Onko 25-vuotta sopeutumiseläkettä saanut Marjut Köpsi (kok) lopettanut sen nauttimisen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Kokoomuksen kansanedustajana toiminut Marjut Köpsi (aiemmin Kaarilahti) putosi eduskunnasta maaliskuussa 1999.

Hän on nostanut sopeutumiseläkettä tai -rahaa siitä lähtien – nyt jo 25 perättäisen vuoden ajan.

Asia kävi ilmi, kun Yle selvitti heinäkuussa, ketkä entisistä poliitikoista saivat sopeutumisrahaa kesäkuussa 2024. Listalla oli 33 nimeä.

Uusimmalla julkaistulla listalla Köpsin nimeä ei ollut.

Yhteensä 24 entistä kansanedustajaa nostaa kansanedustajan sopeutumisrahaa. Sopeutumisrahaa voi saada, jos ei työllisty kansanedustajuuden jälkeen. Siihen ei liity samanlaista työnhakuvelvollisuutta kuin työttömyysturvaan.

Uudessa tän päivän IS:n sopeutumisrahajutussa kokoomus mainitaan vähimmällä huomiolla vain muutamilla nimillä, vaikka kokoomuksella on edelleen eniten sopeutumistuen saajia kuusi kappaletta. Persut ovat kakkosena viidellä sopeutumistuen saajalla ja päälle kaksi sinipersua. Kelpaa oikeistollekin sossutuki, vaan kelpaisiko pakkotyö sen eteen, kuten ehdottavat köyhällistölle?

Mitähän Köpsille on tullut?
 
Noi toisen standardin eliitin edut pitää poistaa. Työtön saa työttömän peruspäivärahaa ja pidemmän työttömyyden jäljeen työmarkkinatukea ellei ole maksanut työttömyyskassaan ja saa ansiosidonnaista jota 8 viikon työttömyyden jälkeen leikataan 20 % ja 8 kuukauden jälkeen 25 %, työttömyyden kesto on tällä hetkellä keskimäärin 70 viikkoa. Miksi ex-kansanedustaja saa ansiosidonnaista työttömyyskorvausta, vaikkei ole palkkiostaan maksanut edes työttömyyskassaan? Toiset standardit. Kaikki samalle viivalle, eli ellei ole maksanut kassaan saa työttömäksi työnhakijaksi ilmoittauduttuaan työttömän peruspäivärahaa noin 600 €/kk NETTONA oli duunari, kansanedusta tai ministeri. Ministereille muuten puuhataan vuoden karenssikorvausta kautensa jälkeen 135 000 euroa eli ministerin vuosipalkka. Plutokratiaan päin ollaan menossa täälläkin.
 
Onko 25-vuotta sopeutumiseläkettä saanut Marjut Köpsi (kok) lopettanut sen nauttimisen?
Kokoomuksen kansanedustajana toiminut Marjut Köpsi (aiemmin Kaarilahti) putosi eduskunnasta maaliskuussa 1999.

Hän on nostanut sopeutumiseläkettä tai -rahaa siitä lähtien – nyt jo 25 perättäisen vuoden ajan.

Asia kävi ilmi, kun Yle selvitti heinäkuussa, ketkä entisistä poliitikoista saivat sopeutumisrahaa kesäkuussa 2024. Listalla oli 33 nimeä.

Uusimmalla julkaistulla listalla Köpsin nimeä ei ollut.

Yhteensä 24 entistä kansanedustajaa nostaa kansanedustajan sopeutumisrahaa. Sopeutumisrahaa voi saada, jos ei työllisty kansanedustajuuden jälkeen. Siihen ei liity samanlaista työnhakuvelvollisuutta kuin työttömyysturvaan.

Uudessa tän päivän IS:n sopeutumisrahajutussa kokoomus mainitaan vähimmällä huomiolla vain muutamilla nimillä, vaikka kokoomuksella on edelleen eniten sopeutumistuen saajia kuusi kappaletta. Persut ovat kakkosena viidellä sopeutumistuen saajalla ja päälle kaksi sinipersua. Kelpaa oikeistollekin sossutuki, vaan kelpaisiko pakkotyö sen eteen, kuten ehdottavat köyhällistölle?

Mitähän Köpsille on tullut?
Lopetti 26 vuotta nautittuaan siirtymällä eläkkeelle 65-vuotiaana.
 

Yhteistyössä