Kokoomus taas asuntovelallisen asialla :)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lepsa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

lepsa

Tunnettu jäsen
22.09.2008
5 196
92
48
Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) ehdottaa asunnon ostajille asuntolainatakuuta työttömyyden varalta. Idea olisi, että työttömän ei tarvitsisi lyhentää lainaansa eikä maksaa korkoja työttömyyden kestäessä.

Vapaavuori arvelee Kauppalehden haastattelussa, että tämä panisi vauhtia asuntokauppaan ja rakentamiseen.

Työttömäksi joutuva asuntovelkainen vapautuisi siis lyhennyksistä ja koroista, ja lisäksi pankki ei saisi vaatia häneltä lisää vakuuksia tai takuita, vaikka

asunnon hinta laskisi. Valtio maksaisi pankille asuntolainan korot, joskin velalliselle jäisi maksettavaksi vuokraa vastaava omavastuuosuus.


Valtion korkotukea voisi Vapaavuoren kaavailujen mukaan saada usean vuoden ajan. Sen jälkeen lainan takaisinmaksu jatkuisi tavalliseen tapaan.

Takuu rajattaisiin esimerkiksi niihin, jotka ostavat asunnon vuosina 2009 ja 2010.

Vapaavuoren mielestä markkinoilla on asuntokauppaa ehkäisevä "psykologinen lukko", jonka tämäntapainen uudistus voisi laukaista. "Palkat nousevat ja verot laskevat. Silti ihmiset pelkäävät eivätkä halua ottaa riskejä", hän toteaa.

Muukin malli käy, kunhan se palauttaa luottamusta asuntomarkkinoille, Vapaavuori sanoo.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Vapaavuori+ehdottaa+ty%C3%B6tt%C3%B6myystakuuta+asuntolainoihin/1135242511401
 
Eli vuokralla asuvan kannattaa välittömästi irtisanomisuhassa ostaa asunto, mahdollisimman suuri ja kallis.

Hieno työttömyysturvan korotus. Meidän 370 kE asunnon korot olisi vitosen korolla 18500 vuodessa. Se on enemmän, kuin osa-aikaisen palkka.

Akateeminen pätkä on katkolla joka ikinen vuodenvaihde. Millä ilveellä Vapaavuori kuvittelee yhdenkään akateemisen menevän takaisin tutkimuksentekoon, kun peruskämppä tuo 18,5 kE lisäansiota ja työttömyysturva päälle. Kukaan ei maksaisi minulle lähellekkään samaa rahaa työstä, kun mitä työttömyydestä saa, jos tämä menee läpi.
lisin tiennyt, niin en olisi ottanut vuoden sopimusta. Seuraavat otan kolmen kuukauden pätkissä.

Laske itse:

Ansiosidonnainen 1935, asunnosta 1541, lastenhoidosta 600 työmatkat 480.

Yhteensä 4556 euroa.

Nykyinen palkka jää huomattavasti alle. Lisäksi verot pitävät huolen, että tuilla jää vielä huomattavasti enemmän käteen. Ja voihan sitä tehdä jotain hyödyllistä ja tuottavaa tukien päällekin!
 
Tietysti köyhätkin pääsee tästä hyötymään, kun vastuu lainasta siirtyy maksajalta valtiolle ja luotottajat voivat antaa rahaa kenelle tahansa. Jokaisen kannattaa siten ostaa mahdollisimman kallis ja jäädä työttömäksi.
 
Miksi muuten kustannetaan vain omistusasunnon hakkineen asumiskulut työttömänä? Miksi vuokralla asuvien kuluissa on edelleen ihme sääntöjä mm. siitä, että ei saisi olla tilaa tai hintaa, kun maksimissaan...

Ai niin, ne on niitä köyhgiä. Koska kaikki maksavat veroja, niin onhan se toki niin, että parempi köyhän on rikasta elättää kun päinvastoin.

Jos rikkaat elättäisi köyhiä, niin kukaan ei olisi sikarikas. Kun köyhät elättää rikkaita, niin rikkaat voivat olla todella rikkaita.
 
Aika moni joutuu muuttamaan, jos tämä toteutuu. Jos on asunto maksettuna, niin joutuu ostamaan uuden, että saa koko summan velkaa.

Voihan sitten tosin ostaa suuremman ja kalliimman. Edellisen asunnon rahoilla voisi sitten ostaa vaikka kesäasunnon Españjasta.
 
Suuremmet käytettävät tulot = suurempi laina.

Mitä suurempi laina sitä suurempi sosiaaliturva.

Suurituloisella on aina suuri asuntolaina. Nykyinen asuntolainan verovähennysoikeus aiheuttaa aina sen, että suuret hankinnat pitää rahottaa asuntolainalla.

Esim. Tarvitsen uuden veneen ja kesämökin. Joudun myymään taloni, jotta saan niihin rahat. Uudella lainalla ostetaan uusi talo, jotta lainalla on asuntolainan vähennysoikeus.

Minä muutan aina, kun tarvitsen jotain suurta. Niin tekee kaikki muutkin. Uskon, että tämän toteutuessa minun on tarkoituksenmukaista ottaa puolenmiljoonan asuntolaina ja jäädä työttömäksi. Työttömyys onnistuu helposti akateemiselta pätkätyöntekijältä
 
Nykyinen taantuma sai alkunsa Yhdysvaltojen subprime-kriisista. Kai se on kannattavaa Suomessakin luoda järjestelmä, joka aikaansaa luototusta henkilöille, jotka eivät muuten lainaa saisi. Saadaan sitten ihana kotikutoinen subprime-kriisi seuraavan nousun jälkeen.

Muuten, 90-luvun alun lama tehtiin vuonna 87.
 
Joo, jotenkin tuntuu, että toi systeemi kusee ja aikas pahasti. Jos kerran valtio maksaa sun lainaa kun et tee mitään, niin miksi helvetissä kukaan enää viitsisi tehdä mitään? Etenkin kun sit joutuu vielä maksamaan lainojaankin pois!

Idea sinänsä, että jotain pitäisi tehdä, on hyvä. Mutta tämä systeemi tuskin onnistuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Dahlia:
Joo, jotenkin tuntuu, että toi systeemi kusee ja aikas pahasti. Jos kerran valtio maksaa sun lainaa kun et tee mitään, niin miksi helvetissä kukaan enää viitsisi tehdä mitään? Etenkin kun sit joutuu vielä maksamaan lainojaankin pois!

Idea sinänsä, että jotain pitäisi tehdä, on hyvä. Mutta tämä systeemi tuskin onnistuu.
Peesi tähän.

 

Yhteistyössä