Kolmannesta haavelevako - vai jotain muuta...

[kahden äiti]

Meillä on kaksi lasta, oon aina sanonut että ei enempää. Nyt sitten olen aloittanut työt, elämä suht mallillaan mutta oon usein huomannut että mietin vielä mitä säästäisin esim vauvan vaatteista ja tarvikkeista, jos... Onkohan tää vaan jotain ohimenevää, kun tosiaan hoitovapaalta töihin palasin just vai mitä??? Lapset tappelee, toisella uhmaa, toinen muuten vaan ei tottele ja kaikkea tällaista 'normaalia' - luulis että haaveet kolmannesta karisisi, mutta aina vain ne ajatukset putkahtaa mieleen... Oon jo yli 30, mies yli 40 että ei tässä liian kauaa voi edes haaveilla... Tosin mies ei enää tahdo lisää, että kai se kaikki siihen kaatuu - viimeistään... Vai onko se tämä biologinen kello mikä tikittää ja saa päähän vielä vauva-ajatuksia

 

[Boink]

Sama täällä. Kyllä teidänkin perheeseen varmaan vielä kolmaskin sopisi

 

[ahma]

Sama täällä. Kyllä teidänkin perheeseen varmaan vielä kolmaskin sopisi

Ettei nyt vain päässyt pukki kaalimaata vahtimaan...

 

[lisää]

Samapa täällä ja 2 vuotta asiaa pähkäiltyämme tulimme siihen tulokseen, että kerran vielä. Laskettuaika on tammikuussa ja hiukan jo jännittää.

 

[ahma]

Niin ei ollu tarkoitus mitenkään ilkeillä tuolla kaalimaakommentilla. Mutta oliskos mahdollisesti kysymys nostalgiasta enempi kuin mistään tikittävästä? Ihminen tottuu tiettyyn elämäntapaan, ja haikeus iskee kun lapset kasvaa. Ja sitten kun pitäis mennä takaisin töihin, se tuntuu jossain syvällä sielussa hirmuiselta luopumiselta.

Eihän sitä ajan kulumista mistään muusta sillä tapaa tajua edes. Niin sitten "kuka voisi kellot seisauttaa" - no tietysti se seuraava lapsi. Sitten iskeekin keräilyvimma jo...

 

[lai-ne]

mulla on sama tilanne. vauvakuume on ollut enemmän ja vähemmän jo kohta kaksi vuotta. tilanteeni eroaa siten, että mulla ei ole miestä joten unelma olisi hieman työläämpi toteuttaa.

juuri toissayönä näin taas unta, että synnytin pienen pojan, menin sen kanssa salista osastolle, imetin ja hoisin ja olin maailman onnellisin kolmen lapsen äiti :heart: aamulla tuli melkein itku kun heräsin ja ihanaa uutta vauvaa ei ollutkaan.

 

[tosin jo kolmen äiti mutta kuitenkin]

Niin ei ollu tarkoitus mitenkään ilkeillä tuolla kaalimaakommentilla. Mutta oliskos mahdollisesti kysymys nostalgiasta enempi kuin mistään tikittävästä? Ihminen tottuu tiettyyn elämäntapaan, ja haikeus iskee kun lapset kasvaa. Ja sitten kun pitäis mennä takaisin töihin, se tuntuu jossain syvällä sielussa hirmuiselta luopumiselta.

Eihän sitä ajan kulumista mistään muusta sillä tapaa tajua edes. Niin sitten "kuka voisi kellot seisauttaa" - no tietysti se seuraava lapsi. Sitten iskeekin keräilyvimma jo...

Hyvin kirjoitettu, jäin pohtimaan asiaa omalta kannaltani ja näinhän se on!