soittelin just siljalle, heillä toi vildmarks ainoa hotelli kolmårdenin lähellä ja jouduttais ottamaan kaks huonetta, perhehuone tarkotettu 2 aikuiselle ja 2 alle 12v lapselle....
Viking Linelle ei vielä ole paketteja tullut myyntiin.[/QUOTE]

nyt on varattu matka. Laivamatkat siljalla helsingistä, ruuat ja aamupalat mennen tullen, autopaikka, 2 hotelliyötä Scandikista 25km kolmordenista ja pääsyliput, hintaa tuli 1050euroo, eli ei nyt niin kauheen paha...eli 2 lasta ja 2 aikuista.
 
[QUOTE="tiina";23426330]nyt on varattu matka. Laivamatkat siljalla helsingistä, ruuat ja aamupalat mennen tullen, autopaikka, 2 hotelliyötä Scandikista 25km kolmordenista ja pääsyliput, hintaa tuli 1050euroo, eli ei nyt niin kauheen paha...eli 2 lasta ja 2 aikuista.[/QUOTE]

paljonko teille tullut vastaava reissu suunnilleen maksamaan? Nyt mietityttää pitäiskö ruveta surffailemaan edullisempaa matkaa...
 
[QUOTE="tiina";23434242 begin_of_the_skype_highlighting**************23434242******end_of_the_skype_highlighting]paljonko teille tullut vastaava reissu suunnilleen maksamaan? Nyt mietityttää pitäiskö ruveta surffailemaan edullisempaa matkaa...[/QUOTE]

Meillä oli päivälaivamatkat mennen tullen, ei hyttiä. autopaikka. mennessä lounas, tullessa aamupala. scandic hotellissa ensimmäinen yö, jossain kolmårdenin lähellä. toinen yö siljan sataman vieressä. 2 aikuista 4 lasta (4v, 3v, 1v, ja 4kk.). Hinta n. 550 euroa. Meillä tietysti se etu, että lapset niin pieniä, että niistä ei paljonkaan hintaa menny. Ja tuossa oli se pääsylippu eläintarhaan. Viime kesänä oltiin.
 
Me tehtiin niin että mentiin päivälaivalla Ruotsiin. Siitä ajettiin yöksi Södertäljeen ja aamulla suunnattiin Kolmårdeniin. Päivä siellä ja illalla Norrköpingiin yöksi. Sit toinen päivä Kolmårdenissa ja sitten lähdettiin harmaan matkaa pohjoisen kautta ajaen Suomeen. Vaikea sanoa kokonaishintaa, mutta laiva ei maksanut kun jotain 50 euron kieppeillä, yöt oli n. 100 euroa/yö (Scandiceja kaikki) ja sit pääsyliput. Oltiin kokonaisuudessaan oltiin 3 yötä Ruotsissa ja sit jatkettiin Suomessa kun ajeltiin alaspäin. :) mutta siis Ruotsin osuus jotain 400 euroa, ilman pääsylippuja. :) meitä oli 2 aikuista ja yksi pieni lapsi.
 
[QUOTE="Viuhti";23434629]Me tehtiin niin että mentiin päivälaivalla Ruotsiin. Siitä ajettiin yöksi Södertäljeen ja aamulla suunnattiin Kolmårdeniin. Päivä siellä ja illalla Norrköpingiin yöksi. Sit toinen päivä Kolmårdenissa ja sitten lähdettiin harmaan matkaa pohjoisen kautta ajaen Suomeen. Vaikea sanoa kokonaishintaa, mutta laiva ei maksanut kun jotain 50 euron kieppeillä, yöt oli n. 100 euroa/yö (Scandiceja kaikki) ja sit pääsyliput. Oltiin kokonaisuudessaan oltiin 3 yötä Ruotsissa ja sit jatkettiin Suomessa kun ajeltiin alaspäin. :) mutta siis Ruotsin osuus jotain 400 euroa, ilman pääsylippuja. :) meitä oli 2 aikuista ja yksi pieni lapsi.[/QUOTE]

Lisäys... Eli me varattiin matkat ja hotelli vasta viikko ennen reissua. Hyvin saatiin. Ainoastaan yölaivat oli täynnä. Viime kesänä oltiin siis reisussa. :)
 
Jos jotakuta kiinnostaa tämä vielä, niin laitan linkin:

http://www.firstcamp.se/sv/sommar/kolmarden/stuga-i-kolmarden/stuga-6-pers

Tässä siis majoitus n. 6 kilometriä Kolmårdenista mökissä meren rannalla. Mökissä keittiö, wc ja suihku. Meidän perhe on tykännyt tästä tosi paljon.

Eli aina ei kannata ottaa valmiita paketteja, vaan nähdä vähän vaivaa ja etsiä majoitukset itse.
 

Yhteistyössä