Toggle sidebar

Kokemuksianne

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja murheellinen ja toivoton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

murheellinen ja toivoton

Vieras
Hei

Olen tällähetkellä murheen aallokossa.Ei tästä meinaa tulla enää mitään.Jäin kiinni kolmisen kuukautta sitten pettämisestä(rakastumisesta).
Mies antoi anteeksi silloin,mutta nyt tää elämä on kuin suoraan helvetistä.
Pystyttekö te miehet ikinä antamaan anteeksi naisen pettämisistä???Vaikka lupaattekin?Kuuleeko siitä loppuelämän sitten?Aina huonoilla hetkillä nostetaan se asia esiin ja haukutaan suoraan???
Voiko tämä avioliitto enää palautua?Ei se ennalleen palaa mutta jotenkin asiat selviäisi,että voisi mennä eteenpäin???

Ja teille,jotka ette ole vielä pettäneet,älkää ikinä pettäkö parisuhteessa!!!Erotkaa ensin,jos haluatte vaihtelua!
Ja jotka ette ole jääneet vielä kiinni,jäätte aivan varmasti,jos ette heti lopeta...
En millään pahalla,haluan varottaa.Sillä kokemusta on ja Siperia opettaa!!
Kertokaa kokemuksianne,asiallisesti.
 
Pää pystyyn tyttö! Jos miehesi on niin lapsellinen ja pienisieluinen, ettei kykene anteeksiantoon ja unohtamaan, lemppaa koko ukko ulkoruokintaan. Maailma on kunnon miehiä tulvillaan (kuten olet huomannutkin ;).... )
Jos kuitenkin jäät suhteeseesi ja miehesi muistuttaa sinua joskus ikävästi tapahtuneesta, sanot vain että salakullallasi oli suurempi kalu kuin ukollasi, niin loppuvat turhat muistelut!
 
Taitaa olla niin, että jotenkin voi antaa anteeksi, mutta ei koskaan unohtamaan. Sama asia on kyllä niinkin päin, että kun mies pettää ja jää kiinni, niin nainen väittä että anteeksi voi antaa, mutta ei unohtaa. Tästä pettämisestä kyllä kuulee noin kerran kuukaudessa ja vuosien ajan. Ei muuta kuin pää pystyyn tyttö ja pidä ne muistot. Koskaan ei valitettavasti tule aikaa, etteikö riidän yhteydessä muistutettaisi hairahduksestasi.
 
kaverin muija jäi kiinni itse teosta,salaäijä oli vielä pukilla,eipä heillä siitä sen koommin ole puhuttu,perhe-elämä on jatkunut ennallaan,emäntää kai se hairahdus enempi on vaivannut.
 
no esim. jos sanon sängyssä,että nukutaan nyt,kun niin väsyttää.(siis kun mieheni haluaa sexiä)...
Alkaa hirveä metakka ja huuto,että halusitpa sinä silloin sexiä,kun huorasit sen rakkaasi kanssa.
Tai kun puhelin oli jäänyt vahingossa johonkin takin taskuun,niin se oli selvä asia,että olen lähetellyt viestejä ja soitellut,kun pitää piilottaa.
Kummiski nykyään kännykkäni on AINA näkyvissä,äänet päällä ja mieheni on ottanut oikeudet lukea viestini kaikki.
Mutta eipä niitä tulekaan kuin kolmelta tytöltäni tai siskoltani.
Tuntuu,että hän on aivan pettynyt kun ei saakaan enää kiinni mistään minua(luvattomasta).
Tuntuu,ettei se sit ole hyvä,jos viestejä ei tule vierailtakaan.Olen poistanut ne kuulemma.Huom!!!
Numeroni vaihdettiin,kun suhteeni tuli julki.Suostuin kaikkeen,koska halusin jatkaa avioliittoani.Mutta enpä tiennyt,mihin joudunkaan...
ihan muutama esim. vain tässä oli.!
 
Parahin murheellinen j...

Mieheni jäi pettämisestä kiinni reilu vuosi sitten. Alku oli aivan kamalaa kaaosta syyttämisineen ja haukkumisineen (molemmin puolista). Lemppasin hänet enempiä kyselemättä etsimään uutta kämpää ja selvittämään omaa päätänsä. Näin ollen ""keskustelut"" jatkuivat puhelimitse.
Vaikeinta aikaa kesti kolmisen kuukautta. Tämän jälkeen asiaa on voinut ajatella suurimmitta vihantunteitta. Kävimme myös yhdessä perheneuvolassa keskustelemassa ja lähimmät kaverit ovat myös olleet kovasti tulilinjalla asian suhteen.
Meillä kävi hyvin ja nyt asustellaan saman katon alla. Joskus riidellessä asia tulee sivulauseessa esille, mutta katoaa saman tien.
Ehkä teidänkin kannattaa nostaa kissa pöydälle ja kääntää jokainen kivi, ettei jää mitään hampaan koloon. Rohkeasti vaan! Asian vatuloiminen tai sen muisteleminen, ei aina ole se kaiken helpoin tie, mutta uskoisin, että sillä saa parhaimpia tuloksia aikaan. Tärkeää on, että kummallakaan ei jää asian suhteen mitään epäselvyyksiä. Tsemppiä eteenpäin!
 
Sitä saa mitä tilaa. Mietipäs itsesi miehesi asemaan. Miltä sinusta tuntuisi, jos hän olisi RAKASTUNUT ja PETTÄNYT sinua eikä sitten suostuisi seksiin, koska ""väsyttää""... Sama juttu puhelimen kanssa. Etkö muka olisi epäluuloinen?

Etkö ole vielä oppinut elämän perusasioita: anteeksi voi antaa, unohtaminen on vaikeampaa.
 
Sinustako alkuperäinen 3 kk on pitkä aika sinulle kestettäväksi riitelyä ? Tuleeko mieleen mitä sinä tulit tuhonneeksi pettämiselläsi? Mielestäni luottamus on aivan helvetin paljon kalliimpi asia kuin 3 kk:n sinnittely kun puolisolla on paha olla.
 
Aika inhottavaa kielenkäyttöä mieheltäsi! Itse en kuuntelis hetkeeään. Otitko muka rahaa salarakkaaltasi? Ja puhelimen pitäs olla jokaisen yksitysaluetta eikä sitä toinen saa kytätä oli aihetta tai ei!
 
Suurin haaste sinulle lienee sen tietäminen mitä itse haluat ja mitä teet vain miehesi tahdosta. Et voi tekoasi hyvittää tekemällä kaiken miehellesi mieliksi omaa tahtoasi vastaan. Jos sille tielle lähdet, loppua ei tule. Sitten huomaat parin vuoden päästä eläväsi miehesi ehdoilla ja kaikki alkaa alusta kun kaipaat toiseen syliin.
 
Jos sulla on todella paha olla miehesi kanssa niin lähde Tiedän omasta kokemuksesta että siitä kaikesta voi tulla todellista helvettiä...enkä minä ollut edes pettänyt!! Jo pelkkä luulo siitä sai miehen vahtimaa jokaista askeltani Jos tulin töistä vähän myöhässä,olin huoraamassa...jos puhuin ulkona puhelimeen,joku vieras mies soitti...jos puhelin jäi vaikka autoon,se oli puhelimen piilottelua kaiken varalta,jos joku vieras vaik soittais yms Mä lähdin ja nyt elän onnellisesti suhteessa missä ei vahdita toistemme tekemisiä Onnea sinulle yhteis eloon,mut jos elämä käy liian raskaaksi niin lähde
 
Ensinnäkin kolme kuukautta on todella lyhyt aika kumppanin petoksesta selviämiseen. Sinä aikana tulee mieleen syytöksiä ja pettymyksen ja vihankin tunteita enemmän kuin riittävästi. Yleensä petetty haluaisi puhua asioista ja selvittää toisen tarkoitusperät. Olethan sinä suostunut puhumaan tästä miehesi kanssa, jos hän niin haluaa? Suostuthan selvittämään asioita ja vastaamaan kysymyksiin? Ethän vain ole vaiti ja yritä unohtaa, ja ihmettele samalla miksei mies jo unohda?

Ymmärrän, että toistuva asian esiintuominen riidellessä ja toistuvat syytökset rassaavat hermoja, kun itse tahtoisi jo kääntää uuden lehden. Mutta vaikkei omaa tuskaasi tämä helpottaisikaan, muista, että mies on nyt se, joka kärsii enemmän. Hän kärsii kuitenkin ilman omaa ansiotaan, sinä kärsit omien valintojesi seurauksista. Sinä olet kuitenkin se, joka on kaiken tuskan aiheuttanut, mielestäni sinulla on kyllä velvollisuus vähän syyttelyita ja epäluottamusta nyt sietääkin.

Anteeksianto ja luottamus palaavat pikkuhiljaa, jos ovat palatakseen. Nopeita ratkaisuja harvemmin kuitenkaan on. Sinä voit edistää tätä omalla käytökselläsi: Olethan varmaankin pyytänyt vilpittömästi anteeksi mieheltäsi? Ethän ole yrittänyt syyllistää häntä omista sotkuistasi? Jos hänessä mielestäsi on syytä pettämiseesi, niin toki siitäkin pitää keskustella, mutta petetyn maailmassa pettäjä on suurin syntipukki, ja se rooli sinun on kestettävä. Sinuna en vielä tässä vaiheessa kovasti syyllistäisi miestä epäluottamuksesta ja kännykän kyttäämisestä. Luottamuspula on kuitenkin todellinen ja aiheellinen. Mitä ilmeisemmin olet parhaasi mukaan yrittänyt osoittautua luottamuksen arvoiseksi, jatka samalla linjalla. Luottamuskin ansaitaan, eiköhän miehesikin sen tajua, kunhan saa mielensä myllerryksestä vähän enemmän aikaa toipumiseen.

Pettäminen hajottaa parisuhteen perustoja tavalla, mitä petetyn on todella vaikea sietää. Ja siitä toipuminen ja perustan uudelleen luominen on vaikeaa, hidasta ja silti valitettavasti pääosin itse petetyn vastuulla. Kukaan muu ei miehesi puolesta voi anteeksi sinulle antaa, kuin hän itse. Vain hän itse voi loppupeleissä määritellä sen, kuinka paljon luottamuksesta palautuu, vai palautuuko. Siinä on hänen vastuunsa. Sinun tehtävänäsi on seistä tukipilarina sille hauraalle luottamuksen ja anteeksiannon korttitalolle, mitä hän yrittää kursia kasaan.

Loputtomiin ei petetynkään vittuiluja toki tarvitse kestää. Jos petetty ei halua sen vertaa yrittää antaa anteeksi, ei sinunkaan tarvitse paskaa niskaasi ottaa. Mutta kolme kuukautta on vielä niin lyhyt aika, että kehottaisin sinua vielä yrittämään ja ottamaan sitä paskaa niskaasi.

Lienee yksilöllistä se, kuinka nopeasti kukakin toipuu. Minun haavani olivat kolmen kuukauden päästä vielä avoinna ja vereslihalla. Vasta puolen vuoden kuluttua rupesi pikkuisen helpottamaan ja siitä lähtien oli päivä päivältä helpompaa. Meni kuitenkin yli vuosi, ennen kuin täysin aloin olemaan selvillä vesillä. Suuren kiitoksen tästä toipumisesta annan ilomielin miehelleni, joka jaksoi ne vaikeat ajat hermostumatta minuun. Usko huviksesi, en todella ollut mikään helppo elämänkumppani siihen aikaan :)

Ja aina täytyy muistaa sekin, että aina kaikkea ei voi korjata. Voi yrittää korjata sen mitä korjattavissa on, mutta takeita onnistumisesta ei ole. Pitää vaan ottaa epäonnistumisen riski. Olen samaa mieltä monen muun kanssa siitä, että anteeksi voi antaa ja luottamuksen voi palauttaa, mutta niitä tunteita ei kuitenkaan unohda. Sen asian kanssa on elettävä lopun elämäänsä.

 
että tottakai pettäminen sattuu,muista asettua miehes housuihin.miten se miettii niitä sinun kiihkoisia reissuja ja onhan toinen mies päässyt teidän kahden väliseen intiimiin tilaan,mieti vähän...ja sitten,kukaan ei jaksa kuunnella parisuhteessa siitä mitä teki vuonna paavo,eihän,mutta asian vakavuus yleensä ratkaisee ja nyt on niin että miehesi tuskin pääsee koskaan yli,joten olet menettänyt hänet.
ja tiesithän sen että niin voi käydä,hetken ihastus kun loppuikin,niin menettää sen rakkaan joka rakkain olikin.mutta sinä löit puukon hänen selkäänsä ja se on yleensä se pahin mitä voi toiselle tehdä.seuraava vaihe on miehesi petturuus sinua kohtaan ja ehkä hyvän kaverisi kanssa.
olet oppinut varmasti tästä tuskasta ja ehkä luopuminen olisi ainakin hetkeksi hyväksi teille molemmille.eikö ole kamalaa että näin sitä opitaan,toisin sanoen jos olisit alunperinkin arvostanut miehesi rakkautta oikeasti,tosirakkautta,olisit punninnut ja tätä ei olisi tapahtunut.nyt näit miten se sattuu,sinuun ja häneen.ehkä löydät vielä sen miehen joka on niin arvokas sinulle ja olet kokenut arvokkaan asian.
me kaikki ollaan niin eriasteella ja opin tiellä että tee selväksi miehelles että jatkat jos hän yrittää unohtaa,muuten parempi mennä omilleen,koska mustasukkaisuus voi saada kiltinkin miehen hankaliin tilanteisiin ja sinulle se ei tee hyvää.
muuten,voiko edes olla että luottamusta muuten saadaan koskaan takaisin ja ennalleen.itse en siihen oikein usko,koska onhan se nähty ystävyys suhteissakin,minkä kerran menettää sitä ei takaisin saa.
me olemme inhimillisiä olentoja.
 
Kolme kuukautta on korkeintaan aika, mikä menee shokista toipumiseen. Vielä kolmen VUODENKIN jälkeen miehesi miettii, sitä monestiko ja mihin kaikkiin reikiin häntäheikkisi on sinua tökkinyt ja miten olet ulvonut himossasi.

Miehesi miettii vielä pitkään, miten johdonmukaisesti olet kusettanut häntä peitellessäsi suhdetta ennenkuin kärähdit. Mies muistaa kaikki keksimäsi tekosyyt menoillesi. Mies tuntee itsensä pelleksi vielä pitkään....
 
Niin tiedän.
Mutta hän kuitenkaan ei pysy sanassaan.Olenhan minäkin pysynyt.Olen nyt kuin nunna,enkä valita yhtään.En liiku kotoa missään,odotan kai jotain ylösnousemusta hamaan loppuun saakka.

Kyllä mieheni on väläytellyt,että erotaanko.Minua suorastaan on alkanut viehättää koko ajatus.Mutta lupaako hän vain taas ja sitten ei kummiskaan jätä rauhaan,jos lähden tästä.?!Ei tiedä varmaan kukaan...

Eikä se pettäminen ole sellaista päämääräistä tekoa!!!
En minä ainakaan ole koskaan aikonut pettää.Kaikki,jotka ovat pettäneet,ovat olleet mielestäni pukkeja ja huoria.
Mutta kun se sattuu omalle kohdalle,niin ei asiat olekaan 1+1=2,vaan ihan jotain muuta.
En osaa sitä selittää niin,ettei joku aina ymmärrä väärin.
Olen sanonut miehelleni,että kosta mulle.Koska tämä suhde on tällähetkellä umpikujassa.Hän vaan tokaisi,että kostan kyllä,mutten noin.Pitääkö minun pelätä vielä,että hän tappaa minut tai jotain???
Me puhuttiin ensimmäiset kolme viikkoa ensi kertaa elämässämme,ollaan oltu 30 vuotta yhdessä.
Mut kerroin kaikki,jota nyt kadun.Hän ottaa ne aseiksi joka kerta kun tulee riita.
Ei koskaan kannata kaikkea kertoa,jos jää kiinni.Minä tiedän,että on aika monta muuta,joilla on näitä salarakkauksia.Kertoo vaan kaiken pintapuolisen.
En tiedä oikeastaan,miksi sitten jaksan tätä liitoa vielä.Onko se vaan,että maallinen mammona,talot,tilukset,tavarat,on ottaneet kovaan puristukseensa minut.En tiedä,rakastanko miestäni?Tietääkö sen varmasti,jos rakastaa ja mistä sen tietää??
Kiitoksia teille asiallisista vastauksistanne,joita olen saanut.
 
Minkä vuoksi pettäjälle pitäisi löytyä ""kunnon mies"".
Toivottavasti löytää itselleen kaverin, joka levittää siemeniään pitkin maailmaa. Huomaa sitten mitä on tullut tehtyä. Voivat sitten keskustella kokemuksistaan keskenään, eikä kumpikaan loukkaannu.
 
Uskomatonta saarnaamista pidätte. On niin helppo läimiä kuin vierasta sikaa. Totuus kuitenkin on se, että useimmat teistäkin on valmiit katsastamaan sitä vihreämpää ruohoa. Ap, aika ahdistavaa näyttää elämäsi nyt olevan. Voi olla ettei miehesi kykene koskaan käsittelemään asiaa aikuismaisesti. Älä tuhoa elämääsi, jos tilanne ei helpotu. Ero voi olla oikea ratkaisu.

 
Asia on täsmälleen kuten ""Pah!"" toteaa, 3 kk ei ole näissä asiosssa mitään. Ap voi tosiaankin varautua ainakin 3 vuoteen. Nimimerkillä 'kokemusta on'. Unohtaminen ei onnistu, eläminen petoksen kanssa voi onnistua, jos oikein hyvin käy, jos molemmilla on aito tahto, jos pettäjä suostuu keskustelemaan asiasta loputtomiin. Onnea yritykselle.
 
Ai, että mies (siis petetty!) on pienisieluinen! Just joo. Ja että maailma on kunnon miehiä tulvillaan (siis niitä, jotka sallivat ja/tai helposti unohtavat pettämisen?!). Ja vielä paras nevuo: sano, että salakullalla oli isompi kalu. Ei se kuule siihen lopu, siitä se vasta alkaa. Ei voi muuta sanoa kuin että kaikkia se leipä elättää.
 
""Mutta hän ei kuitenkaan pysy sanassaan.Olenhan minäkin pysynyt.""

Toisaalta olette tainneet joskus luvata myös uskollisuutta toisillenne? Sen suhteen mies on pysynyt sanassaan ja sinä petit omasi. En tiedä mitä miehesi on sinulle luvannut? Jos hän on luvannut unohtaa koko asian, niin hän on, kaiketi tietämättään, tullut luvanneeksi liikaa. Siihen nähden, että itsekin uskollisuutta hänelle luvatessasi, tulit luvanneeksi liikaa, sinun pitäisi ymmärtää tämä.

Kaikella kunnioituksella, sillä asialla, petitkö harkitusti vai et, ei ole tässä vaiheessa juurikaan merkitystä. Lopputulos on kumminkin sama: sinä petit, ja nyt kärsit tekojesi seurauksista. Lisäksi miehesi kärsii sinun takiasi todella paljon. Ihanko oikeasti sinusta on edes kohtuullista pyytää, että hän kolmessa kuukaudessa toipuu parisuhteensa perustan hajoamisesta, ja kolmessa kuukaudessa rakentaa sen uudelleen? Älä nyt unohda, että hän kärsii ilman omaa ansiotaan.

Ensimmäisestä viestistäsi sain sen käsityksen, että olisit katunut aidosti tekoasi. Tästä jälkimmäisestä taas jo huokuu katumus ainoastaan siitä, ettet päässytkään helpolla kuin koira veräjästä. Sinun täytyy miettiä, mikä sinua harmittaa eniten: se, että aiheutit turhaan tuskaa rakastamallesi henkilölle, vai se, että joudut maksamaan teoistasi.

Tuntuu siltä, että haluaisitkin erota. Jos se on mielestäsi paras ratkaisu niin tee se. Mutta varaudu myös siihen, ettei siitäkään helpolla selviä. Sinun ja miehesi päätös on eroatteko vai ette. Sinun petoksesi ei kuitenkaan pyyhkiydy olemattomiin. Jos päätätte jatkaa yhdessä, te tarvitsette rutkasti ymmärrystä ja anteeksiantamista molemmat. Sinun tehtäväsi on kantaa vastuusi omista teoistasi loppuun saakka, ja miehesi vastuulla on antaa anteeksi ja ruveta taas pikkuhiljaa luottamaan sinuun.

Olen ollut nyt sinulle vähän ilkeä, ja kaiketi lyönyt kuin vierasta sikaa, siitä olen pahoillani. Mutta mielestäni ansaitset nyt herätyksen: Sinä et ole se eniten haavoittunut osapuoli tässä sotkussa. Ja erositte tai pysytte yhdessä, tämä on sen luokan sotku, josta ei muutamassa kuukaudessa selviä.

 
Kuljen sitä kuolemaani saakka. Anteeksiannoista huolimatta,
ei muistuttaminen koskaan loppunut. Ei se lopu AP sinunkaan kohdalta. Se on hinta jonka maksamme polulta poikkeamisesta.
Emme eronneet, mutta kuolema erotti. Erohankkeissa mietin myös rakastanko häntä enää. Tulin siihen tulokseen, että rakastan ja siksi ei erottu. Kun vien jouluaattona hautakynttilän vaimoni haudalle, muistan aina, että tein väärin.
Hän ei koskaan kokonaan hylännyt minua, mutta ei pystynyt unohtamaankaan, enkä minäkään, en ikinä.

Kostaminen ei auta kumpaakaan. Pettämistä ei pitäisi koskaan kenenkään mennä tunnustamaan, ainakaan vapaaehtoisesti. Se aiheuttaa vain turhaa kärsimystä petetylle, eikä hän siitä tiedosta mitään hyödy.
Pettäjä kantaa elinikäisen tuskan sielussaan ja siinä on hänelle rangaistusta tarpeeksi.
 
Hei pettäjä!

Et usko,kuinka kirjoituksesi kolahti minuun kuin halko päähän.
Voi,että,miten samalla lailla ajattelet tuota tehtyä asiaa,jota ei saa koskaan tekemättömäksi.
Jälleen tuli itku,jota onkin riittänyt ainakin pikkujärven verran.
Mutta minut se pelastaa suuremmilta itsetuhoajatuksilta,siis se itku.Myös mieheni on oppinut itkemään,en ennen tätä jaksoa ollut ikinä nähnyt hänen itkevän.
Kuinka se ottaakaan sydämestä,kun täysi korsto mies itkee...Tunsin itseni aivan paskaksi.Olin ihan voimaton maanmatonen.Niin itki lapsenikin,he itkivät isänsä kanssa ensi kertaa elämässään.
Siskoni sanoi,ettei ikinä voi uskoa minusta.Hän oli aina pitänyt minua korkealla jalustalla,täydellisenä ihmisenä...
se jalusta murtui,josta olen vain onnellinen,koska en halua olla enää täydellinen.Siinä joutuu niin paljon näyttelemään,oma itse unohtuu johonkin,ei muista millainen on ollu joskus nuorena.
Lapset näkivät ensi kertaa elämässään,ettei se äiti ollutkaan erehtymätön,täydellinen vaimo ja äiti,jonka käsityksen he varmaankin saivat lapsuudessaan.Yritin ja yritin ollakin paras.Vaimo,äiti,työntekijä...
Mutta jäteastia täyttyy viimein eikä jaksakaan olla enää pirteä,ihana,kiltti.Jostain syystä luulin viime syksyyn asti,että sellainen minun pitää olla.
Terapeuttini sanoi,että tämä voi olla ihan hyvin uuden elämän alku;mieheni osaa jo jonkin verran keskustella.Nyt kun opittais pitämään tämä itsepäisyys ja äkkipikaisuus vielä aisoissa niin uskon itsekin.
Yrittänyttä ei laiteta,kyllä olen aikonut yrittää kaikkeni,ettei tulisi eroa.Mutta mihinkään sillipurkkiin en aio jäädä loppuiäkseni.Pitää ihmesen saada hengittää vapaasti kaikesta huolimatta.Olen käskenyt mieheni katsella peiliin aina kun hän haukkuu minua.Asioilla on AINA KAKSI PUOLTA.

Mutta sinulle jaksamista,kyllä sinä olet saanut anteeksi kaiken.olet nöyrä ja sydämellinen ihminen.Vaimosikin taivaassa tietää tämän.
Tsemppiä,valoa ja voimaa
<3<3<3
 
No hyvä, et heräsit todellisuuteen: kukaan meistä ei oo täydellinen. Lievästi huvittavaa, et jotku niin itsestään kuvittelee alunperinkään. Ihan ääneen nauroin!
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa