Kokoomuksen ex-kansanedustaja Marjut Köpsi kavalsi oman isänsä varat – Nosti sopeutumisrahaa 26 vuotta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Ex-kansanedustaja kavalsi oman isänsä varat – Nosti sopeutumisrahaa 26 vuotta
Ex-kansanedustaja Marjut Köpsi (kok) väitti, että hän oli sopinut isänsä kanssa tämän tilin käytöstä.

Kokoomuslaisuutta aidoimmillaan.
 
Valtion rahoilla

"Marjut Köpsi putosi eduskunnasta keväällä 1999.

Hän aloitti tuolloin kansanedustajien tilapäiseksi työttömyysturvaksi tarkoitetun etuuden, sopeutumiseläkkeen, nostamisen, ja nosti sitä yhtäjaksoisesti 26 vuotta. Etuus lakkautettiin vuonna 2019, mutta tilalle tullutta sopeutumisrahaa maksettiin Köpsille vuoteen 2025 saakka.

Tämän mahdollisti lakimuutokseen sisältynyt kolmen vuoden siirtymäaika. Se päättyi keväällä 2022, jolloin Köpsi oli 62-vuotias. Koska Köpsi oli täyttänyt 59 vuotta, hänelle oli oikeus saada etuutta eläkeikään eli 65-vuotiaaksi saakka. Köpsi täytti 65 vuotta helmikuussa 2025.

Terveydenhoitajan töitä eduskunnasta putoamisensa jälkeen tehnyt Köpsi nosti entisille kansanedustajille tarkoitettua etuutta myös työelämässä ollessaan. Etuus yhteensovitettiin työtulojen kanssa.

Sopeutumiseläkettä oli mahdollista saada eläkeikään saakka riippumatta siitä, minkä ikäinen kansanedustaja oli eduskuntauransa päättyessä. Pääomatulot eivät vaikuttaneet etuusmäärään."


Suomessa on kahdet standardit myös sosiaaliturvassa, yhdet eliitin Herroille ja Rouville ja toiset rahvaalle joita tämä eliitti rotiksi ja laisiksikin nimittelee.
 
Ennakkoperintöä otti ja piti huolen ettei pörriäiset pääse kuppaamaan omia perintövarojaan.


Eivät sinun vanhempiesi rahat ja omaisuus ole Suomen lain mukaan sinun ennakkoperintöäsi ilman, että siitä sovitaan vanhempiesi ja sinun välillä ja asiasta on mustaa valkoisella. Hävytöntä selittää tuolla tavalla. Vanhemmillasi on oikeus tehdä omaisuudelleen juuri niin, kuten he haluavat. Se, että esimerkiksi oikeustoimikelvottomuus rajoittaa asiaa, ei tarkoita että ne varat ja omaisuus muuttuisi kenenkään ennakkoperinnöksi. Suomessa ovat voimassa Suomen lait, jotka säädetään Suomen eduskunnassa. Se olisi pitänyt Köpsin ja sinunkin muistaa.
 
Toisaalta Köpsin lailla iät ja ajat sopeutumistahaa nostaneita on muitakin. Eikös se joku missikansanedustaja mm. ole tällainen. Ja joku lääkäri, joka ei nosta firmastaan palkkaa, vaikka töitä painaakin, ja tulottomana nostaa sopeutumistahaa. Hänen tapauksessaan lain, tai mikä asetus lieneekään, henkeä on venytetty kyllä äärimmilleen. Vaikka ei kai rikoskaan ole kun näin on säädetty, että tuohon on oikeus, mutta moraalitonta tuollainen etu on ja se ettei sitä ole poistettu.
 
Kokoomuksen Marjut Köpsi putosi eduskunnasta 1999 ja nautti ex-kansanedustajan sopeutumissossutukea 26 vuotta kunnes pääsi 65-vuotiaana eläkkeelle kansanedustajan ja muulla hulppeilla työeläkkeellä.

Kokoomuslainen arvovalinta ja tavalliselta bulkkikansalta nää kokkareet on leikanneet ansiosidonnaisen työttömyysturvan Pohjoismaiden huonoimmaksi -20% 8 viikon jälkeen ja sosiaaliturvan torsoksi sekä ajaa nyt persujen kanssa pakkotyötä sosiaaliturvan saannin ehdoksi
 
On todella törkeää tuo sopeutumisrakäytäntö.

Köyhät opiskelijat laitetaan entistä tiukemmalle, ym vähäosaiset, mutta entisille kansanedustajille kyllä riittää tukirahoihin valtion kassasta ja kokoomus sekä persu saksijat vielä yliedustettuina noissa loisijoissa.

Aivan uskomatonta, eikö mikään taho pysty tuota lopettamaan, eduskunnasta ei varmasti tule aloitetta tuon järjettömyyden lopetukseen, vaikka luxus-lorvimistuen enimmäisaikaa laskettiin.
 
Kokoomuksella ja persuilla selvästi eniten sopeutumissossutuen saajia ja aiemmin olivat myös sinipersut yliedustettuna. Muilta sossutuet ja ansiosidonnaiset leikkuriin ja sitten itse nautitaan vuosikausia, tai kuten kokoomuksen Marjut Köpsi 26-vuotta suurta vastikkeetonta työttömyyskorvausta, ennen kuin jäädään 65-vuotiaana eläkkeelle.
 
Kokoomuksen Marjut Köpsi nautti ensin ex-kansanedustajan vastikkeetonta sopeutumisrahaa 26-vuotta vuodesta 1999 ennen kuin jäi kansanedustajan hulppealle eläkkeelle tänä vuonna 65-vuotiaana, mutta kavalsi vielä päälle isänsä rahat. Kokoomuslaista arvomaailmaa parhaimmillaan 😆
 
Ensinen kokkare ex-euroedustaja Eija-Riitta Korhola pahoitti mielensä aikoinaan, kun hänen kirjan kirjoittamistaan sopeutumiskorvauksella jotkut kyseenalaistivat."Olen tehnyt niin paljon Suomen eteen että ansaitsen tämän" Korhola sätti arvostelijoitaan, jotka kehatasivat kyseenalaistaa saavutettua etua. Nykyisin Korhola on kristillisdemokraateissa, joiden mammonan epäjumalan palvojan arvot ovat melko yhtenevät kokkareiden kanssa. Köyhiltä ja duunareilta kaikki edut pois, mutta rahaeliitille mikään ei ole liikaa, ei edes hulppeat toisen standardin sossutuet.
 
Marjut Köpsi (kok) siirtyi eläkkeelle 65-vuotiaana nautittuaan ex-kansanedustajan vastikkeetonta tuhansien eurojen sopeutumistukea 26 vuotta (1999 - 2025) ja kavallettuaan isältään lähes 36 000 euroa, josta sai lainvoimaisen tuomion.

HS: Entinen kansanedustaja vei isältään yli 35 000 euroa
Tuomiot|Marjut Köpsi istui eduskunnassa 1990-luvulla. Hän nosti sopeutumisrahaa yli 20 vuotta..
 
Varakkaat ihmiset, usein kokoomuslaisia tai oikeistolaisia ainakin, syyttävät usein köyhiä ja työttömiä yhteiskunnan rahoilla eläviksi laiskoiksi henkilöiksi, jotka eivät halua yrittää mitään ja jotka käyttävät aikansa huijatakseen itselleen sosiaalietuuksia.
 
Projektio ilmiöstä kyse

Tätä vasten ei tarvitse ihmetellä miksi kokoomus ja perussuomalaiset ovat yliedustettuna sopeutumistuen saajissakin ja aiemmin siellä oli paljon sinipersuja, Timo Soini on toki vieläkin.
 
Noi toisen standardin eliitin edut pitää poistaa.

Työtön saa työttömän peruspäivärahaa ja pidemmän työttömyyden jälkeen työmarkkinatukea ellei ole maksanut työttömyyskassaan ja saa ansiosidonnaista, jota 8 viikon työttömyyden jälkeen leikataan 20 % ja 8 kuukauden jälkeen 25 %. Työttömyyden kesto on tällä hetkellä keskimäärin 70 viikkoa.

Miksi ex-kansanedustaja saa ansiosidonnaista työttömyyskorvausta, vaikkei ole palkkiostaan maksanut edes työttömyyskassaan? Toiset standardit.

Kaikki samalle viivalle, eli ellei ole maksanut kassaan saa työttömäksi työnhakijaksi ilmoittauduttuaan työttömän peruspäivärahaa noin 600 €/kk NETTONA oli duunari, kansanedusta tai ministeri.

Ministereille muuten puuhataan vuoden karenssikorvausta kautensa jälkeen 135 000 euroa eli ministerin vuosipalkka.

Plutokratiaan päin ollaan menossa täälläkin.
 
Köpsin rikos selvisi, kun tämän isä oli käynyt pankkiautomaatilla ja huomannut pankkitilinsä tyhjenneen. Tilin tyhjentymisen takia laskut olivat jääneet maksamatta ja isältä oli muun muassa lopetettu ruokapalvelu.

Pian tämän jälkeen isälle määrättiin edunvalvoja, ja tilanteen laajuus alkoi selvitä. Tuolloin isä kertoi, ettei ollut antanut tyttärelleen lainaa tai lupaa tilisiirtoihin.

Köpsi itse ei oikeudessa muistanut kaikkien tilisiirtojen perusteita. Osa on ollut lainaksi, eräässä tapauksessa Köpsi epäili maksaneensa isänsä auton korjauksen. Köpsin mukaan rahojen käytöstä oli sovittu hänen isänsä kanssa.

Oikeudessa Köpsi kuvaili omaa rahatilannettaan ”ihan hyväksi”.

Vuonna 1999 eduskunnasta pudonnut Köpsi ehti nostaa eduskunnan sopeutumisrahaa 26 vuotta (1999 - 2025) ja jatkoi sen jälkeen 65-vuotiaana eläkkeellä.
 
Vuosi sitten Marjut kertoi pohtineensa moraalikysymyksiä. Tuo pohdinta ei ikävä kyllä ulottunut kysymykseen "saako isältään varastaa". Lieventävänä asianhaarana mainittakoon, että hänet oli koulutettu sote-alalle, terveydenhoitajaksi. Silloin nuo oman ja yhteisen rajat häilyvät?
Köpsi ei osaa vastata kysymykseen siitä, onko sopeutumistuen nostaminen perusteltua vielä 25 vuotta eduskuntauran jälkeen.
– Jaa-a. Se on hyvä kysymys, hän sanoo ja on hetken hiljaa.
Myöhemmin hän palaa aiheeseen ja kertoo pohtineensa sopeutumisrahaan liittyviä ”moraalikysymyksiä” aiemmin ja pohtivansa niitä myös jatkossa.

39-133057766b5e552d4bfe
 

Yhteistyössä